Menneisyyden tapa kohdata tulevaisuus
Menneisyyden opetukset valmistavat meitä kohtaamaan tulevaisuuden haasteet.
Vaimollani ja minulla oli tänä kesänä etuoikeus mennä katsomaan Mormon Miracle Pageant -näytelmää, joka esitettiin Mantissa Utahissa. Eräänä iltana ennen tämän historiallisen näytelmän esitystä puhuimme esiintyjille. Esiintyjien suuren määrän takia meidän oli puhuttava kahdessa heille pidetyssä kokouksessa. Näytelmässä oli yli 800 esiintyjää, joista 570 oli alle 18-vuotiaita. Tänä vuonna mukana oli sata esiintyjää enemmän kuin aikaisemmin, minkä vuoksi puvustosta vastanneet sisaret joutuivat hankkimaan lisää pukuja – minkä he tekivätkin. Oli innoittavaa nähdä, kuinka järjestelmällisiä he olivat huolehtien jokaisesta yksityiskohdastakin.
Näytelmä esitetään kauniissa rinteessä aivan Mantin temppelin alapuolella. Sinä iltana kun me näimme näytelmän, katsojia oli 15 000. Oli jännittävää nähdä, kuinka tuo nuorten miesten ja naisten joukko omaksui näkemyksen palautuskertomuksesta esittäessään osansa niin innokkaasti ja hyvässä hengessä.
Kun käymme Mantissa, haluamme mennä temppeli-istuntoon. Näissä vanhemmissa temppeleissä, jotka rakennettiin varhaisten pioneerien suurin uhrauksin, vallitsee erityinen henki.
Temppeli-istuntoon osallistuminen Mantin temppelissä oli minulle tunteita herättävä kokemus. Se toi mieleeni suurenmoisia muistoja siitä, millaisena muistin Loganin temppelin Utahissa, ennen kuin se kunnostettiin ja modernisoitiin. Temppeli-istunnon edetessä saatoin jokaisessa huoneessa kuulla noiden varhaisten pioneerien sanovan: ”Katsokaa mitä olemme rakentaneet omin käsin. Meillä ei ollut sähkötyökaluja. Rakentamisessa ei käytetty urakoitsijoita eikä aliurakoitsijoita, raskaiden kivien nostamiseen ei käytetty hienoja nostureita. Me teimme tämän työn omin voimin.”
Minkä loistavan perinnön nämä Sanpeten piirikunnan varhaiset pioneerit ovatkaan jättäneet meille.
Entisen Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kerrotaan sanoneen: ”En halua palata menneisyyteen; haluan palata menneisyyden tapaan kohdata tulevaisuus.”1 Hänen neuvonsa herättää yhä vastakaikua minussa. Menneisyyden opetusten tarkastelemisessa on jotakin, mikä valmistaa meitä kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Minkä loistavan uskon, rohkeuden ja nerokkuuden perinnön nuo jalot varhaiset mormonipioneerit ovatkaan jättäneet meille perustaksi, jolle voimme rakentaa. Minun ihailuni heitä kohtaan vain syvenee, mitä pidempään elän.
Evankeliumin omaksuminen johti heidän elämänsä täydelliseen muuttumiseen. He jättivät taakseen kaiken – kotinsa, toimensa, maatilansa ja rakkaat omaisensakin – matkatakseen erämaahan. Brigham Youngin sanat ”Tämä on se paikka”2 olivat varmasti todellinen järkytys. Heidän edessään oli laaja autiomaa vailla vihreitä kukkuloita, puita ja kauniita niittyjä, jollaisia useimmat noista varhaisista pioneereista olivat tunteneet. Uskoen lujasti Jumalaan ja johtajiinsa varhaiset pioneerit ryhtyivät työhön luodakseen kauniita yhdyskuntia vuorten varjoihin.
Monet uupuneet pioneerit olivat juuri alkaneet nauttia joistakin vaatimattomista elämän mukavuuksista, kun Brigham Young kutsui heidät asuttamaan Great Basinia lähtemällä jälleen kodeistaan ja matkaamalla itään, länteen, pohjoiseen ja etelään. Sillä tavalla syntyivät Sanpeten piirikunnan yhdyskunnat – Fairview, Ephraim, Manti, Moroni ja Mount Pleasant.
Palattuani vierailultani Sanpeten piirikunnasta halusin tietää enemmän sen varhaisista pioneereista. Päätin viettää muutaman tunnin uudessa kirkon historian kirjastossa ja lukea vähän heidän historiaansa.
Vuonna 1849, vain kaksi vuotta Suolajärven laaksoon saapumisen jälkeen, Brigham Young, suuri lännen asuttaja, kutsui ryhmän pyhiä lähtemään etelään rakentamaan kotinsa ja yhdyskuntansa vielä uudestaan toiseen autiomaahan. Pian heidän asetuttuaan Sanpeteen presidentti Heber C. Kimball, presidentti Brigham Youngin neuvonantaja, kävi Mantin yhdyskunnassa ja lupasi heille, että laakson vieressä kohoavalle kukkulalle rakennettaisiin temppeli itäpuolella sijaitsevien vuorten kivestä.
Presidentti Kimballin käynnistä kului muutama vuosi, ja asukkaat alkoivat olla huolissaan, kun mitään ei tehty temppelin rakentamiseksi heidän käyttöönsä. ”Meidän täytyy saada temppeli paikkakunnallemme”, yksi asukkaista sanoi. ”Olemme jo odottaneet kyllin kauan tätä siunausta.” Eräs toinen sanoi: ”Jos aiomme saada temppelin, meidän on parasta ryhtyä toimeen ja rakentaa se.” Ja juuri sen he tekivät.
Kulmakivi laskettiin 14. huhtikuuta 1879, noin 30 vuotta heidän Sanpeten laaksoon saapumisensa jälkeen. Niiden työmiesten uutteruudesta, jotka tekivät parhaansa tämän kauniin temppelin rakentamiseksi, voisi kertoa monta tarinaa. Presidentti Gordon B. Hinckley sanoi joitakin vuosia sitten Mantin temppelin uudelleenvihkimistilaisuudessa: ”Olen käynyt maailman suurenmoisissa rakennuksissa, eikä missään niistä minulle ole tullut sellaista tunnetta kuin tullessani näihin pioneerien rakentamiin Jumalan huoneisiin.”3 Hinckleyn perheellä on hyvin erityinen yhteys Mantin temppeliin. Sisar Marjorie Hinckleyn isoisä sai surmansa onnettomuudessa, joka tapahtui Mantin temppeliä rakennettaessa.
Ymmärtääksemme paremmin, kuinka menneisyys voi tarjota paremman tavan kohdata tulevaisuus, haluan esittää erään kertomuksen Mantin temppelin rakentamisesta. Sitten haluan kertoa, mitä se on opettanut minulle tosi periaatteista.
Muutamille taitaville norjalaisille puusepille, jotka saapuivat ja asettuivat Mantiin, annettiin tehtäväksi rakentaa temppelin katto. He eivät olleet milloinkaan tehneet kattorakennelmaa, mutta heillä oli kokemusta laivanrakennuksesta. He eivät tienneet, kuinka suunnittelisivat katon. Sitten heille tuli mieleen ajatus: ”Miksi emme rakentaisikin laivaa? Sitten, koska hyvin rakennettu laiva on vankka ja kestävä, jos käännämme piirustukset ylösalaisin, meillä on kestävä katto.” He ryhtyivät suunnittelemaan ja rakentamaan laivaa, ja kun piirustukset olivat valmiit, he käänsivät ne ylösalaisin, ja siitä tuli Mantin temppelin kattosuunnitelma.
Tässä tapauksessa he käyttivät menneisyydessä saamiensa kokemusten opetuksia – laivanrakennuksen periaatteita – apunaan kohdatessaan uuden haasteen. He päättelivät aivan oikein, että samat periaatteet, joita he olivat soveltaneet merikelpoisen aluksen rakentamiseen, soveltuisivat myös lujan katon rakentamiseen. Molempien rakenteiden piti esimerkiksi olla vedenpitäviä. Rakenteen asento ei vaikuttaisi sen perusominaisuuksiin, olipa se oikein päin tai ylösalaisin. Tärkeintä oli tuntea riittävän hyvin ne perusperiaatteet, jotka olivat minkä tahansa kestämään tarkoitetun rakenteen edellytyksenä.
Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin sisältyy iankaikkisia periaatteita ja totuuksia, jotka kestävät paljon pidempään kuin laivojen ja kattojen rakentamisen periaatteet. Teillä ja minulla Herran tosi kirkon jäsenillä on erityinen tieto ja käsitys näistä iankaikkisista periaatteista ja totuuksista, etenkin kun me kuuntelemme Hengen yksilöllistä opastusta ja kuulemme profeetan ääntä, kun hän julistaa Jumalan tahdon kirkon jäsenille. Te ja minä tiedämme, kuinka tärkeitä nämä iankaikkiset periaatteet ja totuudet ovat elämässämme. En ole varma, olisivatko nuo varhaiset pioneerit voineet kohdata tulevaisuuden vaarat ja epävarmuudet ilman niitä, emmekä mekään voi. Ne ovat ainoa tosi ja iankaikkinen tapa kohdata tulevaisuus etenkin näinä yhä vaarallisempina ja epävarmempina aikoina, joita nyt elämme.
Nämä norjalaiset laivanrakentajat toivat mukanaan ammattinsa, laivan rakentamisen, perustaidot, joita voitiin soveltaa temppelien rakentamiseen. Mikä aiheutti suuren muutoksen siinä, mikä heidän elämässään oli tärkeää? On olemassa vain yksi vastaus, joka selittää heidän valmiutensa uhrata kaikki tullakseen Jumalan valtakunnan rakentajiksi. Heille oli opetettu Jeesuksen Kristuksen evankeliumin iankaikkisia periaatteita ja totuuksia, ja he olivat hyväksyneet ne. He olivat käsittäneet, ettei heidän elämäntehtävänään ollut ainoastaan rakentaa rakennuksia vaan myös myötävaikuttaa muiden rakentumiseen jakamalla tietonsa evankeliumista. Opin ja liittojen luvussa 50 sanotaan: ”Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä” (jae 22).
Kun me saimme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin erityisen tuntemuksen siunauksen ja otimme päällemme Kristuksen nimen astumalla kasteen vesiin, mekin hyväksyimme velvollisuuden kertoa evankeliumista muille ihmisille. Suorittaakseen täydemmin yhteisen velvollisuutemme julistaa evankeliumia kirkko käänsi hiljattain lähetystyöohjelman ylösalaisin. Muutama vuosi sitten poistimme vaarnalähetystyön ja kohdistimme pyrkimyksemme seurakunnan lähetystyöorganisaatioon. Kun kaikki seurakuntaneuvostot kirkossa kehittävät seurakuntien lähetystyösuunnitelmia, edistystä tapahtuu yhä kiihtyvämpää vauhtia. Suuren osan menestyksestä saavat aikaan kokoaikaiset lähetyssaarnaajat, jotka työskentelevät läheisessä yhteistyössä seurakuntaneuvostojen, seurakuntien lähetystyönjohtajien ja kirkon jäsenten kanssa.
Olemme havainneet, että seurakuntapohjainen lähetystyö lisää jäsenten osallistumista tutkijoiden etsimiseen ja opettamiseen. Tutkijoita kutsutaan usein lähetyssaarnaajien opetettaviksi jäsenten koteihin. Jäsenistä on jännittävämpää kertoa kallisarvoisesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tuntemuksestaan, kun he kokevat suoraan lähetystyöpalvelun suloiset siunaukset ja saavat säännöllisemmin muistutuksia seurakuntansa johtajilta. Jäsenet haluavat tehdä enemmän uusien jäsenten saamiseksi, kun he pohtivat, kuinka kertoisivat evankeliumista toisiin uskontokuntiin kuuluville ystäville, naapureille ja sukulaisille, ja rukoilevat sen vuoksi.
Presidentti Gordon B. Hinckley on opettanut: ”Niin monet meistä ajattelevat lähetystyön olevan yksinkertaisesti ovelta ovelle kulkemista. Jokainen, joka tuntee tätä työtä, tietää, että on olemassa parempikin tapa. Tuo tapa on toimiminen kirkon jäsenten kautta. Aina kun on olemassa jäsen, joka on tutustuttanut tutkijan kirkkoon, on olemassa valmis tukijärjestelmä. Jäsen lausuu todistuksensa työn totuudesta. Hän on kiinnostunut tutkijaystävänsä onnesta. Hän innostuu, kun tuo ystävä etenee evankeliumin opiskelussa.”4
Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat huolehtivat edelleenkin suurimmasta osasta varsinaista tutkijoiden opettamista, mutta jäsenillä on runsaasti tilaisuuksia vastata kysymyksiin ja todistaa. Me otamme täydemmin varteen profeetan äänen valmistautumalla itse opettamaan evankeliumin perusperiaatteita. Valmistautuminen hälventää pelon. Se myös yksinkertaistaa ja vahvistaa sitä, mitä jäsenet tekevät kokoaikaisten lähetyssaarnaajien tukemiseksi. On olemassa kolme perusoppiaihetta, joita kokoaikaiset lähetyssaarnaajat opettavat: palautus, pelastussuunnitelma ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Kuinka hyvin te olette valmistautuneet todistamaan näiden hyvin perustavaa laatua olevien oppiaiheiden totuudellisuudesta? Käyttäkää innoitettua lähetystyökirjaa Saarnatkaa minun evankeliumiani tutkiaksenne tehtäväänne olla kokoaikaisten lähetyssaarnaajien tukena, kun he opettavat näitä evankeliumin peruskeskusteluja, ja valmistautuaksenne siihen.
Toivon, että me kaikki opimme ne molemmat tärkeät opetukset, jotka saamme norjalaisilta laivanrakentajilta, jotka rakensivat Mantin temppelin katon. Ensimmäinen opetus on se, että käytämme menneisyyden periaatteita ja totuuksia tulevaisuuden kohtaamisessa. Toiseksi otamme oppia heidän halustaan jakaa tietonsa muille ihmisille, jotta siitä olisi hyötyä Jumalan valtakunnan rakentamisessa. Tämä toinen opetus, jos opimme sen hyvin, auttaa monia muita veljiämme ja sisariamme – Jumalan muita poikia ja tyttäriä – kohtaamaan epävarman tulevaisuuden samalla iankaikkisella varmuudella kuin me.
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta. Se on palautettu meidän elämämme siunaukseksi näinä myöhempinä aikoina. Se käsittää kaikki totuudet, periaatteet ja toimitukset, jotka sisältyvät taivaallisen Isämme suureen onnensuunnitelmaan, joka on suunnitelma meitä varten, jotta me voimme palata elämään Hänen luonaan tuonpuoleisissa iankaikkisissa valtakunnissa. Se, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on Hänen jumalallinen tapansa, jolla me voimme kohdata loistavan tulevaisuutemme, on minun todistukseni teille, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.