Pitäkää kiinni
Taivaallinen Isä ei ole jättänyt meitä yksin kuolevaisuuden koetusaikanamme. Hän on jo antanut meille kaikki ”turvavarusteet”, joita tarvitsemme onnistuaksemme palaamaan Hänen luokseen.
Monta vuotta sitten huomioni kiinnittyi lyhyeen artikkeliin paikallisessa sanomalehdessämme, ja olen muistanut sen siitä asti: ”St. Catharinesissa Ontariossa Kanadassa neljä ihmistä sai surmansa ja seitsemän työmiestä pelastettiin heidän oltuaan tarrautuneina 125 jalkaa [38 m] korkean sillan alustaan yli tunnin ajan sen jälkeen kun rakennusteline, jolla he olivat työskennelleet, romahti” (”News Capsules”, Deseret News, 9. kesäkuuta 1993, s. A2).
Tuo lyhyt juttu kiehtoi minua silloin ja se kiehtoo yhä. Pian tämän jutun luettuani soitin eräälle perhetutulle, joka asui St. Catharinesissa. Hän selitti, että työmiehet olivat maalanneet Garden City Skyway -siltaa noin vuoden ajan, ja onnettomuuden sattuessa työn valmistumiseen oli enää kaksi viikkoa aikaa. Onnettomuuden jälkeen viranomaisilta kysyttiin, miksei näillä miehillä ollut mitään turvavarusteita. Vastaus oli yksinkertainen: työmiehillä oli varusteet, mutta he olivat vain päättäneet olla käyttämättä niitä. Rakennustelineen romahdettua henkiin jääneet pitivät kiinni tuuman [2,5 cm] paksuisesta teräspalkista ja seisoivat kahdeksan tuuman [20 cm] levyisellä teräsreunuksella yli tunnin, kunnes pelastusmiehistöt pääsivät heidän luokseen. Yksi henkiin jääneistä kertoi, että pitäessään kiinni sillasta hän oli ajatellut paljon perhettään. Hän sanoi: ”Kiitän vain Herraa siitä, että olen täällä tänään. – – Voin vakuuttaa, että se oli aika pelottavaa.” (Julkaisussa Rick Bogacz, ”Skyway Horror”, Standard, 9. kesäkuuta 1993.)
Tästä tapauksesta on paljon opittavaa, ja siitä löytyy paljon rinnastettavaa. Vaikka useimmat meistä eivät koskaan joudukaan niin pelottavaan, hengenvaaralliseen tilanteeseen, monista meistä voi tuntua, että elämme pelottavaa aikaa omassa elämässämme.
Meistä saattaa tuntua, aivan kuin pitelisimme kiinni jostakin, mikä ehkä tuntuu tuuman paksuiselta teräspalkilta. Meidän koetuksemme kuolevaisuudessa ei ole helppo eikä se ole lyhyt. Olemme siunattuja, kun saimme tulla tämän maan päälle ja saimme kuolevaisen ruumiin. Tämä elämä on meille tilaisuus osoittaa, millaisia olemme, ja käyttää tahdonvapauttamme (ks. Abr. 3:25). Me voimme päättää noudattaa taivaallisen Isän iankaikkista pelastussuunnitelmaa (ks. Jar. 2; Alma 42:5; Moos. 6:62) ja lunastussuunnitelmaa (ks. MK Jaak. 6:8; Alma 12:25; 42:11), tai me voimme yrittää löytää oman tien. Me voimme olla kuuliaisia ja pitää Hänen käskynsä, tai me voimme hylätä ne ja kohdata seuraukset, joita varmasti tulee.
Tämän vuoksi meilläkin on vaarallinen työnkuva ja tehtävä. Me joudumme kohtaamaan haasteita. Koemme kenties yksinäisyyttä, kireitä ihmissuhteita, luottamuksen pettämistä, kiusauksia, riippuvuutta, fyysisen kehomme rajoituksia tai hyvin tarpeellisen työpaikan menetyksen. Haasteenamme voivat olla pettymyksen tunteet, koska vanhurskaat toiveemme ja unelmamme eivät ole täyttyneet omassa aikataulussamme. Saatamme kyseenalaistaa kykymme ja pelätä epäonnistumisen mahdollisuutta jopa tehtävissämme kirkossa ja perheessä. Sekä muinaiset että elävät profeetat ovat profetoineet niistä haasteista ja vaaroista, joiden kanssa elämme nykyään, mukaan lukien yhteiskunnan suvaitsevaisuus syntiä kohtaan. Ne ovat aivan yhtä vaarallisia ja todellisia kuin vaara pudota 125 jalkaa [38 m] korkealta sillalta varmaan kuolemaan.
Minun elämäni ei ole täydellistä. Minulla on kohdattavana monia samoja haasteita. Meillä kaikilla on. Tiedän, että vastustajan kiusaukset ja kuolevaisuuden vaikeudet ovat aina läsnä piirittämässä meitä jokaista. Yhdyn pelastuneen työmiehen kuvaukseen siitä, miten vaarallista oli pitää kiinni tuosta teräspalkista: ”Voin vakuuttaa, että se [on] aika pelottavaa.”
On kuitenkin tärkeää huomata, että pyhissä kirjoituksissa on hyvin vähän kertomuksia ihmisistä, jotka elivät autuaallisessa onnessa eivätkä kokeneet lainkaan vastakohtaisuutta. Me opimme ja kasvamme voittamalla haasteita uskon, sinnikkyyden ja henkilökohtaisen vanhurskauden avulla. Minua on vahvistanut presidentti Thomas S. Monsonin loputon luottamus taivaalliseen Isäämme ja meihin. Hän on sanonut: ”Muistakaa, että te olette oikeutettuja saamaan [taivaallisen] Isämme siunauksia tässä työssä. Hän ei kutsunut teitä etuoikeutettuun asemaanne kulkemaan yksin, ilman opastusta, onnen kaupalla. Sen sijaan Hän tuntee taitonne, Hän ymmärtää omistautumisenne ja Hän muuttaa kuvitellut puutteenne tunnustetuiksi vahvuuksiksi. Hän on luvannut: ’Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.’” (”Sokerijuurikkaita ja sielun arvo”, Liahona, heinäkuu 2009, s. 3–4.)
Taivaallinen Isä ei ole jättänyt meitä yksin kuolevaisuuden koetusaikanamme. Hän on jo antanut meille kaikki ”turvavarusteet”, joita tarvitsemme onnistuaksemme palaamaan Hänen luokseen. Hän on antanut meille henkilökohtaisen rukouksen, pyhät kirjoitukset, elävät profeetat ja Pyhän Hengen ohjaamaan meitä. Toisinaan näiden varusteiden käyttäminen voi tuntua vaivalloiselta, kiusalliselta ja hirveän epämuodikkaalta. Niiden asianmukainen käyttö vaatii meiltä uutteruutta, kuuliaisuutta ja sinnikkyyttä. Mutta ainakin minä päätän käyttää niitä. Meidän kaikkien täytyy päättää käyttää niitä.
Pyhistä kirjoituksista saamme tietää vielä yhdestä tärkeästä turvavarusteesta – ”rautakaiteesta”. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia kutsutaan pitämään kiinni tästä kaiteesta, jotta he löytäisivät turvallisesti tiensä iankaikkiseen elämään. Puhun Lehin elämän puuta koskevasta näystä, joka on Mormonin kirjassa.
Jumalallisessa henkilökohtaisessa ilmoituksessa Mormonin kirjan profeetta Lehille ja hänen pojalleen Nefille näytettiin kummallekin näky kuolevaisuuden koetustilastamme ja siihen liittyvistä vaaroista. Lehi kertoo: ”Ja tapahtui, että nousi pimeyden sumu, aivan niin, tavattoman suuri pimeyden sumu, niin että ne, jotka olivat alkaneet kulkea polkua, eksyivät tieltä, niin että he kulkivat pois ja joutuivat hukkaan” (1. Nefi 8:23). Silti ”hän näki [myös] toisten väkijoukkojen ponnistelevan eteenpäin; ja ne tulivat ja tarttuivat kiinni rautakaiteen päästä; ja ne ponnistelivat tietään eteenpäin pitäen jatkuvasti kiinni rautakaiteesta, kunnes ne tulivat perille ja lankesivat maahan ja nauttivat puun hedelmää” eli elämän puun hedelmää (1. Nefi 8:30).
Lehin näystä saamme tietää, että meidän on tartuttava tähän turvakaiteeseen – tähän rautakaiteeseen, joka kulkee oman kapean ja kaidan polkumme vieressä – ja pidettävä tiukasti kiinni, kunnes saavutamme korkeimman päämäärämme, iankaikkisen elämän taivaallisen Isämme luona. Nefi lupaa, että ne, jotka pitävät tiukasti kiinni rautakaiteesta, eivät ”koskaan hukkuisi, eivätkä vastustajan kiusaukset ja palavat nuolet voisi voittaa eikä sokaista heitä eksyttääkseen heidät tuhoon” (1. Nefi 15:24).
Kehotan teitä lukemaan jälleen kokonaisuudessaan selostukset tästä innoitetusta näystä. Tutkikaa niitä, pohtikaa niitä ja soveltakaa niitä jokapäiväiseen elämäänne. Nykyajan termein saattaisimme sanoa, että meitä kutsutaan ”ottamaan ote”. Meidän täytyy pitää tiukasti kiinni rautakaiteesta, emmekä saa päästää koskaan irti.
Presidentti Harold B. Lee, joka oli profeetta silloin kun olin teini-ikäinen, opetti: ”Jos tämän mielenkuohun ja turhautuneisuuden aikana jotakin tarvitaan eniten, kun miehet ja naiset ja nuoret ja nuoret aikuiset etsivät epätoivoisesti vastauksia ihmiskuntaa koetteleviin ongelmiin, niin ’rautakaidetta’ turvaoppaaksi suoralle polulle kohti iankaikkista elämää keskellä outoja kiertoteitä, jotka lopulta johtaisivat tuhoon ja kaiken sen turmeltumiseen, mikä on ’hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa’” (”The Iron Rod”, Ensign, kesäkuu 1971, s. 7).
Nämä sanat olivat merkityksellisiä silloin, kun olin teini-iässä, ja tänä päivänä ne ovat kenties vieläkin merkityksellisempiä. Profeettojen sanat varoittavat, opettavat ja edistävät totuutta, onpa ne puhuttu 600 eKr., vuonna 1971 tai 2009. Rohkaisen teitä kuuntelemaan, uskomaan ja toimimaan niiden johtajien innoitettujen sanojen mukaan, jotka hyväksymme profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi.
Rautakaiteesta kiinni pitäminen ei ole aina helppoa. Saatamme vertaisryhmän paineen tai ylpeyden vuoksi päästää irti ajatellen, että pystymme löytämään itse tien takaisin – myöhemmin. Kun teemme niin, jätämme ottamatta mukaan turvavarusteemme. Näyssään Lehi näki monia, jotka päästivät irti rautakaiteesta. Nefi kertoo: ”Ja monet joutuivat hukkaan hänen näkyvistään vaeltaessaan oudoilla teillä” (1. Nefi 8:32). Vaikeina aikoina omassa elämässämme mekin saatamme huomata vaeltavamme oudoilla teillä. Saanen vakuuttaa teille, että meidän on aina mahdollista löytää tie takaisin. Tekemällä parannuksen, jonka Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri on tehnyt mahdolliseksi, me voimme saada jälleen lujan otteen ja pitää taas kiinni rautakaiteesta ja tuntea jälleen kerran taivaallisen Isämme rakastavan ohjauksen. Vapahtaja on esittänyt meille avoimen kutsun: tehkää parannus, pitäkää kiinni älkääkä päästäkö irti.
Nefin tavoin minäkin kehotan teitä kaikin sieluni voimin ”ottamaan varteen Herran sanan – – ja muistamaan pitää hänen käskynsä aina kaikessa” (1. Nefi 15:25). Käyttäkää turvavarusteita, jotka Hän on teille antanut. Pitäkää lujasti kiinni ja uskokaa, että taivaallinen Isä siunaa teitä uutteruudestanne.
Tiedän, että palautettu evankeliumi on totta, ja tiedän, että meitä johtaa Jumalan elävä profeetta, presidentti Thomas S. Monson. Minulle on suuri etuoikeus ja siunaus olla hänen tyttärensä. Rakastan suuresti vanhempiani.
Kun eräänä iltana olin vähän masentunut, sanoin: ”Voi isä, siunaukset, joita koemme kirkon jäseninä, ja temppelin luvatut siunaukset ovat todella hyviä, jos me vain ojennamme kätemme ja päätämme ottaa ne vastaan.” Hän vastasi epäröimättä: ”Ann, ne ovat kaikki.”
Pitäkäämme kiinni Jeesuksen Kristuksen evankeliumin iankaikkisista totuuksista, koska ne ovat kirjaimellisesti kaikki. Tämä on vilpitön rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.