Luku 14

Hengellisen perintömme muistaminen

Kertomukset varhaisten myöhempien aikojen pyhien uhrauksista ja uskosta voivat innoittaa meitä olemaan uutterampia liittojemme pitämisessä ja Jumalan valtakunnan rakentamisessa.

Wilford Woodruffin elämänvaiheita

Opettaessaan kirkon jäseniä presidentti Wilford Woodruff toisti usein kertomuksia varhaisten myöhempien aikojen pyhien uskosta ja rohkeudesta. Hän kannusti oman sukupolvensa ihmisiä pysymään uskossa ja kehotti nousevaa polvea seuraamaan esivanhempiensa esimerkkiä – ”pitämään mielessään raadannan, huolet ja vaikeudet, joita [heidän] isänsä kestivät laskiessaan Jumalamme Siionin perustuksen”.¹ Hän sanoi: ”Meitä on johdettu nykyiseen aikaan [Jumalan] armosta. Olemme saaneet päällemme moninkertaisesti Jumalan siunauksia vuodesta toiseen, ja meille on suotu enemmän kuin ansaitsemme, ja saamamme neuvot ja ohjeet ovat olleet hyviä. Toivon, että me olemme viisaita emmekä sivuuta noita asioita turhina tarinoina vaan että otamme niistä opiksemme ja olemme valmiita kaikkeen, mitä käsistämme vaaditaan.”²

Tässä luvussa on presidentti Woodruffin selonteko neljästä tapahtumasta, jotka olivat merkittäviä hänen omassa elämässään ja kirkon historiassa: 1) Siionin leirikunta 2) Herran käskyn noudattaminen tapaamisesta temppelitontilla Far Westissä Missourissa 3) sairaiden parantaminen Illinoisin Commercessa ja Iowan Montrosessa sekä 4) pioneerien saapuminen Suolajärven laaksoon. Nämä selonteot ovat osa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jokaisen jäsenen hengellistä perintöä.

Wilford Woodruffin opetuksia

Siionin leirikunta

Vuonna 1833 hillitön väkijoukko karkotti Jumalan pyhät Jacksonin piirikunnasta Missourista Clayn piirikuntaan. – – Heidän talonsa poltettiin ja heidän omaisuutensa tuhottiin ja heidät ajettiin pennittöminä ja hätää kärsivinä [Missouri]joen yli. Neuvosto [tuolla alueella] kutsui vapaaehtoisia lähtemään Kirtlandiin, tuhannen mailin [1 600 km] päähän pyytämään profeetta Josephilta neuvoja siitä, mitä pitäisi tehdä. Parley P. Pratt, joka oli nyt perheineen vailla mitään maallista elinkeinoa, ja Lyman Wight, jonka vaimo makasi metsässä kaatuneen puun vierellä kolmen päivän ikäisen vauvan kanssa ilman ruokaa, vaatetusta tai suojaa, tarjoutuivat lähtemään käymään Jumalan profeetan luona. – –

Kun vanhimmat Pratt ja Wight saapuivat Kirtlandiin, he kertoivat kärsimyksistään profeetta Josephille, joka kysyi Herralta, mitä hänen pitäisi tehdä. Herra käski hänen lähteä ja koota Herran huoneen voiman, nuoret ja keski-ikäiset miehet, ja lunastaa Siionin. – – Jumalan tahto oli, että heidän tuli koota 500 miestä, mutta he eivät saaneet lähteä, ellei heillä ollut vähintäänkin sata miestä [ks. OL 103]. Herran pyhät saivat kokoon 205 miestä, joista useimmat kokoontuivat Kirtlandiin keväällä 1834. – – Meidät järjestettiin kymmenen miehen komppanioiksi, joilla kullakin oli kapteeni, ja Jumalan profeetta johti tätä 205 miehen Israelin leirikunnan komppaniaa tuhannen mailin [1 600 km] matkalla.

– – Herran profeettansa kautta antamat neuvot ja sana ja sen täyttyminen sekä ilomme ja surumme noiden paikkojen ja tapahtumien yhteydessä ovat syöpyneet sydämeemme kuin rautakynällä kiveen kirjoitettuina, ja niiden historia elää kautta kaikkien aikojen ja iankaikkisuuden.³

Minä olin Siionin leirikunnassa Jumalan profeetan kanssa. Näin Jumalan kanssakäymisen hänen kanssaan. Näin Jumalan voiman hänen kanssaan. Näin, että hän oli profeetta. Se, mitä hänelle ilmoitettiin Jumalan voimasta tuossa tehtävässä, oli suuriarvoista minulle ja kaikille, jotka ottivat vastaan hänen ohjeensa. Viittaan yhteen tapaukseen. Vähän ennen kuin me saavuimme Missouriin, Joseph kutsui leirikunnan kokoon. Siellä hän profetoi meille ja kertoi meille, mikä meitä odotti. Hän kertoi meille syyn, miksi rangaistus kohtaisi meitä. Hän sanoi: ”Te pidätte minua samanlaisena poikasena kuin te muut. Te ette ole tajunneet asemaani Herran edessä. Mutta tätä leirikuntaa odottaa rangaistus.” Hän sanoi meille, että se kohtaisi meitä, koska hänen neuvojaan ei ollut toteltu. Tunnin kuluttua siitä, kun saavuimme Missouriin ja pystytimme telttamme – – miehiä alkoi kaatua toinen siellä, toinen täällä, ja hetken päästä meillä oli tusina leirikuntalaisistamme makaamassa huovilla koleraan sairastuneina. Nähdessään sen Jumalan profeetta tunsi myötätuntoa heitä kohtaan, ja hän ja Hyrum laskivat kätensä veli Carterin päälle, ensimmäisen miehen, joka sairastui, mutta heti kun he tekivät niin, he sairastuivat itse, ja heidän kummankin oli lähdettävä leiristä. Hän sanoi jälkeenpäin: ”Kerroin teille, mitä tulisi tapahtumaan, ja kun koettelemus tuli, ojensin käteni pysäyttääkseni sen ja olin hyvin vähällä joutua itsekin sen uhriksi.” Tuo palvelutehtävä oli minusta hyvin mielenkiintoinen.⁴

Kun lähestyimme Clayn piirikuntaa Missourissa, Jacksonin piirikunnan asukkaat tulivat hyvin levottomiksi, ja lautta, jossa oli kaksitoista miestä, tuli Missourijoen yli Libertyyn Clayn piirikunnassa kutsumaan asukkaita kokoukseen oikeustalolle. He pitivät palopuheita villitäkseen ihmisiä lähtemään tuhoamaan mormonien leirikunnan. Mutta Clayn piirikunnan asukkaat eivät tuntuneet halukkailta tekemään niin. – –

Jacksonin piirikunnasta koottiin kuitenkin joukkio sekä ratsu- että jalkamiehiä, jotka ylittivät joen Clayn piirikuntaan ja tulivat meitä vastaan hävittääkseen meidät. Me olimme leiriytyneet Fishingjoen itäpuolelle, ja heidän aikomuksenaan oli ryhtyä siellä taisteluun meitä vastaan. Leiriydyimme baptistikirkon viereen kirkkaan taivaan alle eikä pilveäkään ollut näkyvissä. Heti kun olimme saaneet telttamme pystytettyä, leirin halki ratsasti kaksi miestä kiroillen ja vannoen kauheasti. – – Kun he ratsastivat leiristä itään päin, luoteeseen ilmaantui pieni pilvi, joka alkoi avautua kuin käärö, ja pian pilvi, joka oli musta kuin muste, reunusti koko taivasta päämme yllä. Hetken päästä salamat leimahtelivat, ukkonen jyrisi, satoi kaatamalla vettä ja rakeita, joista jotkin olivat noin punarinnan munan kokoisia, ja ne peittivät pian maan kuin valkoinen viitta. Meidän kaikkien oli paettava kirkkoon suojiin. Profeetta Joseph oli viimeisten sisään tulleiden joukossa.⁵

Tultuaan sisään profeetta Joseph ravisteli vettä hatustaan ja vaatteistaan ja sanoi: ”Pojat, tällä on jokin tarkoitus. Jumala on tässä myrskyssä.” Me lauloimme ylistystä Jumalalle ja makasimme koko yön penkeillä suojassa katon alla, kun taas vihollisemme olivat piiskaavan myrskyn armoilla.⁶

Joki, jonka olisimme voineet ylittää miltei kuivin jaloin leiriytyessämme, nousi 20 jalkaa [6 m], niin ettei vihollinen päässyt luoksemme lännestä, ja idässä olevan ratsuväen oli paettava kouluun tai mihin tahansa suojaan, jonka kykenivät löytämään suurilta rakeilta, joita putoili heidän keskelleen. Rakeet ja myrsky ylipäätään ajoivat heidän hevosiaan ja hajottivat ne satuloineen ja suitsineen monien mailien säteelle metsään, eikä niitä löydetty moneen päivään.⁷

Koulussa olleen komppanian kapteenin kerrottiin sanoneen, että oli outoa, etteivät he voineet tehdä mitään mormoneja vastaan niin ettei olisi tullut jokin raemyrsky tai jokin muu asia estämään heitä tekemästä mitään, mutta he eivät olleet taipuvaisia tunnustamaan, että Jumala taisteli taistelujamme.⁸

Olimme kiitollisia siitä, että Herra taisteli taistelumme ja vapautti meidät ja että vihollisemme eivät yrittäneet enää tulla kimppuumme.

Seuraavana aamuna (22. kesäkuuta) Fishingjoella saatiin ilmoitus, joka on merkitty Opin ja liittojen lukuun 105 [ks. jakeet 9–11, joissa Herra lopettaa Siionin leirikunnan alkuperäisen tehtävän]. Siitä päivästä lähtien ihmisten sydämet Clayn piirikunnassa pehmenivät, ja me jatkoimme matkaamme tuohon piirikuntaan pystyttäen viimeisen leirimme – – jossa koimme joitakin vaikeuksia profeetta Josephin suun kautta tulleen Herran sanan täyttymiseksi. – –

Viivyttyään muutamia päiviä saattamassa kirkkoa järjestykseen Clayn piirikunnassa profeetta Joseph palasi Kirtlandiin niiden Siionin leirikunnan jäsenten kanssa, joilla oli perhe, mutta ne meistä, joilla ei ollut, jäimme Missouriin siihen asti kunnes [me] lähdimme muihin osiin kansakuntaa saarnaamaan Kristuksen evankeliumia.⁹

Kun Siionin leirikunnan jäsenet kutsuttiin, monet meistä eivät olleet koskaan nähneet toisiaan; me olimme vieraita toisillemme, eivätkä monet olleet koskaan nähneet profeettaa. Meidät oli hajotettu laajalle, niin kuin maissi siivilässä, kaikkialle kansakunnan keskuuteen. Olimme nuoria miehiä, ja meidät kutsuttiin tuona varhaisena aikana lähtemään lunastamaan Siionia, ja se, mitä meidän oli tehtävä, se meidän oli tehtävä uskon turvin. Me kokoonnuimme eri osavaltioista yhteen Kirtlandiin ja lähdimme lunastamaan Siionia sen käskyn täyttämiseksi, jonka Jumala oli antanut meille. Jumala hyväksyi työmme kuten Hän hyväksyi Abrahamin työn. Me saimme aikaan paljon, vaikka luopiot ja epäuskoiset esittivätkin monta kertaa kysymyksen: ”Mitä te olette tehneet?” Me saimme kokemusta, jota emme koskaan olisi voineet saada millään muulla tavalla. Meillä oli etuoikeus katsella profeetan kasvoja ja meillä oli etuoikeus taivaltaa hänen kanssaan tuhat mailia [1 600 km] ja nähdä Jumalan Hengen toimivan hänen kanssaan ja nähdä hänen saavan Jeesuksen Kristuksen ilmoituksia ja noiden ilmoitusten täyttyvän.¹⁰

Kokemus, jota [me] saimme matkatessamme Siionin leirikuntana, oli arvokkaampaa kuin kulta, ja tuon leirikunnan historia siirtyy perintönä viimeisiin ihmissukupolviin.¹¹

Herran lupauksen noudattaminen tapaamisesta temppelitontilla Far Westissä Missourissa

Huom. Huhtikuun 26. päivänä 1838 Herra ilmoitti profeetta Joseph Smithin kautta, että kirkon johtavien virkailijoiden tuli aloittaa temppelin rakentaminen Far Westin kaupunkiin Missouriin (ks. OL 115:7–10). Hän käski heidän myös ”uudestaan laskea minun huoneeni perustusta” 26. huhtikuuta 1839, täsmälleen vuoden kuluttua siitä, kun tämä ilmoitus annettiin (ks. OL 115:11). Presidentti Wilford Woodruff selitti myöhemmin, että se oli käsky ”laskea temppelin kulmakivi”.¹²Heinäkuun 8. päivänä 1838 profeetta Joseph rukoili: ”Osoita meille tahtosi, oi Herra, kahteentoista nähden” (OL 118:johdanto). Vastauksena Herra ilmoitti, että seuraavana keväänä kahdentoista apostolin koorumin jäsenet lähtisivät Englantiin saarnaamaan evankeliumia. Koorumin oli määrä tavata temppelitontilla Far Westissä 26. huhtikuuta 1839 merkkinä tuon lähetystyön aloittamisesta. Heidän oli myös määrä ryhtyä toimeen, jotta vanhimmat John Taylor, John E. Page, Wilford Woodruff ja Willard Richards voisivat täyttää kahdentoista koorumissa olevat vapaat paikat. (Ks. OL 118:4–6.)

Kun ilmoitus annettiin [vuonna 1838], kaikki oli rauhallista ja levollista Missourin Far Westissä, kaupungissa, jossa useimmat myöhempien aikojen pyhät asuivat, mutta ennen kuin sen täyttymisen aika tuli, Jumalan pyhät oli ajettu Missourin osavaltiosta Illinoisin osavaltioon kuvernööri Boggsin hävityskäskyn nojalla, ja missourilaiset olivat vannoneet, että jos kaikki muut Joseph Smithin ilmoitukset täyttyisivätkin, niin [se] ei. Siinä ilmoitettiin päivämäärä ja paikka, jossa kaksitoista apostolia jättäisivät pyhät, lähtisivät lähetystyöhönsä suurten vesien yli, ja missourilainen mellakkaväki oli julistanut, että he huolehtisivat siitä, ettei niin kävisi. – –

Kun aika tämän Herran käskyn täyttämiseksi lähestyi, Brigham Young oli kahdentoista apostolin presidentti. [Thomas] B. Marsh, joka oli virkaiältään vanhin apostoli, oli luopunut. Veli Brigham kutsui kokoon ne kahdentoista neuvoston jäsenet, jotka olivat silloin Quincyssä Illinoisissa, saadakseen selville, mitä mieltä he olisivat lähtemisestä Far Westiin ilmoituksen täyttämiseksi. Profeetta Joseph ja hänen veljensä Hyrum, Sidney Rigdon, Lyman Wight ja Parley P. Pratt olivat tuolloin vankilassa Missourissa, mutta isä Joseph Smith [vanhempi], patriarkka, oli Quincyssä Illinoisissa. Hän ja muut, jotka olivat läsnä, eivät pitäneet viisaana, että me yrittäisimme matkustaa, sillä henkemme olisi suuressa vaarassa. He ajattelivat, että Herra tyytyisi tahtoon teon asemesta. Mutta kun presidentti Young kysyi kahdeltatoista, mitä me ajattelimme asiasta, me kaikki sanoimme yhteen ääneen, että Herra oli puhunut ja meidän tehtävämme oli totella. Oli Herran tehtävä pitää huolta palvelijoistaan, ja me täyttäisimme käskyn tai kuolisimme yrittäessämme.

Ymmärtääkseen täysin riskin, jonka kaksitoista apostolia ottivat tehdessään tämän matkan, lukijoideni tulee muistaa, että Lilburn W. Boggs, Missourin osavaltion kuvernööri, oli antanut julistuksen, jossa kaikkia myöhempien aikojen pyhiä vaadittiin lähtemään tuosta osavaltiosta tai heidät hävitettäisiin. Far Westin oli ottanut haltuunsa nostoväki, joka oli yleensä vain järjestäytynyttä mellakkaväkeä. Asukkaat oli pakotettu luopumaan aseistaan. Kaikki [kirkon] johtavat miehet, jotka saatiin käsiin, oli otettu vangeiksi. Muiden pyhien – miesten, naisten ja lasten – oli paettava osavaltiosta siten kuin parhaiten kykenivät pelastaakseen henkensä ja jätettävä mellakkaväen haltuun kaikki talonsa, maansa ja muu omaisuutensa, jota he eivät kyenneet kantamaan mukanaan. Itse asiassa nostoväki ampui pyhien nautakarjan ja siat, mistä vain niitä löysivät, ja ryösti heiltä lähes kaiken, mihin pääsi käsiksi. Myöhempien aikojen pyhiä kohdeltiin armottoman julmasti, ja heidän oli kestettävä mitä törkeintä ilkivaltaa. Monet heistä pääsivät pois osavaltiosta vain erittäin suurin vaikeuksin, etenkin huomattavat miehet, sillä tuossa osavaltiossa oli siihen aikaan monia miehiä, jotka toimivat siten kuin olisivat ajatelleet, että oli yhtä harmitonta ampua ”mormoni” kuin hullu koira. – –

Päätettyämme noudattaa ilmoituksen vaatimusta – – lähdimme kohti Far Westiä. – –

Huhtikuun 26. päivän aamuna 1839 huolimatta vihollistemme uhkauksista, että ilmoitus, jonka oli määrä täyttyä sinä päivänä, ei täyttyisi, ja huolimatta siitä, että kymmeniätuhansia pyhiä oli kuvernöörin hävityskäskyllä karkotettu osavaltiosta ja että profeetta Joseph ja hänen veljensä Hyrum Smith sekä muita johtavia miehiä oli vihollistemme käsissä kahleissa ja vankilassa, me siirryimme temppelitontille Far Westin kaupunkiin ja pidimme kokouksen ja täytimme meille annetun ilmoituksen ja käskyn ja hoidimme monia muita asioita tässä neuvostossa. – –

Jätettyämme hyvästit pienelle pyhien joukolle, joka oli temppelitontilla katsomassa, kun täytimme Jumalan ilmoituksen ja käskyt, me käänsimme selkämme Far Westille ja Missourille ja palasimme Illinoisiin. Olimme suorittaneet tehtävän ilman että edes koira olisi murissut meille [ks. 2. Moos. 11:7] tai kukaan sanonut: ”Miksi teette niin?”

Ylitimme Mississippijoen jokilaivalla, saavuimme Quincyyn 2. toukokuuta, ja kaikilla oli ilo päästä jälleen kerran perheidensä luo rauhassa ja turvallisesti.¹³

Sairaiden parantaminen Illinoisin Commercessa ja Iowan Montrosessa

Ennen kuin aloitimme lähetystyömme Englannissa [vuonna 1839], meidän oli välttämätöntä löytää perheellemme asuinpaikka. Commerceksi kutsuttu paikkakunta, joka sai myöhemmin nimen Nauvoo, valittiin paikaksi, jonne kansamme asettuisi asumaan.

Lähdin Quincystä veli Brigham Youngin ja perheidemme kanssa 15. toukokuuta, ja saavuimme Commerceen 18. päivänä. Puhuttuamme Josephin kanssa me ylitimme [Mississippi]joen Iowan Montroseen. Presidentti Brigham Young ja minä perheinemme asetuimme yhteen huoneeseen, joka oli kooltaan noin 14 neliöjalkaa [noin 4 m²]. Viimein veli Young hankki toisen huoneen. – – Sitten veli Orson Pratt muutti perheineen samaan huoneeseen minun ja perheeni kanssa.

Asuessani tuossa mökissä vanhassa kasarmissa koimme profeetta Josephin kanssa Jumalan voiman päivän. Se oli hyvin sairaalloista aikaa, ja Joseph oli luovuttanut kotinsa Commercessa sairaille ja oli pystyttänyt pihalleen teltan ja asui itse siinä. Suuri joukko pyhiä, jotka oli karkotettu Missourista, kokoontui Commerceen, mutta heillä ei ollut taloja, joihin asettua, ja he asuivat vankkureissa, teltoissa ja taivasalla. Siksi monet olivat sairaita jouduttuaan luonnon armoille. Veli Joseph oli hoitanut sairaita, kunnes oli uuvuksissa ja sairastumaisillaan itsekin.

Heinäkuun 22. päivän aamuna 1839 hän nousi pohdiskelemaan Jumalan pyhien tilannetta heidän vainoissaan ja ahdistuksissaan ja kääntyi Herran puoleen rukouksessa. Ja Jumalan voima lepäsi väkevänä hänen päällään, ja kuten Jeesus paransi ympärillään olevia sairaita omana aikanaan, niin Joseph, Jumalan profeetta, paransi kaikki tässä tilanteessa ympärillään olevat. Hän paransi kaikki talossaan ja pihallaan olevat. Sitten hän lähti Sidney Rigdonin ja muutamien muiden kahdentoista seurassa joen rannalla makaavien sairaiden keskuuteen ja käski heitä kovaan ääneen Jeesuksen Kristuksen nimessä nousemaan ja tulemaan terveiksi, ja he kaikki parantuivat. Kun hän oli parantanut kaikki joen itäpuolella sairaana olevat, he ylittivät Mississippijoen lautalla länsipuolelle Montroseen, jossa me olimme. Ensimmäinen talo, jonne he menivät, oli presidentti Brigham Youngin. Tämä oli silloin sairaana vuoteessaan. Profeetta meni hänen taloonsa ja paransi hänet, ja he kaikki tulivat yhdessä ulos. Kun he kulkivat oveni ohi, veli Joseph sanoi: ”Veli Woodruff, seuraa minua.” Ne olivat ainoat sanat, jotka kukaan seurueessa sanoi siitä asti, kun he lähtivät veli Brighamin talosta, siihen asti kun ylitimme toriaukion ja astuimme veli [Elijah] Fordhamin taloon. Veli Fordham oli tehnyt tunnin ajan kuolemaa, ja me odotimme jokaisen minuutin olevan hänen viimeisensä.

Tunsin Jumalan voiman, joka valtasi Hänen profeettansa.

Kun astuimme taloon, veli Joseph meni veli Fordhamin luo ja tarttui hänen oikeaan käteensä. Vasemmassa kädessään hän piteli hattuaan.

Hän näki veli Fordhamin silmien lasittuneen ja huomasi, ettei tämä kyennyt puhumaan eikä ollut tajuissaan.

Tartuttuaan kuolevan miehen käteen profeetta katsoi tämän kasvoja ja kysyi: ”Veli Fordham, etkö tunne minua?” Aluksi veli Fordham ei vastannut, mutta me kaikki saatoimme nähdä hänen päällään lepäävän Jumalan Hengen vaikutuksen.

Joseph kysyi jälleen: ”Elijah, etkö tunne minua?”

Hiljaa kuiskaten veli Fordham vastasi: ”Kyllä!”

Silloin profeetta kysyi: ”Onko sinulla uskoa tulla parannetuksi?”

Vastaus, joka tuli nyt vähän selvemmin kuin edellinen, kuului: ”Pelkään, että on liian myöhäistä. Jos olisit tullut aikaisemmin, luulen, että olisin voinut parantua.”

Hän näytti mieheltä, joka oli heräämässä unesta. Se oli kuoleman unta.

Sitten Joseph kysyi: ”Uskotko, että Jeesus on Kristus?”

”Uskon, veli Joseph”, kuului vastaus.

Silloin Jumalan profeetta lausui suureen ääneen kuin jumaluuden ylevyydessä: ”Elijah, minä käsken sinua Jeesus Nasaretilaisen nimessä nousemaan ja tulemaan terveeksi!”

Profeetan sanat eivät olleet ihmisen sanoja vaan kuin Jumalan ääni. Minusta tuntui siltä kuin talo perustuksineen olisi vavahtanut.

Elijah Fordham hypähti vuoteestaan kuin kuolleista heränneenä. Hänen kasvonsa saivat terveen värin, ja hänen jokaisesta liikkeestään kuvastui elämä.

Hänen jalkansa oli kiedottu – – hauteisiin. Hän potkaisi ne jaloistaan levittäen niiden sisällön ja pyysi sitten vaatteitaan ja puki ne päälleen. Hän pyysi kulhollista maitoa, jossa oli leipää, ja nautti sen. Sitten hän pani hatun päähänsä ja seurasi meitä kadulle lähtien käymään muiden luona, jotka olivat sairaita.

Epäuskoinen ehkä kysyy: ”Eikö se ollut harhakuvitelmaa?”

Jos epäuskoisen mielessä on jokin harhakuvitelma, niin sitä ei varmasti ollut Elijah Fordhamissa, kuolevassa miehessä, eikä niissä, jotka olivat hänen kanssaan, sillä muutaman minuutin kuluttua hän olisi ollut henkimaailmassa, ellei häntä olisi pelastettu. – –

Heti kun lähdimme veli Fordhamin talolta, menimme Joseph B. Noblen taloon. Hän oli hyvin heikkona ja vaarallisesti sairaana. Kun astuimme taloon, veli Joseph otti häntä kädestä ja käski häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä nousemaan ja tulemaan terveeksi. Hän nousi ja parantui välittömästi.

Tämän tapahtuessa paikalla ollut jumalaton mellakkaväki – – oli hälytetty, ja se seurasi meitä veli Noblen talolle.

Ennen heidän tuloaan sinne veli Joseph oli pyytänyt veli Fordhamia pitämään rukouksen.

Hänen rukoillessaan sisään tuli mellakkaväki ja kaikki heitä seuraavat pahat henget.

Heti heidän tultuaan sisään veli Fordham, joka piti rukousta, pyörtyi ja vajosi lattialle.

Kun Joseph näki talolla mellakkaväen, hän nousi ja karkotti huoneesta sekä senkaltaiset miehet että heidän seuranaan olleet paholaiset. Sitten veli Fordham virkosi heti ja päätti rukouksensa.

Se osoittaa, mikä voima pahoilla hengillä on ihmisten tomumajaan. Pyhät pelastuvat paholaisen voimasta vain Jumalan voimalla.

Tämä veli Noblen tapaus oli viimeinen parantaminen sinä päivänä. Se oli kirkon perustamisen jälkeen suurin päivä, jolloin Jumalan voima on ilmennyt parantamisen lahjana.¹⁴

Pioneerien saapuminen Suolajärven laaksoon

Huom. Huhtikuussa 1834 Wilford Woodruff kuuli profeetta Joseph Smithin profetoivan: ”Kymmeniätuhansia myöhempien aikojen pyhiä kokoontuu Kalliovuorille, ja siellä he avaavat oven evankeliumin viemiseksi lamanilaisten keskuuteen, jotka saavat evankeliumin ja endaumenttinsa ja Jumalan siunaukset. Tämä kansa menee Kalliovuorille; siellä he rakentavat temppeleitä Korkeimmalle.”¹⁵ Tämän profetian täyttymiseksi pyhät alkoivat asettua Suolajärven laaksoon 13 vuotta myöhemmin, kun heitä oli vainottu ja ajettu paikasta toiseen. Vanhin Woodruff, silloinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen, kuului ensimmäiseen pioneerikomppaniaan, joka matkasi heidän uuteen luvattuun maahansa. He lähtivät Winter Quartersista Nebraskasta huhtikuussa 1847 ja saapuivat Suolajärven laaksoon heinäkuussa 1847.

Orson Pratt, [George] A. Smith ja seitsemän muuta ratsastivat 22. päivänä [heinäkuuta 1847] laaksoon jättäen leirikuntansa seuraamaan ja tekemään tietä. Koska presidentti Young oli sairas, kuljetin häntä vaunuihini sijatulla vuoteella, ja me leiriydyimme komppanian pääjoukon kanssa. – –

Ajoin 24. päivänä vaununi avoimeen laaksoon presidentti Youngin maatessa niihin tehdyllä vuoteella ja muun komppanian seuratessa perässä. Kun tulimme kanjonista ja näimme koko laakson, käänsin vaununi länteen päin, ja presidentti Young kohottautui vuoteeltaan ja tarkasteli maata. Katsellessaan edessämme avautuvaa näkymää hän sai useita minuutteja kestävän näyn. Hän oli aikaisemmin nähnyt laakson näyssä, ja tuona hetkenä hän näki Siionin ja Israelin tulevan kirkkauden; hän näki ne sellaisina kuin ne tulisivat olemaan näiden vuorten laaksoissa. Kun näky oli ohi, hän sanoi: ”Tämä riittää. Tämä on oikea paikka. Aja eteenpäin.” Niinpä ajoin leiripaikalle, jonka meidän edellämme tulleet olivat jo järjestäneet.

Kun saavuimme paikalle, veljet olivat ryhtyneet kyntämään. Olin tuonut mukanani vakallisen perunoita, ja päätin, etten söisi enkä joisi ennen kuin olisin istuttanut ne. Sain ne maahan noin yhden aikoihin, ja niistä yhdessä muiden veljien istuttamien perunoiden kanssa tuli Utahin tulevien perunasatojen perusta.

Illalla Heber C. Kimballin, [George] A. Smithin ja E. T. Bensonin seurassa ratsastin City Creekiin [kanjoniin] etsimään puutavaraa. Siellä ollessamme jouduimme ukkoskuuroon, ja sade ulottui lähes koko laakson alueelle. – –

Aamulla 28. päivä – – presidentti Young piti neuvoa kahdentoista kanssa ja lähti kävelylle leiripaikkamme yläpuolelle. Sitten hän pysähtyi, iski keppinsä maahan ja sanoi: ”Tässä on seisova Jumalamme temppeli.” Se oli suunnilleen keskellä [Suolajärven] temppelin tonttia.¹⁶

Jumala on siunannut meitä. Hän on siunannut maan, ja työmme maaperän muokkaamiseksi on menestynyt suuresti. – – Se oli karu ja autio, täynnä heinäsirkkoja, peltosirkkoja ja kojootteja, ja ne näyttivät olevan ainoita luontaisia maaperän tuotteita. Ryhdyimme työhön viljelemään maata uskon turvin, emme näkemisen. Rikoimme ensimmäisenä päivänä miltei kaikki aurat, joita meillä oli. Meidän täytyi päästää vesipurot kostuttamaan maa, ja meidän oli opeteltava kaiken kasvattaminen kokeilemalla. Kun vieras tulee Salt Lake Cityyn ja näkee hedelmätarhamme ja puut kaduillamme, hän ajattelee, miten hedelmällinen ja ihana paikka se on. Hän ei ajattele, että 20 tai 24 vuoden ajan miltei jokaista puuta, jonka hän näkee, on jouduttu kastelemaan koko sen eliniän kahdesti viikossa kautta kesäkauden tai ne kaikki olisivat kuolleet kauan sitten. Meidän on ollut yhdistettävä voimamme näissä asioissa, Herra on siunannut työmme, ja Hänen armonsa on ollut tämän kansan yllä.¹⁷

Pioneerimatkallamme tullessamme tänne [Suolajärven laaksoon] meidän täytyi tulla uskon turvin. Me emme tienneet mitään tästä maasta, mutta me aioimme tulla vuorille. Joseph oli järjestänyt ennen kuolemaansa komppanian tulemaan tänne. Hänellä oli nämä asiat näköpiirissään, ja hän ymmärsi ne täysin. Jumala oli ilmoittanut hänelle tämän kirkon ja valtakunnan tulevaisuuden ja kertonut hänelle aika ajoin, että työ, jolle hän oli laskemassa perustusta, kehittyisi ikuiseksi valtakunnaksi, joka kestäisi iäti. Presidentti Young johti pioneerit tähän maahan. Hän uskoi siihen, että Herra pitäisi meistä huolen. Kaikki, jotka matkasivat siihen aikaan tänne, uskoivat samoin. Jumalan Henki oli kanssamme, Pyhä Henki oli kanssamme ja Herran enkelit olivat kanssamme, ja meitä siunattiin. Kaikki, ja enemmän kuin odotimme tullessamme tänne, on käynyt toteen siinä määrin kuin aika on sallinut.¹⁸

Pioneereina ja Jumalan kansana me toteutamme profetiaa ja luomme historiaa. – – Muinaiset profeetat ovat tuoneet esiin koko elämämme, historiamme ja matkamme. Samoin kuin pioneerit ovat tulleet tähän karuun autiomaahan ja pyhät ovat seuranneet heitä täyttääkseen profetiat saada autiomaan puhkeamaan kukkaan [ks. Jes. 35:1], kylvääkseen viljaamme kaikkien pienten virtojen ja suvantojen vierelle ja käyttääkseen kuusta, mäntyä ja puksipuuta, kaunistaakseen Jumalan pyhäkön paikan ja korottaakseen kunniaan Hänen jalkojensa sijan [ks. Jes. 60:13] – – pitäkäämme me kutsumuksemme kunniassa ja rakentakaamme Siionia ja Jumalan valtakuntaa, kunnes ne ovat täydellisiä taivaan ja maan edessä. Älkäämme pettäkö niitä, jotka ovat lähettäneet meidät, älkäämmekä niitä, jotka ovat nähneet meidät näyssä ja ilmestyksessä, vaan päättäkäämme ja täyttäkäämme kohtalomme taivaallisen Isämme, Hänen enkeleidensä ja kaikkien hyvien ihmisten tyydytykseksi.¹⁹

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua ja valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Kertaa presidentti Woodruffin sanat sivulta 138. Miksi meidän pitäisi saada tietoa varhaisista myöhempien aikojen pyhistä? Kuinka me voimme varmistua siitä, ettei heidän kertomuksiaan ”sivuuteta turhina tarinoina”? Kuinka me voimme säilyttää kertomukset omien esivanhempiemme elämästä?
Millä tavoin Wilford Woodruffille oli hyötyä hänen kokemuksistaan Siionin leirikunnassa? (Ks. s. 139–143.) Kuinka nämä kokemukset mielestäsi auttoivat häntä valmistautumaan kirkon johtajaksi myöhemmin elämässään? Millä tavoin omat kokemuksesi ovat auttaneet sinua valmistautumaan palvelemaan?
Miksi kahdentoista apostolin koorumin jäsenistä tuntui, että heidän pitäisi lähteä temppelitontille Missourin Far Westiin? (Ks. s. 143–146.) Mitä me voimme oppia tästä selonteosta?
Mitä opit kertomuksesta, joka koskee Elijah Fordhamin ja muiden parantamista? (Ks. s. 146–149.) Kuinka tämä selonteko voi auttaa Melkisedekin pappeuden haltijoita, kun he valmistautuvat siunaamaan sairaita?
Mitä pioneerimatka Suolajärven laaksoon opettaa uskosta? Mitä muita evankeliumin periaatteita näet näiden varhaisten pioneerien elämässä? (Ks. s. 149–152.)
Keitä nykyajan pioneereja on suvussasi? Entä paikkakunnallasi tai kansassasi? Mitä sellaista nämä ihmiset ovat saaneet aikaan, mikä tekee heistä pioneereja?
Millä tavoin varhaisten myöhempien aikojen pyhien hengellinen perintö on yhteinen kaikille kirkon jäsenille?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Jaak. 5:14–15; Alma 15:1–12; Et. 12:6; OL 42:44–48; 103; 105; 115; 118; 136.