Luku 3

Elinikäinen kääntymys – jatkuvaa edistymistä totuuden periaatteissa

”Uskonnostamme pitäisi tulla niin kiinteä osa olemustamme, ettei sitä voi irrottaa meistä.”

Lorenzo Snow’n elämänvaiheita

Lorenzo Snow kastettiin ja konfirmoitiin kesäkuussa 1836. Muistellessaan kehittyvää todistustaan hän sanoi myöhemmin: ”Uskoin, että heillä [myöhempien aikojen pyhillä] oli tosi uskonto, ja liityin kirkkoon. Siihen saakka kääntymykseni oli pelkästään järjen asia.”¹ Hän muisteli: ”Olin täysin sitä mieltä, että olosuhteet huomioon ottaen olin toiminut viisaasti.”² Vaikka tämä ymmärrys riitti hänelle jonkin aikaa, hän kaipasi pian erityistä ilmoitusta Pyhältä Hengeltä. Hän sanoi: ”En ollut saanut mitään ilmoitusta, mutta odotin sellaista.”³

”En saanut tätä ilmoitusta heti kasteen jälkeen kuten olin odottanut”, hän muisteli, ”mutta vaikka aikaa kuluikin, niin kun sitten sain sen, se toteutui täydemmin, konkreettisemmin ja ihmeellisemmin kuin olin rohkeimmissakaan toiveissani odottanut. Opiskellessani eräänä päivänä noin kaksi tai kolme viikkoa kasteeni jälkeen aloin miettiä sitä, etten ollut saanut tietoa työn totuudellisuudesta – että kohdallani ei ollut toteutunut lupaus: ’Joka tahtoo noudattaa tahtoani, pääsee kyllä selville opista’ [ks. Joh. 7:17], ja oloni alkoi olla hyvin levoton.

Panin kirjani syrjään, lähdin ulos talosta ja vaelsin ympäriinsä pitkin peltoja synkän lohduttomuuden hengen painamana, kun sanoinkuvaamaton pimeyden pilvi näytti kietovan minut sisäänsä. Olin tottunut vetäytymään päivän päättyessä pieneen metsikköön vähän matkan päässä asuinpaikastani rukoillakseni siellä rauhassa, mutta tuolloin en tuntenut minkäänlaista halua tehdä niin.

Rukouksen henki oli kaikonnut, ja taivaat tuntuivat olevan kuin vaskea pääni päällä. Kun vihdoin käsitin, että oli tullut aika, jolloin tavallisesti menin rukoilemaan yksikseni, päätin, että en luopuisi siitä sinäkään iltana, ja polvistuin tavanomaisessa rukouspaikassani muodon vuoksi, koska olin ennenkin niin tehnyt, mutta minusta ei tuntunut siltä kuin olisin toivonut, että minusta tuntuisi.

Olin tuskin avannut suuni yrittäen rukoilla, kun kuulin ääntä aivan pääni yläpuolelta, kuin silkkisten viittojen kahinaa, ja samalla hetkellä Jumalan Henki laskeutui päälleni verhoten täysin koko olemukseni ja täyttäen minut kiireestä kantapäähän, ja oi sitä riemua ja onnea, jota tunsin! Mikään kieli ei pysty kuvailemaan sitä silmänräpäyksellistä siirtymistä syvästä henkisestä ja hengellisestä pimeydestä häikäisevään valoon ja tietoon, kun sitä sillä hetkellä suotiin ymmärrykselleni. Sain silloin täydellisen tiedon siitä, että Jumala elää, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja että pyhä pappeus ja evankeliumin täyteys on palautettu.

Se oli täydellinen kaste – kouriintuntuva upottaminen taivaalliseen periaatteeseen eli elementtiin, Pyhään Henkeen, ja sen vaikutukset olemukseni jokaiseen osaan olivat vielä paljon todellisemmat ja tuntuvammat kuin upottaminen veteen. Se karkotti ainiaaksi, niin pitkälle kuin järki ja muisti yltävät, kaiken mahdollisen epäilyn tai pelon koskien historian avulla tietämäämme tosiasiaa, että ’Betlehemin lapsi’ on todella Jumalan Poika, ja myös koskien sitä tosiasiaa, että Hän on nyt ilmoittanut itsensä ihmislapsille ja antaa heille tietoa kuten apostolisinakin aikoina. Olin täydellisen tyytyväinen niin kuin vain voin olla, sillä odotukseni eivät pelkästään toteutuneet vaan luullakseni voin turvallisesti sanoa, että ne toteutuivat äärettömän täydellisesti.

En osaa sanoa, kuinka kauan autuaallinen riemu ja jumalallinen valistus virtasivat voimakkaina minuun, mutta kesti useita minuutteja, ennen kuin selestinen voima, joka täytti minut ja oli ympärilläni, alkoi vähitellen vetäytyä. Noustessani polviltani sydän paisuen sanoin kuvaamattomasta kiitollisuudesta Jumalalle tunsin – tiesin, että Hän oli suonut minulle sellaista, mitä vain kaikkivaltias Olento voi suoda – sellaista, mikä on arvoltaan suurempaa kuin kaikki rikkaudet ja kunnia, joita maailma voi antaa.”⁴

Lorenzo Snow pysyi uskollisena sinä päivänä saamalleen todistukselle ja teki uutterasti työtä lisätäkseen hengellistä tietämystään ja auttaakseen muita tekemään samoin. ”Siitä ajasta lähtien”, hän sanoi, ”olen yrittänyt elää sellaisella tavalla, etten menetä Hänen Pyhää Henkeään, vaan olen jatkuvasti sen ohjattavana yrittäen päästä eroon itsekkyydestäni ja kaikenlaisesta väärästä kunnianhimosta ja pyrkien tekemään työtä Hänen hyväkseen.”⁵ Hän julisti: ”Niin pitkälle kuin muistia riittää ja järki toimii, en koskaan salli sen voimallisen todistuksen ja sen tiedon, jotka minulle ilmoitettiin, jäädä vaiennetuiksi.”⁶ (Katso ehdotus 1 sivulla 69.)

Lorenzo Snow’n opetuksia

Todistuksen hankkiminen on myöhempien aikojen pyhille hyvä lähtökohta.

Perusta, jonka varaan olemme rakentaneet uskomme, on suuri ja loistava. Tiedän sen omakohtaisesti. Olin ollut tässä kirkossa vain vähän aikaa, kun onnistuin saamaan itselleni mitä täydellisimmän tiedon siitä, että on olemassa Jumala, että on olemassa Poika Jeesus Kristus ja että Jumala on tunnustanut Joseph Smithin profeetakseen. Se oli tietoa, joka ei voinut tulla keneltäkään ihmiseltä. Se tuli Kaikkivaltiaan antamalla ilmoituksella. Se on myöhempien aikojen pyhälle oikein hyvä lähtökohta, ja se on jotakin sellaista, jota jokainen ihminen, jolla on yhtään halua edetä tällä polulla, tarvitsee jossakin vaiheessa. Hän joutuu senkaltaisiin olosuhteisiin, että hän tarvitsee voimaa, ja tuo voima tulee sen asian tietämisestä, että hänen kulkemansa polku johtaa hänen korkeimpien ja parhaimpien toiveidensa täyttymiseen.⁷

Veljet ja sisaret, on joitakin asioita, joita teidän ja minun pitäisi miettiä. On tullut aika, jolloin jokaisen miehen ja jokaisen naisen on välttämätöntä tietää omakohtaisesti, millaisen perustuksen päällä he seisovat. Meidän kaikkien tulee pyrkiä pääsemään vähän lähemmäksi Herraa. Meidän on välttämätöntä edistyä hieman ja hankkia täysi tieto niistä asioista, jotka meidän pitäisi ymmärtää paremmin. Se on jokaisen myöhempien aikojen pyhän etuoikeus.⁸ (Katso ehdotus 2 sivulla 70.)

Me voimme kasvaa uskossamme ja hengellisessä tietämyksessämme.

Ihmiset voivat lisätä hengellistä tietämystään. He voivat tulla paremmiksi vuosiensa karttuessa.⁹

Minusta tuntuu, että myöhempien aikojen pyhät edistyvät, että he saavat koulutusta. Me nousemme yhä korkeammalle. Me edistymme korkeampaan tilaan ja piiriin ja korkeammalle tasolle, ja me saamme sellaista koulutusta, ettei maailman viisaudella kaikkine saavutuksineen ja väärine oppeineen ja periaatteineen tule olemaan vaikutusta myöhempien aikojen pyhiin, sillä he nousevat ihmisten keksimien teorioiden ja hypoteesien yläpuolelle ja kohoavat korkealle totuuden asioissa, jotka kohottavat mieltä, lisäävät ymmärrystä ja juurruttavat heidät yhä täydemmin elämän ja kirkkauden tosiin periaatteisiin. Sydämemme täyttyy näistä totuuksista, emmekä osaa määrittää sitä päivää tai hetkeä, jolloin uskomme on vahvistunut, mutta katsoessamme taaksepäin kulunutta viikkoa, kuukautta tai vuotta me tunnemme, että olemme edistyneet uskossa ja uskoa koskevassa tiedossa ja Jumalan voimassa. Me tiedämme, että olemme päässeet lähemmäs Jumalaamme, ja me tunnemme yhteenkuuluvuutta Isämme Jumalan kanssa.¹⁰ (Katso ehdotus 3 sivulla 70.)

Jos me haluamme kasvaa uskossamme ja hengellisessä tietämyksessämme, meidän on ponnisteltava.

Jokaisen on opittava pärjäämään oman tietonsa varassa. Kukaan ei voi olla riippuvainen lähimmäisestään, vaan jokaisen on oltava riippumaton ja omasta puolestaan turvauduttava Jumalaansa täysin. Jokaisen tehtävänä on huolehtia siitä, että hän uhmaa vaikeuksien tulvaa ja voittaa ne esteet, joita elämän polulle asetetaan hänen edistymisensä ehkäisemiseksi. Ihminen voi saada tietoa Pyhän Hengen toiminnan avulla, ja hän lähestyy Jumalaa ja kasvaa uskossaan siinä määrin kuin hän on uuttera.¹¹

On mahdotonta edistyä totuuden periaatteissa, kasvaa taivaallisessa tiedossa, [ellemme] harjoita päättelykykyjämme ja ponnistele asianmukaisesti. Oppiin ja liittoihin on tallennettu tapaus, jossa Oliver Cowdery ymmärsi väärin tämän periaatteen. Herra lupasi hänelle lahjan kääntää muinaisia aikakirjoja. Kuten monilla meistä nykyään, hänelläkin oli vääriä käsityksiä lahjan käyttämisestä. Hän ajatteli, että kun kerran Jumala oli luvannut hänelle tämän lahjan, hänen ei tarvinnut muuta kuin antaa mielensä odottaa joutilaana ja ponnistelematta, kunnes se toimisi itsestään. Mutta kun nuo aikakirjat pantiin hänen eteensä, mitään tietoa ei tullut. Ne pysyivät edelleen niin sanotusti sinetöityinä, sillä hänelle ei tullut voimaa kääntää.

Vaikka kääntämisen lahja oli annettu, hän ei voinut kääntää yksinkertaisesti siksi, ettei hän ponnistellut Jumalan edessä kehittääkseen hänellä olevaa lahjaa, ja hän pettyi suuresti. Hyvyydessään ja armossaan Herra ilmoitti hänelle hänen virheensä käyttäen seuraavia sanoja:

”Katso, sinä et ymmärtänyt; kuvittelit, että minä antaisin sen sinulle, vaikka et käyttänyt harkintaa, paitsi että pyysit minulta. Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein, ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi” jne. [Ks.OL 9.]

Mitä siis tulee meihin koskien sitä, mihin ryhdymme, niin jos odotamme kehittyvämme, edistyvämme työssä, joka on välittömästi edessämme, ja saavamme viimein nuo lahjat ja kirkkaudet päästen siihen korotuksen tilaan, jota odotamme, meidän on ajateltava ja pohdittava, meidän on ponnisteltava ja myös tehtävä sitä parhaan kykymme mukaan.¹²

Meidän pitäisi – – saada Henki itsellemme eikä tyytyä kulkemaan valossa, jota muut heijastavat. Meidän tulee saada se sisäistymään omaan henkeemme. – –

Henkilö, joka alkaa opetella soittamaan huilua, huomaa aluksi, että on vaikeaa saada aikaan säveliä, ja jotta hän voi soittaa sävelmän oikein, siihen tarvitaan suuri määrä uutteruutta ja kärsivällisyyttä. Hänen on jatkettava, pidettävä taukoa, palattava taaksepäin ja aloitettava alusta, mutta jonkin ajan kuluttua ja paljon ponnisteltuaan hän kykenee hallitsemaan tuon sävelmän. Kun häntä myöhemmin pyydetään soittamaan tuo sävelmä, hänen ei tarvitse muistaa, minne asettaa sormensa, vaan hän soittaa sen luontevasti. Se ei ollut alkuun luontevaa, vaan tarvittiin paljon kärsivällisyyttä ja harjoittelua, ennen kuin sävelmän soittamisesta tuli luontevaa.

Aivan samoin on asioissa, jotka koskevat sitä, mikä on Jumalasta. Meidän on ponnisteltava ja edettävä armosta armoon, sisäistettävä toiminnan laki niin syvälle itseemme, että on luontevaa tehdä sitä, mitä meiltä vaaditaan.¹³ (Katso ehdotus 4 sivulla 70.)

Kun me syvennymme siihen, mikä on Jumalasta, ja pysymme uskollisina, uskonnostamme tulee osa olemustamme.

On olemassa vaara, että tyydymme pintapuoliseen edistymiseen, että edistymme vain pinnallisesti. Puhumme vaeltamisesta Hengen valossa ja Hengen vaikutuksen tuntemisesta, mutta teemmekö me näitä asioita? Meidän pitäisi syventyä siihen, mikä on Jumalasta, laskea perustuksemme kalliolle, kunnes pääsemme käsiksi siihen vesivirtaan, josta tulee meissä iankaikkisen elämän ikuinen lähde.¹⁴

Joukossamme on ihmisiä, joiden päällä Kaikkivaltiaan Henki lepäsi kerran voimallisena, joiden aikeet olivat kerran hyviä ja puhtaita kuin enkelien ja jotka tekivät Jumalan kanssa liittoja, että he palvelisivat Häntä ja pitäisivät Hänen käskynsä aina ja kaikissa olosuhteissa. – – Mutta miten on nyt noiden joidenkuiden vanhimpien laita? He eivät tunne niin nykyään. Heidän kiintymyksensä kohdistuu tämän maailman asioihin, joita Herra on suonut heidän hankkia, niin että nyt he odottavat, kunnes heidät kutsutaan, ja kutsuttaessa he monissa tapauksissa tottelevat enemmän halusta säilyttää maineensa ja asemansa kuin todellisesta, vilpittömästä rakkaudesta työhön, johon heidät kenties on kutsuttu.

Se on kaikkien niiden ihmisten tilanne – riippumatta siitä, kuinka hyvin he ovat aloittaneet – jotka sallivat ajatustensa ja kiintymystensä kulkea maailman ja sen tapojen perässä, ja on selvää ja kiistattomasti todistettua, että kun näin on näiden miesten laita, niin he rakastavat maailmaa enemmän kuin he rakastavat Herraa ja Hänen työtään maan päällä. Otettuamme vastaan ikuisen evankeliumin valon ja saatuamme valtakunnan hyvää ja perittyämme Israelin jälkeläisinä ja perillisinä suuret ja loistavat lupaukset meidän tulee ahkeroida uskollisesti ja uutterasti toteuttaaksemme sen, mitä Jumala on suunnitellut tekevänsä meidän kauttamme. Meidän tulee olla uskon, voiman sekä hyvien tekojen miehiä ja naisia, ja kun me huomaamme olevamme vähimmässäkään määrin huolettomia tai välinpitämättömiä, jo tämän tiedon pitäisi riittää saamaan meidät korjaamaan tapamme ja palaamaan velvollisuuden polulle.¹⁵

Mikään ei voi olla typerämpää kuin ajatus siitä, että ihminen voisi riisua pois uskontonsa kuin viitan tai vaatteen. Ihminen ei voi riisua pois uskontoaan, ellei hän riisu pois itseään. Uskonnostamme pitäisi tulla niin kiinteä osa olemustamme, ettei sitä voi irrottaa meistä. Jos on mahdollista, että ihminen irtaantuu uskonnostaan, niin sillä hetkellä kun hän niin tekee, hän joutuu maaperälle, josta hän ei tiedä mitään, ja antautuu pimeyden voimille. Hän ei ole omalla maaperällään eikä hänellä ole mitään asiaa olla siellä. Ajatus siitä, että Israelin vanhimmat kiroilisivat, valehtelisivat ja juopottelisivat, ei ole lainkaan heidän arvoisensa, ja heidän pitäisi olla sellaisten asioiden yläpuolella. Hylätkäämme itsestämme jokainen pahe ja eläkäämme jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta [ks. OL 98:11]. Pitäkäämme kiinni jokaisesta meille määrätystä velvollisuudesta tavoitteellisesti ja tarmokkaasti, jotta kanssamme olisi jatkuvasti Jumalamme Henki, totuuden valo ja Jeesuksen Kristuksen ilmoitukset.¹⁶

Pysykää Siionin laivassa. Jos sen viereen tulee kauniin värikkäitä pursia, joista annetaan suurenmoisia lupauksia, älkää nousko laivasta mennäksenne rannalle jossakin muussa aluksessa vaan pysykää laivassa. Jos joku laivassa olevista, joilla ei ole oikeanlaista henkeä, kohtelee teitä kaltoin, muistakaa, että laiva itsessään on hyvä. Meidän ei pitäisi sallia mielemme katkeroitua minkään sellaisen vuoksi, mitä laivassa olevat ihmiset saattavat meille tehdä. Laiva on hyvä, virkailijat ovat hyviä ja meidän käy hyvin, jos pysymme laivassa. Voin vakuuttaa teille, että se vie teidät suoraan kirkkauden maahan.¹⁷

[Esitän] esimerkin siitä, kuinka me voimme saada aikaan sen, että tämä henki tulee meihin, ja sitoutua lujemmin, jotta emme myrskyn aikaan harhautuisi kurssista. Pankaa kurkku etikkatynnyriin, niin ensimmäisen tunnin ja jopa ensimmäisten 12 tunnin aikana etikan vaikutus siihen on hyvin vähäinen. Kun tutkitte sitä, huomaatte, että etikka on vaikuttanut pelkästään kuoreen, sillä säilyväksi suolakurkuksi muuttumiseen tarvitaan pidempi aika. Tähän kirkkoon kastaminen vaikuttaa kastettuun henkilöön, mutta se ei tee hänestä kestävää heti. Se ei ensimmäisten 12 tai 24 tunnin aikana juurruta häneen oikeuden ja velvollisuuden lakia. Hänen on pysyttävä kirkossa kuten kurkku etikassa, kunnes hän täyttyy kauttaaltaan oikealla hengellä, kunnes hän tulee säilötyksi ’mormonismissa’, Jumalan laissa. Meidän on sisäistettävä nuo asiat itseemme.

– – Veljet ja sisaret, minä – – jätän tämän aiheen teille tarkoin huomioitavaksi, harkittavaksi ja mietittäväksi rukoillen Herraa, isiemme Jumalaa vuodattamaan Henkensä kansansa päälle. Te olette niitä, jotka Herra on valinnut kirkastamaan Hänet Hänen edessään, ja Herra siunatkoon teitä ja täyttäköön teidät Hengellään, ja olkoon katseenne tarkka erottamaan asiat, jotka koskevat pelastustanne. Ja jos on joku mies tai nainen, joka ei ole täysin tietoinen niistä, tulkoon pian aika, jolloin Pyhä Henki ja Hengen voima tulee hänen päälleen, jotta se voi opettaa hänelle menneitä, nykyisiä ja tulevia asioita ja Herran avulla juurruttaa vanhurskautta sekä totuuden periaatteen hänen olemukseensa, jotta hän olisi valmistautunut myrskyihin, joita on tulossa.¹⁸ (Katso ehdotus 5 sivulla 70.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta VII–IX.

Kertaa Lorenzo Snow’n kokemus, joka on sivuilla 61–63. Kuinka sinun todistuksestasi tuli todellinen? Voisit kertoa kokemuksestasi jollekulle perheenjäsenelle tai ystävälle, esimerkiksi henkilölle, jonka kotiopettajana tai kotikäyntiopettajana palvelet.
Presidentti Snow sanoi, että todistuksen hankkiminen on ”myöhempien aikojen pyhälle oikein hyvä lähtökohta” (s. 64). Miksi todistus on vain lähtökohta – ei lopullinen määränpää?
Osiossa, joka alkaa sivun 64 alalaidasta, presidentti Snow asettaa vastakkain maailman koulutuksen ja Herran tarjoaman ”korkeamman koulutuksen”. Kuinka me voimme tavoitella tätä ”korkeampaa koulutusta”? Mitä siunauksia olet saanut tehtyäsi niin?
Lue osio, joka alkaa sivulta 65. Milloin sinun on ollut tarpeen ”pärjätä oman tietosi varassa”? Mitä vanhemmat ja opettajat voivat tehdä auttaakseen lapsia ja nuoria pärjäämään oman tietonsa varassa?
Kertaa presidentti Snow’n neuvot luvun viimeisessä osiossa (s. 67–69). Mitä mielestäsi tarkoittaa ”syventyä siihen, mikä on Jumalasta”? Mitä mielestäsi tarkoittaa se, että uskonnostamme on tullut ”kiinteä osa olemustamme”?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 2. Nefi 31:20; Moosia 5:1–4, 15; Alma 12:9–10; 3. Nefi 9:20; Moroni 10:5; OL 50:24

Opetusvihje: ”Melkoinen osa opetuksesta kirkossa on jokseenkin jäykkää, se on luentoa. Luokassa luennot eivät juurikaan herätä vastakaikua. Teemme näin sakramenttikokouksessa ja konferensseissa, mutta opettaminen voi olla kaksisuuntaista, niin että voi esittää kysymyksiä. Luokassa voi helposti herätellä kysymyksiä.” (Boyd K. Packer, ”Opettamisen ja oppimisen periaatteet”, Liahona, kesäkuu 2007, s. 55.)

”Meidän pitäisi syventyä siihen, mikä on Jumalasta, laskea perustuksemme kalliolle, kunnes pääsemme käsiksi siihen vesivirtaan, josta tulee meissä iankaikkisen elämän ikuinen lähde.”

Pian kasteensa ja konfirmointinsa jälkeen Lorenzo Snow sai hiljaisen, käänteentekevän ilmoituksen Pyhältä Hengeltä.

”Ihmiset voivat lisätä hengellistä tietämystään. He voivat tulla paremmiksi vuosiensa karttuessa.”