”Pysykää minussa”
Jotta evankeliumin hedelmät voivat kehittyä ja siunata elämäämme, meidän täytyy olla lujasti kiinni Hänessä, meidän kaikkien Vapahtajassa.
Varhaisempina vuosina veljet kertoivat yleiskonferenssissa usein lähetystehtävistään. Minä teen näin vuonna 2004, en 1904, mutta haluan toimia tämän aiemman käytännön hengessä ja antaa käsityksen joistakin suurenmoisista asioista, joita sisar Holland ja minä saamme kokea Latinalaisessa Amerikassa. Näin tehdessäni toivon, että voin soveltaa puhumaani yleisesti teihin kaikkiin asuttepa ja palvelettepa missä tahansa.
Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia lähetyssaarnaajia, jotka ovat koskaan työskennelleet tässä meille uskotussa ihmeellisessä myöhempien aikojen työssä. Palautetun evankeliumin vieriminen eteenpäin on ihme sanan täydessä merkityksessä, eikä vähäisin ihme liene se, että merkittävä osa siitä vierii eteenpäin 19-vuotiaiden harteilla! Samalla kun olemme nähneet poikienne, tyttärienne ja lastenlastenne (ja joissakin tapauksissa vanhempienne ja isovanhempienne!) tekevän uskollisesti työtä Chilessä, olen mielessäni kuvitellut kymmeniä tuhansia muita heidän kaltaisiaan, joita olemme tavanneet eri puolilla maailmaa. Siisteistä, puhtaista, kirkassilmäisistä lähetyssaarnaajista, jotka tekevät työtä kaksittain, on tullut tämän kirkon elävä tunnusmerkki kaikkialla. He itsessään ovat ensimmäinen evankeliumin sanoma, jonka heidän tutkijansa kohtaavat – ja millainen sanoma se onkaan. Kaikki tietävät, keitä he ovat, ja ne meistä, jotka tunnemme heidät parhaiten, rakastamme heitä eniten.
Toivon, että te voisitte tavata argentiinalaisen sisarlähetyssaarnaajan, joka kutsuttiin palvelemaan kanssamme. Hän halusi tehdä kaiken mahdollisen rahoittaakseen oman lähetystyönsä, joten hän myi viulunsa, arvokkaimman ja miltei ainoan maallisen omaisuutensa. Hän sanoi yksinkertaisesti: ”Jumala kyllä siunaa minua uudella viululla, kunhan olen ensin siunannut Hänen lapsiaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla.”
Toivon, että te voisitte tavata chileläisen vanhimman, joka eläessään sisäoppilaitoksessa poissa perheensä luota sattui löytämään Mormonin kirjan ja alkoi lukea sitä heti samana iltana. Parley P. Prattin tavoin hän luki kyltymättömästi – tauotta läpi yön. Aamun sarastaessa hänet oli vallannut syvä rauhan tunne ja uusi toivon henki. Hän päätti ottaa selville, mistä tämä kirja oli peräisin ja kuka oli kirjoittanut sen ihmeelliset sivut. Kolmentoista kuukauden kuluttua hän palveli lähetystyössä.
Toivon, että te voisitte tavata uskomattoman nuoren miehen, joka tuli luoksemme Boliviasta. Hän saapui vaatteissa, jotka eivät sopineet yhteen, ja kengissä, jotka olivat hänelle kolme numeroa liian suuret. Hän oli iältään hieman vanhempi, koska hän oli perheensä ainoa elättäjä, ja häneltä oli kestänyt jonkin aikaa ansaita rahaa lähetystyötä varten. Hän kasvatti kanoja ja myi niiden munia ovelta ovelle. Sitten, juuri kun hänen kutsunsa vihdoin saapui, hänen leskiäidiltään jouduttiin pikaisesti poistamaan umpilisäke. Nuori ystävämme antoi lähetystyötä varten ansaitsemansa rahat viimeistä senttiä myöten maksaakseen äitinsä leikkauksen ja sen jälkeisen hoidon ja keräsi sitten kaikessa hiljaisuudessa ystäviltä käytettyjä vaatteita ja saapui sovittuna aikana Santiagossa sijaitsevaan lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen. Voin vakuuttaa teille, että nyt hänen vaatteensa ovat moitteettomat, kenkänsä oikeaa kokoa ja sekä hän että hänen äitinsä ovat turvassa niin ajallisesti kuin hengellisesti.
Ja niin he tulevat teidän kodeistanne kaikkialla maailmassa. Tähän työhönsä omistautuneiden Herran palvelijoiden pitkään listaan kuuluu kasvava määrä vanhempia aviopareja, jotka tuovat työhön korvaamatonta apua. Kuinka me rakastamme ja tarvitsemme aviopareja käytännöllisesti katsoen kaikilla kirkon lähetyskentillä! Te, jotka voitte, pankaa pois golfmailanne, älkää huolehtiko osakemarkkinoista, käsittäkää, että lastenlapsenne ovat lastenlapsianne vielä palatessannekin – ja lähtekää! Lupaamme teille elämänne kokemuksen.
Sallikaa minun kertoa jotakin suurenmoisista kirkon jäsenistä itsestään. Äskettäin erään laajalle ulottuvan vaarnan uudelleenjärjestämisessä tunsin Herran innoituksen kutsua vaarnan johtokuntaan mies, jolla, kuten minulle oli kerrottu, oli polkupyörä muttei autoa. Monilla johtajilla kirkossa ei ole autoa, mutta olin siitä huolimatta huolissani siitä, mitä se saattaisi merkitä tälle miehelle tässä nimenomaisessa vaarnassa. Pidin puhuttelun auttamattoman kehnolla espanjallani ja sanoin sitten: ”Hermano, ¿no tiene un auto?” Hymyillen ja epäröimättä hetkeäkään hän vastasi: ”No tengo un auto; pero yo tengo pies, yo tengo fe.” ’Minulla ei ole autoa, mutta minulla on jalkani ja minulla on uskoa.’ Sitten hän sanoi hymyillen, että voisi kulkea linja-autolla, pyörällä tai jalan ”como los misioneros”, ’kuten lähetyssaarnaajat’. Ja niin hän tekee.
Vain kaksi kuukautta sitten pidin lähetyskentän piirikonferenssia Chiloéssa, Chilen eteläosassa sijaitsevassa syrjäisessä saaressa, jonne vierailijat harvoin eksyvät. Kuvitelkaa, kuinka suurta vastuuta tunsin puhuessani näille erinomaisille ihmisille, kun minulle kerrottiin, että eräs hyvin iäkäs mies, joka istui lähellä kappelin etuosaa, oli lähtenyt matkaan aamuviideltä ja kävellyt neljä tuntia ehtiäkseen paikalleen yhdeksään mennessä kokoukseen, jonka oli määrä alkaa vasta yhdeltätoista. Hän sanoi, että hän halusi saada hyvän paikan. Katsoin häntä silmiin ja ajattelin niitä kertoja elämässäni, jolloin olin ollut joko liian välinpitämätön tai saapunut myöhässä, ja ajattelin Jeesuksen sanoja: ”Näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”1
Punta Arenasin vaarna Chilessä on kirkon eteläisin vaarna maapallolla, ja sen uloimmaiset rajat levittäytyvät kohti Etelänapamannerta. Jos vielä kauempana etelässä olisi vaarna, sen virkailijat olisi hankittava pingviinien keskuudesta. Punta Arenasin pyhille edestakainen bussimatka Santiagon temppeliin on liki 7 000 kilometrin pituinen. Pelkkä matka voi maksaa avioparia kohden jopa 20 prosenttia täkäläisestä vuositulosta. Bussiin mahtuu vain 50 ihmistä, mutta jokaisen matkan alkaessa heidän lisäkseen 250 muuta saapuu lähtöaamuna lyhyeen kokoukseen.
Pysähtykää hetkeksi miettimään, milloin viimeksi seisoitte kylmällä, tuulenpieksemällä pysäköintialueella Magalhãesinsalmen vieressä vain laulaaksenne niiden kanssa, jotka lähtevät temppeliin, rukoillaksenne heidän puolestaan ja kannustaaksenne heitä toivoen, että omat säästönne sallisivat teidän lähteä seuraavalla kerralla 110 tuntia kestävälle matkalle, joista 70 kuljetaan pitkin Argentiinan karun Patagonian halki kiemurtelevia pölyisiä, kuoppaisia, keskentekoisia teitä. Miltä tuntuu olla 110 tuntia bussissa? Rehellisesti sanoen en tiedä, mutta tiedän, että jotkut meistä hermostuvat, jos me asumme yli 110 kilometrin päässä temppelistä tai jos kokoukset siellä kestävät yli 110 minuuttia. Samalla kun opetamme kymmenysten periaatetta ja rukousta sekä rakennamme yhä uusia temppeleitä juuri tällaisille etäällä asuville myöhempien aikojen pyhille, kaikki me muut voimme kenties tehdä enemmän nauttiaksemme runsaammin temppelin siunauksista ja ihmeestä säännöllisesti, kun niin monia temppeleitä on kasvavassa määrin ulottuvillamme.
Tämä johtaa minut puheeni viimeiseen kohtaan. Kun ajatellaan kirkkoa kokonaisuutena, voimme yhdistää mielessämme presidentti Gordon B. Hinckleyn kaukonäköiseen johtoon hyvin monia asioita kuten esimerkiksi (ja ehkä erityisesti) temppelien määrän valtavan kasvun ja rakentamisen. Mutta luulen, että me, jotka istumme korokkeella, tulemme todennäköisesti muistamaan hänet ainakin yhtä selvästi hänen päättäväisyydestään pitää tähän kirkkoon liittyvät käännynnäiset pysyvästi aktiivisina. Kukaan toinen nykyajan profeetta ei ole puhunut tästä asiasta niin suoraan eikä odottanut meiltä niin paljon pitäessään huolta siitä, että näin tapahtuu. Pilke silmäkulmassaan ja kopauttaen kädellään edessään olevaa pöytää hän sanoi hiljattain kahdelletoista: ”Veljet, kun elämäni on päättynyt ja hautajaiset ovat lopuillaan, aion tästä maailmasta erkaantuessani ja teidän ohitsenne kulkiessani katsoa teitä jokaista silmiin ja kysyä: ’Kuinka me suoriudumme aktiivisena pitämisestä?’”
Tämä aihe saa ympyrän sulkeutumaan ja liittää todellisen, syvän kääntymyksen, johon lähetyssaarnaajat pyrkivät, siihen syvempään sitoutumiseen ja omistautumiseen, joka on nähtävissä erinomaisissa jäsenissä kaikkialla kirkossa.
Kristus sanoi: ”Minä olen tosi viinipuu, ja – – te olette oksat.”2 ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.”3
”Abide in me”, ’pysykää minussa’, on kyllin ymmärrettävä ja kaunis käsite hienostuneessa Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen englannissa, mutta emme enää paljoakaan käytä sanaa ”abide”. Niinpä opin arvostamaan tätä Herran antamaa kehotusta vielä enemmän, kun tutustuin tämän kohdan vieraskieliseen käännökseen. Espanjaksi tämä tuttu lause ilmaistaan ”permaneced en mí”. Kuten englanninkielinen verbi ”abide” ja suomenkielinen ’pysyä’, permanecer tarkoittaa ’jäädä, viipyä’, mutta jopa minunlaiseni ulkomaalaiset voivat kuulla, että se on samaa juurta kuin sana ”permanence”, ’kestävyys, pysyvyys’. Niinpä tämän sanan merkitys on ’pysyä – mutta pysyä ikuisesti’. Tämä on evankeliumin sanoman kutsu chileläisille ja kaikille muille maailmassa. Tulkaa, mutta tulkaa pysyäksenne. Tulkaa mukananne vakaumus ja kestävyys. Tulkaa pysyvästi itsenne tähden ja kaikkien niiden sukupolvien tähden, joiden täytyy seurata teitä, ja me autamme toinen toistamme pysymään vahvana loppuun asti.
”Se, joka nostaa kepin toisen pään, nostaa toisenkin”, suurenmoinen lähetysjohtajani opetti aivan ensimmäisessä puheessaan meille.4 Ja näin sen on määrä olla, kun me liitymme tähän totisen ja elävän Jumalan totiseen ja elävään kirkkoon. Kun me liitymme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, me nousemme Siioniin vievään laivaan ja purjehdimme sen mukana mihin hyvänsä se menee, kunnes se saapuu tuhatvuotiseen satamaan. Me pysymme laivassa vastatuulessa ja tyvenessä, myrskyissä ja auringonpaahteessa, sillä se on ainoa väylä lupauksen maahan. Tämä kirkko on Herran kulkuväline ratkaiseviin oppeihin, toimituksiin, liittoihin ja avaimiin, jotka ovat välttämättömiä korotukseen, eikä kukaan voi olla täysin uskollinen Jeesuksen Kristuksen evankeliumille yrittämättä kaikin voimin olla uskollinen kirkossa, joka on sen järjestetty muoto maan päällä. Me julistamme Nefin voimallisen jäähyväispuheen hengessä yhtä lailla uusille käännynnäisille kuin pitkäaikaisille jäsenille: ”Te olette menneet sisälle portista; – – [mutta] nyt, – – kun olette päässeet tälle kaidalle ja kapealle polulle, minä kysyn, onko kaikki tehty? Katso, minä sanon teille: Ei; – – [ponnistelkaa] eteenpäin lujina Kristuksessa, – – ja [kestäkää] loppuun asti, katso, näin – – te saatte iankaikkisen elämän.”5
Jeesus sanoi: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”6. Todistan, että se on totisesti totta. Kristus on kaikkemme, ja meidän on määrä ”pysyä” Hänessä jatkuvasti, järkkymättömästi, päättäväisesti, ikuisesti. Jotta evankeliumin hedelmät voivat kehittyä ja siunata elämäämme, meidän täytyy olla lujasti kiinni Hänessä, meidän kaikkien Vapahtajassa, ja tässä Hänen kirkossaan, joka kantaa Hänen pyhää nimeään. Hän on viinipuu, joka on meidän todellinen voimanlähteemme ja ainoa iankaikkisen elämän lähde. Hänessä me paitsi kestämme, me myös voitamme ja riemuitsemme tässä pyhässä työssä, joka ei koskaan petä meitä. Rukoilen, että me emme koskaan pettäisi sitä tai pettäisi Häntä. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.