Uutterampi ja huolehtivampi kotona
Meistä voi tulla uutterampia ja huolehtivampia kotona, kun uskollisemmin opimme ja rakastamme Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia sekä elämme sen mukaan.
Vuonna 1833 profeetta Joseph Smith sai ilmoituksen, johon sisältyi voimakasta nuhtelua useille kirkon johtaville veljille saattaa perheensä järjestykseen (ks. OL 93:40–50). Tämän ilmoituksen yksi tietty jae antaa aiheen sanomalleni – uutterampi ja huolehtivampi kotona (ks. jae 50). Haluan ehdottaa kolmea tapaa, joilla jokainen meistä voi tulla uutterammaksi ja huolehtivammaksi kodissaan. Pyydän teitä kuuntelemaan sekä korvilla, jotka kuulevat, että sydämellä, joka tuntee, ja rukoilen, että Herran Henki olisi meidän kaikkien kanssa.
Ehdotus nro 1: Ilmaise rakkautta – ja osoita sitä.
Voimme alkaa tulla uutterammiksi ja huolehtivammiksi kotona kertomalla rakastamillemme ihmisille, että rakastamme heitä. Näiden rakkaudenilmausten ei tarvitse olla korusanaisia tai pitkiä. Meidän tulee vain ilmaista rakkautta vilpittömästi ja usein.
Veljet ja sisaret, milloin viimeksi otitte iankaikkisen kumppaninne syliinne ja sanoitte ”minä rakastan sinua”? Vanhemmat, milloin viimeksi ilmaisitte lapsillenne rakkautta vilpittömästi? Lapset, milloin viimeksi kerroitte vanhemmillenne, että rakastatte heitä?
Meistä jokainen kyllä tietää jo, että meidän tulisi kertoa rakastamillemme ihmisille, että rakastamme heitä. Mutta se, mitä tiedämme, ei aina kuvastu siitä, mitä teemme. Tunnemme ehkä epävarmuutta, kiusaantuneisuutta tai jopa vähän noloutta.
Vapahtajan opetuslapsina me emme pyri pelkästään tietämään enemmän; paremminkin meidän tulee jatkuvasti tehdä enemmän sitä, minkä tiedämme olevan oikein, ja tulla paremmiksi.
Meidän tulee muistaa, että ilmaus ”minä rakastan sinua” on vasta alku. Meidän tulee sanoa se, meidän tulee tarkoittaa sitä ja – mikä tärkeintä – meidän tulee jatkuvasti osoittaa se. Meidän tulee sekä ilmaista rakkautemme että osoittaa se.
Presidentti Thomas S. Monson on hiljattain neuvonut: ”Oletamme usein, että [lähellämme olevien ihmisten] täytyy tietää, kuinka paljon rakastamme heitä. Mutta meidän ei pitäisi koskaan olettaa; meidän pitäisi kertoa heille. – – Emme ikinä unohda ystävällisiä sanoja tai kiintymyksen osoitusta. Sen sijaan tulemme katumaan sitä, jos sellaiset asiat puuttuvat tärkeimmistä ihmissuhteistamme.” (”Ilon löytäminen matkasta”, Liahona, marraskuu 2008, s. 86.)
Toisinaan kuulemme jonkun lausuvan seuraavan kaltaista sakramenttikokouspuheessa tai todistuksessa: ”Tiedän, etten kyllin usein kerro puolisolleni, kuinka paljon rakastan häntä. Tänään haluan hänen ja lasteni sekä kaikkien teidän tietävän, että rakastan häntä.”
Tämänkaltainen rakkaudenilmaus saattaa olla paikallaan. Mutta kun kuulen tällaista sanottavan, vaivaudun ja puuskahdan mielessäni, ettei aviopuolison ja lasten pitäisi kuulla tätä ilmeisen harvinaista ja yksityistä viestiä julkisesti kirkossa! Toivon mukaan lapset kuulevat vanhempiensa ilmaisevan rakkautta ja näkevät heidän osoittavan rakkautta toisilleen päivittäisen elämän säännöllisissä rutiineissa. Jos kuitenkin julkinen rakkaudenilmaus kirkossa tulee puolisolle tai lapsille hieman yllätyksenä, niin silloin todellakin on tarvetta olla uutterampi ja huolehtivampi kotona.
Pyhissä kirjoituksissa osoitetaan toistuvasti, että rakkaus ja sitä osoittavat teot liittyvät yhteen, ja Vapahtaja tuo sen esiin ohjeissaan apostoleilleen: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” (Joh. 14:15). Kuten meidän rakkautemme Herraan ja Häntä kohtaan tulee ilmi siinä, että kuljemme aina Hänen teitään (ks. 5. Moos. 19:9), samoin meidän rakkautemme aviopuolisoamme, vanhempiamme ja lapsiamme kohtaan kuvastuu voimallisimmin ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme (ks. Moosia 4:30).
On suuri siunaus tuntea aviopuolison, vanhemman tai lapsen ilmaiseman rakkauden turvallisuutta ja kestävyyttä. Sen kaltainen rakkaus ravitsee ja tukee uskoa Jumalaan. Sen kaltainen rakkaus antaa voimaa ja karkottaa pelon (ks. 1. Joh. 4:18). Sen kaltaista rakkautta jokainen ihmissielu kaipaa.
Meistä voi tulla uutterampia ja huolehtivampia kotona, kun ilmaisemme rakkautta – ja osoitamme sitä jatkuvasti.
Ehdotus nro 2: Lausu todistus – ja elä sen mukaan.
Meistä voi tulla uutterampia ja huolehtivampia kotona myös siten, että todistamme rakkaillemme niistä asioista, joiden tiedämme olevan totta Pyhän Hengen todistuksen avulla. Todistamisen ei tarvitse olla pitkä tai korusanainen. Eikä meidän tarvitse odottaa kuukauden ensimmäistä sunnuntaita julistaaksemme todistuksemme asioista, jotka ovat totta. Me voimme ja meidän tulee oman kotimme seinien sisäpuolella lausua aito todistus Isän ja Pojan jumalallisuudesta ja todellisuudesta, suuresta onnensuunnitelmasta ja palautuksesta.
Veljet ja sisaret, milloin viimeksi lausuitte todistuksen iankaikkiselle kumppanillenne? Vanhemmat, milloin viimeksi esititte todistuksenne lapsillenne asioista, joiden tiedätte olevan totta? Ja lapset, milloin viimeksi kerroitte todistuksenne vanhemmillenne ja perheellenne?
Meistä jokainen kyllä tietää jo, että meidän tulisi lausua todistus niille, joita rakastamme eniten. Mutta se, mitä tiedämme, ei aina kuvastu siitä, mitä teemme. Tunnemme ehkä epävarmuutta, kiusaantuneisuutta tai jopa vähän noloutta.
Vapahtajan opetuslapsina me emme pyri pelkästään tietämään enemmän; paremminkin meidän tulee jatkuvasti tehdä enemmän sitä, minkä tiedämme olevan oikein, ja tulla paremmiksi.
Meidän tulee muistaa, että hartaan todistuksen lausuminen on vasta alku. Meidän tulee lausua todistus, meidän tulee tarkoittaa sitä ja – mikä tärkeintä – meidän tulee jatkuvasti elää sen mukaan. Meidän tulee sekä esittää todistuksemme että elää sen mukaan.
Vapahtaja tähdentää todistuksen sekä asiaankuuluvien tekojen välistä suhdetta ohjeissaan pyhille Kirtlandissa: ”Niin kuin Henki todistaa teille, juuri niin minä haluan teidän tekevän” (OL 46:7). Todistuksemme evankeliumin totuudesta tulee kuvastua sekä puheestamme että teoistamme. Ja kaikkein voimallisimmin me esitämme todistuksemme ja elämme sen mukaan juuri omassa kodissamme. Puolisoiden, vanhempien ja lasten tulee pyrkiä voittamaan kaikenlainen todistuksen lausumiseen liittyvä epäröinti, haluttomuus tai kiusaantuneisuus. Meidän tulee sekä luoda ja etsiä tilaisuuksia todistaa evankeliumin totuuksista – että elää niiden mukaan.
Todistus on sitä, minkä Pyhän Hengen todistuksen voimasta tiedämme mielessämme ja sydämessämme olevan totta (ks. OL 8:2). Kun me tuomme totuuden julki emmekä vain muistuta, kehota tai pelkästään kerro mielenkiintoisista kokemuksista, me kutsumme Pyhää Henkeä vahvistamaan sanojemme totuuden. Puhtaan todistuksen voima (ks. Alma 4:19) ei tule hienostuneesta kielestä tai tehokkaasta esitystavasta. Sen sijaan se on tulosta jumaluuden kolmannen jäsenen eli Pyhän Hengen välittämästä ilmoituksesta.
On suuri siunaus tuntea aviopuolison, vanhemman tai lapsen todistuksen voima, mielenylennys ja kestävyys. Sen kaltainen todistus vahvistaa uskoa ja antaa ohjausta. Sen kaltainen todistus synnyttää valoa maailmassa, joka käy yhä synkemmäksi. Sen kaltainen todistus antaa iankaikkista näkemystä ja kestävää rauhaa.
Meistä voi tulla uutterampia ja huolehtivampia kotona, kun lausumme todistuksen – ja jatkuvasti elämme sen mukaan.
Ehdotus nro 3: Ole johdonmukainen
Poikiemme varttuessa meidän perheemme teki sitä, mitä tekin olette tehneet ja mitä te teette nykyään. Pidimme säännöllisesti perherukoukset ja perheillat ja tutkimme yhdessä pyhiä kirjoituksia. Olen varma, että sitä, mitä nyt aion kuvailla, ei ole koskaan tapahtunut teidän kodissanne, mutta niin kävi meillä.
Toisinaan sisar Bednar ja minä mietimme, oliko meidän yrityksistämme tehdä näitä hengellisesti tärkeitä asioita mitään hyötyä. Aina välillä pyhien kirjoitusten jakeita luettiin tunteenpurkausten saattelemina, kuten ”Tuo koskee minuun!” ”Sano, ettei tuo saa katsoa minua!” ”Äiti, tuo hengittää minuun päin!” Vilpittömiä rukouksia häiritsivät silloin tällöin kikatukset ja tönimiset. Ja toiminnallisten, riehakkaiden poikien kanssa perheiltojen oppiaiheet eivät aina tuottaneet korkeatasoista mielenylennystä. Aika ajoin sisar Bednar ja minä olimme vimmoissamme, kun ne vanhurskaat tavat, joiden vaalimiseksi me teimme niin kovasti töitä, eivät näyttäneet tuottavan heti niitä hengellisiä tuloksia, joita halusimme ja odotimme.
Jos voisitte tänä päivänä kysyä aikuisilta pojiltamme, mitä he muistavat perherukouksista, perheilloista ja pyhien kirjoitusten tutkimisesta, uskon tietäväni, kuinka he vastaisivat. He todennäköisesti eivät mainitsisi mitään tiettyä rukousta tai tiettyä pyhien kirjoitusten tutkimishetkeä tai mitään erityisen merkityksellistä perheillan oppiaihetta merkittävänä hetkenä hengellisessä kehityksessään. Se, mitä he sanoisivat muistavansa, on, että perheenä olimme johdonmukaisia.
Sisar Bednar ja minä ajattelimme, että perimmäinen lopputulos olisi se, että auttaisimme poikiamme ymmärtämään jonkin nimenomaisen oppiaiheen tai jonkin tietyn pyhien kirjoitusten kohdan sisällön. Mutta tätä tulosta ei saavuteta joka kerta tutkiessamme tai rukoillessamme tai oppiessamme yhdessä. Tarkoituksemme ja työmme johdonmukaisuus oli kenties suurin opetus – opetus, jonka arvoa emme silloin täysin ymmärtäneet.
Toimistossani on kaunis maalaus vehnäpellosta. Maalaus on valtava kokoelma yksittäisiä siveltimenvetoja – niistä yksikään ei erikseen katsottuna ole kovinkaan mielenkiintoinen eikä vaikuttava. Itse asiassa jos menee seisomaan lähelle maalausta, näkee vain suuren joukon näennäisen yhteen kuulumattomia ja rumia keltaisia ja kullanvärisiä ja ruskeita maalijuovia. Kun vähitellen siirtyy kauemmas maalauksesta, kaikki yksittäiset siveltimenvedot kuitenkin yhdistyvät ja luovat upean vehnäpeltomaiseman. Monet tavalliset yksittäiset siveltimenvedot luovat yhdessä kiehtovan ja kauniin maalauksen.
Jokainen perherukous, jokainen pyhien kirjoitusten tutkimishetki yhdessä perheenä ja jokainen perheilta on yksi siveltimenveto sielumme kankaalla. Mikään yksittäinen tapahtuma ei kenties tunnu olevan erityisen vaikuttava tai mieleenpainuva. Mutta aivan kuten keltaiset ja kullanväriset ja ruskeat maalijuovat täydentävät toisiaan ja saavat aikaan vaikuttavan mestariteoksen, samoin meidän johdonmukaisuutemme näennäisen pienten asioiden tekemisessä voi johtaa merkittäviin hengellisiin tuloksiin. ”Ja nyt, älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta. Ja pienestä lähtee se, mikä on suurta.” (OL 64:33.) Johdonmukaisuus on avainperiaate, kun laskemme suuren työn perustusta henkilökohtaisessa elämässämme ja tulemme uutterammiksi ja huolehtivammiksi omassa kodissamme.
Johdonmukaisuus kodissamme on tärkeää toisestakin syystä. Monet Vapahtajan ankarimmista moitteista kohdistuivat tekopyhiin. Jeesus varoitti apostolejaan lainopettajista ja fariseuksista: ”Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista” (Matt. 23:3). Tämä voimakas varoitus on vakavoittava, kun ottaa huomioon neuvot ”ilmaise rakkautta – ja osoita sitä”, ”lausu todistus – ja elä sen mukaan” sekä ”ole johdonmukainen”.
Elämässämme piilevä tekopyhyys on helpoimmin havaittavissa ja aiheuttaa suurinta tuhoa omassa kodissamme. Ja lapset ovat usein valppaimpia ja herkimpiä, mitä tulee tekopyhyyden tunnistamiseen.
Kun yksityiset rakkaudenosoitukset puuttuvat kodista, julkinen rakkaudenilmaus on tekopyhyyttä – ja heikentää suuren työn perustusta. Kun uskollisuutta ja kuuliaisuutta ei löydy omasta kodistamme, todistuksen julistaminen julkisesti on tekopyhyyttä – ja kaivaa maata suuren työn perustuksen alta. Käsky ”älä todista valheellisesti” (2. Moos. 20:16) pätee mitä selvimmin meissä jokaisessa piilevään tekopyhyyteen. Meidän tulee olla johdonmukaisempia ja tulla johdonmukaisemmiksi. ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa” (1. Tim. 4:12).
Kun etsimme Herran apua ja toimimme Hänen voimassaan, voimme vähitellen kaventaa eroa sanojemme ja tekojemme välillä, rakkauden ilmaisemisen ja sen jatkuvan osoittamisen välillä sekä todistuksemme lausumisen ja päättäväisesti sen mukaan elämisen välillä. Meistä voi tulla uutterampia ja huolehtivampia kotona, kun uskollisemmin opimme ja rakastamme Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia sekä elämme sen mukaan.
Todistus
”Avioliitto miehen ja naisen välillä on Jumalan säätämä ja – – perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi” (”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Näistä ja muista iankaikkisen tärkeistä syistä meidän tulee olla uutterampia ja huolehtivampia kotona.
Toivon, että jokaista aviopuolisoa, jokaista lasta ja vanhempaa siunataan, jotta he voivat ilmaista ja vastaanottaa rakkautta, lausua vahvan todistuksen ja rakentua sen avulla sekä tulla johdonmukaisemmiksi näennäisen pienissä asioissa, joilla on hyvin suuri merkitys.
Näissä tärkeissä pyrkimyksissä meitä ei koskaan jätetä yksin. Taivaallinen Isämme ja Hänen rakas Poikansa elävät. He rakastavat meitä ja tuntevat olosuhteemme, ja He auttavat meitä tulemaan uutterammiksi ja huolehtivammiksi kotona. Näistä totuuksista todistan Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.