Luku 22

Ajallinen ja hengellinen työ ”kulkevat käsi kädessä”

Pyrkimyksissämme vahvistaa perhettämme ja rakentaa Jumalan valtakuntaa maan päälle meidän on tehtävä sekä ajallista että hengellistä työtä.

Wilford Woodruffin elämänvaiheita

Kirkon varhaisina aikoina profeetat ja apostolit kehottivat usein ihmisiä tekemään oman osansa Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Tämä ponnistus edellytti sekä hengellistä että ajallista ahertamista. Sellaisten toimien lisäksi kuin rukoileminen, pyhien kirjoitusten tutkiminen ja evankeliumin vieminen eteenpäin pyhät rakensivat taloja ja kaupunkeja, perustivat kouluja, viljelivät ja kastelivat kovaa maaperää ja kuljettivat vuorilta graniittia rakentaakseen Suolajärven temppelin. Vuonna 1857, kymmenen vuotta sen jälkeen kun myöhempien aikojen pyhät olivat ensi kertaa tulleet Suolajärven laaksoon, vanhin Wilford Woodruff sanoi: ”Jos ryhdymme työhön ja rakennamme Jumalan valtakuntaa emmekä itseämme, niin ei ole väliä sillä, missä muodossa sen teemme, olipa se kanaalin rakentamista tai temppelin rakentamista, evankeliumin saarnaamista, maan viljelemistä tai mitä muuta tahansa. – – Me huomaamme, että Herra auttaa meitä ja tukee meitä ja rohkaisee meitä voimallaan ja auttaa meitä kaikessa mitä teemme.”¹

Presidentti Woodruffin tunteneet tiesivät, ettei hän vain puhunut kovan työn arvosta vaan hän sovelsi tätä periaatetta elämässään. Sen lisäksi että hän piti pappeuskutsumuksensa kunniassa, hän oli ahkera ajallisissa töissä vielä vanhalla iälläänkin. Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva historioitsija Andrew Jenson kirjoitti: ”Hänen työteliäisyytensä oli niin olennainen osa hänen olemustaan, että kun yksi hänen lapsenlapsistaan hänen ollessaan 90-vuotias selviytyi hieman häntä paremmin joidenkin vihannesten kitkemisestä puutarhassa, hän sanoi ilmeisen nöyryytettynä: ’No, tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun joku lapsistani on koskaan voittanut minut kitkemisessä.’”²

Eräs presidentti Woodruffin aikalainen huomautti: ”Hän rakasti työtä, ei yksin työn takia vaan koska siihen liittyi jumalallinen käsky. Eikä se ollut hänelle vain keino tulla toimeen maailmassa, lisätä mukavuuksia omaan elämäänsä sekä niiden elämään, jotka olivat hänestä riippuvaisia. Hänelle se oli siunaus, etuoikeus, mahdollisuus, jota hän käytti hyväkseen aina silloin kun hänen kutsumuksensa sen salli. – – Työn tekeminen otsa hiessä oli jumalallinen käsky yhtä paljon kuin rukoileminen, ja elämässään hän oli mitä parhain esimerkki sellaisesta yksinkertaisesta kristillisestä elämästä, josta ihmisen fyysinen, henkinen ja moraalinen hyvinvointi koostuu. Hän uskoi vilpittömästi ruumiillisen työn moraaliseen ylivoimaisuuteen. Hän rakasti sitä ja nautti siitä.”³

Wilford Woodruffin opetuksia

Kun me rakennamme Jumalan valtakuntaa, meillä on ajallisia velvollisuuksia hoidettavana.

Presidenttimme [Brigham Young] on usein sanonut meille, ettemme voi erottaa ajallista hengellisestä vaan niiden täytyy kulkea yhdessä käsi kädessä, ja niin se on, ja niin meidän täytyy toimia kirkon ja Jumalan valtakunnan rakentamiseen liittyvissä asioissa.⁴

Joillakuilla on ollut sellainen ajatus, että tämän kirkon presidenttikunnalla ja kahdellatoista apostolilla ei pitäisi olla mitään tekemistä ajallisten asioiden kanssa. Olisimme pahassa pulassa, ellemme käsittelisi ajallisia asioita.⁵

Rakennamme kirjaimellisesti Jumalan valtakuntaa maan päälle, ja meillä on ajallisia velvollisuuksia hoidettavana. Me asumme ajallisessa ruumiissa, me syömme ajallista ruokaa, me rakennamme ajallisia taloja, me kasvatamme ajallista karjaa ja ajallista vehnää, me taistelemme ajallisia rikkaruohoja ja ajallisia vihollisia vastaan maillamme, ja nämä asiat johtavat luonnollisesti siihen, että on välttämätöntä hoitaa ja huolehtia monista luonteeltaan ajallisista ja vaivalloisista velvollisuuksista, ja tietenkin ne kuuluvat uskontoomme.⁶

Emme voi rakentaa Siionia istumalla hemlokinrungolla laulamassa itseämme ikuiseen autuuteen. Meidän on viljeltävä maata, haettava vuorilta kiviä ja rakennusaineita ja pystytettävä temppeleitä korkeimmalle Jumalalle, ja taivaan Jumala vaatii tätä ajallista työtä käsistämme yhtä paljon kuin Hän vaati Kristusta kuolemaan maailman lunastamiseksi tai yhtä paljon kuin Vapahtaja vaati Pietaria, Jaakobia ja Johannesta lähtemään saarnaamaan evankeliumia maailman kansoille. Tämä on suuri taloudenhoitokausi, jolloin Jumalan Siion on rakennettava, ja meidän myöhempien aikojen pyhien on se rakennettava.⁷

Meidän pitäisi ottaa kernaasti vastaan Herran ja Hänen palvelijoidensa ajallisia asioita koskevat neuvot.

Tämän työn alusta nykyiseen aikaan asti Jumalan palvelijoiden on ollut vaikeampaa saada ihmiset valmistamaan sydämensä niin, että he antavat Herran hallita ja vallita heitä heidän ajallisissa tehtävissään ja varoissaan kuin heidän iankaikkista pelastustaan koskevissa asioissa.

Siinä on jotakin outoa, mutta uskoisin sen luultavasti johtuvan asemasta, jossa me olemme. Ihmisen ja iankaikkisen välillä on verho. Jos tuo verho poistettaisiin ja kykenisimme näkemään iankaikkisen sellaisena kuin se on Herran edessä, niin kulta, hopea tai tämän maailman tavara ei olisi koettelemus yhdellekään ihmiselle eikä yksikään ihminen omasta puolestaan olisi haluton antamaan Herran hallita häntä. Mutta täällä meillä on tahdonvapaus ja me olemme koetustilassa, ja meidän ja iankaikkisen välillä, meidän ja taivaallisen Isämme ja henkimaailman välillä on verho, ja se on Herran Jumalamme viisasta ja oikeaa tarkoitusta varten – koetella, mukautuvatko ihmislapset Hänen lakiinsa vai eivät tilanteessa, johon heidät on tänne pantu. Myöhempien aikojen pyhät, pohtikaa näitä asioita. Me olemme olleet halukkaita kaikesta sydämestämme siihen, että Joseph Smith, presidentti Young ja kansan johtajat opastaisivat ja johtaisivat meitä iankaikkisissa asioissamme, ja heidän valtuudella päällemme sinetöimänsä siunaukset ulottuvat verhon tuolle puolen ja ovat voimassa kuoleman jälkeen ja ne vaikuttavat kohtaloomme iankaikkisuuden loputtomina aikoina.

Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin sekä Jeesuksen ja apostolien aikoina ihmisten päälle sinetöitiin siunauksia, valtakuntia, valtaistuimia, ruhtinaskuntia ja valtoja sekä kaikki uuden ja ikuisen liiton siunaukset. Voidaan kysyä, kiinnostavatko nämä iankaikkiset siunaukset meitä? Ne kiinnostavat tai niiden pitäisi. Ovatko nämä siunaukset maallisen varallisuutemme arvoisia, olipa meillä sitä vähän tai paljon? Onko pelastus, onko iankaikkinen elämä härkäparin, talon, sadan eekkerin tilan tai minkään täällä lihassa omistamamme arvoinen? Jos on, niin meidän varmastikin pitäisi olla yhtä valmiita sallimaan Herran hallita ja vallita meitä kaikissa ajallisissa tehtävissämme kuin hengellisissäkin tehtävissämme.

Ja kun ihminen kuolee, hän ei voi viedä karjaansa, hevosiaan, talojaan tai maitaan mukanaan. Hän menee hautaan – kaiken lihan lepopaikkaan. Kukaan ei välty siltä. Kuoleman laki koskee meitä kaikkia. Kaikki kuolevat Aadamissa, kun taas kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa [ks. 1. Kor. 15:22]. Me kaikki ymmärrämme, että kuolema kohtaa kaikkia ihmisiä, mutta – – kukaan meistä ei tiedä, milloin vuoromme tulee, vaikka me tiedämmekin, ettei kestä kauan, ennen kuin meidät kutsutaan seuraamaan sukupolvia, jotka ovat menneet edeltämme. Kun me pohdimme näitä asioita, mielestäni meidän kaikkien pitäisi olla halukkaita ottamaan vastaan Herran opastusta ajallisissa asioissa.⁸

Evankeliumin mukaiseen elämään sisältyy hengellistä ja ajallista koulutusta, johon yhdistyy rehellinen työnteko.

On olemassa sananlasku tai sanonta, jonka olen kuullut melko monta kertaa elämässäni ja jolla mielestäni on melkoisesti painoarvoa. Se on: ”Totuus on voimallinen, ja se on voittava.” Mielestäni se on käynyt ilmi joka tilanteessa, jossa totuutta on käytetty, olipa sitä sovellettu ajallisesti tai hengellisesti, olipa sitä sovellettu kansakuntien tai perheiden tai yksilöiden tilanteeseen, olipa sitä sovellettu maailmaan tai Jumalan valtakuntaan.⁹

Jumalan Siionin rakentamiseen näinä myöhempinä aikoina sisältyy mielestäni jokainen toiminnan ala, sekä ajallinen että hengellinen, jossa olemme mukana. Emme voi käsitellä mitään sellaista Jumalan ja ihmisten silmissä laillista ja lainmukaista aihetta, joka ei sisältyisi uskontoomme. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, jonka olemme omaksuneet ja jota saarnaamme, sisältää kaiken totuuden ja ihmisen jokaisen lainmukaisen kutsumuksen ja ammatin.¹⁰

Lapsiamme ei saisi laiminlyödä. Heidän pitäisi saada asianmukaista koulutusta sekä hengellisissä että ajallisissa asioissa. Se on paras perintö, mitä ketkään vanhemmat voivat jättää lapsilleen.¹¹

Kun halu siihen, mitä voidaan kutsua kirjasivistykseksi, lisääntyy, ruumiillista työtä ei pitäisi laiminlyödä. Mielen kouluttamisen ja ruumiin kouluttamisen pitäisi kulkea käsi kädessä. Taitavien aivojen pitäisi yhdistyä taitaviin käsiin. Ruumiillista työtä keskuudessamme pitäisi kunnioittaa ja tehdä siitä aina kunniallista. Taipumus, joka on liian yleinen näinä aikoina, on se, että nuoret miehet hankkivat pintapuolisen koulutuksen ja pitävät sitten itseään sopimattomina mekaanisiin tai muihin työläihin hankkeisiin. Sellaisen ei pitäisi antaa kasvaa keskuudessamme. – – Jokaisen pitäisi ottaa ylpeydenaiheekseen olla tuottaja eikä vain kuluttaja. Lapsiamme pitäisi opettaa elättämään itsensä omalla ahkeruudellaan ja taidoillaan ja sen lisäksi auttamaan vielä muiden elättämisessä, ja kun sen tekee rehellisellä työllä, se on yksi kunniallisimmista keinoista, millä Jumala on varustanut lapsensa täällä maan päällä. Siionin nuorten asianmukainen koulutus on aihe, joka on mitä tärkein.¹²

Taloudellisissa pyrkimyksissämme meidän tulee elättää perheemme, noudattaa kymmenysten lakia, antaa avokätisesti varoistamme ja välttää velkaa.

Mitä ajallisiin asioihimme tulee, meidän on ryhdyttävä työhön ja elätettävä itsemme.¹³

Mitä rikkauksiin ja varallisuuteen tulee, en halua niitä, jos ne kiroavat minut. Haluaisin riittävästi hankkiakseni vaatteet, kengät ja ruokaa [perheelleni] ja tehdäkseni heidän olonsa viihtyisäksi, jos voin tehdä sen rehellisesti Herran edessä. Mutta mieluummin olisin itse ja pitäisin heidät kaikki köyhyydessä kuin olisin varakas ja tuhoutuisin. Rikkaudet ovat vaarallisia, ellemme voi käyttää niitä niin, etteivät ne tuhoa meitä. Ellemme osaa käyttää niitä Jumalan kirkkaudeksi ja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi, meidän on parempi olla ilman niitä.¹⁴

Jotkut kansasta ovat pitäneet kymmenysten lakia eräänlaisena verona ja taakkana, joka heille on sälytetty, mutta ketä varten se on? Kymmenyksemme, työmme ja kaikki, mitä teemme Jumalan valtakunnassa, ketä varten se kaikki on? – – Kymmenyksemme, aherruksemme, työmme eivät ole Kaikkivaltiaan korotukseksi vaan ne ovat meidän korotukseksemme. – – Ymmärtäkäämme se niin kuin se on, niin meidän käy hyvin. Kymmenysten maksaminen, jokaisen lain noudattaminen, jotka on annettu korottamaan meidät ja koitumaan hyväksemme, ovat kaikki oman itsemme hyödyksi ja lastemme hyödyksi, eikä niistä ole mitään erityistä hyötyä Herralle. Mutta Hän on mielissään lastensa uskollisuudesta ja haluaa nähdä heidän vaeltavan polkua, joka johtaa pelastukseen ja iankaikkiseen elämään.¹⁵

Meidän täytyy vain katsoa ympärillemme vakuuttuaksemme siitä – – että ne, jotka antavat runsaskätisesti Jumalan työhön, ovat Herran suosiossa. Se oli muinaisen Israelin kokemus, ja se on meidän kokemuksemme. Mutta vapaaehtoisten lahjoitusten kohdalla on liian paljon piittaamattomuutta huolimatta kaikista kallisarvoisista lupauksista, jotka niihin liittyvät. Pyhiä tulee muistuttaa velvoituksesta, joka on heidän harteillaan. Myös lapsillemme tulee opettaa tämä velvollisuus, niin että heille tulee vakiintuneeksi tavaksi hoitaa säntillisesti näitä asioita. Ne, jotka ovat tarkasti noudattaneet näitä vaatimuksia, voivat todistaa suuresta mielihyvästä ja monista palkinnoista, joita he ovat saaneet kuuliaisuudestaan.

Tämä anteliaisuuden laki näyttää olevan yksi suojatoimenpide, jonka Herra on ottanut käyttöön torjuakseen tältä kansalta ikävät seuraukset, joita varakkuudesta koituu. Hän on sanonut meille, että maan rikkaudet ovat Hänen käsissään, mutta Hän on varoittanut meitä ylpeydestä, niin ettei meistä tule muinaisten nefiläisten kaltaisia [ks. OL 38:39]. Me tiedämme, millaisen tuhon se toi heille, ja meidän pitäisi ryhtyä kaikkiin varotoimenpiteisiin estääksemme vaurauden tuhoisat vaikutukset meihin. Monet voivat kestää köyhyyttä ja olla nöyriä ja elää lähellä Herraa [mutta] he eivät voi kestää rikkauksia. Heistä tulee ylpeitä ja ahneita, ja he unohtavat Jumalansa. Kuitenkin ne, jotka muistavat jatkuvasti Herran maata ja sen asukkaita koskevat opetukset ja jotka lahjoittavat varoja, joita Herra heille antaa, köyhien auttamiseksi ja auttaakseen viemään eteenpäin Jumalan työtä, pitävät itsensä kurissa ja antavat Saatanalle vähemmän valtaa johtaa heitä harhaan.¹⁶

Meistä tuntuu, että meidät johdatetaan varoittamaan myöhempien aikojen pyhiä omaksumasta pahaa tapaa hankkia velkaa ja ottaa päälleen velvoituksia, jotka kuormittavat heitä jatkuvasti raskaammin kuin he voivat kestää ja johtavat heidät menettämään kotinsa ja muun omaisuutensa. Me tiedämme, että on ajan tapa käyttää luottoa äärirajaan asti. – – Se on suuri paha ja sellainen, jota meidän kansana ja yksilöinä pitäisi tarkoin karttaa. Meidän tulee hoitaa liikeasiamme mahdollisimman pitkälle sillä periaatteella, että maksamme sen mitä ostamme ja että tarpeemme tulee pitää varojemme puitteissa. Taipumusta keinotella ja ottaa riskejä yhden jos toisenkin kaltaisissa yrityksissä pitäisi hillitä. – – Tyytykää kohtuulliseen voittoon älkääkä antako varallisuuden hankkimiseen kohdistuvien kuviteltujen toiveiden johtaa harhaan. Muistakaa viisaan miehen sanonta: ”Joka rikkautta rohmuaa, ei rangaistusta vältä.” [Sananl. 28:20.] Opetettakoon myös lapsillemme säästäväisyyttä ja sitä, etteivät he anna periksi mieltymyksille, joita he eivät voi tyydyttää ottamatta velkaa.¹⁷

Kaikissa pyrkimyksissämme meidän on tavoiteltava ensin Jumalan valtakuntaa.

Tämä kansa on ilmaissut hyvin yleisen halun tulla rikkaaksi ja tehdä työtä ennemminkin itsensä kuin Jumalan valtakunnan hyväksi. Mutta mitä teitä tai minua hyödyttää luopua rukoilemisesta ja ryhtyä rikastumaan? Mitä ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta menettäisi oman sielunsa? Ei mitään. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin, kun hän pääsee verhon toiselle puolelle? [Ks. Mark. 8:36–37.]

Ihmettelen hyvin paljon sitä vähäistä kiinnostusta, jota maan asukkaat yleensä ilmaisevat tulevaa tilaansa kohtaan. Täällä ei ole tänään yhtään ihmistä, joka ei asuisi verhon toisella puolen yhtä kauan kuin Luojansa – iankaikkisuuden loputtomiin aikoihin asti, ja jokaisen yksilön iankaikkinen kohtalo riippuu siitä tavasta, jolla hän on käyttänyt muutamat lyhyet vuodet eläessään lihassa. Kysyn Herran nimessä, mitä suosio on teille tai minulle? Mitä on kulta tai hopea tai tämän maailman tavara kenellekään meistä muuta kuin että sen avulla voimme hankkia sen mitä tarvitsemme syödäksemme, juodaksemme, vaatettaaksemme itsemme ja rakentaaksemme Jumalan valtakuntaa. Ja on typeryyden ja houkkamaisuuden huippu lopettaa rukoileminen ja hullaantua maailman rikkauksista.

Kun näkee, miten jotkut ihmiset toimivat, voisi olettaa, että he aikovat elää täällä ikuisesti ja että heidän iankaikkinen kohtalonsa riippuu siitä, kuinka paljon rahaa heillä on. Joskus kysyn myöhempien aikojen pyhiltä, kuinka paljon meillä oli tullessamme tänne. Kuinka paljon toimme mukanamme ja mistä se tuli? – – En usko, että kukaan meistä syntyi hevosen selässä tai vaunuissa tai että me toimme mukanamme rautatieyhtiön osakkeita tai karjaa tai taloja, vaan me synnyimme alastomina kuten Job ja taidamme lähteä täältä yhtä alastomina kuin hän [ks. Job 1:20–21]. Mitä sellaista siis tämän maailman tavara merkitsee meille, että se saisi meidät menettämään pelastuksemme sen tähden? Sanon pikemminkin, että antakaa minun olla köyhä kaikki elämäni päivät. Jos rikkaudet kiroavat minut ja vievät minulta kirkkauden, joka minulla olisi siksi, että pidän Jumalan käskyt, rukoilen Jumalaa, etten koskaan omistaisi niitä.

Jumala pitää tämän maailman rikkauksia käsissään: kulta ja hopea, karja ja maa ovat Hänen, ja Hän antaa niitä kenelle antaa. Kun Kristus oli vuorella, Lusifer, Paholainen, näytti Hänelle maailman koko loiston ja tarjoutui antamaan sen Hänelle, jos Hän lankeaisi ja kumartaisi Paholaista [ks. Matt. 4:8–9]. Mutta tiedättekö, ettei tuo paholaisparka omistanut jalankaan verran maata koko maailmassa ja ettei hänellä ollut edes ruumista eli tomumajaa? Maapallo on Herran jalkojen koroke, ja jos meillä on koskaan vähänkään siitä omistuksessamme, niin Herra antaa sen meille, ja meidän pitäisi olla aivan yhtä uskollisia uskonnollemme, jos meillä on kymmenen miljardia dollaria kuin jos meillä ei ole yhtään ainutta. Meidän pitäisi tavoitella iankaikkista elämää, ja olivatpa olosuhteemme ja tilanteemme elämässä millaiset tahansa, sen pitäisi olla meidän ensimmäinen tavoitteemme. – –

– – Olen puhunut rikkauksien hankkimisesta. En näe rikkauksissa mitään vikaa. Kulta ja hopea ovat Herran. Me haluamme [rakentaa] taloja ja meidän on viljeltävä maata. Se on ihan oikein. En näe mitään vikaa siinä, että ihminen rikastuu. Näen vikaa siinä, että myymme Jumalan valtakunnan, esikoisuutemme, myymme evankeliumin ja riistämme itseltämme iankaikkisen elämän sen vuoksi, että voimme tyydyttää lihan haluja, elämän ylpeyttä ja maailman muoteja ja kiinnitämme niihin sydämemme.¹⁸

Viittaan Jeesuksen Kristuksen sanoihin, jotka Hän puhui seuraajilleen: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” [Ks. Matt. 6:33.] Kerron teille, veljet ja sisaret, että voimme yrittää sitä kaikkina elämämme päivinä, voimme kokeilla jokaista polkua ja jokaista periaatetta tässä maailmassa, mutta me emme voi pyhinä menestyä millään muulla menettelytavalla kuin etsimällä ensin taivaan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan. Kun teemme niin, ei ole mitään siunausta, ei mitään hyvää, ei korotusta, lahjaa, hyvettä eikä mitään, mikä olisi hyvälle ihmiselle eduksi tai hyväksi ajassa ja iankaikkisuudessa, mitä meille ei annettaisi.

Hyvin monet ihmiset ovat yrittäneet tavoitella onnea tavoittelematta ensin taivaan valtakuntaa – – mutta he ovat aina huomanneet sen raskaaksi tehtäväksi, ja niin huomaamme mekin, jos kokeilemme sitä.¹⁹

Me tähtäämme korkealle. Me tähtäämme paikkaan Jumalan selestisessä valtakunnassa, saamaan iankaikkisen elämän, suurimman kaikista Jumalan ihmiselle suomista lahjoista. Kaiken tämän maailman kunnian, loiston ja vaurauden pitäisi vajota merkityksettömyyteen mielessämme, kun vertaamme sitä perintöosaan Jumalan ja Karitsan luona kaikkien profeettojen, apostolien ja pyhien sekä isämme huoneen kanssa. Toisen ollessa katoavaa ja pian häviävää toinen kestää ikuisesti.²⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua ja valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–X.

Mitä presidentti Wilford Woodruff teki noudattaakseen tässä luvussa esitettyjä periaatteita? (Ks. s. 233–234.)
Miksi on niin, ettemme voi erottaa ajallista hengellisestä? (Ks. s. 234–235; ks. myös OL 29:34–35.) Kuinka me voimme soveltaa tätä totuutta jokapäiväiseen elämäämme? Entä palveluumme kirkossa?
Presidentti Woodruff huomautti, etteivät monetkaan ihmiset noudata Herran neuvoja ajallisissa asioissa. Mistähän syystä niin on? (Ks. s. 235–237.) Mitä neuvoja nykyinen kirkon presidentti on antanut ajallisista asioista?
Kertaa viimeinen kappale, joka alkaa sivulta 237. Mitä hyötyä on ruumiillisesta työstä? Mitä mielestäsi tarkoittaa olla tuottaja eikä vain kuluttaja?
Mitä varoituksia presidentti Woodruff esitti rahan suhteen? (Ks. s. 238–242.) Mitä neuvoja hän antoi velasta ja luotosta? Mitä me voimme tehdä säilyttääksemme oikean perspektiivin?
Millä tavoin kymmenykset ja uhrit ovat niin omaksi hyödyksemme kuin lastemmekin hyödyksi? (Ks. s. 239.)
Mitä Vapahtajan opetus kohdassa Matt. 6:33 merkitsee sinulle? (Ks. s. 240–242.)
Silmäile lukua ja etsi periaatteita, joita vanhempien tulee opettaa lapsilleen. Millä keinoin vanhemmat voivat opettaa lapsilleen näitä periaatteita? Millaisia kokemuksia olet saanut oppiessasi ja opettaessasi näitä periaatteita?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Mal. 3:8–11; Matt. 6:19–21; Jaak. 2:14–26; MK Jaak. 2:12–19; OL 42:42; 58:26–28.