Luku 9

Evankeliumin julistaminen

Meidän pitää olla ahkeria ja uskollisia auttaessamme muita ottamaan vastaan palautetun evankeliumin siunaukset.

Wilford Woodruffin elämänvaiheita

Pian sen jälkeen kun Wilford Woodruff oli kastettu ja konfirmoitu kirkon jäseneksi, hänellä ”oli suuri halu saarnata evankeliumia”. Hän kertoi: ”Eräänä sunnuntaina vetäydyin yksin metsään ja käännyin Herran puoleen vilpittömässä rukouksessa, jotta Hän avaisi tieni lähteä saarnaamaan evankeliumia maan asukkaille. Herran Henki todisti, että rukoukseni kuultiin ja siihen vastattaisiin. Nousin polviltani onnellisena ja kävelin noin parisataa metriä ja tapasin Elias Higbeen, ylipapin, jonka luona olin asunut joitakin kuukausia. Kun tulin hänen luokseen, hän sanoi: ’Veli Wilford, Herran Henki sanoo minulle, että sinut pitäisi asettaa ja sinun pitäisi lähteä lähetystyöhön.’ Vastasin: ’Minä olen valmis.’”¹

Piispansa johdolla Wilford Woodruff asetettiin papiksi 5. marraskuuta 1834 ja kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä Yhdysvaltain eteläosissa. Hän palveli uskossa ja ahkerasti aloittaen elinikäisen lähetystyöpalvelun, jonka kuluessa hän auttoi tuhansia ottamaan vastaan palautetun evankeliumin. Presidentti Heber J. Grant sanoi hänestä: ”Uskoakseni kukaan muu maan pinnalla vaeltanut ihminen ei ole milloinkaan ollut suurempi sielujen käännyttäjä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin puoleen.”²

Tammikuussa 1840, pian apostoliksi asettamisensa jälkeen, vanhin Wilford Woodruff saapui Englantiin palvelemaan siellä lähetyssaarnaajana. Hän aloitti palvelemisen Staffordshiren kreivikunnassa saavuttaen melkoista menestystä. ”Kasteen kautta kirkkoon liittyi 40 henkilöä”, hän raportoi, ”ja monia uusia ovia avattiin, ja kun työn menestyessä nousin puhumaan suurelle yleisölle Hanleyssa 1. päivänä maaliskuuta, Herra ilmoitti minulle, että se olisi viimeinen kerta moneen päivään, kun varoittaisin noita ihmisiä, ja kun nousin ja ilmoitin ihmisille, että se olisi viimeinen kerta moneen päivään, kun he kuulisivat ääneni, he ihmettelivät, sillä he odottivat kuten minäkin astuessani taloon, että viettäisin heidän keskuudessaan kuukausia, mutta Jumalan tiet ja ajatukset eivät ole joka suhteessa meidän teitämme ja ajatuksiamme.”

Vanhin Woodruff etsi Herraa rukouksessa seuraavana päivänä kysyen, minne hänen pitäisi mennä. Hän kertoi: ”Koska uskoin, että oli etuoikeuteni ja velvollisuuteni tietää Herran tahto asiasta, pyysin taivaallista Isää Jeesuksen Kristuksen nimessä opettamaan minulle tahtonsa tässä asiassa, ja kun kysyin, Herran antoi [vastauksen] ja näytti minulle, että oli Hänen tahtonsa, että lähtisin välittömästi Etelä-Englantiin. Keskustelin tästä aiheesta veli William Benbow’n kanssa, joka oli asunut Herefordshiressä ja jolla oli yhä ystäviä siellä ja joka toivoi kovasti, että menisin sille alueelle maata, ja [hän] tarjoutui anteliaasti lähtemään kanssani veljensä taloon ja maksamaan matkani, mihin mielelläni suostuin.”³

Maaliskuun 4. päivänä 1840 vanhin Woodruff ja William Benbow saapuivat Williamin veljen Johnin luo. ”Tunnin kuluttua siitä kun saavuin hänen taloonsa”, muisteli presidentti Woodruff, ”sain tietää, miksi Herra oli lähettänyt minut sinne. – – Löysin noin 600 ihmisen joukon miehiä ja naisia, jotka olivat liittyneet yhteen Yhdistyneet veljet -nimen alle ja pyrkivät palauttamaan muinaisen järjestyksen. He kaipasivat – kuten minä nuoruudessani – evankeliumia, jota profeetat ja apostolit olivat opettaneet.”⁴

Benbow’n perhe otti viipymättä vastaan palautuksen sanoman, ja William palasi Staffordshireen ”saatuaan iloisen etuoikeuden nähdä veljensä John Benbow’n ja koko hänen perhekuntansa – – kastamisen uuteen ja ikuiseen liittoon”.⁵ Vanhin Woodruff jäi seudulle noin kahdeksaksi kuukaudeksi. Myöhemmin hän muisteli: ”Ensimmäisten 30 päivän kuluessa saapumisestani Herefordshireen kastoin 45 saarnaajaa ja muutamia satoja jäseniä. – – Me toimme noin kahdeksan kuukauden työllä kirkkoon kaksituhatta [jäsentä].”⁶

Viitatessaan tähän kokemukseen presidentti Woodruff kirjoitti: ”Tämän Herefordshiren lähetystyön koko historia osoittaa sen, miten tärkeää on kuunnella Jumalan hiljaista vienoa ääntä ja Pyhän Hengen ilmoituksia. Herralla oli siellä kansa valmistettuna evankeliumin vastaanottamiseen. He rukoilivat valoa ja totuutta, ja Herra lähetti minut heidän luokseen.”⁷

Noin kaksi vuotta ennen kuin vanhin Woodruff palveli Englannissa, Henki johti hänet saarnaamaan evankeliumia pienemmälle joukolle ihmisiä – hänen omalle perheelleen. Patriarkallisessa siunauksessaan, jonka hän sai Joseph Smith vanhemmalta, hänelle oli luvattu, että hän toisi ”isänsä perhekunnan Jumalan valtakuntaan”.⁸ Palvellessaan lähetystyössä vuonna 1838 alueella, joka oli lähellä hänen kotikaupunkiaan, hänestä tuntui, että tämän profetian täyttymisen aika oli tullut. Hän kirjoitti:

”Vietin – – 18 päivää Farmingtonissa ja Avonissa käymällä isäni perhekunnan, setieni, tätien, serkkujen, naapureiden ja ystävien luona saarnaamassa heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja pyrkien tuomaan heidät Jumalan valtakuntaan. – – Jumalan avulla saarnasin evankeliumia uskollisesti isäni perhekunnalle ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan, sekä muille sukulaisilleni.”

Heinäkuun 1. päivänä 1838 vanhin Woodruff kastoi kuusi ihmistä, mukaan lukien kaikki ne, jotka asuivat hänen isänsä talossa, aivan kuten hänen patriarkallisessa siunauksessaan hänelle oli luvattu. ”Se oli todellakin ilon päivä sielulleni”, hän sanoi. ”Isäni, äitipuoleni ja siskoni olivat kastettujen joukossa. Jälkeenpäin kastoin joitakuita sukulaisia lisää. Tunsin, että yksin sen päivän työ oli minulle yltäkylläinen korvaus kaikesta aherruksestani palvelutehtävässäni.

Kuka voi käsittää sitä iloa, kirkkautta, onnea ja lohtua, jota Israelin vanhin tuntee ollessaan välikappaleena Jumalan käsissä tuomalla isänsä, äitinsä, sisarensa, veljensä tai kenet tahansa Aadamin jälkeläisistä sisälle siitä ovesta, joka vie elämään ja pelastukseen? Ei kukaan voi, ellei hän ole kokenut sitä ja ellei hänellä ole Jeesuksen Kristuksen todistusta ja kaikkivaltiaan Jumalan innoitusta.”⁹

Wilford Woodruffin opetuksia

Jumala pitää meitä vastuussa evankeliumin viemisestä muille ihmisille.

Jokaisena aikakautena ihmiskunta etsii onnea. He haluavat rauhaa yhteiskunnassa ja kotona. Ja kun he ajattelevat suunnatonta tulevaisuutta, he haluavat päästä osallisiksi siunauksista, joiden sanotaan kuuluvan tuohon olemassaolon tilaan. Mutta he eivät tiedä, kuinka saisivat ne, ellei Jumalan palvelija tule ja näytä elämän tietä.¹⁰

Me olemme ainoa kansa, jolle meidän aikanamme on annettu tämä pyhä evankeliumi, pappeus ja liitot, ja meitä tullaan pitämään vastuussa siitä, kuinka me käytämme niitä. Siksi meidän pitää olla uutteria ja uskollisia tarjotessamme tämän suurenmoisen pelastuksen ihmislapsille ja rakentaessamme Siionia ja Jumalamme valtakuntaa.¹¹

Olipa tämä kansa kuinka merkityksetön tahansa maailman silmissä, niin taivaan Jumala pitää meitä vastuussa tämän evankeliumin saarnaamisesta jokaiselle kansakunnalle taivaan alla, ja meidän on tehtävä se tai meidät tuomitaan. Me emme voi välttää sitä. Miksi? Koska kuten Paavali sanoo: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” [1. Kor. 9:16.] On vain yksi evankeliumi; koskaan ei ole ollut kuin yksi eikä koskaan tule olemaan, ja Paavali sanoo: ”Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu” [Gal. 1:8]. Tuo evankeliumi, te elävän Jumalan pyhät, – – on käsissämme, lähetetty meille enkelien palveluksen kautta – sama evankeliumi, jota on opetettu Aadamista Kristukseen ja Kristuksesta meidän aikaamme ja sukupolveemme saakka silloin kun Jumalalla on ollut kansa maan päällä.¹²

Sen jälkeen kun Jumala loi maailman, ei ole ollut ihmisjoukkoa, jolla olisi suurempi velvollisuus varoittaa tätä sukupolvea, korottaa äänemme pitkään ja kuuluvasti päivin ja öin niin kauan kuin meillä on tilaisuus ja julistaa Jumalan sanoja tälle sukupolvelle. Meitä vaaditaan tekemään niin. Tämä on kutsumuksemme. Se on velvollisuutemme. Se on tehtävämme.¹³

Minä olen kahlannut soita ja uinut joissa ja olen pyytänyt leipääni ovelta ovelle ja olen omistanut tälle työlle lähes 50 vuotta. Ja miksi? Oliko Kaliforniassa riittävästi kultaa minun palkkaamisekseni tekemään se? Ei todellakaan, ja sen, mitä minä olen tehnyt ja mitä veljeni ovat tehneet, me olemme tehneet Jumalan käskystä. Ja se on tehtävä, joka meillä on tänään. Me olemme saarnanneet ja tehneet työtä kotona ja ulkomailla, ja me aiomme jatkaa työtämme Jumalan avulla niin kauan kuin meillä on vapaus tehdä niin.¹⁴

Mielestäni me emme Israelin vanhimpina ja myöhempien aikojen pyhinä usein todellakaan ymmärrä asemaamme Herran edessä. Työ, joka vaaditaan käsistämme, on suurenmoinen ja valtava. Se on kaikkivaltiaan Jumalan työtä. Meitä pidetään vastuussa Kristuksen evankeliumin viemisestä kaikille maan kansoille. – – Meitä pidetään vastuussa kaikesta tästä ja siitä, että rakennamme Korkeimmalle temppeleitä, joihin voimme mennä suorittamaan toimituksia kuolleidemme pelastukseksi.¹⁵

Ja sitten kotona ympärillämme on monia, joille velvollisuutemme on saarnata, sillä on aivan yhtä välttämätöntä saarnata kotona kuin ulkomailla.¹⁶

Saamme suurta iloa auttaessamme muita tulemaan Kristuksen luokse ja edistymään kohti korotusta.

Kun annatte kenelle tahansa sielulle elämän ja pelastuksen periaatteet ja suoritatte näitä toimituksia hänelle, teistä tulee välikappale Jumalan käsissä tuon sielun pelastamisessa. Ihmislapsille ei ole annettu mitään sen veroista. – –

– – Herra [on sanonut]: ”Jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa” [OL 18:15]. – – Me olemme saarnanneet evankeliumia jokaiselle kansakunnalle, heimolle, kielelle ja kansalle niin kauas kuin Herra on avannut meille ovia ja meillä on ollut etuoikeus mennä. Silti nykyajan maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, ja koska pappeus on harteillamme, me olemme yhä velvoituksen alaisia ja meitä pidetään yhä vastuussa ihmislasten pelastuksesta niin kauan kuin meillä on etuoikeus suoda nämä lahjat Aadamin pojille ja tyttärille. Ajatelkaa, että ottamalla vastaan Kristuksen evankeliumin meistä voi tulla Jumalan perillisiä yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa, että me voimme saada osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja tulla esiin haudoistamme ja pukeutua kirkkauteen, kuolemattomuuteen ja iankaikkiseen elämään ja päästä Jumalan ja Karitsan eteen ja asua heidän luonaan iankaikkisesti taivaissa! Kuka käsittää sen? Käsittävätkö maailman asukkaat? He eivät käsitä. – – Ymmärrän itse, että me olemme kaikessa riippuvaisia Herrasta. Herra varjelee meitä. Hän on pelastuksemme aikaansaaja. Jeesus Kristus on antanut henkensä lunastaakseen meidät verellään, ja sen kautta meille on suotu nämä siunaukset. – –

– – Ei ole olemassa suurempaa kutsumusta, jonka ihminen voi saada, kuin tämä oikeus ja kunnia lähteä pelastamaan ihmisten sieluja – pelastamaan heitä saarnaamalla heille evankeliumia antamalla heille Jumalan huoneen toimitukset, niin että he valmistautuisivat pääsemään taivaan valtakuntaan ja selestiseen kirkkauteen. – –

Mielestäni me emme useinkaan arvosta siunauksia, joista nautimme ja jotka ovat ulottuvillamme. Sydämemme pitäisi olla kiinnittynyt Jumalan valtakunnan, Jumalan Siionin ja Jumalan työn rakentamiseen, kun me olemme täällä ja meillä on valta tehdä näitä asioita. Velvollisuutemme presidenttikuntana ja apostoleina on paitsi tehdä työtä itse niin lähettää Israelin vanhimmat maan kansakuntien luo julistamaan evankeliumia. Ovet ovat avoinna nykyisin monien kansakuntien keskuudessa Kristuksen evankeliumin eteenpäin viemiseen ja ihmisten tuomiseen Kristuksen luokse, jotta he voivat saada nämä siunaukset.¹⁷

Olen ollut lähes koko elämäni tässä kirkossa, ja siitä asti kun tulin kirkkoon, olen lähtenyt lähetystyöhön enkä ole siitä päivästä tähän päivään milloinkaan lakannut tekemästä lähetystyötä. Olen aina riemuinnut siitä, ja riemuitsen tänäänkin. Kun kuolen ja ruumiini lasketaan hautaan, en halua kenenkään nousevan sanomaan, että olen laiminlyönyt velvollisuuteni pyrkiä tuomaan hänelle pelastus sikäli kuin olen pystynyt. Olen aina riemuinnut evankeliumin saarnaamisesta. Olen riemuinnut elämän ja pelastuksen toimitusten suomisesta kotona ja ulkomailla, koska olen tiennyt sen olevan Jumalan työtä, ja tiedän tänäänkin sen olevan.¹⁸

Meidän ei pidä arvostella muiden uskontoa vaan elää tavalla, joka osoittaa oman uskontomme totuuden ja hyvyyden.

Kun lähdette naapuriin saarnaamaan evankeliumia, älkää koskaan yrittäkö purkaa toisen taloa, niin sanoakseni, ennen kuin rakennatte hänelle paremman. Älkää itse asiassa koskaan hyökätkö kenenkään uskontoa vastaan, minne sitten menettekin. Olkaa halukkaita antamaan jokaisen ihmisen iloita omasta uskonnostaan. Hänellä on oikeus tehdä niin. Ellei hän ota vastaan todistustanne Kristuksen evankeliumista, se on hänen asiansa eikä teidän. Älkää käyttäkö aikaanne muiden lahkojen tai ryhmien halventamiseen. Meillä ei ole aikaa tehdä niin. Ei ole koskaan oikein tehdä niin.¹⁹

Pyrkikää uskon, rukouksen ja nöyryyden avulla hankkimaan viisautta ja Jumalan Hengen ohjausta kaikissa töissänne. Viisaus on yksi suurimmista Jumalan lahjoista, eikä viisauden ääni käske meitä käyttämään aikaamme taisteluun aikamme lahkoja vastaan, vastustamaan ihmisten mielipiteitä, pilkkaamaan meitä ympäröiviä uskontoja ja siten sulkemaan kuulevan korvat, sulkemaan ihmisten sydämet valolta ja totuudelta. Muiden ihmisten mielipiteet ja uskonto ovat heille yhtä rakkaita kuin omamme ovat meille. – – Olkoon pelastus aiheenne sävyisyydessä ja nöyryydessä iankaikkisen totuuden, viisauden, valon ja tiedon voimalla, jotka kätkeytyvät Jumalan Pojan evankeliumin ensimmäisiin periaatteisiin. Te voitte olla välikappaleina ihmissielujen pelastuksessa, ja he riemuitsevat kanssanne, että he ovat vihdoin nähneet sen valon. Meidän ei pitäisi koskaan kohota evankeliumin yläpuolelle eikä jättää sitä saarnataksemme jotakin, mikä on vierasta kutsumuksellemme, eikä kiistellä sanoista, mistä ei ole mitään hyötyä. Jokainen puu tunnetaan hedelmistään. Jos me olemme uskollisia Herran edessä ja pyrimme viisaaseen ja tuottoisaan suuntaan, niin työstämme seuraa varmasti hyviä hedelmiä.²⁰

Kaikkien kirkon jäsenten päämääränä pitäisi olla noudattaa käytännön elämässään evankeliumin periaatteita. Meillä ei ole parempaa tapaa saada maailma vakuuttuneeksi niiden totuudesta kuin osoittaa teoillamme ja kanssakäymisellämme toistemme ja ihmiskunnan kanssa, millainen kohottava vaikutus niillä on meihin. Julistamme suuria asioita, ja meidän pitäisi elää niin korkeatasoisen puhdasta elämää, että se vastaa näitä julistuksia.²¹

Pyhä Henki opastaa niitä, jotka vievät evankeliumia eteenpäin, ja niitä, jotka ottavat sen vastaan.

Menestyksemme koko salaisuus, mitä käännynnäisten saamiseen tulee, on se, että me saarnaamme samaa evankeliumia sen kaikessa yksinkertaisuudessa ja selkeydessä kuin Jeesus saarnasi, ja että Pyhä Henki on niiden päällä, jotka ottavat sen vastaan, täyttäen heidän sydämensä sanoin kuvaamattomalla riemulla ja ilolla ja tehden heistä yhtä, ja silloin he tietävät itse, onko oppi Jumalasta vai ihmisestä.²²

Kuinka näillä sadoilla ja tuhansilla Israelin vanhimmilla – – oli voimaa lähteä ulkomaille – – ja saarnata evankeliumia Aadamin poikien ja tyttärien saamiseksi vakuuttuneiksi? Se on tapahtunut Jumalan voimalla. Yhdelläkään vanhimmalla tässä kirkossa ei ole ollut voimaa lähteä tekemään sitä, mikä on Jumalan tahto, [paitsi] Jumalan voimalla. Jos meillä on yhtään voimaa, se on Jumalasta, ja meidän tulee turvata Häneen kaikessa.²³

Kun se, jolla on valtuus, saarnaa evankeliumia, hän lupaa Jeesuksen Kristuksen nimessä kaikille, jotka uskovat ja tottelevat, että he saavat Pyhän Hengen. Tuon lupauksen nojalla he kaikki voivat tietää itse, onko se Jumalasta vai onko se ihmisestä. Jos henkilö, jolla ei ole valtuutta, astuu esiin ja on saarnaavinaan tätä samaa evankeliumia ja vaikka hän olisi kuinka kyvykäs ja lahjakas, hänen oppinsa voidaan paljastaa, koska lupaukset, joiden on määrä seurata Kristukseen uskovia, eivät käy toteen, ja Pyhää Henkeä, joka antaa lahjojaan ihmisille, ei saada, ja siten ihmisten oppien valheellisuus paljastuu, niin ettei kenenkään tarvitse tulla petetyksi.²⁴

Ellei teillä ole Pyhää Henkeä kanssanne, kun lähdette saarnaamaan evankeliumia, ette voi tehdä velvollisuuttanne. Mutta kun teillä on Henki kanssanne, te olette turvassa, menittepä minne tahdotte, ja sanoillanne on vaikutuksensa maan rehellisten ja sävyisten sydämeen.²⁵

Ei ole mitään merkitystä sillä, minkä ikäinen henkilö on saarnatessaan evankeliumia, onko hän 25-, 90- tai 500-vuotias, jos hän on vain Hengen ja Jumalan voiman innoittama.²⁶

Kulkekoon Herra edellämme ja valmistakoon tien ja antakoon meidän päästä ihmisten sydämeen, niin että hyvää voidaan tehdä ja Jumalan valtakunta vierii eteenpäin.²⁷

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua ja valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Kertaa kuvaus siitä, kuinka vanhin Wilford Woodruff meni John Benbow’n kotiin (s. 90–92). Millä tavoin vanhin Woodruff johdatettiin Benbow’n maatilalle? Mitä opit William Benbow’n esimerkistä lukiessasi tätä kuvausta?
Etsi sivuilta 91–92 sanoja tai ilmauksia, jotka osoittavat, miltä William Benbow’sta ja Wilford Woodruffista tuntui, kun heidän perheensä jäsenet ottivat vastaan evankeliumin. Miltä sinusta on tuntunut, kun rakkaita ihmisiä on liittynyt kirkkoon tai tullut taas aktiiviseksi kirkossa?
Kertaa presidentti Woodruffin sanat vastuustamme viedä evankeliumia eteenpäin (s. 93–95). Miten me voimme viedä evankeliumin erityisesti sukulaisillemme ja ystävillemme? Kuinka me voimme tässä pyrkimyksessä työskennellä kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa?
Millä tavoin me voimme hoitaa vastuumme opettaa evankeliumia ”kaikille maan kansakunnille” (s. 95)?
Miksi me toisinaan epäröimme viedä evankeliumia eteenpäin? Kuinka me voimme voittaa pelkomme?
Miksi lähetystyön tekeminen on kokemus, joka tuo iloa? (Ks. s. 95–97.) Millaisia iloa tuottavia kokemuksia sinulla on ollut viedessäsi evankeliumia eteenpäin?
Miksi on tärkeää olla arvostelematta muiden uskontoa? (Ks. s. 97–98.) Kuinka me voimme todistaa kirkon totuudellisuudesta arvostelematta muita kirkkoja?
Kertaa ensimmäinen kappale sivulta 98. Millä tavoin tekomme vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin kirkosta?
Mitä opit lukiessasi presidentti Woodruffin sanat Pyhästä Hengestä ja lähetystyöpalvelusta? (Ks. s. 98–99.) Mitä meidän on tehtävä, jotta olisimme kelvollisia Hengen toveruuteen?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 28:19–20; OL 4; 18:10–16; 42:11–14; 50:13–22; 60:2–3; 84:88; 88:81.