Luku 16

Avioliitto ja vanhemmuus – perheemme valmistamista iankaikkista elämää varten

Vanhurskaiden ja rakastavien vanhempien johdolla perhe voi yhdistyä auttamaan Jumalan valtakunnan rakentamisessa ja päästä osallisiksi kaikista taivaan siunauksista.

Wilford Woodruffin elämänvaiheita

Wilford Woodruff ja Phoebe Whittemore Carter solmivat avioliiton 13. huhtikuuta 1837 Ohion Kirtlandissa. Koko yhteisen elämänsä he kestivät monia koettelemuksia lujittaen näin omistautumistaan toisilleen, lapsilleen ja Jumalan valtakunnalle. Eräs sellainen tapaus sattui talvella 1838, noin viisi kuukautta ennen kuin Wilford Woodruff kutsuttiin apostolinvirkaan. Veli Woodruffin johdattaessa pyhien ryhmää, joka oli matkalla kokoontumaan yhteen muiden kirkon jäsenten kanssa, hänen vaimonsa sairastui vakavasti. Myöhemmin hän kertoi:

”Marraskuun 23. päivänä vaimoni Phoebe sai ankaran päänsäryn, joka kehittyi aivokuumeeksi. Jatkaessamme matkaamme hänestä tuli päivä päivältä yhä levottomampi. Niin vaivatulle naiselle kuin hän oli tavaton koettelemus matkustaa vankkureissa kuoppaisia teitä. Samaan aikaan lapsemme oli myös hyvin sairas.”

Seuraavina päivinä sisar Woodruffin tila huononi, vaikka ryhmäläiset olivat kyenneet pitämään taukoja matkallaan ja löytämään lepopaikkoja. Veli Woodruff muisteli: ”Joulukuun 3. päivänä näin vaimoni olevan hyvin huonona. Hoidin häntä koko päivän ja seuraavana päivänä palasin Eatoniin [läheinen kaupunki] hakemaan hänelle muutamia tavaroita. Hän näytti heikkenevän heikkenemistään, ja illalla hänen henkensä ilmeisesti lähti hänen ruumiistaan, ja hän kuoli.

Sisaret kokoontuivat hänen ruumiinsa ympärille itkemään, kun minä seisoin katselemassa häntä surun vallassa. Henki ja Jumalan voima alkoivat tulla päälleni, kunnes ensimmäisen kerran hänen sairautensa aikana usko täytti sieluni, vaikka hän makasi edessäni kuin kuollut.”

Uskonsa vahvistamana Wilford Woodruff antoi vaimolleen pappeuden siunauksen. ”Laskin käteni hänen päällensä”, hän sanoi, ”ja Jeesuksen Kristuksen nimessä nuhtelin kuoleman ja tuhoojan voimaa ja käskin sitä lähtemään hänestä ja elämän henkeä menemään hänen ruumiiseensa.

Hänen henkensä palasi hänen ruumiiseensa, ja siitä hetkestä lähtien hän oli terve, ja me kaikki halusimme ylistää Jumalan nimeä ja turvata Häneen ja pitää Hänen käskynsä.

Kun minulle oli tapahtumassa näin (kuten vaimoni myöhemmin kertoi), hänen henkensä lähti hänen ruumiistaan, ja hän näki ruumiinsa makaavan vuoteella ja sisarten itkevän. Hän katseli heitä ja minua ja lastaan, ja hänen katsellessaan tätä näkymää huoneeseen tuli kaksi persoonaa. – – Toinen näistä sanansaattajista ilmoitti hänelle, että hän voisi tehdä valinnan: hän voisi mennä lepäämään henkimaailmaan tai yhdellä ehdolla hän saisi etuoikeuden palata tomumajaansa ja jatkaa aherrustaan maan päällä. Ehto oli, että hän tuntisi voivansa pysyä miehensä rinnalla ja kestää loppuun asti hänen kanssaan kaikki elämän huolet, koettelemukset, kärsimykset ja ahdistukset, jotka hänen miestään kutsuttaisiin kestämään evankeliumin tähden. Kun hän tarkasteli miehensä ja lapsensa tilannetta, hän sanoi: ’Kyllä, minä teen sen!’

Sillä hetkellä kun päätös oli tehty, uskon voima tuli päälleni, ja kun minä siunasin hänet, hänen henkensä palasi hänen tomumajaansa. – –

Joulukuun 6. päivän aamuna Henki sanoi minulle: ’Nouse ja jatka matkaasi!’, ja Jumalan armosta vaimoni kykeni nousemaan ja pukeutumaan ja kävelemään vankkureihin, ja me jatkoimme matkaamme riemuiten.”¹

Uskollisena lupaukselleen sisar Woodruff tuki miestään silloinkin kun tämän velvollisuudet apostolina vaativat tätä olemaan poissa perheensä luota pitkiä ajanjaksoja. Toukokuun 4. päivänä 1840, kun vanhin Woodruff palveli lähetystyössä Englannissa, sisar Woodruff lähetti hänelle kirjeen, jossa sanottiin: ”Tiedän, että on Jumalan tahto, että ahkeroit Hänen viinitarhassaan. Siksi tunnenkin sopeutuneeni Hänen tahtoonsa näissä asioissa. En ole jäänyt napisemaan enkä valittamaan lähtösi jälkeen, vaan odotan sitä päivää, jolloin palaat jälleen kerran kotiin perheesi luo täytettyäsi lähetystehtäväsi rakkaudessa ja Jumalan pelossa. Olet aina luonani, kun menen armon valtaistuimen eteen, ja kun pyydän suojelusta ja siunauksia itselleni ja lapsille, pyydän samaa rakkaalle kumppanilleni, joka on lähtenyt kauas luotani, jopa vieraan kansan keskuuteen, saarnaamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyttä.”²

Sellaisina eron aikoina presidentti Woodruff ilmaisi myös kaipaavansa perhettään ja osoitti samalla päättäväisyytensä tehdä Herran tahto. Huhtikuun 3. päivänä 1847 hän valmistautui matkustamaan ensimmäisen pioneerikomppanian kanssa Suolajärven laaksoon. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Mieleni ei ole koskaan aikaisemmin ollut niin raskas kuin nyt jättäessäni perheeni lähteäkseni tähän tehtävään. Rukoilen Jumalaa, että Hän auttaa minua ja perhettäni pääsemään taas yhteen maan päällä, kuten Hän on auttanut monta kertaa tehtävissä, joita olen hoitanut maan päällä Herran viinitarhassa.”³ Neljä päivää myöhemmin hänen perheensä katseli hänen lähtöään pyhien siirtokunnasta Nebraskan Winter Quartersista. Hän pysähtyi kukkulan laelle, joka ei ollut kovin kaukana siirtokunnasta, ja kääntyi vielä katsomaan perhettään kiikareidensa läpi.⁴

Wilford Woodruff riemuitsi tiedosta, että hänen perheensä voisi olla iankaikkinen. Tämä totuus antoi hänelle voimaa kestää elämän vaikeudet. Hän sanoi: ”Olen miettinyt monta kertaa, että jos ahertaisin, kunnes olisin yhtä vanha kuin Metuselah ja voisin sillä tavoin saada perheeni asumaan luonani kirkkaudessa iankaikkisissa maailmoissa, se korvaisi minulle kaiken sen tuskan ja kärsimyksen, jota saisin kestää tässä maailmassa.”⁵ Lupaus iankaikkisesta perheestä vaikutti siihen, miten hän kohteli perheensä jäseniä. Eräässä kirjeessään tyttärelleen Blanchelle hän huomautti: ”Me kaikki odotamme elävämme yhdessä iankaikkisesti kuoleman jälkeen. Mielestäni meidän kaikkien vanhempina ja lapsina pitäisi tehdä kaikki voitavamme tehdäksemme toisemme onnellisiksi niin kauan kuin elämme, niin ettei meillä olisi mitään kaduttavaa.”⁶

Wilford Woodruffin opetuksia

Avioliiton ja vanhemmuuden siunaukset ovat paljon suurempia kuin maailmallinen vauraus.

Herra on ilmoittanut meille, että Jumala on säätänyt ihmiselle avioliiton [ks. OL 49:15]. Avioliittoinstituutio joissakin yhteisöissä, joista luemme, on joutumassa miltei epäsuosioon. Väitetään, että keskuudessamme on kasvava suuntaus tähän suuntaan. Syy on epäilemättä johdettavissa lisääntyneeseen vaurauteen ja nuorten miesten haluttomuuteen ottaa kantaakseen vaimon ja perheen tuomia taakkoja. Kun luovumme varhaisten aikojen vaatimattomasta elämästä, voimme luonnollisesti odottaa, että tämä taipumus lisääntyy nuorten miesten pidättyessä kenties tarjoamasta avioliittoa nuorille naisille, elleivät he voi antaa nuorille naisille niin mukavaa kotia kuin mitä näillä on vanhempiensa katon alla. Myös tyttöjen totuttaminen tuhlaavaisiin ja ylellisiin tapoihin estää osaltaan nuoria miehiä menemästä naimisiin. – – Niin nuorille miehille kuin naisillekin pitäisi opettaa, ettei se, että on varakas, ole välttämätöntä onnellisuudelle avioliitossa.⁷

Kun nuoret miehet kosivat Siionin tyttäriä, niin sen sijaan että nämä kysyisivät: ”Onko tällä miehellä hieno tiilitalo, hieno hevosvaljakko ja hienot vaunut?”, heidän pitäisi kysyä: ”Onko hän Jumalan mies? Onko hänellä Jumalan Henki? Onko hän myöhempien aikojen pyhä? Rukoileeko hän? Onko hänellä Henki niin, että hän kykenee rakentamaan valtakuntaa?” Jos hänellä on se, niin mitä väliä on vaunuilla ja tiilitalolla? Ryhdistäytykää ja yhdistykää Jumalan lain mukaan.⁸

Näiden Siionin nuorten miesten velvollisuus on ottaa vaimokseen Siionin tyttäriä ja valmistaa tomumajat [fyysiset ruumiit] ihmishengille, jotka ovat taivaallisen Isämme lapsia. He odottavat tomumajaansa, heidät on säädetty tulemaan tänne, ja heidän pitäisi syntyä Siionin maassa eikä Babylonissa.⁹

Kutsun teitä vanhempia kaikkialla Siionissa tekemään voitavanne taivuttaaksenne poikanne ja tyttärenne vaeltamaan vanhurskauden ja totuuden polkuja ja käyttämään hyväkseen kaikki heidän edessään olevat mahdollisuudet. Älkää antako sydämenne ylipäätään kiinnittyä maailman turhuuteen ja asioihin vaan oppikaa arvostamaan sitä tosiasiaa, että uskolliset lapset ovat oivallisimpia ja parhaimpia siunauksia.¹⁰

Emme arvosta siten kuin pitäisi siunausta, jonka Jumala on ilmoittanut meille avioliiton patriarkaalisessa järjestyksessä – sinetöintiä ajaksi ja iankaikkisuudeksi.¹¹

Meidän tulee pitää suuressa arvossa perhettämme ja keskinäistä kanssakäymistämme muistaen, että jos me olemme uskollisia, me perimme kirkkauden, kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän, ja se on suurin kaikista Jumalan ihmiselle antamista lahjoista [ks. OL 14:7].¹²

Vanhempien opetuksen ja esimerkin ansiosta lapset voivat valmistautua palvelemaan kirkossa ja pysyä lujina uskossa.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään epäilyksiä tämän työn totuuden tai lopullisen voiton suhteen. Eikä minulla ole niitä tänäänkään. Minulla ei ole epäilyksiä, etteikö Siionista tule juuri sellainen kuin profeetat näkivät sen kirkkaudessa, voimassa, herruudessa ja väkevyydessä Jumalan voiman levätessä sen yllä.

Kaiken tämän valossa mielessäni on herännyt kysymys, joka on aiheuttanut minulle melkoisesti päänvaivaa. Se on: Kuka ottaa tämän valtakunnan hoitaakseen ja kantaa siitä vastuun? Kenen Herra odottaa vievän tämän valtakunnan sen lopulliseen voittoon ja valmistavan sen täydelliseksi ja kirkastetuksi Ihmisen Pojan tulemista varten? Poikiemme ja tyttäriemme – – heidän harteillaan tämän valtakunnan on levättävä sitten kun heidän isänsä ja vanhimmat ovat siirtyneet verhon toiselle puolen. Se on minulle yhtä selvää kuin auringon valo taivaankannella. Ja kun mietin sitä, kysyn itseltäni, millaisessa tilassa nuoret miehemme ja naisemme ovat. Hoidammeko me vanhempina velvollisuutemme heitä kohtaan? Yrittävätkö he tulla kelvollisiksi ja valmistautua suureen kohtaloon ja työhön, joka heitä odottaa?¹³

Kukaan meistä ei tiedä, millaisen reitin lapsemme valitsevat. Me näytämme heille hyvää esimerkkiä ja pyrimme opettamaan heille vanhurskaita periaatteita, mutta kun he tulevat vastuulliseen ikään, heillä on tahdonvapaus ja he toimivat omasta puolestaan.¹⁴

Innossamme saarnata evankeliumia kaikille maailman kansoille emme saisi unohtaa velvollisuuksia, jotka meillä on kasvattaa oikein omat lapsemme, juurruttaa heihin jo lapsuudessa rakkaus totuuteen ja hyveellisyyteen ja kunnioitus sitä kohtaan, mikä on pyhää, ja varustaa heidät tiedolla evankeliumin periaatteista.¹⁵

Pyrkikäämme kasvattamaan lapsemme ja ojentamaan heitä Herran tahdon mukaan [ks. Ef. 6:4]. Näyttäkäämme heille hyvää esimerkkiä ja opettakaamme heille hyviä periaatteita, kun he ovat vielä pieniä. Taivaallinen Isämme on antanut heidät meille. He ovat valtakuntamme, he ovat korotuksemme ja kirkkautemme perusta. He ovat verraton puutarha [ks. OL 124:61], ja meidän tulee pyrkiä kasvattamaan heidät Herran edessä ja opettaa heitä rukoilemaan ja uskomaan Herraan niin pitkälle kuin voimme, niin että kun me olemme kuolleet ja poissa ja he seuraavat meitä tähän toiminnan tilaan, he jatkaisivat suurta myöhempien aikojen työtä ja Jumalan valtakuntaa maan päällä.¹⁶

Niille, jotka elävät niin kutsutun sivistyneen hallinnon alaisina, opetetaan moraalilakia – kymmenet käskyt – heitä opetetaan olemaan valehtelematta, olemaan vannomatta, olemaan varastamatta, lyhyesti sanottuna olemaan tekemättä mitään, mitä pidetään jumalattomana, epäpyhänä tai syntisenä yhteiskunnassa. Kun vanhemmat opettavat lapsilleen nämä periaatteet jo lapsuudessa, ne jättävät heidän mieleensä vaikutelman, ja heti kun lapset saavuttavat vastuullisen iän, varhaisilla vaikutelmilla on vaikutus heidän tekoihinsa ja koko heidän lopun elämänsä ajan. Lapset, jotka ovat saaneet sellaisia vaikutelmia ja sellaisen kasvatuksen, ovat aina sen jälkeen järkyttyneitä, kun he kuulevat tovereidensa kiroilevan ja käyttävän väärin Jumalan nimeä. Ja jos he joskus sitten oppivat kiroilemaan, heidän on ensin suurin ponnistuksin tukahdutettava varhaisemmat vaikutelmat.¹⁷

On – – suuri siunaus lapsille, että heillä on vanhemmat, jotka rukoilevat ja opettavat lapsilleen hyviä periaatteita ja näyttävät heille hyvää esimerkkiä. Vanhemmat eivät voi nuhdella asianmukaisesti lapsiaan sellaisen tekemisestä, mitä he itse tekevät.¹⁸

Jos me näytämme hyvää esimerkkiä lapsillemme ja yritämme opettaa heitä lapsuudesta aikuisuuteen, opettaa heitä rukoilemaan ja kunnioittamaan Kaikkivaltiasta, opettaa heille niitä periaatteita, jotka auttavat heitä kaikkien koettelemusten keskellä, jotta Herran Henki olisi heidän päällään – – niin silloin heitä ei helposti johdeta harhaan. Hyvät vaikutelmat seuraavat heitä elämän halki, ja vaikka heille esitetään mitä periaatteita hyvänsä, nuo hyvät vaikutelmat eivät koskaan katoa heidän mielestään.¹⁹

Viisaat vanhemmat eivät anna ulkopuolisten huolien olla perhettään tärkeämpiä.

Olen ollut kauan varma siitä, että Paholainen pyrkii kaikin keinoin iskemään kiilaa vanhempien ja lasten väliin yrittäen herättää ja juurruttaa [myöhempien aikojen] pyhien poikien ja tyttärien mielessä sellaisia turmelevia ajatuksia, jotka estävät heitä seuraamasta isiensä ja äitiensä jalanjälkiä. – –

– – Kuinka tärkeää onkaan, että me olisimme viisaita isiä ja äitejä ja että me toimisimme viisaasti juurruttaessamme heidän nuoreen mieleensä kaikki ne periaatteet, jotka johtavat heidät tekemään sitä, mikä on oikein, ja toteuttamaan elämässään vanhurskauden ja totuuden periaatteita. – –

– – On hieno asia tietää, kuinka toimia niin, että herättää perheessään tunteita ja kiintymystä, jotka vievät heidät pelastukseen johtavalle polulle. Se on pyrkimys ja työtä, jota vanhempien ei pidä siirtää syrjään. – – Monta kertaa saatamme pitää liikeasioita niin tärkeinä, että ne vievät nämä seikat mielestämme, mutta niin ei pitäisi olla. Se, jonka mieli on avoin ja joka iloitsee jo ennalta työstä, joka on edessämme, näkee ja tuntee, että vastuu, joka hänellä on omasta perheestään ja etenkin lastensa kasvattamisesta, on erittäin suuri.

Me haluamme pelastaa lapsemme ja haluamme heidän pääsevän osallisiksi kaikista siunauksista, joita pyhitetyt saavat. Haluamme heidän saavan samat siunaukset kuin vanhempansa, jotka ovat olleet uskollisia evankeliumin täyteydelle.²⁰

Tutkailkaamme kaikki kotiamme, ja yrittäköön kukin johtaa omaa perhettään ja saattaa oman kotinsa järjestykseen.²¹

Jokaisen isän tulee johtaa perhettään ystävällisyydessä ja vanhurskaudessa.

Kun olin poikanen ja kävin koulua, opettajalla oli yleensä mukanaan nippu keppejä, jotka olivat noin kahdeksan jalkaa [noin 2,5 m] pitkiä, ja yksi ensimmäisistä asioista, joita odotimme, oli selkäsauna. Kaikesta, mikä ei häntä miellyttänyt, me saimme yleensä hirveän löylytyksen. Niistä selkäsaunoista, joita silloin sain, ei ollut minulle mitään hyötyä. – – Ystävällisyys, lempeys ja armeliaisuus ovat joka tavalla parempia. Haluaisin juurruttaa nuorten miestemme mieliin tämän periaatteen, niin että he toteuttaisivat sitä kaikissa toimissaan elämässä. Tyrannia ei ole hyväksi, harjoittivatpa sitä kuninkaat, presidentit tai Jumalan palvelijat. Ystävälliset sanat ovat paljon parempia kuin tylyt sanat. Kun meillä on vaikeuksia toistemme kanssa, niin jos me olisimme ystävällisiä ja rakastettavia toisillemme, me säästäisimme itsemme monilta ongelmilta.

– – Kun menet perheeseen, jossa mies kohtelee vaimoaan ja lapsiaan ystävällisesti, niin huomaat, että he kohtelevat häntä samalla tavoin. Kuulen valituksia siitä, kuinka miehet kohtelevat vaimoaan. He eivät elätä häntä. He eivät kohtele häntä ystävällisesti. Se kaikki painaa minua. Niin ei pitäisi olla. – – Meidän pitäisi olla ystävällisiä toisillemme, tehdä hyvää toisillemme ja ahkeroida edistääksemme toistemme, etenkin omaan huonekuntaamme kuuluvien, hyvinvointia, etua ja onnea.

Mies on perheen pää. Hän on huonekuntansa patriarkka. – – Maan päällä ei ole kauniimpaa näkyä kuin nähdä miehen johtavan perhettään ja opettavan sille vanhurskaita periaatteita ja antavan sille hyviä neuvoja. Sellaisen [perheen] lapset kunnioittavat isäänsä, ja he tuntevat lohtua ja iloa siitä, että heillä on isä, joka on vanhurskas mies.²²

Äidin opetukset ja esimerkki voivat vaikuttaa hänen perheeseensä kautta ajan ja iankaikkisuuden.

Yleensä on niin, että äiti on se, joka muovaa lapsen luonteen. Minun mielestäni äidillä on suurempi vaikutus jälkeläisiinsä kuin kenelläkään toisella henkilöllä voi olla. Ja joskus esitetään kysymys: ”Milloin tuo kasvatus alkaa?” Profeettamme ovat sanoneet: ”Kun Jumalan luota tullut henki asettuu tomumajaan.” Äidin tila tuolloin vaikuttaa hänen kohtunsa hedelmään, ja lapsen syntymästä asti ja koko elämän ajan äidin opetukset ja esimerkki johtavat ja hallitsevat suuressa määrin kyseistä lasta, ja sen myötä hänen vaikutuksensa tunnetaan kautta ajan ja iankaikkisuuden.²³

Teidän äitien harteilla lepää suuressa määrin vastuu kehittää oikealla tavalla nousevan sukupolven henkisiä ja moraalisia voimia, olivatpa he sylilapsia, lapsia tai jo kypsempään ikään ehtineitä. – – Yhdenkään äidin Israelissa ei pitäisi antaa päivänkään kulua opettamatta lapsiaan rukoilemaan. Teidän tulee rukoilla itse ja opettaa lapsenne tekemään samoin, ja teidän tulee kasvattaa heidät sillä tavoin, että kun te olette kuolleet ja he ottavat paikkanne suuren Jumalan työn eteenpäin viemisessä, heidän mieleensä ovat iskostuneet periaatteet, jotka tukevat heitä ajassa ja iankaikkisuudessa. Olen usein sanonut, että juuri äiti muovaa lapsen mielen. – –

– – Näyttäkää minulle äiti, joka rukoilee, joka on selviytynyt elämän koettelemuksista rukouksen avulla, joka on turvannut koettelemuksissaan ja vaikeuksissaan Herraan, Israelin Jumalaan, ja hänen lapsensa seuraavat samaa polkua. He eivät hylkää näitä asioita, kun he ryhtyvät toimimaan Jumalan valtakunnassa.²⁴

Sisarillamme – – on velvollisuuksia aviomiestään kohtaan. Heidän tulee miettiä hänen asemaansa ja tilannettaan. – – Jokaisen vaimon tulee olla ystävällinen aviomiehelleen. Hänen tulee lohduttaa miestään ja toimia parhaansa mukaan miehensä hyväksi kaikissa elämäntilanteissa. Kun koko perhe toimii yhteistuumin, se nauttii taivaallisesta ilmapiiristä täällä maan päällä. Niin pitäisi olla, sillä kun tämän kirkon mies ottaa itselleen vaimon, hän odottaa pysyvänsä vaimonsa kanssa kautta koko ajan ja iankaikkisuuden. Ensimmäisen ylösnousemuksen aamussa hän odottaa saavansa pitää vaimonsa ja lapsensa luonaan, olla yhdessä perheenä ja pysyä tuossa tilassa iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. Miten suurenmoinen ajatus se onkaan!²⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua ja valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Mikä tekee sinuun vaikutuksen Wilford ja Phoebe Woodruffin välisessä suhteessa? (Ks. s. 165–168.)
Kertaa presidentti Woodruffin neuvo tyttärelleen Blanchelle (ks. 168). Mieti, mitä erityistä voit tehdä auttaaksesi perheesi jäseniä olemaan onnellisia, tai keskustelkaa siitä.
Mikä tekee sinuun vaikutuksen, kun luet presidentti Woodruffin nuorille antamia neuvoja avioliitosta ja vanhemmuudesta? (Ks. s. 168–169.) Miten hänen neuvonsa soveltuisivat kaikkien kirkon jäsenten elämään?
Lue opetusten ensimmäisen alaotsikon kolme viimeistä kappaletta (s. 169). Millä tavoin ”maailman turhuus ja asiat” kääntävät meidät pois perheen tuomasta ilosta? Kuinka me voimme vastustaa sellaisia vaikutuksia? Kuinka me voimme osoittaa perheemme jäsenille, että me arvostamme sitä, että saamme olla heidän kanssaan?
Lue kolmas täysi kappale sivulta 167. Mitä mielestäsi tarkoittaa kasvattaa lapsemme ja ojentaa heitä Herran tahdon mukaan? Mitä olet tehnyt, jotta näin kävisi?
Kertaa viides ja kuudes kappale sivuilta 169–170. Kuinka vanhemmat voivat auttaa lapsiaan saamaan halun palvella kirkossa?
Mitä erityisiä periaatteita löydät, kun luet presidentti Woodruffin neuvoja lasten opettamisesta? (Ks. s. 169–171.)
Kertaa ensimmäinen osuus sivulta 172. Miten vanhemmat voivat tehdä perhesuhteista elämänsä tärkeimmän asian?
Mitä periaatteita vanhemmat voivat oppia nuoren Wilford Woodruffin kokemuksista opettajansa kanssa? (Ks. s. 172–173.)
Mitä presidentti Woodruff sanoi aviomiesten ja isien vaikutuksesta? (Ks. s. 172–173.) Mitä hän sanoi vaimojen ja äitien vaikutuksesta? (Ks. s. 173–174.) Kuinka aviomies ja vaimo voivat tehtävissään auttaa toisiaan?
Miten tässä luvussa olevat opetukset liittyvät isovanhempiin? Millaiset kokemukset ovat osoittaneet, kuinka isovanhemmilla voi olla vanhurskas vaikutus lastensa lapsiin?
Mitä esimerkkejä olet nähnyt vanhemmista ja isovanhemmista, jotka hoitavat velvollisuutensa perhettään kohtaan?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: En. 1; Moosia 4:14–15; Alma 56:45–48; OL 68:25–31; 93:38–40.