Luku 8

Kuoleman ja ylösnousemuksen ymmärtäminen

Kun rakkaita ihmisiä kuolee ja kun mietimme omaa kuolevaisuuttamme, voimme saada lohtua ja varmuutta Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista ja ylösnousemuksen iankaikkisesta todellisuudesta.

Wilford Woodruffin elämänvaiheita

Elokuun alkupuolella 1839 vanhin Wilford Woodruff lähti kodistaan Montrosesta Iowasta noudattaen Herran kutsua palvella lähetystyössä Brittein saarilla. Hän jätti jäähyväiset vaimolleen Phoebelle ja ainoalle lapselleen, vuoden ikäiselle Sarah Emmalle. Phoebe oli tuolloin raskaana ja odotti Wilford junioria, joka syntyi 22. maaliskuuta 1840.

Muutama kuukausi Montrosesta lähtönsä jälkeen vanhin Woodruff oli Yhdysvaltain itäosissa saarnaamassa evankeliumia ja valmistautumassa matkalle Isoon-Britanniaan. Ollessaan siellä hän kirjoitti päiväkirjaansa kolmesta eri unesta, joissa hän näki vaimonsa. Ensimmäisen unen jälkeen hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavaa: ”Näin unessa rouva Woodruffin syvän surun vallassa Montrosessa. En nähnyt Sarah Emmaa.”¹ Hänen merkintänsä toisesta unesta oli myös lyhyt: ”Näin yöllä unta, jossa keskustelin rouva Woodruffin kanssa, mutta en nähnyt Sarah Emmaa.”² Kolmas uni oli yksityiskohtaisempi: ”Iloitsimme suuresti siitä, että saimme puhua toistemme kanssa, mutta syleilyihimme sekoittui surua, sillä keskusteltuamme jonkin aikaa hänen kotiaskareistaan kysyin, missä Sarah Emma oli. – – Hän sanoi itkien: – – ’Hän on kuollut.’ Surimme hetken, ja minä heräsin. – – Onko tämä uni totta? Aika näyttää.”³

Heinäkuun 14. päivänä 1840 vanhin Woodruff, nyt Isossa-Britanniassa, kirjoitti päiväkirjaansa merkinnän juhlistaakseen tärkeää päivää perheessään: ”Sarah Emma täyttää tänään kaksi vuotta. Herra varjelkoon vaimoani ja lapsiani sairaudelta ja kuolemalta paluuseeni saakka.” Mutta koska hän tunnusti aina Herran tahdon, hän lisäsi: ”Oi Herra, annan heidät Sinun käsiisi. Ruoki, vaateta ja lohduta heitä, ja Sinun olkoon kunnia.”⁴Kolme päivää myöhemmin pieni Sarah Emma kuoli.

Vanhin Woodruff sai tietää tyttärensä kuolemasta vasta 22. lokakuuta 1840 lukiessaan uutisen kirjeestä, jonka oli saanut yksi hänen veljistään kahdentoista koorumissa.⁵ Neljä päivää myöhemmin hän sain viimein uutiset Phoebelta kirjeessä, joka oli päivätty 18. heinäkuuta. Hän kopioi osan vaimonsa kirjeestä päiväkirjaansa:

”Rakas Wilfordini, millaiset mahtavat tunteesi olla, kun sanon, että jouduin eilen näkemään pienen Sarah Emmamme lähdön tästä maailmasta? Niin, hän on poissa. Kuoleman armoton käsi on riistänyt hänet sylistäni. – – Kun olen katsellut häntä, olen usein ajatellut, miltä minusta tuntuisi erota hänestä. Ajattelin, etten pystyisi elämään ilman häntä, etenkään kun puolisoni ei ole täällä. Mutta hän on poissa. Herra on ottanut hänet kotiin luokseen jotakin viisasta tarkoitusta varten.

Tämä on minulle koetus, mutta Herra on ollut vierelläni suurenmoisella tavalla. Voin nähdä ja tuntea, että Hän on ottanut Sarah Emman kotiin ja pitää hänestä parempaa huolta kuin minä olisin voinut sen lyhyen ajan, kunnes menen tapaamaan hänet. Niin, Wilford, meillä on yksi pieni enkeli taivaassa, ja pidän todennäköisenä sitä, että hänen henkensä on käynyt luonasi ennen tätä hetkeä.

On vaikeaa elää ilman häntä. – – Hän jätti minulle suukon välitettäväkseni isälleen juuri ennen kuolemaansa. – – Vanhimmat panivat kätensä hänen päänsä päälle ja voitelivat hänet moneen kertaan, mutta seuraavana päivänä hänen henkensä lähti vaikeroimatta tästä maailmasta toiseen.

Tänään Wilford [jr] ja minä sekä melkoinen joukko ystäviä kanssamme tulimme Commerceen [Illinoisiin] jättämään viimeiset jäähyväisemme pienelle kullallemme, kun hänet haudattiin asianmukaisesti. Hänellä ei ollut ketään muita sukulaisia viemässä häntä hautaan tai vuodattamassa kyyneliä hänen vuokseen kuin äitinsä ja pikku Wilford. – – Olen juuri käynyt mieluisalla, surumielisellä kävelyllä Sarahin haudalla. Hän lepää yksin rauhassa. Voin sanoa, että Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi [ks. Job 1:21].”⁶

Paitsi että kopioi Phoeben kirjeen, vanhin Woodruff kirjoitti hyvin vähän tyttärensä kuolemasta. Hän sanoi vain, että Sarah Emma oli ”otettu ajasta” ja että hän oli ”poissa eikä häntä enää nähtäisi tässä elämässä”.⁷

Kaikkiaan 91 elinvuotensa aikana Wilford Woodruff joutui kokemaan monien rakkaiden kuoleman mukaan lukien lukuisten sukulaisten ja kaikkien apostolien, joiden kanssa hän oli palvellut profeetta Joseph Smithin johdolla. Noina vakavina aikoina hän löysi lohtua todistuksestaan palautetusta evankeliumista ja ylösnousemuksen ”iankaikkisesta todellisuudesta”.⁸ Hän opetti usein, että vanhurskaan myöhempien aikojen pyhän kuolema on sekä koettelemuksen aikaa että riemun aikaa. Itse asiassa elämänsä loppupuolella hän kirjoitti seuraavat ohjeet omista hautajaisistaan: ”En haluaisi perheeni tai ystävieni kantavan mitään surun merkkejä tähteni hautajaisissani enkä sen jälkeen, sillä jos olen tosi ja uskollinen kuolemaan asti, kenelläkään ei ole mitään syytä surra minun takiani.”⁹

Wilford Woodruffin opetuksia

Kuollessa kunkin ihmisen henki menee henkimaailmaan, jossa vanhurskaat riemuitsevat yhdessä ja jatkavat Herran työn tekemistä.

Hyvin monet [ihmiset] uskovat, että kun ihminen kuolee, se on hänen loppunsa, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Voiko yksikään järkevä ihminen uskoa, että taivaan Jumala on luonut kaksi- tai kolmesataatuhatta miljoonaa henkeä ja antanut heille tomumajat [fyysiset ruumiit] vain siksi, että he tulisivat ja eläisivät maan päällä ja sitten vaipuisivat unholaan tai häviäisivät olemasta? Minusta vaikuttaa siltä, ettei kukaan ajatteleva ihminen voi uskoa sellaista. Se on vastoin tervettä järkeä ja vakavaa pohdintaa.¹⁰

Kun suremme edesmenneiden ystäviemme menetystä, en voi olla ajattelematta, että jokaiseen kuolemaan sisältyy syntymä. Henki jättää meille kuolleen ruumiin ja siirtyy elävänä toiselle puolen verhoa niiden suurten ja jalojen seuraan, jotka myös tekevät työtään Jumalan tarkoitusten toteuttamiseksi, langenneen maailman lunastukseksi ja pelastukseksi.¹¹

Silloin iloitaan, kun elävän Jumalan pyhän henki menee henkimaailmaan ja tapaa pyhät, jotka ovat eläneet ennen häntä.¹²

Toiset tekevät työtä tällä puolen verhoa, toiset toisella puolen verhoa. Jos viivymme täällä, odotamme tekevämme työtä pelastuksen asiassa, ja jos menemme sinne, odotamme jatkavamme työtämme Ihmisen Pojan tulemiseen asti.¹³

Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta kaikki ihmiset nousevat kuolleista ja heidän henkensä ja heidän kuolematon ruumiinsa yhdistyvät jälleen.

Me tiedämme, että Aadamin kautta kaikki kuolevat, että lankeemuksen kautta tulleen kuoleman on kohdattava koko ihmissukua, myös maan päällä eläviä eläimiä, meren kaloja ja ilman lintuja ja kaikkia Jumalan luomistöitä, mitä tähän maailmaan tulee. Se on laki, joka on muuttumaton ja peruuttamaton. – – Vapahtaja itse kärsi kuoleman. Hän kuoli lunastaakseen maailman. Hänen ruumiinsa laskettiin hautaan, mutta se ei maatunut, ja kolmen päivän päästä se nousi haudasta ja pukeutui kuolemattomuuteen. Hän oli ylösnousemuksen ensihedelmä.¹⁴

Olen varma, kuten olen aina ollut, ylösnousemuksesta. Minä riemuitsen siitä. Tie avautui meille Jumalan Pojan veren kautta.¹⁵

Kun ylösnousemus tulee, me tulemme esiin kuolemattomaan ruumiiseen puettuina, ja vainot, kärsimys, suru, tuska ja kuolema, jotka liittyvät kuolevaisuuteen, ovat iäksi poissa.¹⁶

Tämä oppi kuolleiden ylösnousemuksesta on mitä loistavin. Ainakin minun hengelleni on lohdullista ajatella, että ylösnousemuksen aamuna hengelläni on etuoikeus asua aivan samassa ruumiissa kuin se asui täällä. Israelin vanhimpina me olemme matkustaneet hyvin monia tuhansia maileja uupuneina ja väsyksissä, tehden työtä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin saarnaamiseksi ihmislapsille. Olisin hyvin iloinen, jos saisin ylösnousemuksessa saman ruumiin, jonka kanssa kahlasin soita, uin joissa ja matkustin ja tein työtä Jumalan valtakunnan rakentamiseksi täällä maan päällä.¹⁷

Evankeliumi antaa lohtua, kun rakkaita kuolee.

Ilman Kristuksen evankeliumia kuoleman tuoma ero on yksi synkimmistä aiheista, joita ajatella saattaa, mutta heti kun me otamme vastaan evankeliumin ja kuulemme ylösnousemuksen periaatteesta, niin synkkyys, suru ja kärsimys, joita kuolema tuo, suurelta osin häviävät. Olen usein ajatellut, että yksi synkimmistä asioista maailmassa on nähdä vainaja ja nähdä, kuinka ruumis lasketaan hautaan ja peitetään mullalla. Ilman evankeliumia se on kuin hyppäys pimeään. Mutta heti kun me otamme vastaan evankeliumin, heti kun ihmisen henkeä valaisee Kaikkivaltiaan innoitus, hän voi huudahtaa kuten eräs entisaikoina: ”Missä on voittosi, hauta? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja Jumalan lahja on iankaikkinen elämä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” [Ks. 1. Kor. 15:55–57.] Ihmisen valistunut mieli käsittää kuolleiden ylösnousemuksen, ja hänen hengellään on perusta, johon turvata. Siinä asemassa myöhempien aikojen pyhät ovat tänä päivänä. Me tiedämme itse, me emme ole pimeässä tässä asiassa. Jumala on ilmoittanut sen meille, ja me ymmärrämme kuolleiden ylösnousemuksen periaatteen ja sen, että evankeliumi tuo valoon elämän ja katoamattomuuden [ks. 2. Tim. 1:10].¹⁸

On tietenkin vaikeaa erota ystävistämme. – – On luonnollista, että me ilmaisemme tunteemme kyynelinä laskiessamme hautaan rakkaiden ystäviemme ruumiit, ja niin voimme tehdäkin siinä määrin kuin on sopivaa ja oikein. Mutta usein antaudutaan äärimmäisyyksiin, joita myöhempien aikojen pyhien ei ole sopivaa eikä oikein jäljitellä.¹⁹

Jostakin minulle tuntemattomasta syystä tai seikasta johtuen olen elänyt niin kauan, että olen osallistunut sangen monien sellaisten profeettojen ja apostolien ja monien pyhien hautajaisiin, jotka ovat tehneet työtä tässä kirkossa omana aikanaan ja oman sukupolvensa keskuudessa, ja saattanut heidät hautaan. – – En ole koskaan hautajaisissa tuntenut hengessäni murhetta kenenkään sellaisen elävän Jumalan profeetan, kenenkään apostolin, kenenkään pyhän vuoksi, joka on ollut tosi ja uskollinen liitoilleen, joka on ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja sen toimitukset sekä pyhän pappeuden. Sellaiset miehet ja naiset ovat täyttäneet tehtävänsä täällä maan päällä kunniakkaasti, uutterasti ja rakastaen, kunnes heidät on kutsuttu kotiin. He ovat kuolleet uskossa, ja he saavat kirkkauden kruunun.

Sellaiset ovat olleet tunteeni presidentti [Brigham] Youngin, veli [Heber C.] Kimballin, veli [John] Taylorin, kahdentoista apostolin ja kaikkien niiden miesten kuoltua, jotka ovat ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumin ja olleet tosia ja uskollisia siinä tehtävässä. Elämään liittyy iankaikkinen todellisuus, jonka koko maailma tulee saamaan selville. Kuolemaan liittyy iankaikkinen todellisuus. Iankaikkinen todellisuus liittyy myös ylösnousemukseen ja tuleviin tuomioihin sekä siihen, miten Jumala toimii kaikkien ihmisten kanssa tulevaisuudessa sen mukaan, mitä he ovat tehneet ruumiissa ollessaan. Ja kun mies tai nainen, joka on solminut liiton Herran kanssa, joka on saanut evankeliumin ja sen toimitukset ja ollut tosi ja uskollinen omana aikanaan ja omassa sukupolvessaan, on kutsuttu kotiin henkimaailmaan, niin missä on se ihminen, joka käsittäessään nämä periaatteet voi surra tuon veljen tai sisaren tähden?²⁰

Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta kaikki lapset, jotka ovat kuolleet ennen kuin ovat saavuttaneet vastuullisen iän, perivät selestisen kirkkauden.

Jokainen sellainen vauva tai lapsi, joka on kuollut ennen kuin on saavuttanut vastuullisen iän, lunastetaan ja on siten täysin helvetin piinan ulottumattomissa. – – Haastan kenet tahansa etsimään jumalallisen totuuden aikakirjoista yhdenkin kohdan, joka säätää jonkin toimituksen viattomien pienten lasten pelastamiseksi. Se olisi ilmeisen tarpeetonta, ja ainoa kohta, joka voidaan löytää, on se, missä Jeesus otti pienokaiset syliinsä ja siunasi heitä, mikä on ja olisi täysin oikea teko Jumalan järjestyksen mukaan. Mutta pienten lasten pirskottaminen tai oppi siitä, että pienet lapset joutuvat jossakin tilanteessa helvettiin, on ihmisen eikä Jumalan esittämä oppi, ja siksi se on tarpeeton ja täysin väärä ja vastenmielinen Jumalan silmissä. Se pienistä lapsista. – – Heidät on lunastettu Jeesuksen Kristuksen verellä.²¹

Lapset ovat viattomia Herran edessä, ja mitä heidän kuolemaansa ja sen syyhyn tulee, ne ovat Jumalan käsissä, emmekä me saa napista Herraa tai Hänen toimintaansa vastaan sen enempää kuin Job. – – Asiaan liittyy tämä lohtu: he ovat viattomia, he eivät ole syntisiä. He ovat maksaneet kuoleman lain rangaistuksen, jonka Jumala langetti Aadamille ja kaikille hänen jälkeläisilleen, mutta kun heidän henkensä jättää heidän ruumiinsa ja menee henkimaailmaan, heidän vaivansa ja kärsimyksensä ovat ohi. – – He tulevat esiin haudoistaan ylösnousemuksen aamuna – – puettuina kirkkauteen, kuolemattomuuteen ja iankaikkiseen elämään, iankaikkisessa kauneudessa ja kukoistuksessa, ja heidät annetaan vanhempiensa käsiin ja vanhemmat ottavat heidät vastaan selestisen maailman perheorganisaatioon, ja heidän vanhempansa saavat pitää heidät ikuisesti. He elävät yhtä kauan kuin heidän Jumalansa elää. Tämän pitäisi antaa tukea ja lohtua myöhempien aikojen pyhille, jotka uskovat ylösnousemukseen.

– – Teille ja minulle saattaa herätä kysymys – ”Miksi Herra on ottanut pois lapseni?” Mutta ei ole minun tehtäväni kertoa sitä, koska minä en tiedä. Se on Herran käsissä, ja niin on ollut maailman luomisesta aina tähän asti. Lapsia otetaan pois, kun he ovat aivan pieniä, ja he menevät henkimaailmaan. He tulevat tänne ja täyttävät tulemisensa tavoitteen eli he tulevat asumaan lihassa. He saavat koetustilansa ja perintönsä maan päällä. He saavat ruumiin eli tomumajan, ja tuo tomumaja säästetään heitä varten, ja ylösnousemuksen aamuna henki ja ruumis yhtyvät, ja kuten täällä perheessä on eri-ikäisiä lapsia äitinsä rinnoilla olevasta vastasyntyneestä aikuiseksi asti, niin on oleva perheorganisaatiossa selestisessä maailmassa. Lapsemme palautetaan meille sellaisina kuin he olivat haudattaessa, jos me, heidän vanhempansa, säilytämme uskon ja osoittaudumme kelvollisiksi saamaan iankaikkisen elämän. Ja ellemme me osoittaudu kelvollisiksi, lapsiamme kuitenkin varjellaan, ja he perivät selestisen kirkkauden. Tämä on minun näkemykseni kaikista pienistä lapsista, jotka kuolevat, olivatpa he syntyneet juutalaisille tai pakanoille, vanhurskaille tai jumalattomille. He tulevat iankaikkisen isänsä ja iankaikkisen äitinsä luota, joille he syntyivät iankaikkisessa maailmassa, ja heidät palautetaan iankaikkisille vanhemmilleen. Ja kaikki vanhemmat, jotka ovat ottaneet vastaan lapsia täällä Jumalan ja pyhän pappeuden järjestyksen mukaan, olivatpa lapset eläneet mihin ikään hyvänsä, vaativat nuo lapset ylösnousemuksen aamuna itselleen, ja heidät annetaan vanhemmilleen, ja he ovat kaunistuksena perheorganisaatiolleen selestisessä maailmassa. – –

– – Sanon sureville ystävillemme, että lapsenne otetaan pois ettekä te voi sille mitään, kukaan meistä ei voi sille mitään. Kukaan ei voi syyttää vanhempia, kun he tekevät parhaansa. Äitiä ei pitäisi syyttää, koska hän ei voi pelastaa sairasta lastaan, ja meidän on jätettävä nämä asiat Jumalan käteen. Kestää vain lyhyen aikaa, kunnes heidät annetaan meille takaisin. – –

Mitä tulee lasten kasvuun, kirkkauteen tai korotukseen tulevassa elämässä, Jumala ei ole ilmoittanut minulle mitään tuosta aiheesta, ei teidän lapsistanne, minun tai kenenkään muunkaan lapsista muuta kuin että me tiedämme, että he pelastuvat. Ja minusta tuntuu, että meidän on pantava luottamuksemme Herraan näissä koettelemuksissa. Meidän on turvattava Hänen käsivarteensa ja haettava Häneltä tukea ja lohtua. Me emme sure näissä koettelemuksissa niin kuin ne, joilla ei ole toivoa. Me emme sure lastemme menetystä aivan kuin emme koskaan enää näkisi heitä, koska me tiedämme paremmin. Herra on opettanut meitä paremmin, ja samoin on evankeliumi. Jeesuksen Kristuksen ilmoitukset ovat osoittaneet meille, että heidät palautetaan meille vanhurskaiden ylösnousemuksessa. – –

– – Rukoilen taivaallista Isääni, että Hän siunaa [niitä, jotka ovat menettäneet lapsia] heidän surussaan ja antaa heille Pyhän Henkensä, niin että kun he käyvät iltaisin levolle ja nousevat aamulla ja kaipaavat lapsiaan, he tuntisivat halua antautua Herran käsiin, ja ymmärtäisivät, että heidän eronsa pienokaisistaan ei kestä ikuisesti, vaan että vähän ajan kuluttua pienokaiset annetaan heille takaisin. Tämä koskee meitä kaikkia, jotka olemme menettäneet lapsiamme. Me laskemme heidät hautaan, mutta he tulevat esiin ylösnousemuksen aamussa, ja jos me olemme uskollisia totuudelle, me saamme heidät takaisin ja riemuitsemme heidän kanssaan.²²

Meidän tulee elää niin, että me olemme valmistautuneet ottamaan vastaan siunaukset, jotka Jumala on varannut meille, kun me kuolemme.

Tuleva kohtalomme on verhon toisella puolen. Kun minä kuolen, haluan etuoikeuden päästä sinne, missä Jumala, taivaallinen Isäni, on, ja missä Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja, on.²³

Meidän tulee yrittää parantaa ajankäyttöämme, kykyjämme ja mahdollisuuksiamme, kun olemme täällä maan päällä. Ymmärrän, että tämä maailma ei ole pysyvä asuinpaikkamme. Saamme siitä todisteen jokaisena elämämme päivänä. Joudumme hautaamaan profeettojamme, apostoleitamme, vanhimpia, isiä, äitejä, vaimoja ja lapsia, mikä kaikki osoittaa meille, että elämämme ennen pitkää päättyy. Siksi meidän pitäisi käyttää aikaamme paremmin tänä päivänä.²⁴

Tämä kehotus kohdistuu voimakkaasti eläviin: ”Olkaa siis tekin valmiit” [Matt. 24:44.] Ja se soveltuu meihin kaikkiin. Ja meidän tehtävämme isinä ja äiteinä ja Israelin vanhimpina on tehdä työtä Herran asiassa, kun meidän sallitaan olla täällä, elää sen valon ja tiedon mukaan, jolla meitä on siunattu. Sillä kaikille ihmisille on määrätty aika, ja Hän ottaa pois monia oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan. Hän ottaa sen, jonka Hän tahtoo, ja säästää sen, jonka Hän säästää, viisasta tarkoitustaan varten.²⁵

Kun me olemme kestäneet kuolevaisuuden surut ja saamme osaksemme selestisen valtakunnan ilon ja kirkkauden, silloin me tiedämme, että kuolevaisuuden koettelemukset ovat valmistaneet meitä niin, että kykenemme arvostamaan siunauksia, jotka Jumala on varannut uskollisille.²⁶

Rukoukseni on, että tämä kansa tekisi parannuksen kaikista synneistään ja heräisi ja sillä olisi voima tulla Herran eteen, että heidän rukouksensa kuultaisiin, että he olisivat valmiit puolustamaan valtakuntaa eivätkä koskaan hylkäisi liittojaan eivätkä veljiään eivätkä pettäisi evankeliumia vaan voittaisivat maailman ja olisivat valmiita perimään yhdessä Kristuksen kanssa ensimmäisen ylösnousemuksen täyteyden, joka on valmistettuna niille, jotka pitävät Jumalan käskyt.²⁷

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua ja valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Kertaa kertomus Sarah Emma Woodruffin kuolemasta (s. 77, 79–80). Mitkä opit lohduttivat ja vahvistivat vanhin ja sisar Woodruffia? Mitä me voimme oppia tästä kertomuksesta?
Mitä me presidentti Woodruffin mukaan voimme odottaa kokevamme henkimaailmassa? (Ks. s. 80–81.) Kuinka tämän tietäminen auttaa sinua?
Mitä periaatteita löydät lukiessasi presidentti Woodruffin neuvoja rakkaiden ihmisten kuoleman suremisesta? (Ks. s. 82–83.) Kuinka olet saanut rauhaa, kun sinulle rakkaita ihmisiä on kuollut? Kuinka me voimme auttaa muita, jotka murehtivat jonkun kuolemaa?
Kuinka Jeesuksen Kristuksen sovitus poistaa kuoleman pistimen? (Ks. s. 82–83; ks. myös 1. Kor. 15:55–57; Moosia 16:6–9.)
Mitä opit presidentti Woodruffin opetuksista, jotka koskevat pieninä kuolleita lapsia? (Ks. s. 84–86.)
Kertaa sivu 87. Yritä muistella sukulaisia tai ystäviä, jotka tuntuivat olevan valmiita, kun tuli heidän aikansa kuolla. Mitä me voimme oppia näiltä ihmisiltä? Mitä meidän on presidentti Woodruffin mukaan tehtävä valmistautuaksemme elämään kuoleman jälkeen? (Ks. s. 86–87.)
Kuinka presidentti Woodruffin opetukset lisäävät ymmärrystäsi kuolemasta ja ylösnousemuksesta?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 1. Kor. 15; Alma 11:42–45; 28:12; 34:32–41; Moroni 8:12–19; OL 42:45–47; 76:50–70; 138:57.