Varokaa kuilua
Kuilut voivat muistuttaa niistä asioista, joissa voimme kehittyä, tai jos jätämme ne huomiotta, olla kompastuskiviä elämässämme.
Muutamia vuosia sitten vierailin rakkaiden ystävieni luona Lontoossa. Matkustin tämän vierailun aikana metrolla. Jokaisella näistä vilkkaista metroasemista on varoitusmerkkejä vaaroista, joita ihmiset saattavat kohdata. Vilkkuvat merkkivalot ilmoittavat ihmisille, että juna lähestyy ja heidän pitää pysytellä riittävän etäällä siitä. On myös kyltti, joka muistuttaa ihmisiä vaarasta – junan ja asemalaiturin väliin jäävästä kuilusta. Kyltissä lukee: ”Varokaa kuilua.” Se muistuttaa ihmisiä, että heidän tulee varoa, ettei jalka juutu kuiluun ja etteivät he pudota kuiluun mitään, koska se putoaa junan alle ja joutuu hukkaan. Varoituskyltti on tarpeen, ja se varoittaa hyvin todellisesta vaarasta. Pysyäkseen turvassa ihmisten täytyy ”varoa kuilua”.
Monilla meistä on eräänlaisia kuiluja omassa elämässämme. Joskus ne ovat eroja sen välillä, mitä me tiedämme ja mitä me todella teemme, tai kuiluja tavoitteidemme ja todellisten aikaansaannostemme välillä. Nämä kuilut voivat muistuttaa niistä asioista, joissa voimme kehittyä, tai jos jätämme ne huomiotta, olla kompastuskiviä elämässämme.
Haluan mainita muutamia kuiluja, joita näen joko omassa elämässäni tai muiden elämässä. Puhun tänä iltana seuraavista:
Ensimmäiseksi, kuilu sen välillä, että uskoo olevansa Jumalan tytär, ja sen, että tietää sydämessään ja sielussaan olevansa kallisarvoinen, rakastettu Jumalan tytär.
Toiseksi, kuilu sen välillä, että saattaa päätökseen Nuorten Naisten ohjelman, ja sen, että tulee täysin aktiiviseksi Apuyhdistyksen – ”Herran antaman naisten järjestön”1 – jäseneksi.
Kolmanneksi, kuilu sen välillä, että uskoo Jeesukseen Kristukseen, ja sen, että on rohkea todistuksessa Jeesuksesta Kristuksesta.
Ensimmäinen kohta, kuilu sen välillä, että uskoo olevansa Jumalan kallisarvoinen, rakastettu tytär, ja sen, että tietää sen.
Useimmat meistä, jotka ovat olleet kirkossa kauemmin kuin muutaman kuukauden, ovat laulaneet laulua ”Oon lapsi Jumalan”2. Minä olen laulanut tätä laulua siitä pitäen kun olin pieni lapsi, ja olen aina uskonut siihen. Vaikka useimmat meistä uskovat siihen, näyttää siltä, että vastoinkäymisten tai vaikeuksien hetkinä meillä on taipumus epäillä sitä tai unohtaa se.
Jotkut ovat sanoneet sellaista kuten: ”Jos Jumala todella rakastaisi minua, Hän ei antaisi tämän sairauden tulla lapseni osaksi.” ”Jos Jumala rakastaisi minua, Hän auttaisi minua löytämään kelvollisen aviomiehen, jonka kanssa voisin solmia avioliiton ja tulla sinetöidyksi pyhässä temppelissä.” ”Jos Jumala rakastaisi minua, meillä olisi riittävästi rahaa ostaa perheellemme talo.” Tai: ”Olen tehnyt syntiä, ja niinpä Jumala ei voi mitenkään enää rakastaa minua.”
Valitettavasti kuulemme aivan liian usein tällaisia toteamuksia. Teidän tulee tietää, ettei ole olemassa mitään, mikä voi ”erottaa [teidät] Kristuksen rakkaudesta”. Pyhissä kirjoituksissa meille sanotaan selkeästi, ettei mikään tuska, ahdistus, vaino, voima tai mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta3.
Taivaallinen Isämme rakasti meitä niin paljon, että Hän lähetti ainoan Poikansa sovittamaan syntimme. Vapahtaja ei pelkästään kärsinyt jokaisen synnin tähden, vaan Hän tunsi myös kaiken tuskan, murheen, vaivan, yksinäisyyden ja surun, jonka kuka tahansa meistä voisi koskaan kokea. Eikö tämä ole suurta rakkautta? Presidentti Henry B. Eyring on sanonut: ”Pyhä Henki todistaa siitä, että Jumala on olemassa, ja antaa meidän tuntea Hänen rakkautensa ilon.”4
Meidän tulee ottaa vastaan Hänen rakkautensa, rakastaa itseämme ja rakastaa muita. Muistakaa, että jokainen sielu tämän maan päällä on myös Jumalan lapsi. Meidän tulee kohdella toisiamme Jumalan lapselle soveliaalla rakkaudella ja ystävällisyydellä.
Useimmat teistä tekevät kovasti työtä täyttääkseen tehtävänsä, pitääkseen käskyt ja ollakseen kuuliaisia Herralle. Teidän tulee kyetä tunnistamaan Herran hyväksyntä. Teidän tulee tietää, että Herra on mieltynyt uhriinne ja hyväksynyt sen.5
Muistakaa varoa tätä kuilua älkääkä päästäkö mieleenne epäilystä tai epävarmuutta. Olkaa vakuuttuneita siitä, että Jumala rakastaa teitä suuresti ja että olette Hänen kallisarvoisia lapsiaan.
Seuraavaksi, kuilu sen välillä, että saattaa päätökseen Nuorten Naisten ohjelman ja että tulee täysin aktiiviseksi Apuyhdistyksen – Herran antaman naisten järjestön – jäseneksi.
Monissa maissa tytöstä tulee nainen 18 vuoden iässä. Tämä on monille jännittävää aikaa, kun tunnemme olevamme aikuisia ja valmiita kohtaamaan maailman ja valloittamaan sen. Nuorille naisille Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa tämä on myös aikaa, jolloin saamme valmiiksi monet Edistyminen-ohjelmamme tavoitteista, menemme Apuyhdistykseen ja otamme vastaan tehtäviä palvella kirkossa. Todistuksemme on vahvistunut Nuorissa Naisissa, ja olemme suunnitelleet joukon tavoitteita, jotka johtavat meidät temppeliavioliittoon ja saamaan oman iankaikkisen perheemme.
Valitettavasti jotkut nuoremmista sisaristamme ottavat ”lomaa” eivätkä osallistu täysin evankeliumin mukaiseen elämään ja Apuyhdistykseen. Joidenkin asenne on, että ”palaan Apuyhdistykseen sitten, kun solmin avioliiton tai kun olen vanhempi tai kun en ole niin kiireinen”.
Kun pääsin lukiosta, tavoitteenani oli opiskella yliopistossa ainakin parin vuoden ajan, mennä naimisiin komean miehen kanssa ja saada neljä täydellistä, kaunista lasta (kaksi poikaa ja kaksi tyttöä). Miehelläni oli määrä olla suuret tulot, ettei minun tarvitsisi mennä töihin, ja sitten suunnittelin palvelevani kirkossa ja yhteiskunnassa. Onneksi yksi tavoitteistani oli olla aktiivinen ja uskollinen kirkon jäsen.
Kuten saatatte tietää, monet tavoitteistani eivät toteutuneet toivomallani tavalla. Valmistuin yliopistosta, palvelin lähetystyössä, sain työpaikan, jatkoin opiskelua suorittaakseni maisterintutkinnon ja jatkoin ammatissani monia vuosia. (Luulin aivan varmasti pääseväni naimisiin 13 vuotta sitten, kun avasin onnenkeksin, jossa luki: ”Menet naimisiin vuoden sisällä.”) Mutta komeaa miestä ei tullut, ei avioliittoa eikä lapsia. Mikään ei ollut sujunut suunnitelmieni mukaan, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Pyrin olemaan aktiivinen ja uskollinen kirkon jäsen. Olen siitä hyvin kiitollinen. Sillä on ollut suuri vaikutus elämääni.
Minulla oli tilaisuus palvella monia vuosia Nuorissa Naisissa ja tunsin, että se antoi minulle mahdollisuuden opettaa nuorempia naisia, joiden todistus oli kasvamassa ja jotka pyrkivät edistymään Jumalan määräämällä tavalla, ja todistaa heille.
Minulla oli myös tilaisuus palvella Apuyhdistyksen tehtävissä, mikä auttoi minua oppimaan muiden palvelua ja kasvamaan uskossani, ja se antoi minulle ihanan kuulumisen tunteen. Vaikken ollutkaan naimisissa eikä minulla ollut lapsia, tunsin, että elämälläni oli tarkoitus. Oli lannistavia aikoja, ja toisinaan kyseenalaistin suunnitelman.
Eräs työtoveri, joka ei ollut kirkon jäsen, sanoi minulle: ”Miksi käyt aina vaan kirkossa, joka korostaa niin paljon avioliiton ja perheen merkitystä?” Yksinkertainen vastaukseni hänelle oli: ”Koska se on tosi!” Voin olla aivan yhtä naimaton ja aivan yhtä lapseton kirkon ulkopuolella. Mutta kun kirkko ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi olivat elämässäni, koin onnea ja tiesin, että olin polulla, jota Vapahtaja halusi minun kulkevan. Sain iloa ja monia tilaisuuksia palvella, rakastaa ja kasvaa.
Muistakaa, että kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä saatte osallistuessanne aktiivisesti Apuyhdistykseen, vaan myös siitä, mitä voitte antaa ja miten voitte palvella.
Rakkaat sisareni, erityisesti te nuoremmat naimattomat aikuiset, todistan teille, että Jumala rakastaa teitä. Hän on tietoinen teistä. Hänellä on suunnitelma teitä varten. Hän tarvitsee teitä palvelemaan lapsiaan. Hän tarvitsee teitä olemaan aktiivisia, uskollisia ja täysin mukana olevia naisia Hänen kirkossaan. Hän tarvitsee teitä nostamaan ja vahvistamaan heikkoja6.
Sisar Eliza R. Snow, Apuyhdistyksen toinen ylijohtaja, puhui suurelle joukolle sisaria – sekä teini-ikäisiä että aikuisia –, jotka olivat kokoontuneet Utahin Ogdeniin vuonna 1873. Hän antoi seuraavat neuvot, jotka olivat ajankohtaisia silloin ja sopivia vielä nykyäänkin.
Puhuessaan nuoremmille naisille sisar Snow sanoi: ”Jos toimitte yhdessä [tarkoittaen vanhempia ja nuorempia naisia], mielenne jalostuu, älynne kehittyy ja tietämättömyytenne vähenee. Jumalan Henki on ilmoittava ohjeita mieleenne, ja te ilmoitatte ne toisillenne. Minä sanon, Jumala siunatkoon teitä, nuoret sisareni. Muistakaa, että te olette Jumalan pyhiä ja että teillä on tärkeitä tehtäviä suoritettavina Siionissa.”
Hän neuvoi edelleen kaikkia naisia: ”Apostoli Paavali puhui muinoin pyhistä naisista. Meidän jokaisen velvollisuus on olla pyhä nainen. Jos me olemme pyhiä naisia, meillä on yleviä päämääriä. Tunnemme, että meidät on kutsuttu suorittamaan tärkeitä tehtäviä. Kukaan ei ole niistä vapaa. Ei ole niin eristäytynyttä sisarta eikä niin kapeaa elämänpiiriä kenelläkään, ettei hän voisi tehdä paljon Jumalan valtakunnan rakentamiseksi maan päällä.”7
Varokaa tätä kuilua älkääkä antako epäaktiivisuuden kuilun tulla elämäänne millään tavoin. Te tarvitsette kirkkoa, ja kirkko tarvitsee teitä.
Ja lopuksi, kuilu sen välillä, että uskoo Jeesukseen Kristukseen ja että on rohkea todistuksessa Jeesuksesta Kristuksesta.
Monet ihmiset uskovat Jeesukseen Kristukseen – että Hän syntyi Mariasta vaatimattomissa oloissa Betlehemissä monia vuosia sitten. Useimmat uskovat, että Hänestä tuli suuri opettaja, hyvä ja jalo ihminen. Jotkut uskovat, että Hän antoi meille kokoelman arvokkaita periaatteita ja käskyjä, ja että jos noudatamme näitä opetuksia ja pidämme nämä käskyt, olemme siunattuja.
Me myöhempien aikojen pyhät tiedämme kuitenkin, että meidän täytyy tehdä muutakin kuin uskoa, että Kristus oli olemassa. Meidän täytyy uskoa Häneen, tehdä parannus synneistämme, tulla kastetuiksi Hänen nimessään ja saada Pyhän Hengen lahja, ja sitten meidän täytyy kestää uskollisesti loppuun asti.
Meidän täytyy kertoa todistuksestamme muille. Meidän täytyy pitää uskollisesti liitot, jotka olemme solmineet Jumalan kanssa. Me tiedämme, että kaikki ilmoitetaan ja suodaan niille, ”jotka ovat kestäneet uskollisina Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tähden”8.
Kun olemme kääntyneet, meillä on luontainen taipumus kertoa evankeliumista niille, joita rakastamme. Lehi kääntyi ja halusi perheensä nauttivan evankeliumin hyvyyttä.9 Nefi puhui Kristuksesta, riemuitsi Kristuksessa ja saarnasi Kristuksesta, jotta hänen lapsensa tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa,10 eli toisin sanoen, mistä he löytäisivät rauhan ja ilon.
Kun Enos kääntyi ja sai syntinsä anteeksi, hän alkoi välittää veljiensä hyvinvoinnista. Hän halusi heidän saavan ne siunaukset, jotka hän oli saanut.11
Kaikkialta pyhistä kirjoituksista luemme miehistä ja naisista, jotka kääntyivät ja halusivat sitten vahvistaa veljiään ja sisariaan.12
Antakaa äänenne kuulua uskollisten keskuudessa, kun julistatte rohkeasti, että Hän elää,13 että Hänen kirkkonsa on palautettu ja että onnensuunnitelma on kaikkia varten.
Kun varomme näitä kuiluja kiinnittämällä tarkasti huomiota vaaraan ja pitämällä itsemme siitä erossa, alkaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunausten täyteys käydä toteen elämässämme.
Rakkaat sisareni, minä rakastan teitä. Tiedän, että Vapahtaja elää. Tiedän, että Hän rakastaa meitä jokaista. Tiedän, että tämä on Hänen tosi kirkkonsa. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.