Luku 14

Rakkaus kodissa

Kuinka vanhemmat voivat vahvistaa rakkauden siteitä, jotka yhdistävät heidät toisiinsa ja lapsiinsa?

Johdanto

“Perhe on kaikkein tärkein pyrkiessämme korotukseen taivaallisen Isämme valtakunnassa”, opetti presidentti Harold B. Lee.¹ Tämä tavoite mielessään hän puhui usein siitä, kuinka tärkeä on rakkaus perhesiteiden vahvistamisessa. Hän kannusti vanhempia ja lapsia soveltamaan Elian tehtävän henkeä elossa oleviin perheenjäseniinsä ja kääntämään sydämensä toinen toisensa puoleen rakkaudessa. Hän sanoi:

“Teille on kerrottu jotakin, mitä olette soveltaneet vain temppelityöhön – profeetta Elian tehtävästä, josta Malakia sanoi, kuten on toistettu nykyajan ilmoituksessakin: ‘Katso, minä olen ilmoittava teille pappeuden profeetta Elian käden kautta, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on painava lasten sydämiin isille annetut lupaukset, ja lasten sydämet kääntyvät heidän isiensä puoleen. Ellei niin olisi, koko maa hävitettäisiin perin juurin hänen tulemisessaan.’ (LK 2:1–3.)

Tänä päivänä tuolla pyhien kirjoitusten kohdalla on epäilemättä huomattavampi merkitys. Elleivät lasten sydämet käänny heidän vanhempiensa puoleen eivätkä vanhempien sydämet käänny heidän lastensa puoleen tänä päivänä, kuolevaisuudessa, koko maa hävitetään perin juurin Herran tulemisessa. Sitä tarvitaan tänä päivänä myöhempien aikojen pyhien kodeissa ja maailmassa yleensä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tänä päivänä useimmat nuoriin vaikuttavat ongelmat johtuvat kotien särkymisestä. Isien sydämet täytyy kääntää heidän lastensa puoleen, ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, jotta maailma pelastuisi ja ihmiset olisivat valmiit Herran tulemiseen.”²

Harold B. Leen opetuksia

Kuinka voimme edistää suurempaa rakkautta ja onnea kodissamme?

Minulla on ollut etuoikeus vierailla säännöllisesti muiden johtavien auktoriteettien kanssa joissakin kansamme parhaista kodeista, ja olen poiminut noista vierailuista joitakin – – peruspiirteitä, joista kodin voima ja onnellisuus rakentuu. – –

Olen nähnyt, kuinka näissä perheissä kunnioitetaan toinen toistaan; isä kunnioittaa äitiä ja osoittaa hänelle hellyyttä, ja äiti isälle; ainakaan lasten kuullen ei riidellä eikä kinastella, väärinkäsityksistä keskustellaan järkevästi – olen nähnyt erään sellaisen kodin, jossa oli yhdeksän ihastuttavaa lasta, jotka todistivat siitä, etteivät ole koskaan kuullet isänsä ja äitinsä riitelevän. Sen seurauksena näiden yhdeksän lapsen kodeissa tämän opetuksen ja vanhempien hyvän esimerkin ansiosta on yhdeksän ihastuttavaa ja lujaa perhettä lisää, jotka elävät onnellisesti yhdessä. – –

Joitakin asioita, jotka ovat tehneet näistä kodeista onnellisia, ovat olleet hengellisen yhteyden ylläpitäminen, perherukoukset ja jatkuva kirkon tehtävistä huolehtiminen.³

Joitakin vuosia sitten eräs isä tuli luokseni murheissaan siitä, että kaikilla hänen perheensä jäsenillä – kaikilla hänen lapsillaan – oli vaikeuksia perheissään nyt kun he olivat naimisissa. Hän sanoi minulle syvästi murheellisena: “Mitä ihmettä perheessäni on vikana, kun kaikilla on vaikeuksia? Kenelläkään heistä ei ole onnellista, sopuisaa kotia.” No, en sanonut sitä, mutta olin nähnyt tuon miehen kodin, kun lapset olivat vielä naimattomina kotona pöydän ääressä. Näin itsekkyyttä, haluttomuutta uhrautua toisen hyvinvoinnin puolesta. Näin kiinni käymistä, karjumista, haukkumista, tappelemista ja riitelemistä. Tiesin, mitä heille oli tarjottu nuoruudessaan. En yllättynyt, etteivät heidän kotinsa olleet onnellisia.⁴

Onni tulee epäitsekkäästä palvelusta. Ja onnelliset kodit ovat niitä, joissa pyritään päivittäin tekemään uhrauksia toinen toisensa onnellisuuden hyväksi.⁵

Rakkaus Jumalaan ei ole jotakin, mitä saa vain pyytämällä. Johannes sanoi: “Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.” (1. Joh. 4:20.). Et voi rakastaa Jumalaa ja halveksia sen jälkeen veljeäsi, jonka kanssa olet tekemisissä. Kukaan mies, joka uskoo olevansa hengellinen jättiläinen ja jonka koti ei ole järjestyksessä, koska hän suhtautuu välinpitämättömästi vaimoonsa ja omiin lapsiinsa eikä huolehdi heistä, ei vaali rakkauttaan Jumalaa kohtaan.⁶

Älkäämme unohtako Paavalin viisasta vetoomusta, kun hän kehotti meitä “osoittamaan” rakkautta ympärillämme olevia kohtaan, erityisesti surevia kohtaan (ks. 2. Kor. 2:7–8). Pietari esitti suurin piirtein saman asian ensimmäisessä kirjeessään, sen ensimmäisessä luvussa, kannustaen jäseniä paitsi vilpittömään rakkauteen myös rakastamaan toisiaan “uskollisesti ja kaikesta sydämestänne” (1. Piet. 1:22). Meidän kykymme rakastaa on välttämätön valtakunnassa, koska elämme ajassa, jolloin “ihmisten rakkaus kylmenee” (LK 45:27).⁷

Vahvistakaa perhesiteitänne ja huolehtikaa lapsistanne. – – Huolehtikaa siitä, että kotinne on se turvapaikka, johon lapset voivat tulla tarpeineen meidän aikamme vaikeuksien ja myllerrysten keskellä. Silloin rakkaus vallitsee ja ilonne lisääntyy.⁸

Kuinka isät ja äidit voivat osoittaa suurempaa rakkautta lapsiaan kohtaan?

Eräs kokemukseni isoisänä opetti minulle jotakin. Sinä iltana pidettiin stadionilla [kirkon] tanssijuhlat, ja tyttäreni kaksi vanhinta lasta – – aiheuttivat hänelle paljon harmia, kuten hän nimitti sitä. Niinpä sanoin: “Mitä pitäisit siitä, jos veisin pojat stadionille tanssijuhliin?”

Hän sanoi: “Voi isä, olisin todella iloinen, jos tekisit sen.”

En tiennyt, mihin olin joutumassa. – – Esityksen alkaessa en tiennyt, että seitsemän- ja viisivuotiaan välillä voisi olla niin suuri ero. Seitsemänvuotias oli haltioissaan jalkapallokentällä esitettävästä spektaakkelista. Mutta viisivuotias pystyi keskittymään vain melko lyhyen aikaa. Hän kiemurteli ja halusi saada nakkisämpylän ja hän halusi saada juomista ja hän halusi mennä vessaan ja hän yksinkertaisesti kieppui ympäriinsä koko ajan. Ja minä istuin siellä edessä johtavien auktoriteettien kanssa, ja he hymyilivät nähdessään tämän pikku esityksen, kun yritin nykiä tyttärenpoikaani sinne tänne saadakseni hänet käyttäytymään hyvin. Lopulta tuo pieni viisivuotias kääntyi puoleeni iskien nyrkillään minua poskeen ja sanoi: ‘Isoisä, älä tyrki minua!’ Kuten voitte arvata, se sattui. Illan hämärtyessä näin, että muita johtavia veljiä hieman nauratti heidän nähdessään, mitä tapahtui, ja ensimmäisenä ajatuksenani oli antaa pojalle kunnon selkäsauna; sen hän totisesti ansaitsi. Mutta olin nähnyt hänen äitinsä tekevän jotakin. Olin nähnyt hänet, kun pojalla oli kiukunpuuska, ja hän oli sanonut: “Lapsia tulee rakastaa silloin kun he ovat vähiten rakastettavia.” Niinpä ajattelin kokeilla sitä. Olinhan epäonnistunut muissa yrityksissäni.

Otin pojan syliini ja sanoin hänelle: “Poikaseni, isoisä rakastaa sinua. Haluan kovasti, että sinusta kasvaa hieno iso poika. Haluan sinun vain tietävän, että rakastan sinua, poikaseni.” Hänen vihainen pieni ruumiinsa alkoi [rentoutua], ja hän otti minua kaulasta kiinni ja antoi suukon poskelleni, ja hän rakasti minua. Olin valloittanut hänet rakkaudella. Ja ohimennen sanoen hän oli valloittanut minut rakkaudella.⁹

Menestyvä poikien ja tytärten äiti voi kertoa teille, että teiniikäisiä pitää rakastaa ja heitä pitää rakastaa eniten silloin, kun he ovat vähiten rakastettavia. Ajatelkaa sitä, isät ja äidit.¹⁰

Muistan erään tapauksen omasta perheestäni. Yksi nuorista lapsenlapsistani, tyttö, sai isältään haukut, koska hän ei huolehtinut kunnolla huoneestaan, sijannut vuodettaan jne., jne. Sen jälkeen tyttö sanoi hyvin tunteikkaasti: “Isä, miksi näet aina ne asiat, joita pitää arvostella, etkä koskaan huomaa niitä hyviä asioita, joita teen?” Tämä pisti isän ajattelemaan vakavasti, ja tuona iltana hän asetti tyttärensä tyynylle kirjeen, jossa ilmaisi rakkautensa ja ymmärtämyksensä ja kertoi hänelle kaikista niistä asioista, joita hän ihaili tyttäressään, ja tällä tavalla alettiin rakentaa siltaa yli loukkaantumisen, jonka oli aiheuttanut hänen jatkuva arvostelunsa ilman tunnustusta hyvistä asioista.¹¹

Muistan pienen kokemuksen poikavuosiltani. Meillä oli sikoja, jotka tonkivat puutarhaa aiheuttaen paljon pahaa maatilalla. Isä lähetti minut noin kolmen kilometrin päähän kauppaan hakemaan välinettä, jolla voisimme laittaa renkaat sikojen kärsiin. Meillä oli suuria vaikeuksia saada siat kootuksi aitaukseen, ja kun leikin sillä välineellä, joka minun oli pitänyt käydä ostamassa, painoin sitä liian kovasti, jolloin se meni rikki. Isä olisi hyvin voinut haukkua minut siinä paikassa kaiken sen turhan työn ja rahanmenetyksen tähden, mutta hän vain katsoi minua hymyillen ja sanoi: “No, poikani, emme taidakaan tänään laittaa sioille renkaita. Laske ne ulos, niin tulemme takaisin huomenna ja aloitamme alusta.” Kuinka rakastinkaan isääni siksi, ettei hän haukkunut minua pienestä viattomasta virheestä, joka olisi saattanut rikkoa meidän välimme.¹²

Isän täytyy ehkä pitää kuria lapselleen, mutta hän ei saa koskaan tehdä sitä vihassa. Hänen täytyy sen jälkeen osoittaa suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota on nuhdellut, ettei tämä pitäisi häntä vihollisenaan (ks. LK 121:43). Jumala varjelkoon, ettei kukaan lapsi pitäisi isäänsä tai äitiään vihollisenaan.¹³

Vanhemmat, muistakaa, että nyt on teidän tilaisuutenne; voitte olla rasittuneita kamppaillessanne päivästä päivään kurittoman lapsen kanssa, mutta te elätte elämänne onnellisinta ja kultaisinta aikaa. Kun peittelette heidät vuoteisiinsa iltaisin, olkaa ystävällisiä heille. Antakaa heidän kuulla ystävällinen ääni kaikkien niiden vihaisten, inhottavien äänten keskellä, joita he tulevat kuulemaan läpi elämänsä. Antakaa ankkuri, johon nuo pienokaiset voivat turvautua, kun kaikki muu hajoaa. Herra auttaa teitä tekemään niin.¹⁴

Kerran eräs tohtori tuli luokseni. Hän on aivokirurgi. – – [Hänen] pieni lapsensa oli saanut jouluksi kelkan, eikä ollut lainkaan lunta. Sinä talvena ensilumi tuli noin kuukausi joulun jälkeen. [Tohtori] sanoi kiirehtiessään sairaalaan: “Kun tulen kotiin, mennään kelkkailemaan”. Pieni poika vastasi: “Eikä mennä, isi, eihän sinulla ole aikaa minulle.” Koko aamun isää häiritsi tuo lapsekas huomautus, sillä se oli aivan liian totta; hän oli viettänyt niin paljon aikaa työssään, ettei hänellä ollut tarpeeksi aikaa olla pienten lastensa kanssa. Hän kysyi huolissaan: “Keskusteltaisiinko vähän siitä, kuinka saan elämäni tasapainoon? Koska aivokirurgia etenee nykyään niin nopeasti, voisin helposti uppoutua siihen ja olla ajattelematta mitään muuta, jotta pysyisin ajan tasalla ammatissani.” Päädyimme keskustelussamme siihen, että miehellä on velvollisuuksia itseään kohtaan, hänellä on velvollisuuksia perhettään kohtaan, hänellä on velvollisuuksia kirkkoa kohtaan ja hänellä on velvollisuuksia ammattiaan kohtaan ja saadakseen elämänsä tasapainoon hänen täytyy yrittää löytää keinoja palvella kaikilla näillä alueilla.¹⁵

Jos isän rakkaus poikiinsa on voimakas ja jos hän on pienestä pitäen ottanut heitä hellästi syliinsä ja antanut heidän kokea hänen rakkautensa lämmön, uskon, että tällainen toveruus kypsyy poikien kasvaessa aikuisiksi ja pitää heidät lähellä, kun jokin kriisi pojan elämässä vaatii ymmärtävän isän rauhoittavaa otetta. [Ks. George W. Pace, “Mitä Kristuksen tunteminen merkitsee”, Valkeus, maaliskuu 1975, s. 14.] Äiti, joka odottaa kovasti tyttärensä saapumista myöhäisistä tansseista saadakseen hyvänyön suukon ja kuullakseen tytön innoissaan kertomia salaisuuksia, tulee saamaan suuren palkkion, kun tyttären kuolematon rakkaus toimii iankaikkisena suojavallina syntiä vastaan, koska äiti luottaa häneen.

Vanhemmat, joilla on liian kiire tai jotka ovat liian väsyneitä keskittyäkseen lasten viattomaan häiriökäyttäytymiseen ja jotka sysäävät heidät syrjään tai ulos kodista peläten heidän häiritsevän kodin moitteetonta järjestystä, saattavat ajaa heidät yksinäisyyden seurauksena joukkoon, jossa synti, rikokset ja uskottomuus kukoistavat. Mitä hyötyä siitä on isälle, joka olisi muutoin kelvollinen selestiseen valtakuntaan, jos hän olisi menettänyt poikansa tai tyttärensä synnille omien laiminlyöntiensä tähden? Mitkään maailman miellyttävät avustusjärjestöt, sosiaaliset tai uskonnolliset, eivät voi koskaan korvata äidille sieluja, jotka hän on menettänyt omassa kodissaan yrittäessään pelastaa ihmiskuntaa tai ajaa jotakin kodin ulkopuolista asiaa, olipa se kuinka kunnioitettava tahansa.¹⁶

Olen usein antanut neuvon, jonka toistan taas teille kaikille: “Tärkeintä, mitä koskaan teette Herran työssä on se, mitä teette oman kotinne seinien sisäpuolella.” Emme saa koskaan unohtaa sitä.¹⁷

Millä tavalla vanhempien rakkaus ja evankeliumin opetus voivat vaikuttaa harhateillä oleviin lapsiin?

Tässä eräänä päivänä eräs huolestunut pariskunta tuli luokseni. Heillä on kuusitoistavuotias tytär, perheen vanhin lapsi, joka aiheuttaa paljon harmia. He olivat antamaisillaan periksi. Lainasin veli Marvin J. Ashtonin sanoja siitä, ettei koti ole epäonnistunut niin kauan kuin se ei anna periksi (ks. julkaisu Conference Report, huhtikuu 1971, s. 15). Se on totta. Kodissa täytyy jatkaa rakastamista ja [nuorten hyväksi] työskentelemistä, kunnes saamme nuoren ohi tuon vaarallisen iän. Yksikään koti ei ole epäonnistunut, ellei se lakkaa yrittämästä auttaa.¹⁸

Suurin tänä päivänä näkemämme osoitus kaikkivaltiaan voimasta on ihmissielujen lunastaminen hengellisestä pimeydestä hengelliseen valoon. Näin ja kuulin sellaisen ihmeen äskettäin, kun mies, joka oli ollut mahdoton suurimman osan elämästään ja joka oli nyt lähestymässä keski-ikää, puhui omasta pyynnöstään vanhan äitinsä hautajaisissa. Hänen isänsä ja äitinsä, jotka olivat kuuliaisia Herran ohjaukselle, olivat kärsivällisesti opettaneet lapsiaan, myös tätä poikaa, joka vastusteli heidän pyrkimyksiään ankarasti ja tylysti. Vastaan panemisesta huolimatta isä jatkoi tehtävässään, kuten uskollisen isän pitääkin, hän ei ainoastaan opettanut, vaan joka sunnuntai hän paastosi ja rukoili erityisesti tämän tottelemattoman pojan puolesta. Isälle näytettiin unessa aivan kuin hänen tyynnyttämisekseen hänen kuriton poikansa kävelemässä tiheässä sumussa. Unessa hän näki poikansa kävelevän sumusta kirkkaaseen auringonvaloon, aidon parannuksenteon puhdistamana. Nyt olemme nähneet tuon pojan muuttuneena miehenä, joka nauttii joistakin kirkon ihanimmista siunauksista, koska hänellä oli uskolliset vanhemmat, jotka eivät pettäneet häntä.¹⁹

Haluaisin sanoa tämän teille äideille: Älkää luovuttako tottelemattoman poikanne tai tyttärenne tähden; eräänä päivänä hän saattaa tuhlaajapojan tavoin palata kotiinsa, josta hän lähti, kuten laiva, joka palaa myrskyssä turvalliseen satamaan.²⁰

Nuorena ihminen voi irtautua hyvän kodin vaikutuspiiristä ja tulla piittaamattomaksi ja tottelemattomaksi, mutta jos hyvän äidin lapsuudenaikaiset opetukset ovat painuneet syvälle hänen sydämeensä, hän palaa niiden luo turvaan, aivan kuin laiva palaa myrskyssä turvalliseen ankkuripaikkaan.²¹

Älkää luovuttako sellaisen pojan tai tytön kohdalla, joka on siinä sietämättömässä [itsekeskeisyyden] tilassa, jonka jotkut teini-ikäiset käyvät läpi. Pyydän sitä noiden poikien ja noiden tyttöjen tähden. Älkää luovuttako pojan tai tytön tähden, joka on tuossa mahdottomassa itsenäisyyden vaiheessa, jolloin perheen säännöistä ei välitetä. Älkää luovuttako heidän tähtensä, kun he toimivat järkyttävän vastuuttomasti. Tuo kaikkitietävä, itseriittoinen henkilö ei halua neuvoja, jotka ovat hänelle vain jonkun sellaisen vanhuksen saarnaa, joka ei ymmärrä nuoria. – –

Meillä oli lapsenlapsi, poika, lähetyssaarnaajana Britannian pohjoisella lähetyskentällä. Hän ei ollut vielä ollut siellä kauankaan, kun hän kirjoitti kotiin mielenkiintoisen kirjeen, jossa hän kertoi vanhempiensa neuvojen tulevan nyt hänen mieleensä suurella voimalla. Se on kuin kirja, joka on ollut hyllyllä yhdeksäntoista vuoden ajan ja hän on vasta nyt ottanut sen esiin ja alkanut lukea sitä ensimmäistä kertaa. Sellainen teidän poikanne ja tyttärenne on. Voitte luulla, ettei hän kuuntele. He voivat luulla, etteivät he kuuntele, mutta joskus se voi olla se kirja, jonka he ottavat esiin ja lukevat yhä uudelleen tarvitessaan sitä eniten.

On voimia, jotka astuvat kuvaan sen jälkeen kun vanhemmat ovat tehneet kaiken voitavansa opettaakseen lapsiaan. Sellainen voima teki vaikutuksen Alma nuorempaan, joka yritti Moosian poikien kanssa tuhota suurten isiensä työn. Muistatte, että lähetettiin enkeli, joka löi Alman maahan. Alma makasi kuin kuolleena kolme päivää ja yötä, ja enkeli sanoi:

“Katso, Herra on kuullut kansansa rukoukset ja myös palvelijansa Alman, sinun isäsi, rukoukset, sillä hän on rukoillut vahvassa uskossa sinun tähtesi, jotta sinut johdatettaisiin totuuden tuntemiseen; tämän tähden minä siis olen tullut, saadakseni sinut uskomaan Jumalan voimaan ja valtaan, jotta hänen palvelijansa rukoukset saisivat vastauksen heidän uskonsa mukaan.” (Moosia 27:14.)²²

Ehkei ole olemassa yhtään äitiä tai isää, joka ei olisi sanonut: “Herra auttakoon minua elämään ‘kaksikymmentäviisi’ tuntia joka päivä pyhittääkseni elämäni äitiydelle ja isyydelle niin, ettei yksikään lapsistani voisi oikeutetusti sanoa, etten olisi tehnyt kaikkea voitavaani taivutellakseni häntä vastustamaan pahaa.” Jotkut lapsistamme pysyvät lujina ja uskollisina, kun taas toiset alkavat harhautua, emmekä aina ymmärrä miksi. Mutta päättäkäämme tämän päivän vanhempina, että elämme lähellä lapsiamme, neuvomme heitä, annamme heille perustan jumalallisen totuuden keskeisimmistä periaatteista.²³

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Mikä on auttanut teitä vanhempina vahvistamaan rakkautta teidän ja lastenne välillä? Kuinka vanhemmat voivat kiinnittää huomiota kunkin lapsen erityisiin tarpeisiin?
Miksi vanhempien pitäisi aina osoittaa keskinäistä kunnioitusta sekä julkisesti että kotonaan?
Kuinka vanhemmat voivat edistää kotonaan epäitsekkyyttä ja toisten hyväksi uhrautumista?
Miksi vanhempien on tärkeätä rakastaa lapsiaan silloinkin kun he ovat vähiten rakastettavia? Millä tavoin vanhemmat voivat osoittaa hyväksyvänsä lastensa hyvät teot?
Kuinka vanhemmat voivat tasapainottaa perheen, kirkon ja työn asettamat vaatimukset?
Mitä arvelette presidentti Leen tarkoittaneen sanoessaan: “Tärkeintä, mitä koskaan teette Herran työssä on se, mitä teette oman kotinne seinien sisäpuolella”?
Kuinka evankeliumi auttaa vanhempia pitämään lapsensa poissa harhateiltä? Miksi on tärkeätä tunnustaa, että senkin jälkeen kun olemme tehneet kaikkemme, lapsemme voivat silti tehdä vääriä valintoja? Minkä vakuutuksen evankeliumi tarjoaa uskollisille vanhemmille, jotka jatkuvasti rakastavat lapsiaan ja tekevät yhä työtä heidän hyväkseen?