Luku 17

Evankeliumista kertominen

Kuinka voimme täyttää Jumalalta saamamme tehtävän kertoa evankeliumista toisille?

Johdanto

Silloin tällöin vanhin Gordon B. Hinckley kahdentoista apostolin koorumista ja hänen vaimonsa Marjorie matkustivat presidentti ja sisar Harold B. Leen kanssa. “Kävimme kahdella eri matkalla presidentti ja sisar Leen kanssa Englannissa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Kreikassa ja pyhässä maassa, joissa tapasimme lähetyssaarnaajia, jäseniä, nuoria ja varusmiehiä”, sisar Hinckley on kertonut. “Kenelläkään ei ole koskaan ollut rakastettavampia, kohteliaampia ja ystävällisempiä matkatovereita.”

“Olimme eräänä sunnuntaina Englannissa. Päivä oli ollut kiireinen: kaksi konferenssikokousta ja illalla takkavalkeailta. Kun tulimme takaisin hotelliin noin puoli kymmeneltä, olimme aivan uupuneita ja nälkäisiä. Menimme hotellin ruokasaliin saadaksemme jotakin syötävää. Päivä oli täysi – voimme rentoutua. Niin ainakin luulin. Siinä samassa tarjoilijattarella oli kynä valmiina kirjoittamaan tilauksemme. Presidentti Lee katsahti häneen ja kysyi: ‘Mihin kirkkoon sinä kuulut?’ Hänen päivänsä ei ollut täysi. Hän oli tekemässä lähetystyötä. Ennen aterian päättymistä hän oli saanut tietää kaiken tästä nuoresta naisesta. Tämä oli menettänyt aviomiehensä ja oli yksinäinen ja peloissaan. Hän lupasi tavata lähetyssaarnaajat saadakseen tietää kirkosta enemmän. Oli ihanaa nähdä presidentti Leen tekevän sitä, mistä hän oli saarnannut koko sen päivän. Kun tarjoilijatar (noin kolmekymmentäviisivuotias nainen) sai tietää, että mies, jonka kanssa hän keskusteli, oli Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentti, profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja, hän ei voinut uskoa, että sellainen henkilö alentuisi keskustelemaan hänenlaisensa kanssa. Hän oli hyvin liikuttunut.”¹

Puhuessaan evankeliumista kertomisesta presidentti Lee sanoi: “Ymmärtäkäämme, että Herra on antanut tämän tehtävän kirkolleen jokaisena armotaloutena, – – opettaa evankeliumia kaikille luoduille, että jokainen jäisi ilman mitään, millä puolustaa itseänsä tuomiopäivänä, ja jotta kaikki voitaisiin lunastaa lankeemuksesta ja tuoda takaisin Herran eteen.²

Harold B. Leen opetuksia

Miksi meidän on tärkeätä kertoa evankeliumista muille?

Me säilytämme todistuksemme elämällä, rukoilemalla ja olemalla aktiivisia kirkossa ja pitämällä Jumalan käskyt. Silloin johdattava Henki on meidän kanssamme, ja se on yksi arvokkaimmista asioista, mitä kirkon jäsenellä voi olla.

Kun meillä on tämä todistus, meillä kaikilla on velvollisuus olla tietoisia sitoumuksestamme todistaa Herran jumalallisesta tehtävästä aina kun meillä vain on tilaisuus siihen. Jos olemme valmiit, meillä on monia tilaisuuksia opettaa evankeliumia, päivästä toiseen ja tunnista toiseen, missä tahansa olemmekin. Jos olemme eläneet sitä varten, jos olemme valmistautuneet sitä varten ja jos tavoittelemme sitä, johdattava Henki antaa meille kyvyn opettaa. Muistakaa, sanat ovat vain sanoja evankeliumin opettamisessa, ellei mukana ole Herran Henki. – –

Meidän velvollisuutemme on tuoda maailmalle totuuden sanoma ja näyttää maailmalle, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opetuksista löytyy ratkaisu jokaiseen ihmiskuntaa kohtaavaan ongelmaan.³

Meidän tulisi ottaa vastaan jokainen tilaisuus tuoda tietoa evankeliumista toisille – vähemmän aktiivisille kirkon jäsenillemme, kirkkoon kuulumattomille ystävillemme opiskelupaikoissa, asepalveluksessa ja työelämässä, naapureillemme ja ystävillemme.

Herra antoi profeetalle tämän ilmoituksen: “Sillä maan päällä on vielä kaikkien lahkojen, ryhmien ja uskontokuntien keskuudessa monia ihmisten taitavien juonien sokaisemia, juonien, joiden avulla nämä vaanivat pettääkseen, ja heitä pidättää totuudesta vain se, etteivät he tiedä, mistä sen löytäisivät.” (LK 123:12)⁴

Sydämeltään rehellisille ei ole olemassa tervetulleempaa ääntä kuin tosi sanansaattajan ääni, joka saarnaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.⁵

Muistattehan, kun [vanhin Charles A. Callis] kertoi kerran menneensä Montanaan käymään erään miehen luona, joka oli ollut lähetystyössä Irlannissa. Löydettyään tämän miehen, joka oli tuolloin jo hyvin vanha, hän esitteli itsensä ja sanoi: “Oletko sinä se lähetyssaarnaaja, joka työskenteli Irlannissa vuosia sitten?” Mies vastasi olevansa. Hän sanoi: “No niin, oletko sinä se mies, joka sanoi jäähyväispuheessaan lähetyskentällä, että arvelet epäonnistuneesi sen kolmen vuoden ajan, jolloin olit siellä, koska olit voinut kastaa vain yhden likaisen pienen irlantilaislapsen? Sanoitko sinä niin?” “Kyllä, muistan sanoneeni niin.” Veli Callis sanoi: “No niin, saisinko esitellä itseni. Olen Charles A. Callis Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kahdentoista apostolin neuvostosta. Olen se likainen pieni irlantilaislapsi, jonka kastoit ollessasi lähetyssaarnaajana Irlannissa.” Sielu, josta tuli kirkon ja Jumalan valtakunnan apostoli.⁶

Kukaan ei koskaan ojenna kättään auttaakseen toista saamatta itselleen oikeutta ansaittuun pelastukseen sen ansiosta, että haluaa auttaa toisia. Pitäkää mielessänne, että me olemme kaikki Isämme lapsia, olimmepa tällä hetkellä kirkon jäseniä tai emme. Meidän täytyy olla hyvin huolissamme näistä muista Isämme lapsista. He ovat Hänelle aivan yhtä rakkaita kuin nekin, jotka ovat tällä hetkellä kirkon jäseniä. Jos joku meistä ottaa tehtäväkseen tuoda toisia laumaan, Herra sanoo hänen saattavan pelastuksen sielullensa [ks. LK 4:4].⁷

Miksi halu tehdä uhrauksia on tärkeä osa evankeliumista kertomisessa?

Sen ydin, mitä kutsumme kristillisyydeksi, löytyy Johanneksen evankeliumin kirjoituksista, joissa Johannes lainasi Mestarin todistusta omasta jumalallisesta tehtävästään maailman Vapahtajana. Nämä olivat hänen sanojaan:

“Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16.)

Tällä tavoin ilmaistiin korkein palvelutyö, minkä voimme antaa täällä kuolevaisessa elämässämme, halu uhrata itsemme toisten hyvinvoinnin puolesta. Profeetta Joseph Smith selitti uhrauksen ja palvelutyön paikasta tässä elämän pyhittävässä toiminnassa:

“Uskonnolla, joka ei vaadi kaiken uhraamista, ei ole milloinkaan riittävästi voimaa saada aikaan elämään ja pelastukseen johtavaa uskoa. – –

“Jumala on asettanut, että tämän uhraamisen kautta, ja vain sen kautta, ihmiset tulevat saamaan iankaikkisen elämän.” [Lectures on Faith, 1985, s. 69; ks. myös James E. Faust, “Taivaan ikkunoiden avaaminen”, Liahona, tammikuu 1999, s. 69; “Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma: Lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta parhaammekin tehtyämme”, Valkeus, joulukuu 1988, s. 6.]

Jos voimme keskittyä siihen ja soveltaa elämäämme sitä periaatetta, jonka kautta voimme saada tuon kallisarvoisen lahjan, olemme todellakin viisaita. Kuningas Benjamin opetti kansalleen viimeisessä puheessaan:

“– – lähimmäistenne palveluksessa ollessanne olette yksistään Jumalanne palveluksessa.” (Moosia 2:17.) – –

Antaminen on siis rakkauden ilmaisu, ja kun todella antaa itsestään, se on todistuksena kestävästä rakkaudesta tuossa ihmisessä, joka on halukas antamaan. – –

Profeetta Joseph Smith rakasti niin paljon totuutta, joka hänelle ilmoitettiin, että hän oli halukas uhraamaan kaiken sen, mitä hän omisti maailmassa, mukaan luettuna oman henkensä, tehden kaikkensa se puolesta, että hän voisi todistaa siitä ja että se kuultaisiin kaikkialla maailman kansojen keskuudessa. – –

Vierailin joitakin kuukausia sitten eräässä vaarnassa ja minua pyydettiin haastattelemaan joitakin nuoria miehiä, jotka olivat tulevia lähetyssaarnaajia. Vaarnanjohtaja oli kertonut, että yhdellä noista nuorista miehistä oli takanaan pitkä sairaalassaoloaika, jolloin hän oli toipumassa vakavasta sotaneuroosista, jonka oli saanut palvellessaan armeijassa. Kun haastattelin tätä nuorta miestä kysyin häneltä: “Miksi haluat lähteä lähetystyöhön?”

Hän istui mietteliäänä jonkin aikaa ja vastasi sitten: “Kun astuin asepalvelukseen, en ollut koskaan aikaisemmin ollut poissa kotoa. Pidin olosuhteita outoina. Joka puolella oli houkutuksia ja kiusauksia tehdä syntiä. Tarvitsin voimaa pysyäkseni poissa synnistä ja käännyin kohti taivaallista Isääni rukoillen Häneltä uskossa, että Hän antaisi minulle voimaa vastustaa pahaa. Jumala kuuli rukoukseni ja antoi minulle voimaa. Kun koulutusjakso oli ohi ja lähestyimme taistelualuetta, kuulimme tykkien jylinän, joka kertoi kuoleman viestiä, joka oli yllämme jatkuvasti. Pelkäsin ja tärisin kauttaaltani. Rukoilin Jumalalta rohkeutta, ja Hän antoi minulle rohkeutta, ja tunsin rauhaa, jonka kaltaista en ollut koskaan aiemmin tuntenut. – – Minut määrättiin palvelemaan tiedustelijana, mikä merkitsi sitä, että olin taistelujoukkojen edellä ja joskus melkein vihollisen ympäröimänä. Tiesin, että maailmassa oli vain yksi voima, joka voisi pelastaa minut, ja rukoilin tuota voimaa suojelemaan minua ja pelastamaan henkeni, ja Jumala kuuli rukoukseni ja toi minut takaisin joukkueeseeni.”

Sen jälkeen hän sanoi minulle: “Veli Lee, olen kiitollinen siitä kaikesta. Vähintä, mitä voin tehdä, on lähteä Jeesuksen Kristuksen edustajana opettamaan ihmiskunnalle näitä siunattuja asioita, jotka sain lapsena ottaa vastaan kotonani.”

Kun kuulin tuon nuoren miehen ilmaisevan uskonsa tuolla tavoin, vertasin sitä niihin, joiden olin kuullut sanovan, että he ajattelivat lähetyskentälle menemisen antavan koulutusta, he näkisivät maailmaa, saisivat arvokasta kokemusta, josta olisi heille henkilökohtaista hyötyä. – –

Itsekäs henkilökohtaisen edun tavoitteleminen ei tule totuuden opetuksista vaan ennemminkin sen opetuksista, joka on totuuden vihollinen. – –

Mies, joka tavoittelee kiihkeästi henkilökohtaista hyötyä ja etua, ei ole koskaan onnellinen, sillä hänen edessään on aina katoavia elämän horisontteja, jotka pilkkaavat hänen pyrkimyksiään voittaa ja valloittaa. Onnellinen on se mies, joka palvelee epäitsekkäästi.⁸

Voimme nähdä lähetystyössämme sen valtaisan näyn, jossa nuoret miehet ja nuoret naiset [menevät] – – kaikkialle maailmaan ja todistavat epäitsekkäässä palvelutyössään kaikessa ja kaikkialla kirkon jumalallisesta velvollisuudesta opettaa evankeliumia.⁹

Kuinka voimme opettaa evankeliumia voimalla ja valtuudella?

Alma – – ja Moosian pojat menivät lähetystyöhön ja tekivät suurenmoista lähetystyötä. – – Alma näki veljiensä Moosian poikien matkustavan kohti Sarahemlan maata.

“Ja nämä Moosian pojat olivat Alman mukana sillä hetkellä, kun enkeli ensin ilmestyi hänelle; sen tähden Alma suuresti ilahtui nähdessään veljensä, ja vielä enemmän hänen iloansa lisäsi se, että he yhä olivat hänen veljiään Herrassa; ja he olivat kasvaneet väkeviksi totuuden tuntemisessa, sillä he olivat miehiä, joilla oli terve ymmärrys, ja he olivat ahkerasti tutkineet kirjoituksia oppiakseen tuntemaan Jumalan sanaa.

Mutta tässä ei ole kaikki; he olivat ahkerasti rukoilleet ja paastonneet; sen tähden heillä oli profetian henki ja ilmoituksen henki, ja kun he opettivat, he opettivat Jumalan voimalla ja valtuudella.” [Al. 17:2–3.]

[Ymmärrättekö] siis kaavan, jonka avulla voitte opettaa Jumalan voimalla ja valtuudella? Kasvakaa vahvoiksi totuuden tuntemisessa, olkaa miehiä, joilla on terve ymmärrys, tutkikaa pyhiä kirjoituksia ahkerasti oppiaksenne tuntemaan Jumalan sanaa. Mutta siinä ei ole kaikki. Meidän täytyy rukoilla ja meidän täytyy paastota, ja meidän täytyy saada profetian henki; ja tehtyämme kaiken sen, me opetamme Jumalan voimalla ja valtuudella.¹⁰

Herra – – sanoi: “Ja minä annan teille käskyn, että opetatte toinen toisellenne valtakunnan oppia” ja lisäsi sitten: “Opettakaa ahkerasti, ja minun armoni on pysyvä teissä” (LK 88:77–78). Olen yrittänyt määritellä sanat “ahkerasti” ja “armo”. Sanakirjan mukaan ahkeroiminen tarkoittaa “ahertaa, uurastaa, puurtaa, ponnistella”, mikä on vastakohta laiskuudelle, huolimattomuudelle ja välinpitämättömyydelle. – –

– – Uskon, että Opin ja Liittojen Kirjassa viitataan “armon” määritelmään luvussa 4, jossa Herra lupaa mille, jotka tekevät ahkerasti lähetystyötä: “– – se, joka sivaltaa sirpillään kaikella voimallansa, kokoaa varastoon, niin ettei hän huku, vaan saattaa pelastuksen sielullensa.” [LK 4:4.] Tämä pelastava Herran sovituksen voiman “armo” ulottuu antajaan yhtä hyvin kuin niihin, jotka ottavat vastaan evankeliumin pelastavat toimitukset.¹¹

Lopuksi, mielestäni on olemassa yksi asia, joka on vähintään yhtä tärkeä kuin kaikki muut:

“Ja Henki annetaan teille uskon rukouksen kautta; ja ellette saa Henkeä, teidän ei tule opettaa.” [LK 42:14.]

Voimme antaa teille välineet tähän lähetystyösuunnitelmaan evankeliumin esittelemiseksi ja opiskelemiseksi, siinä on kaikki. Mutta ellei lähetyssaarnaaja syvenny ahkeraan rukoukseen, hän ei saa koskaan Henkeä, jonka kautta hän voisi saarnata evankeliumia. Nefi tarkoitti sitä sanoessaan:

“Ja nyt minä, Nefi, en voi kirjoittaa kaikkea, mitä kansani keskuudessa on opetettu; enkä minä ole voimallinen kirjoituksessa, niin kuin olen puheessa; sillä kun ihminen puhuu Pyhän Hengen voimalla, kuljettaa Pyhän Hengen voima hänen sanansa ihmislasten sydämiin.” (2. Ne. 33:1.)

– – Kun teillä on Henki ja kuuntelette sitä ja saatte ohjausta siltä, ja erottamisen henki tekee teihin vaikutuksen – ja jokaisella Hänen palvelukseensa kutsutulla on oikeus saada se osakseen – silloin voitte tietää ja saatte ohjausta ja Pyhän Hengen voima on sanojenne tukena, eikä kukaan voi olla Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tehokas opettaja ilman sitä.¹²

Miksi evankeliumin mukainen elämä on välttämätön osa sitä, että voimme kertoa evankeliumista toisille?

Paras tapa maailmassa saada ihmiset kiinnostumaan evankeliumista on elää niiden ihanteiden ja mittapuiden mukaan, joita odotamme olevan niillä, jotka tunnustautuvat kirkon jäseniksi. Se on ensimmäinen asia, johon muukalainen kiinnittää huomiota. Kuinka me, jotka tunnustaudumme jäseniksi, käyttäydymme kirkon jäseninä? – –

Kukaan mies tai nainen ei voi opettaa evankeliumia, jos hän ei elä sen mukaisesti. Ensimmäinen tehtävä tullaksenne kelvolliseksi lähetystyöhön on elää opettamienne periaatteiden mukaisesti. Oletteko koskaan uskoneet, että synnintekijä olisi hyvä opettamaan parannuksentekoa? Luuletteko, että joku voisi olla tehokas opettamaan muille sapatin pyhittämistä, jos hän ei itse pitäisi sapattia pyhänä? Luuletteko, että voisitte opettaa mitään muista evankeliumin periaatteista, jos ette uskoisi siihen tarpeeksi juurruttaaksenne sen omaan elämäänne?¹³

Jeesus [sanoi]: “Pitäkää siis valonne korkealla, jotta se loistaisi maailmalle. Katso, minä olen se valo, joka teidän on korkealla pidettävä – se minkä te olette minun nähneet tekevän. Katso, te olette nähneet, että minä olen rukoillut Isää, ja te olette kaikki olleet sen todistajina.” (3. Ne. 18:24.) Meidän tehtävämme on “pitää korkealla” maailmassa kaikkea sitä, minkä Jeesus on tehnyt ihmisen hyväksi: sovitus, hänen asettamansa esimerkki, sekä ne opetukset, jotka Hän on antanut meille henkilökohtaisesti sekä muinaisten ja nykyajan profeettojensa kautta. Mestari neuvoi meitä myös: “Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16.) – –

Kaikissa johtotehtävissämme, joissa pyrimme parantamaan ihmisen käytöstä, on vaikeata yliarvioida esimerkin voimaa – olipa kyseessä sitten vanhemmat, jotka ovat kumpikin esimerkkinä temppeliavioliiton arvosta ja kertovat siitä lapsilleen, tai palannut lähetyssaarnaaja, joka säteilee niiden muutosten ja sen kypsymisen johdosta, jonka evankeliumi on aiheuttanut hänessä.¹⁴

“Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.” [Ks. Matt. 5:14.] Mitä se tarkoittaa? – –

Ketä tahansa myöhempien aikojen pyhää kirkon piirissä, asepalveluksessa, sosiaalisessa elämässä tai työyhteisössä ei arvostella vain yksilönä vaan myös näkyvänä osana kirkkoa tänä päivänä. Joku on sanonut: “Tarkkailkaa, kuinka käyttäydytte, sillä voitte olla ainoat kirkon ohjekirjat, joita jotkut ihmiset koskaan lukevat.” Herra haluaa varoittaa, että elämisen mittapuun pitää olla kirkossa selvästi korkeammalla kuin mitä elämisen mittapuu on maailmassa.¹⁵

Olin äskettäin [1954] Soulissa Koreassa, ja yksi parhaimmista miehistämme tuossa maassa on eräs tohtori Ho Jik Kim. Hän on – – neuvonantajana Korean hallituksessa. Hän johtaa yhtä opetuslaitosta siellä, ja hän on koonnut ympärilleen jo kolmekymmentäneljä käännynnäistä, joista monet ovat hyvin koulutettuja. Keskustelimme hänen kanssaan parin tunnin ajan yrittäen luoda perustuksen, joka johtaisi lähetystyötoimintojen aloittamiseen Koreassa. Hän kertoi meille kääntymyksestään: “Minut sai kiinnostumaan kirkosta se”, hän selitti, “kun minut kutsuttiin kahden nuoren myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan Cornellin yliopistossa työskentelevän miehen koteihin. – – Suurimman vaikutuksen minuun teki heidän perhe-elämänsä. En ollut koskaan ollut kodissa, jossa vallitsi niin ihana suhde aviomiehen ja vaimon välillä sekä isän ja äidin ja lasten välillä. Olin nähnyt heidät perherukouksessa. Se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että aloin kysellä heidän uskonnostaan. Ja eräänä iltana, kun olin tutkinut kauan ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että halusin kuulua sellaiseen joukkoon, tiesin, että minun oli ensin saatava todistus. Polvistuin ja rukoilin lähes koko yön ja sain todistuksen tämän työn jumalallisuudesta.” Mutta muistakaa, tuo kaikki sai alkunsa siitä erinomaisesta esimerkistä perheestä, joka eli sellaista perhe-elämää, jota evankeliumi edellyttää todellisilta myöhempien aikojen pyhiltä.¹⁶

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Minkälaisia tilaisuuksia meillä on opettaa evankeliumia “päivästä toiseen – missä tahansa olemmekin”? Mainitkaa joitakin sellaisten ihmisten ominaisuuksia, jotka kertovat menestyksekkäästi evankeliumista toisille.
Mitä voimme oppia presidentti Leen kokemuksesta siitä, kun hän kertoi evankeliumista hotellin ruokasalissa?
Mitä siunauksia olette saaneet omaan elämäänne, kun olette pyrkineet kertomaan evankeliumista toisille?
Mitä uhrauksia meiltä pyydetään voidaksemme kertoa evankeliumista toisille? Miten meidän pitäisi suhtautua sellaisten uhrausten tekemiseen? Mikä sodasta palanneen ja lähetystyöhön lähteneen nuoren miehen suhtautumisessa tekee teihin vaikutuksen?
Mitä voimme oppia kohdan Al. 17:2–3 mukaan siitä, kuinka voimme kertoa evankeliumista voimalla ja valtuudella?
Miksi Pyhän Hengen toveruus on välttämätöntä, jotta olisimme tehokkaita lähetyssaarnaajia? Mitä voimme tehdä saadaksemme täydellisemmin Hengen ohjausta kertoessamme evankeliumista toisille?
Kuinka voimme voittaa epäröintimme ja pelkomme kertoessamme evankeliumista toisille?
Miksi oma esimerkkimme vanhurskaasta elämästä on niin voimakas opetusväline?