Luku 18

Kirkon johtajat ja epäitsekäs palveleminen

”Me olemme teidän palvelijoitanne Herrassa ja toivomme teidän hyvinvointianne ja koko ihmiskunnan hyvinvointia.”

Lorenzo Snow’n elämänvaiheita

Lokakuusta 1840 tammikuuhun 1843 Lorenzo Snow johti kirkkoa Lontoossa ja sen ympäristössä. Hän valvoi siellä pappeusjohtajia – toisinaan opettaen heitä henkilökohtaisesti ja toisinaan antaen neuvoja kirjeitse. Vähän ennen kuin hänen lähetystyönsä Englannissa päättyi, hän kirjoitti kahdelle johtavalle vanhimmalle, jotka johtivat Lontoon seurakuntia ja jotka palvelivat paljolti samoin kuin nykyiset seurakunnanjohtajat. Kirjeessään hän kertoi kokemuksesta, joka hänellä oli ollut erään toisen seurakunnan johtohenkilön kanssa sillä alueella.

Vanhin Snow kuvasi tätä johtohenkilöä sanoen, ettei tällä ollut ”päällepäin havaittavia vikoja”. Tämä veli ”teki ahkerasti työtä asian hyväksi” ja osasi varmistaa, ”että jokainen [oli] paikallaan ja hoiti velvollisuutensa”. Hän oli uuttera ”tehden työtä itse ahkerammin kuin kukaan muu”. Mutta tämän miehen päällepäin näkyvästä uskollisuudesta huolimatta seurakunnalla oli jatkuvasti ongelmia, jotka näyttivät keskittyvän tähän mieheen. Vanhin Snow yritti jonkin aikaa päästä perille ongelmien syystä, ja hän nuhteli lempeästi seurakunnan jäseniä siitä, etteivät he tukeneet johtajaansa. Sitten hän alkoi miettiä, oliko johtajassa ”mahdollisesti jokin salainen, sisäinen luonteenpiirre, josta hän ei [ollut] tietoinen ja joka ei [ilmennyt] avoimesti” mutta joka jollakin tavoin johti vaikeuksiin seurakunnassa. Vanhin Snow kertoi:

”Niinpä minä rukoilin, että Herra antaisi minulle tässä tapauksessa erottamisen lahjan. Rukoukseeni vastattiin. Sain tietää, että veljellä oli eräänlainen osittain piilevä, peitelty itsensä korostamisen asenne, joka johti häntä monissa hänen toimissaan. Hänellä oli tapana lähettää joku veli hoitamaan jotakin tehtävää, mutta mielessään hän toivoi saavansa siitä kunnian itselleen. Jos tehtävää ei hoidettu, hänellä oli tapana nuhdella syyllistä, ei siksi, että Herran työ olisi missään määrin estynyt tai tuo veli olisi menettänyt jonkin siunauksen, vaan koska tehtävän tekemättä jättäminen osoitti kunnioituksen puutetta häntä itseään kohtaan. Jos joku veli kastoi paljon ihmisiä, hänen sydämensä ei riemuinnut niinkään paljon siitä, että ihmisiä tuotiin liiton piiriin, kuin siitä, että se tapahtui hänen alaisuudessaan, ja hän toivoi salaa, ettei yksikään hänen johdettavistaan saisi paljon kunniaa, ellei hänen omaa nimeään tuotaisi esiin sellaisessa yhteydessä.”

Vanhin Snow huomasi, että jos joku seurakunnan jäsen onnistui jossakin tehtävässä mutta ei noudattanut tuon johtajan neuvoja jokaisessa yksityiskohdassa, johtajassa oli ”kateuden henki – –, joka väijyi ilmaistun hyväksymisen taustalla”. Hän jatkoi: ”Tuo asenne oli peitelty. Sen hedelmät eivät tulleet avoimesti ilmi, mutta ne tulisivat, ellei tilannetta korjattaisi. Se oli luontaisesti ilmenevää pahuutta, joka lopulta tuhoaisi hänen hyödyllisyytensä. Se aiheutti hänelle tarpeettomia vaikeuksia vastuullaan olevien asioiden johtamisessa, ja samaten se oli jatkuvana epämiellyttävyyden aiheuttajana hänen omassa mielessään. Hän vei uutterasti eteenpäin Jumalan asiaa, mutta aina sillä tavoin, että hänen oma osuutensa voitiin selkeästi nähdä kaikessa. Hän antoi ahkerasti hyviä ohjeita, mutta huolehti siitä, että teki niin omaa nimeään kirkastaen.”

Vanhin Snow ei kirjoittanut tätä kirjettä tuomitakseen tuon paikallisen johtohenkilön. Hänen kirjeensä tarkoituksena oli auttaa muita johtohenkilöitä, jotta hänen kuvailemansa ylpeyden henki ”voitaisiin nähdä, tuntea ja välttää” heidän keskuudessaan. Hän varoitti, että monet ihmiset, ”jotka vilpittömästi uskovat olevansa täysin vailla tätä itsensä korostamisen asennetta, tutkiessaan tarkoin niitä motiivejaan, jotka innoittavat heitä heidän toiminnassaan, huomaisivatkin yllätyksekseen, että tämä asenne on yllyttänyt heitä hoitamaan monia tehtävistään”.

Esitettyään tämän varoituksen hän antoi neuvon: ”Jotta meistä tulisi sellaisia kuin Jumala haluaa, meidän on totutettava mielemme riemuitsemaan siitä, että näemme muiden olevan yhtä siunattuja kuin me, riemuitsemaan nähdessämme Siionin asian edistyvän kenen tahansa sellaisen avulla, jonka Jumala haluaa, emmekä saa päästää sydämeemme kateutta, kun meitä heikompi väline kutsutaan suurempaan kunniaan. Meidän tulee tyytyä pitämään vähäisempi virka kunniassa, kunnes meidät kutsutaan korkeampaan virkaan – tyytyä tekemään pieniä asioita eikä vaatia kunniaa suurten tekemisestä.” Hän vertasi kirkkoa suureen rakennukseen, jonka osia yksittäiset pyhät ovat, sanoen, ettei meidän pitäisi ”koskaan olla niin ylpeitä, ettei meitä toisinaan voitaisi katkaista, särmätä, uurtaa ja veistää sopivaksi siihen kohtaan, joka meidän on määrä täyttää tuossa hengellisessä rakennuksessa”.

Vanhin Snow päätti kirjeensä näihin sanoihin: ”Jos johtava veli vain pyrkii tulemaan sellaiseksi kuin hän voi olla ja hänen pitäisi olla ja pääsee eroon itsekkäistä periaatteista ja toimii aina kansansa hyväksi ja on nöyrä eikä pyri tekemään liian paljon vähäisessä ajassa tai olemaan liian suuri ennen kuin on kasvanut virkansa veroiseksi, hän tulee aina tietämään, kuinka pitää virkansa oikealla tavalla kunniassa, ja hänellä on aina Jumalan voima Hänen viisaiden tarkoitustensa toteuttamiseksi.”¹ (Katso ehdotus 1 sivulla 230.)

Lorenzo Snow’n opetuksia

Herra on antanut kirkkonsa johtohenkilöille jumalallisen toimeksiannon: ”Ruokkikaa minun lampaitani.”

Miettiköön jokainen mies, joka on virallisessa asemassa ja jolle Jumala on suonut pyhän ja jumalallisen pappeutensa, mitä Vapahtaja sanoi kahdelletoista apostolille juuri ennen kuin palasi Isänsä luo: ”Ruokkikaa minun lampaitani” [ks. Joh. 21:16–17.] Ja Hän sanoi näin toistuvasti, kunnes Hänen apostolinsa tulivat murheellisiksi siitä, että Hän jatkuvasti vetosi heihin tällä tavoin. Mutta Hän sanoi: ”Ruokkikaa minun lampaitani.” Toisin sanoen: ”Ryhtykää työhön koko sydämestänne ja omistautukaa täysin minun asialleni. Nämä ihmiset maailmassa ovat minun veljiäni ja sisariani. Minulla on hyvin voimakkaita tunteita heitä kohtaan. Pitäkää huolta kansastani. Ruokkikaa laumaani. Lähtekää saarnaamaan evankeliumia. Minä palkitsen teidät kaikista uhrauksistanne. Älkää luulko, että tätä työtä tehdessänne voisitte tehdä liian suuren uhrauksen.” Hän kutsui heitä sydämensä palavuudessa tekemään tätä työtä. Ja nyt minä kutsun kaikkia, joilla on tämä pappeus, vaarnan johtavia virkailijoita sekä piispoja ja korkean neuvoston jäseniä lähtemään ruokkimaan laumaa. Kiinnostukaa heistä. – – Tehkää työtä heidän hyväkseen älkääkä rajatko ajatuksianne ja tunteitanne itsenne korostamiseen. Silloin Jumala antaa teille ilmoitusta ilmoituksen päälle, innoitusta innoituksen päälle ja opettaa teille, kuinka voitte turvata pyhien edut asioissa, jotka koskevat heidän ajallista ja hengellistä hyvinvointiaan.² (Katso ehdotus 2 sivulla 230.)

Johtajia ja opettajia kehotetaan noudattamaan Vapahtajan esimerkkiä ja palvelemaan rakkaudella eikä itsensä korostamiseksi.

Miksi joku kutsutaan toimimaan ihmisten johtajana? Onko se siksi, että hän saisi vaikutusvaltaa ja sitten käyttäisi tuota vaikutusvaltaa suoraan omaksi kunniakseen? Ei, vaan päinvastoin. Hänet kutsutaan toimimaan sellaisessa asemassa samalla periaatteella kuin pappeus annettiin Jumalan Pojalle – että hänen tulee tehdä uhrauksia. Itsensäkö hyväksi? Ei, vaan niiden ihmisten hyväksi, joita hän johtaa. Vaadittaisiinko häntä tarjoamaan itsensä naulittavaksi ristille kuten Vapahtaja? Ei, vaan tulemaan veljiensä palvelijaksi, ei heidän herrakseen, ja tekemään työtä heidän hyväkseen ja hyvinvoinnikseen. Ei käyttämään vaikutusvaltaa saadakseen siten hyötyä itselleen, perheelleen, sukulaisilleen ja ystävilleen, vaan pitäen kaikkia veljinään, joilla on samat oikeudet kuin hänellä, ja siten pyrkien siunaamaan ja hyödyttämään kaikkia tasavertaisesti heidän mahdollisten kykyjensä ja kelvollisuutensa mukaan, ja niin tekemällä kehittämään itsessään sitä isällistä tunnetta, joka on aina Isän rinnassa. – –

Ymmärtäkööt ne, jotka saarnaavat pyhien keskuudessa, mitä varten heille on annettu pappeus. Tietäkööt ja tajutkoot he täysin, miksi heidät on nimitetty täyttämään tietty virka, jotta he näin toimisivat Mestarimme hengessä, kaikkien palvelijana, jotta he oppivat ottamaan huomioon yhtä rakastavan kiinnostuneesti kaikkien hyvinvoinnin ja arvostamaan sitä yhtä lailla kuin omaansa. – – Silloin he toimivat niiden kahden suuren käskyn hengessä, joiden varassa Vapahtajan mukaan ”ovat laki ja profeetat”, nimittäin kun rakastamme Herraa koko väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme [ks. Matt. 22:37–40].³

Rukoilkaa yhtä asiaa ennen kuin [opetatte], ja se on tämä: pyytäkää Herralta, että sanoisitte puheessanne jotakin, josta on hyötyä niille, joille puhutte. Älkää välittäkö siitä, lisääkö se omaa kunniaanne vai ei, vaan pitäkää ainoastaan mielessänne, että teidät on kutsuttu puhumaan yleisölle ja että he haluavat saada jotakin, josta on heille hyötyä. Se voi tulla vain Herralta. Älkää huolehtiko siitä, – – sanovatko kuulijanne teidän puhuneen hyvin. Älkää välittäkö siitä lainkaan vaan poistakaa kaikki itsekkyys, mitä mielessänne kenties on, jotta Herra voi sanella teille jotakin, josta on hyötyä ihmisille.⁴ (Katso ehdotus 3 sivulla 231.)

Viisaat johtohenkilöt arvostavat muiden kykyjä ja antavat ihmisille tilaisuuksia palvella.

Kun [johtohenkilö] on saanut sijan ihmisten sydämessä ja he tietävät, että hän on nuhteeton ja rehellinen sekä tekee työtä Jumalan ja ihmisten hyväksi ja on halukas tekemään minkä tahansa uhrauksen, jota häneltä saatettaisiin vaatia, niin hän saa heidän luottamuksensa. Kun hän on kerran saanut niin pyhän luottamuksen, mitä hän silloin voisi tehdä tyydyttääkseen ihmisten mielet, jotka ovat enemmän tai vähemmän taipuvaisia pyrkimään kohti edistystä? Kutsukoon sellainen mies avukseen niitä veljiään, jotka ovat kyvykkäimpiä, ja jakakoon heidän kanssaan velvoittavat tehtävänsä. Tulette nimittäin huomaamaan, että yleisellä tasolla kyvykkyys on jakautunut monien käsiin ja harvemmin se on yhdistynyt yksittäisiin ihmisiin, ja se kaipaa vain tilaisuutta kehittyä. Hän saattaisi sanoa yhdelle: ”Veli se-ja-se, sinä olet sopivampi hoitamaan tämän tai tuon tehtävän kuin minä” tai toiselle: ”Sinä sovit parhaiten tälle alalle”, ja niin edelleen, kunnes hän saa esiin kaikkien kyvyt, ja sen sijaan että sellainen menettely vähentäisi yleistä luottamusta häneen, se lisää sitä.⁵ (Katso ehdotus 4 sivulla 231.)

Oikea tapa johtaa on tehdä se nöyryyden, hyvän esimerkin ja muiden hyvinvoinnille omistautumisen avulla.

Autoritaarinen komentaminen ei ole oikea tapa hallita pyhiä. Ennemminkin tulee pyrkiä johtamaan nöyryyden, viisauden ja hyvyyden hengessä ja opettaa enemmän käytännön kuin teorian avulla. Vaikka joku opettaisi enkelin kaunopuheisuudella, niin hänen hyvät tapansa, hyvät esimerkkinsä ja tekonsa, joista ilmenee jatkuva omistautuminen ihmisten hyväksi, opettavat paljon kaunopuheisemmin, paljon tehokkaammin.⁶

Jos olette yhtä uskollisia ja yksimielisiä kuin ensimmäinen presidenttikunta ja kaksitoista ovat uskollisia ja yksimielisiä, ja seuraatte meitä kuten me seuraamme Kristusta, niin teidän kohdallanne kaikki tulee sujumaan hyvin. Me olemme päättäneet hoitaa velvollisuutemme ja palvella Herraa sekä tehdä työtä Hänen kansansa hyväksi ja Hänen työnsä toteuttamiseksi. Me olemme teidän palvelijoitanne Herrassa ja toivomme teidän hyvinvointianne ja koko ihmiskunnan hyvinvointia.

Herra ei ole valinnut maailman merkkihenkilöitä ja oppineita tekemään työtään maan päällä. Hän ei ole valinnut niitä, joita on valmennettu ja koulutettu yliopistoissa ja uskonnollisissa opinahjoissa, vaan Hän on valinnut kirkkonsa asioista huolehtimaan Hänen asialleen omistautuneita nöyriä miehiä, jotka ovat halukkaita ottamaan vastaan Pyhän Hengen johdatusta ja ohjausta ja joiden on annettava kunnia Hänelle, koska he tietävät, etteivät he omin voimin pysty mihinkään. Voin vakuuttaa teille, veljet ja sisaret, ettei minulla ollut mitään pyrkimystä saada itselleni sitä vastuuta, joka minulla nyt on. Jos olisin voinut välttää sen kunniakkaasti, minua ei olisi ikinä nähty nykyisessä asemassani. En ole koskaan pyytänyt sitä enkä ole koskaan pyytänyt yhdenkään veljeni apua, että pääsisin tähän asemaan, mutta Herra on ilmoittanut minulle ja veljilleni, että tämä on Hänen tahtonsa, eikä tapanani ole kaihtaa mitään tehtävää tai kieltäytyä olemasta missään asemassa, minkä Herra vaatii minua täyttämään.⁷

Pyrin omistautumaan teidän hyväksenne ja Jumalan valtakunnan hyväksi. Palvelen teitä parhaan tietoni ja ymmärrykseni mukaan siinä, mikä edistää teidän etuanne sekä Kaikkivaltiaan etua. Teen niin Herran avulla.⁸ (Katso ehdotus 5 sivulla 231.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta VII–IX.

Kuinka Lorenzo Snow’n kirjeet johtohenkilöille Englannissa (s. 223–226) saattaisivat soveltua meihin? Mitä esimerkiksi voi seurata siitä, että meillä on kirkon tehtävissämme itsemme korostamisen asenne? Kuinka me voimme pitää kunniassa tehtäviämme ottamatta kunniaa itsellemme?
Tutki osiota, joka alkaa sivulta 226. Millä tavoin johtohenkilöt voivat ”ruokkia Kristuksen laumaa”? Mitä kirkon johtohenkilöt ovat tehneet ”ruokkiakseen” sinua? Mitä luonteenpiirteitä ihailet näissä johtohenkilöissä?
Lue presidentti Snow’n varoitukset itsensä korostamisesta (s. 227–228). Käy sitten läpi kolmas kappale sivulta 225. Miksi meidän pitäisi palvellessamme tutkia motiivejamme? Tarkastele rukoillen kirkossa palvelemisen motiivejasi.
Pohdi kappaletta, joka alkaa sivun 229 yläreunasta. Miten seurakuntaan vaikuttaa se, että johtohenkilöt jakavat osan tehtävistä muille jäsenille? Mitä seurauksia olet nähnyt siitä, kun kirkon jäsenet, joilla on erilaisia kykyjä ja kokemuksia, ovat työskennelleet yhdessä kohti jotakin yhteistä tavoitetta?
Presidentti Snow antoi neuvon: ”Autoritaarinen komentaminen ei ole oikea tapa hallita pyhiä” (s. 229). Mitä mahdollisesti seuraa siitä, että kirkon johtohenkilöt komentavat autoritaarisesti? Entä jos vanhemmat tekevät niin? Mitä mahdollisia seurauksia on nöyrällä johtamisella?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 6:24; 20:25–28; 23:5; Mark. 10:42–45; Joh. 13:13–17; 2. Nefi 26:29; 28:30–31; Moosia 2:11–19; 3. Nefi 27:27; OL 46:7–11; 50:26; 121:34–46

Opetusvihje: ”Ennen oppitunnin aloittamista tauluun kirjoitetut kysymykset auttavat oppijoita ajattelemaan käsiteltäviä aiheita jo ennen kuin oppitunti alkaa” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 93).

Uskolliset kirkon johtohenkilöt noudattavat Herran Pietarille antamaa kehotusta: ”Ruoki minun lampaitani” (Joh. 21:16–17).

”Tulette – – huomaamaan, että yleisellä tasolla kyvykkyys on jakautunut monien käsiin ja harvemmin se on yhdistynyt yksittäisiin ihmisiin.”