Luku 23

Ylösnousemus, sielun ankkuri

Kuinka todistus Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta ja omasta tulevasta ylösnousemuksestamme vahvistaa meitä maailmallisissa koettelemuksissamme?

Johdanto

Presidentti Harold B. Leellä oli pysyvä todistus Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta, joka vahvistui edelleen pian sen jälkeen kun hänet kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin huhtikuussa 1941. Hän muisteli: “Yksi kahdestatoista apostolista tuli luokseni ja sanoi: ‘Haluaisimme sinun puhuvan sunnuntaiillan jumalanpalveluksessa. Kyseessä on pääsiäissunnuntai. Asetettuna apostolina sinun on oltava erityisenä todistajana Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tehtävästä ja ylösnousemuksesta.’ Se herätti mielessäni eniten levottomuutta ja oli suunnattomin hanke mihinkään muuhun tapahtuneeseen verrattuna.

“Sulkeuduin yksikseni yhteen kirkon toimistorakennuksen huoneeseen ja otin esille Raamatun. Luin neljä evankeliumia, erityisesti kohdat Herran kuolemasta, ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta, ja kun luin, huomasin yhtäkkiä, että tapahtui jotakin outoa. Ei ollut kysymyksessä vain kertomuksen lukeminen, sillä vaikutti siitä, että lukemani tapahtumat olivat hyvin todellisia, ikään kuin olisin todella kokenut nuo tapahtumat. Sunnuntai-iltana esitin nöyrän todistukseni ja sanoin: ‘Nyt, yhtenä vähäisimmistä apostoleista täällä maan päällä tänä päivänä, todistan teille, että minäkin tiedän koko sielustani, että Jeesus on maailman Vapahtaja ja että Hän eli ja kuoli ja nousi ylös meidän puolestamme.’

Tiesin tämän, koska olin saanut erityisen todistuksen edellisellä viikolla. Sen jälkeen joku kysyi: ‘Kuinka sinä tiedät? Oletko sinä nähnyt?’ Voin sanoa, että voimallisempi kuin näkeminen on todistus, joka tulee Pyhän Hengen voimalla ja todistaa hengellemme, että Jeesus on Kristus, maailman Vapahtaja.”¹

Harold B. Leen opetuksia

Kuinka ylösnousemuksen todellisuus on “rohkaiseva lupaus”?

“Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle. – – He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ‘Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin hän itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.

Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ‘Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: “Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.”’” [Ks. Luuk. 24:1–7; Matt. 28:5–7; Mark. 16:5–7.]

Näin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin kirjoittajat merkitsivät muistiin maailman historian merkittävimmän tapahtuman, Herran Jeesuksen Kristuksen, ihmiskunnan Vapahtajan, kirjaimellisen ylösnousemuksen. Näin oli dramaattisesti osoitettu lihaksi tulleen Jumalan Pojan kaikista suurimmat jumalalliset voimat. Hän oli julistanut surevalle Martalle tämän veljen Lasaruksen kuoleman aikoina: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” (Joh. 11:25.)

Hänen julistuksensa jumalallisista voimistaan oli vielä suorempi ja merkityksellisempi, kun Hän sanoi murhanhimoisille juutalaisille: “Totisesti, totisesti: tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen.

Ja – – on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on [Jumalan] Poika.” [Joh. 5:25–27.]

Pian Hänen oman ylösnousemuksensa jälkeen tuli todistus toisesta ihmeellisestä voimasta nostaa haudasta, ei vain Hänet itsensä, vaan toisia, jotka “olivat kuolleet, mutta olivat uskoneet Häneen.” Matteus on tehnyt nämä yksinkertaiset, selväsanaiset muistiinpanot uskollisten ihmeellisestä ylösnousemuksesta maanpäällisestä kuolemasta: “Haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.” [Matt. 27:52–53.]

Eikä tämä ollut loistokkaan Jumalan Pojan lunastavien voimien loppu. Kautta aikojen, jokaisessa armotaloudessa, on kaikunut tämä rohkaiseva lupaus: “Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi”, (1. Kor. 15:22), “ – – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:29.) Aika kuluu nopeasti kohti Hänen jumalallisen tehtävänsä täydellistä täyttymystä.

Jos näiden jännittävien tapahtumien täysi merkitys ymmärrettäisiin tänä päivänä, jolloin profeettojen sanoin: Jumalattomat valmistautuvat surmaamaan jumalattomia; ja “pelko on valtaava jokaisen” (LK 63:33), tämä ymmärtämys karkottaisi monet ihmisiä ja kansakuntia vaivaavista peloista ja huolista. Todellakin, jos me “pelkäämme Jumalaa ja kunnioitamme keisaria” [ks. 1. Piet. 2:17], voimme vaatia osamme Mestarin loistavasta lupauksesta: “Jos te riisutte pois kateuden ja pelon – – te tulette näkemään minut” [ks. LK 67:10].²

Elämän tarkoitus on kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen [ks. KH Moos. 1:39]. Kuolemattomuus tarkoittaa sitä, että saa lopulta ruumin, joka ei ole enää alttiina kuolevaisuuden tuskille eikä voi enää kuolla eikä riutua, koska kaikki nuo edellä mainitut asiat ovat poissa.³

Kuinka tieto ylösnousemuksesta tukee meitä kohdatessamme kärsimystä tai kuolemaa?

Oletteko koskaan tunteneet ole vanne hengellisesti tuhottuja lohduttoman murheen vuoksi?

Saanhan viedä teidät erään pyhän näkymän eteen, joka kuvaa erästä, joka näytti menettävän kaikkensa ja jonka voiman voitte tuntea tuona kohtalokkaana hetkenä! Kauniin keski-ikäisen äidin hiljainen hahmo oli käpertyneenä ristin juurella, huivi tiukkaan käärittynä pään ja hartioiden ympärillä. Yllä olevalla ristillä oli hänen esikoispoikansa julmasti kidutettuna. Marian äidinsydämen kärsimyksen syvyyttä voi tuskin ymmärtää. Nyt hänen oli kohdattava vanhan Simeonin surullisen ennustuksen mukainen todellisuus, hänen siunattuaan tämän pojan pienokaisena: “Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.” [Ks. Luuk. 2:34–35.]

Kuka tuki häntä hänen murheellisessa koettelemuksessaan? Hän tiesi tämän kuolevaisen elämän ulkopuolisesta olemassaolosta. Eikö hän ollutkin keskustellut enkelin, Jumalan sanansaattajan, kanssa? Hän oli epäilemättä kuullut poikansa viimeisen muistiin merkityn rukouksen ennen Hänen kavaltamistaan, kuten Johannes oli kirjoittanut: “Isä”, Hän oli rukoillut, “kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä.” (Joh. 17:5.) Pää painuneena tämä pyhitetty äiti kuuli Hänen viimeisen rukouksensa, jonka kidutetut huulet voihkivat ristiltä: “Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” (Luuk. 23:46). Se innoitti Mariaa alistumaan ja saamaan todistuksen pikaisen jälleennäkemisen varmuudesta sekä Hänen että hänen taivaallisen Isänsä kanssa. Taivas ei ole kaukana ihmisestä, joka syvässä murheessa katsoo luottavaisena eteenpäin kohti loistavaa ylösnousemuksen päivää.⁴

Onko mitään varmuutta jälleennäkemisestä ja unelmiemme täyttymisestä tuonpuoleisessa? Se on äidin surun huuto hetkellä, jolloin hän hautaa pienokaisensa. Sellainen on niiden sairaiden ja iäkkäiden kuiskattu, mutta usein äänetön kysymys, joiden elämän hiekka on valumassa tyhjiin. Mitä voimaa ja lohtua saakaan kaikissa näissä tilanteissa se, joka kuulee Herran ihmeellisen lupauksen:

“Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.” (Jes. 26:19.)

Kuoleman raskaasta kädestä tulee keveämpi, synkkyyden verho repeää ja jyskyttäviä vammoja lievitetään, kun usko kohottaa meidät yli kuolevaisen elämän surkeiden koettelemusten ja murheiden ja antaa näkymän kirkkaammista päivistä ja iloisemmasta tulevaisuudesta, kuten on ilmoitettu, jolloin “hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut” (Ilm. 21:4) Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Sellaisen uskon ja ymmärryksen avulla te, jotka saatatte olla kutsutut murehtimaan, voitte laulaa kuten on kirjoitettu: “Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?” (1. Kor. 15:54–55.)⁵

Tekin voitte tietää, että teidän Lunastajanne elää, kuten Job tiesi keskellä kiusauksiaan “kirota Jumalaa ja kuolla pois”, [ks. Job 2:9; 19:25] ja tietää, että tekin voitte avata oven ja kutsua Hänet “aterioimaan yhdessä”. [Ks. Ilm. 3:20.] Nähkää myös itsenne jonakin päivänä ylösnousseina olentoina tunnustaen sukulaisuutta Häneen, joka antoi henkensä, että kuolevaiset ihmiset saisivat palkintona maanpäällisistä kamppailuista ja kokemuksista iankaikkisen elämän hedelmät, vaikka ihmisen mittapuulla mitattuna elämän ponnistukset näyttäisivätkin raukenevan.⁶

Kuinka ymmärrys ylösnousemuksesta on ankkurina sielullemme?

Tarkastellaanpa Pietarin antamaa esimerkkiä. – – Hän kielsi Mestarin kolme kertaa sinä yönä, jolloin Hänet kavallettiin. Vertailkaa tätä pelon täyttämää Pietaria siihen rohkeuteen, jota hän osoitti pian sen jälkeen samojen uskonkiihkoilijoiden edessä, jotka olivat juuri sitä ennen vaatineet Jeesuksen kuolemaa. Hän julisti heidän olevan murhaajia ja kutsui heitä parannukseen, kärsi vankilatuomion ja astui myöhemmin pelotta omaan marttyyrikuolemaansa.

Mikä hänet oli muuttanut? Hän oli ollut henkilökohtaisena todistajana muutokselle, joka tapahtui särjetylle, tuskan raastamalle ruumiille, joka oli otettu alas ristiltä ja josta tuli kirkastettu ylösnoussut ruumis. Selvä ja yksinkertainen vastaus on se, että Pietari oli muuttunut mies, koska hän tiesi ylösnousseen Herran voiman. Hän ei olisi koskaan enää yksin Galilean rannoilla tai vankilassa tai kuolemassa. Hänen Herransa olisi hänen kanssaan.⁷

Tiedän – – mitä tarkoittaa yksinäisyyden musertava epätoivo, kun joku rakkaimmista temmataan pois. Vuosien kuluessa minut on kutsuttu lohduttamaan ja olen yrittänyt lohduttaa surevia, mutta vasta sitten kun minun oli toistettava nuo samat asiat itselleni, joita olin sanonut toisille, vasta silloin tajusin jotakin sellaista, mihin sanat eivät riitä, minkä oli ulotuttava sielun syvyyksiin asti ennen kuin joku voi antaa todellista lohtua. Täytyy nähdä osa itsestään haudattuna siihen hautaan. On nähtävä rakkaimpansa kuolevan ja sitten kysyttävä itseltään: Uskotko siihen, mitä olet opettanut toisille? Oletko varma ja vakuuttunut siitä, että Jumala elää? Uskotko Herran ja Mestarin sovitukseen – siihen, että Hän avasi ovet ylösnousemukselle ihanampaan elämään? Joskus kun seisomme aivan yksin ja suojattomina, juuri silloin meidän todistuksemme on syvennyttävä ettemme musertuisi ja putoaisi tien oheen.

Kuten – – Jobin vaimo sanoi: “Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!” [Ks. Job 2:9.] Mutta kärsimyksensä majesteettisuudessa Job ilmaisi jotakin sellaista, mikä sopisi mielestäni toistaa aina hautajaisissa. Hän sanoi: “Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.” [Job 19:25–27.] Hyvät kuulijani, jos tiedätte, että olette ankkuroineet sielunne tuhon jumalalliseen todistukseen, että Hän elää ja että myöhempinä aikoina Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä ja että te näette Hänet kasvokkain – jos te tiedätte sen, niin olivatpa riskit ja velvollisuudet ja murhenäytelmät minkälaisia tahansa – jos rakennatte talonne kalliolle, te ette horju. Te koette kyllä kauhistuttavaa surua rakkaimpanne menettämisen tähden, mutta te ette horju; lopulta selviydytte siitä vielä suuremman uskon avulla kuin mitä teillä on koskaan ollut.⁸

Mitä monimutkaisemmaksi oma elämämme ja maailman tilanne tulevat, sitä tärkeämpää meidän on pitää selvänä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tarkoitukset ja periaatteet. Uskonnon tehtävä ei ole vastata kaikkiin kysymyksiin Jumalan moraalisesta hallitsemisesta maailmankaikkeudessa, vaan antaa ihmiselle rohkeutta uskon kautta, jotta tämä jatkaisi kohdatessaan kysymyksiä, joihin hän ei koskaan löydä vastauksia nykyisessä asemassaan.⁹

Tänä päivänä, maailman suurimman voiton muistopäivänä, pyydän sydämeltään rehellisiä kaikkialla nousemaan kaikessa nöyryydessä inhimillisten pelkojensa ja pettymystensä yläpuolelle ja iloitsemaan kuten apostoli sanoi pakanoille: “Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” (1. Kor. 15:57.)¹⁰

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Mitä Vapahtaja tarkoitti sanoessaan: “Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25)? Miltä teistä tuntuu, kun ajattelette Vapahtajan ylösnousemusta?
Kuinka ymmärrys ylösnousemuksen todellisuudesta on vaikuttanut jokapäiväiseen elämäänne?
Millä tavoin todistus ylösnousemuksesta tukee meitä jonkun rakkaimpamme kuollessa? Minkälaisissa muissa tilanteissa todistus ylösnousemuksesta tuo meille lohtua ja auttaa meitä voittamaan pelkomme?
Mitä voimme tehdä saadaksemme suuremman ymmärryksen ja todistuksen ylösnousemuksesta?