Apuyhdistyksen kestävä perintö
Apuyhdistyksen historia on tallennettu sanoin ja luvuin, mutta perintö välittyy eteenpäin sydämestä sydämeen.
Olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tänä iltana. Tuon teille presidentti Monsonin ja presidentti Uchtdorfin rakastavat ja kiitolliset terveiset. Apuyhdistystä on sen perustamisesta, vuodesta 1842, asti siunattu Jumalan profeetan tarkkaavaisella ja rakastavalla silmälläpidolla. Alussa Joseph Smith antoi johtajille ja koolla oleville jäsenille ohjeita Nauvoossa.
Tietäen, että teillä on sellainen loistava historia, tunsin, että tämä presidentti Monsonin esittämä pyyntö puhua teille oli painava. Eräässä noista varhaisista yhdistyksen kokouksista profeetta Joseph Smith yllätti piispa Newel K. Whitneyn pyytämällä häntä puhumaan sijastaan. Piispa Whitney sanoi, että hän oli tullut paikalle odottaen ilolla, että saisi kuulla profeetan opetusta. Ymmärrän hänen pettymyksen tunteensa – ja kenties teidänkin.
Ja niinpä valmistautuessani tähän hetkeen kysyin presidentti Monsonilta, mitä teidän hänen mielestään olisi hyödyllisintä kuulla. Hänen sanansa vahvistivat ne vaikutelmat, joita olin jo saanut tutkiessani ja rukoillessani.
Aion puhua teille tänä iltana siitä suuresta perinnöstä, jonka teidän edeltäjänne Apuyhdistyksessä ovat välittäneet teille. Se osa perustuksesta, jonka he laskivat teille ja joka minusta näyttää kaikkein tärkeimmältä ja pysyvimmältä, on se, että rakkaus on yhdistyksen sydämessä ja että sen on määrä tulla jokaisen jäsenen sydämeen osaksi heidän luonteenlaatuaan. Rakkaus merkitsi heille paljon enemmän kuin hyväntahtoisuuden tunnetta. Rakkaus syntyy uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja on Hänen sovitustyönsä vaikutuksen seuraus jäsenten sydämessä. On olemassa monia hyväntahtoisia naisryhmiä, jotka tekevät suurenmoista työtä. On olemassa monia, jotka tuntevat suunnatonta myötätuntoa huono-osaisia, sairaita ja apua tarvitsevia kohtaan. Mutta tämä organisaatio on ainutlaatuinen ja on ollut alustaan asti.
Laskemansa perustuksen keskelle nuo suurenmoiset sisaret asettivat tunnuslauseen ”rakkaus ei koskaan katoa”1. Se palveli heitä alussa. Se palveli heitä sinä suurenmoisena aikana, joka seurasi. Se palvelee heitä nyt uutena aikana, ja se tulee palvelemaan Apuyhdistystä kaikkina edessä olevina aikoina. Tämä yhdistys koostuu naisista, joiden rakkaudentunteet kumpuavat sellaisesta sydämestä, joka on muuttunut, koska se on tullut Herran tosi kirkon arvoiseksi ja koska se on pitänyt ne liitot, jotka ovat tarjolla ainoastaan siinä. Heidän rakkaudentunteensa tulevat Häneltä Hänen sovituksensa kautta. Heidän rakkaudentekojensa oppaana on Hänen esimerkkinsä, ja ne kumpuavat kiitollisuudesta Hänen äärettömän armonsa lahjasta ja Pyhän Hengen kautta, jonka Hän lähettää palvelijoidensa kumppaniksi heidän laupeudentyössään. Sen vuoksi he ovat tehneet ja kykenevät tekemään epätavallisia asioita toisten hyväksi ja löytämään iloa silloinkin, kun heidän omat täyttämättömät tarpeensa ovat suuret.
Apuyhdistyksen historia on täynnä kertomuksia sellaisesta merkittävästä epäitsekkäästä palvelemisesta. Sisaret huolehtivat toisistaan köyhyydestään ja murheestaan huolimatta niinä hirveinä vainon ja puutteen aikoina, jolloin uskolliset siirtyivät Ohiosta Missouriin, Illinoisiin ja sitten autiomaiden poikki länteen. Te itkisitte kuten minä, jos lukisin teille nyt joitakin historianne kertomuksia. Heidän palvelualttiutensa liikuttaisi teitä, mutta vielä enemmän teitä liikuttaisi, jos näkisitte heidän uskonsa, joka ylensi ja kannatti heitä.
He olivat lähtöisin hyvin monenlaisista oloista. Kaikki olivat kohdanneet kaikkien elämään kuuluvia koettelemuksia ja murheita. Näyttää siltä, että heidän päättäväisyytensä, joka oli lähtöisin uskosta palvella Herraa ja muita ihmisiä, ei vienyt heitä elämän myrskyjen ympäri vaan suoraan niihin. Toiset olivat nuoria ja toiset vanhoja. Heitä oli tullut monista maista ja kansoista, kuten tekin tänä aikana. Mutta heillä oli yksi sydän, yksi mieli ja yksi tarkoitus. He halusivat päättäväisesti auttaa Herraa rakentamaan Siionin, jossa elämä voisi olla niin onnellista kuin heille oli Mormonin kirjassa niin elävästi kuvailtu. Muistattehan muutamia näistä 4. Nefin kuvauksista, joita he vaalivat sydämessään, minne Herra heidät johdattikin matkalla Siioniin:
”Ja tapahtui kolmantenakymmenentenäkuudentena vuonna, että kaikki ihmiset koko maassa olivat kääntyneet Herraan, sekä nefiläiset että lamanilaiset, eikä heidän keskuudessaan ollut mitään riitoja eikä kiistoja, ja jokainen kohteli oikeudenmukaisesti toinen toistaan.
Ja kaikki oli heille yhteistä heidän keskuudessaan; sen tähden ei ollut rikkaita eikä köyhiä, orjia eikä vapaita, vaan heidät kaikki oli tehty vapaiksi ja osallisiksi taivaallisesta lahjasta. – –
Ja tapahtui, ettei maassa ollut mitään kiistaa, Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä.”2
Varhaisille Apuyhdistyksen jäsenille sellainen idyllinen aika ei koittanut. Mutta Jumalan rakkaus asui heidän sydämessään. Niinpä se – ja he – kestivät matkan länteen ja sitä seuranneet vuodet. Vaikeiden olosuhteiden vuoksi Apuyhdistys lakkasi toimimasta koko kirkon laajuisena organisaationa lähes neljäksi vuosikymmeneksi. Mutta vuonna 1868 Brigham Young kutsui Eliza R. Snow’n avustamaan piispoja Apuyhdistysten järjestämisessä. Vuonna 1880 hänet kutsuttiin Apuyhdistyksen toiseksi ylijohtajaksi. Apuyhdistyksen historia osoittaa, että kun johtajat alkoivat kaikkialla kirkossa puhua sisarille Apuyhdistyksen virallisesta uudelleen aloittamisesta, he havaitsivat, ettei rakkaus näiden sydämessä ollut vähentynyt. Sisaret olivat kaiken aikaa laupeudessa ojentaneet auttavan kätensä apua tarvitseville. Aidon rakkauden lahja, Kristuksen puhdas rakkaus, oli säilynyt niillä, jotka olivat pysyneet uskollisina liitoilleen. Se on heillä yhä.
Seuranneina vuosina Apuyhdistys kasvoi lukumääräisesti ja voimassa palvellakseen apua tarvitsevia. Apuyhdistys omaksui näkemyksellisten ja kyvykkäiden naisten johdolla johtoaseman laupeudentyön aloittamisessa. Mitään sellaista palvelua apua tarvitseville ei rajaseudulla ollut. He perustivat pienen sairaalan. Henkilökunnan saamiseksi he tukivat naisia, niin että nämä saattoivat mennä itään hankkimaan lääketieteellistä koulutusta. Se oli yhden suuren yhdysvaltalaisen sairaalajärjestelmän alku.
He aloittivat ohjelmia, joista vuosien myötä kehittyi maailmanlaajuisia MAP-perhepalvelujen ohjelmia. He loivat viljavarastojärjestelmän, josta tuli niin tehokas, että se pystyi vastaamaan liittovaltion avunpyyntöön sodan ja kriisien aikana. He aloittivat jotakin sellaista, mistä tuli Alkeisyhdistys, ja sellaista, mistä tuli Nuorten Naisten organisaatio kirkossa. He perustivat oman naisille suunnatun lehtensä. Heistä tuli yksi maailman suurimmista naisjärjestöistä. He olivat myös Yhdysvaltain naisjärjestöjen johdossa.
Apuyhdistys oli alusta asti keskeisessä asemassa, kun kirkko vahvistui niin, että se kykeni antamaan humanitaarista apua kautta maailman. Kun kansakuntien johtajat vierailevat Utahissa, he ilmaisevat kunnioitustaan ja ihailuaan siitä, mitä kirkko tekee köyhien sekä sodan ja luonnononnettomuuksien uhrien hyväksi kautta maailman. Nuo huomattavat lahjat Jumalan lapsille ovat osa Apuyhdistyksen kestävää perintöä.
Profeetta Joseph Smith sanoi Apuyhdistykselle sen ensimmäisissä kokouksissa, että juuri sellaisia merkittäviä asioita heidän uskollisesta palveluksestaan koituisi. Hän sanoi, että kuningattaria tulisi oppimaan heidän palvelustaan ja osallistumaan siihen.3 Olen nähnyt tuon profetian täyttyvän. Ja aikakirjoista voin lukea, että pyhien kirjoitusten lupaus niille, jotka palvelevat Herraa Hänen työssään, täyttyi myös noiden Apuyhdistyksen pioneerien aikana. Tuo profeetta Joseph Smithin kautta annettu lupaus on muistiin merkittynä Opin ja liittojen luvussa 88. Siinä puhutaan niistä, jotka kutsutaan palvelemaan Herraa peräkkäisinä kausina:
”Ja hän sanoi ensimmäiselle: Mene tekemään työtä pellolla, niin ensimmäisenä tuntina minä tulen luoksesi ja sinä saat nähdä minun kasvojeni ilon.
Ja hän sanoi toiselle: Mene sinäkin pellolle, niin toisena tuntina minä tulen luoksesi iloisin kasvoin.
Ja myös kolmannelle sanoen: Minä tulen sinun luoksesi;
ja neljännelle ja niin edelleen kahdenteentoista asti.
Ja pellon herra meni ensimmäisen luo ensimmäisenä tuntina ja jäi hänen luokseen koko siksi tunniksi, ja hänen herransa kasvojen valo teki hänet iloiseksi.”4
Apuyhdistyksen ensimmäisen kauden naisten aikakirjasta, jonka he jättivät, käy selväksi, että he tunsivat Herran lupaamaa iloa. Herra oli mukana työssä heidän kanssaan. Hän antoi sen menestyä, ja he tunsivat iloa ja saivat valoa.
Mutta profeetta Joseph näki ennalta, että sitä seuraisi toisenlainen aika. Hän näki ne suuret työt, jotka he tekisivät ensimmäisenä kautena. Mutta hän sanoi myös, että heidän tuli palvella, siunata läheisiään, henkilökohtaisesti tuntemiaan, ja huolehtia heistä.
Riemukkaan Apuyhdistyksessä palvelemisen ajan jälkeen Herra johdatti heidät toiseen kauteen, pois kentiltä, joita he olivat viljelleet niin suurenmoisella tavalla. Se oli vaikeaa niille uskollisille miehille, jotka perivät esimerkiksi sairaalajärjestelmän, jota he olivat laajentaneet Apuyhdistyksen rakentamalle perustukselle. Herra teki profeettojensa kautta selväksi, että Hänen pappeuspalvelijansa voisivat luovuttaa tuon voimallisen välineen ylläpidon ja rakentamisen lopullisesti muille. Ja niin kirkko antoi pois suurenmoisen sairaalajärjestelmänsä.
Tunnen ne miehet, joilla oli ollut ilo palvella tuossa sairaalajärjestelmässä, ja ihailen heitä. Ja näin heidän tunnustavan sen, että ilo oli tullut työstä Herran kanssa, ei heidän omista saavutuksistaan. Niinpä he antoivat hymysuin ja ilomielin pois sen, mitä olivat rakentaneet. He uskoivat, että Herra näki heidän palvelulleen suuremman tarpeen muualla, muilla kentillä toisena aikana.
Kallisarvoinen osa Apuyhdistyksen perintöänne on tuo sama usko Apuyhdistyksen johtajien ja jäsenten sydämissä. Herra oli tiennyt, missä heidän suuria kykyjään tarvittaisiin seuraavana kautena ja missä he saisivat vielä suurempaa iloa kuin niissä suurenmoisissa hyväntahtoisissa yrityksissä, jotka he olivat aloittaneet ja rakentaneet.
Kirkko kasvoi suuremmaksi ja levisi kautta maailman. Apuyhdistyksen luomat palvelut alkoivat vaatia valtavia voimavaroja ja jatkuvaa valvontaa laajentuvassa kirkossa ja yhä sekasortoisemmassa maailmassa. Suurten ja keskitettyjen ohjelmien johtaminen olisi vähentänyt Apuyhdistyksen johtajien ja jäsenten tilaisuutta tuntea iloa, joka tulee yksilöiden palvelemisesta Herran puolesta ja Hänen kanssaan.
Herralla oli jo heidän tilaisuutensa valmiina uutta aikaa varten. Ainoa järjestelmä, joka voisi tarjota apua ja lohtua kautta niin suuren kirkon niin vaihtelevassa maailmassa, olisi yksittäiset palvelijat lähellä apua tarvitsevia ihmisiä. Herra oli nähnyt sen olevan tulossa Apuyhdistyksen alusta asti.
Hän asetti mallin paikalleen. Kaksi Apuyhdistyksen sisarta ottaa vastaan tehtävänsä käydä kolmannen luona Herralta saamanaan tehtävänä. Se on ollut totta alusta asti. Apuyhdistyksen virkailijat järjestivät jäsenet, joilla he tiesivät olevan uskoa laupeudentyöpalveluun, kun kahden tehtävän saaneen kotikäyntiopettajan voimat eivät siihen riittäneet. Se tapahtui aina lähellä kotia, tuttavien keskuudessa. Jäsenet opettavat evankeliumia paikallisissa kokouksissa ja todistavat Vapahtajasta ja palautuksesta. Tyttäret huolehtivat äideistä. Äidit kuuntelevat tyttäriä, opettavat heitä ja välittävät heistä.
Paikalliset pappeuspaimenet ovat aina luottaneet Apuyhdistyksen jäseniin. Jokaisella piispalla ja jokaisella seurakunnanjohtajalla on Apuyhdistyksen johtaja, johon hän voi luottaa. Apuyhdistyksen johtajalla on kotikäyntiopettajia, jotka tuntevat jokaisen sisaren koettelemukset ja tarpeet. Heidän kauttaan hän voi tuntea henkilöiden ja perheiden sydämen. Hän voi täyttää tarpeita ja auttaa piispaa tämän kutsumuksessa huolehtia henkilöistä ja perheistä.
Eräs suurenmoinen osa Apuyhdistyksen perinnöstä ilmenee siinä tavassa, jolla pappeus on aina osoittanut kunnioitusta ja saanut sitä puolestaan Apuyhdistykseltä. Minä olen nähnyt sen kuten tekin. Perheemme piispa sanoi minulle vuosia sitten hymyillen: ”Miksi on niin, että kun minä menen jonkun apua tarvitsevan seurakuntalaisen luokse, sinun vaimosi näyttää aina käyneen siellä ennen minua?” Jokainen piispa ja seurakunnanjohtaja, jolla on yhtään kokemusta, on tuntenut Apuyhdistyksen sisarten innoittavan esimerkin lempeän kannustuksen. He auttavat meitä muistamaan, ettei kenellekään, ei naisille eikä miehille, ole mitään pelastusta ilman laupeudentyötä.
Te iältänne vanhemmat muistatte, että presidentti Marion G. Romney lainasi tätä pyhien kirjoitusten kohtaa, kun hän sanoi järjestävänsä tuota laupeudentyötä yhtä uskollisen päättäväisesti kuin sisaret. Hän lainasi Moosiaa: ”Ja nyt, näiden asioiden tähden, joista olen teille puhunut – eli säilyttääksenne syntienne anteeksiannon päivästä päivään, jotta voisitte vaeltaa syyttöminä Jumalan edessä – minä tahdon teidän antavan omaisuudestanne köyhille, kunkin sen mukaisesti, mitä hänellä on, kuten ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia, käymällä katsomassa sairaita ja antamalla heille apua sekä hengellisesti että ajallisesti, heidän puutteensa mukaisesti.”5
Syy, miksi presidentti Romney hymyili, kuten muistelen hänen tehneen, oli hänen mukaansa se, että hän todella halusi säilyttää syntiensä anteeksiannon. Ja niinpä hän ajatteli, että hän olisi sisarten mukana jokaisessa laupeudentyötehtävässä, jossa voisi.
Nyt on aika puhua siitä, mitä teidän pitää tehdä välittääksemme tämän suurenmoisen ja pyhän Apuyhdistyksen perinnön eteenpäin niille, jotka seuraavat teitä. Siihen tarvitaan pieniä ja yksinkertaisia asioita. Muistakaa vain, että perintö välittyy sydämestä sydämeen. Aito rakkaus, Kristuksen puhdas rakkaus, on osa sitä voimallista sydämen muutosta, jonka Herra lupaa uskollisille opetuslapsilleen. Ei siis ole vaikea nähdä, mitä yksinkertaisia asioita te voitte ja teidän täytyy tehdä välittääksemme perinnön eteenpäin.
Esimerkiksi joka kerta kun te ja toverinne valmistaudutte lähtemään kotikäyntiopetukselle, teidän pitää vain muistaa, mitä menestys on. Se on jotakin enemmän kuin ovesta sisään pääseminen. Se on jotakin enemmän kuin sanoman esittäminen. Se on jotakin enemmän kuin kysymys, kuinka voitte auttaa. Menestys koittaa kenties vasta monen käynnin jälkeen. Ettekä ehkä tässä maailmassa näe todisteita siitä, että olette menestyneet. Mutta voitte tuntea Hengen kautta, oletteko tiellä siihen. Puhuin erään Apuyhdistyksen jäsenen kanssa tämän suorittamasta kotiopetuskäynnistä. Hän kävi naisen luona, joka äkillisesti ja murheellisella tavalla pian menettäisi aviomiehensä. Viime vuosina naisella oli ollut vain ajoittain yhteys Apuyhdistykseen.
Kotikäyntiopettaja valmistautui pysähtymällä kauppaan ostamaan kukkia. Se oli aikaa, jolloin tulppaaneita oli myynnissä monen värisinä kimppuina. Hän valitsi yhden värin, lempivärinsä, mutta tunsi sitten vaikutelman kokeilla toista väriä. Hän ei tiennyt, miksi valitsi keltaisen värin, mutta sen hän valitsi.
Kun hän ojensi keltaiset tulppaanit ovella, nainen hymyili ja sanoi: ”Tule. Katso takapihan puutarhaani.” Se oli täynnä keltaisia tulppaaneja täydessä kukassa. Nainen sanoi: ”Ajattelin juuri, pitäisikö minun leikata muutamia niistä sisälle. Mutta nyt voin jättää ne ja nauttia niistä vähän pitempään puutarhassani, koska toit minulle nämä.” He juttelivat miellyttävästi ikään kuin vanhat ystävät. Tuosta vaikutelmasta viedä kukkia ja valita keltaisia tulppaaneja tuo kotikäyntiopettaja sai osoituksen siitä, että hän oli Herran asialla. Kun hän kertoi minulle, saatoin kuulla ilon hänen äänessään.
Minun kanssani puhuessaan hän ei tiennyt, mitä leski oli ajatellut käynnin jälkeen. Mutta jos leski tunsi, että Jumala rakastaa häntä ja oli lähettänyt enkelin hänen luokseen, kotikäyntiopettaja oli auttanut häntä siirtymään eteenpäin menestyksen tiellä Herran silmissä. Tuo kotikäyntiopettaja saa kenties vasta tulevassa maailmassa selville, tuottiko hänen uskollinen yrityksensä menestystä. Se koskee myös niitä kahta kotikäyntiopettajaa, jotka kerran toisensa jälkeen rakastavasti kävivät erään toisen lesken luona, joka eli läheisessä hoitokodissa lähes yhdeksän vuotta. Vaikeiden koettelemusten jälkeen hän nukkui pois vasta muutama viikko sitten.
Siitä päätellen, mitä kuulin lesken pojalta, olen varma noiden opettajien menestyksestä. Heitä odottaa sellainen onnellinen kokemus, jota profeetta Joseph Smithin äiti kuvasi sisarille eräässä yhdistyksen kokouksessa, johon hän osallistui. Hän sanoi: ”Meidän täytyy vaalia toinen toistamme, pitää huolta toinen toisestamme, lohduttaa toisiamme ja saada opetusta, jotta voimme istua taivaassa kaikki yhdessä.”6
Te välitätte perintöä eteenpäin, kun autatte toisia saamaan laupeuden lahjan sydämeensä. He voivat sitten välittää sen muille. Apuyhdistyksen historia on tallennettu sanoin ja luvuin, mutta perintö välittyy eteenpäin sydämestä sydämeen. Juuri siitä syystä perheet hyötyvät niin paljon Apuyhdistyksestä. Äitini jätti minulle pienen rintamerkin, jossa lukee: ”Rakkaus ei koskaan katoa”. Sisar Beck antoi minulle tämän pienen merkin takinkäänteeseeni.
Se kestävä perintö, jonka minun äitini jätti perheelleen, oli enemmän kuin rintamerkki. Se oli hänen rakkautensa ja Herran rakkaus, jonka näin ja tunsin yksinkertaisissa asioissa, joita hän teki osoittaessaan laupeutta Hänen puolestaan. Hän oli Apuyhdistyksen nainen. Äidilläni ei ollut tyttäriä, mutta vaimoni on välittänyt perinnön meidän kahdelle tyttärellemme. Ja he pitävät sen elävänä muiden sydämessä. Se tulee kestämään, sillä rakkaus ei koskaan katoa.
Todistan, että aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta. Hän elää. Kun me palvelemme muita Hänen kanssaan, me tunnemme Hänen iloaan. Hänen sovituksensa ansiosta meidän on mahdollista pyytää rakkauden lahjaa ja saada se. Tiedän, että Isä elää ja vastaa rukouksiimme. Te kuulutte yhdistykseen, jonka perusti ja lähetti matkalleen palautuksen profeetta Joseph Smith. Sisar Beck ja hänen neuvonantajansa on kutsuttu Jumalalta tulleen innoituksen kautta, joka annettiin elävälle profeetalle. Tiedän, että se on totta.
Teillä on loistava perintö. Rukoilen Jumalaa, että Hän innoittaa teitä varjelemaan sitä ja välittämään sen eteenpäin perintönä siunata ja tuoda iloa tuleville sukupolville ja tulevina aikoina. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä, Hänen, jota palvelemme. Aamen.