Uskokaa!
Uskokaa itseenne. Uskokaa, ettette ole koskaan yksin. Uskokaa, että teitä johdatetaan aina.
Useita kuukausia sitten minua pyydettiin puhumaan nuorille naisille vaarnassa, jossa olin varttunut. Olin aivan innoissani tuosta mahdollisuudesta. Äitini lähti mukaani, ja saavuimme paikalle hieman etuajassa. Kokous pidettiin rakennuksessa, jossa olin osallistunut kirkon toimintaan siihen asti kunnes lähdin yliopistoon. En ollut käynyt paikkakunnalla pitkään aikaan enkä osannut odottaa, mitä tapahtuisi, kun astuisin etuovesta sisään. Muistojen tulva pyyhkäisi ylitseni, ja aloin itkeä. Äitini katsoi minua ja sanoi: ”Elaine, älä nyt aloita tuota.” Mutta kyyneleet virtasivat, kun katselin kauniiden marmoriportaiden yläpäässä olevaa toimistoa, jossa isäni oli palvellut piispana. Kun olin noussut portaat, piispan toimiston ovi oli avoinna. Menin sisään ja näin, että se oli muutettu pieneksi luokkahuoneeksi, ja jälleen muistojen tulva pyyhkäisi ylitseni. Sieluni silmin saatoin nähdä isäni istumassa pöydän takana ja itseni pienenä tyttönä istumassa tuolissa sen edessä maksamassa kymmenyksiä ja nuorena naisena puhutteluissa ja saamassa pappeuden siunauksia. Rakkauteni tuohon rakennukseen liittyi läheisesti niihin hengellisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin, joita olin siellä saanut osakseni.
Nuorena tyttönä olin usein piispana toimivan isäni mukana kirkossa ja odotin, kunnes hänen kokouksensa ja puhuttelunsa päättyivät. Kulutin aikaani tekemällä tutkimusretkiä. Tunsin tuon rakennuksen joka kolon ja sopen. Yksi lempihuoneistani oli tornihuone. Se oli tilava huone melko jyrkkien portaiden päässä. Sisällä suuren takan yläpuolella oli kuva Vapahtajasta. Tuo huone veti minua aina puoleensa. Minulla oli tapana nousta portaat ja astua huoneeseen kunnioittavasti. Istuin tuolille ja katselin Vapahtajan kuvaa ja rukoilin taivaallista Isää. Ne olivat yksinkertaisia rukouksia. Mutta aina kun rukoilin, minut tuntui valtaavan hyvin erikoinen tunne, ja minä tiesin, että Hän kuuli lapsenomaiset rukoukseni. Siellä minä aloin uskoa.
Herra on luvannut meille, että kun me etsimme uutterasti, rukoilemme alati ja uskomme, niin kaikki koituu meidän parhaaksemme (ks. OL 90:24). Se ei tarkoita sitä, että kaikki on täydellistä tai ettei meillä ole mitään koettelemuksia, mutta se tarkoittaa, että kaikki järjestyy, jos me vain jaksamme kestää. Mahdollisuus olla esimerkkinä uskovista (ks. 1. Tim. 4:12) on meidän, ja Vapahtaja on luvannut, että ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo” (Mark. 9:23). Uskokaa siis itseenne. Uskokaa, ettette ole koskaan yksin. Uskokaa, että teitä johdatetaan aina.
Uskokaa itseenne
Vanhin David B. Haight kahdentoista apostolin koorumista on sanonut teistä: ”Me uskomme teihin, ja niin tekevät vanhempanne ja veljenne ja sisarenne, ja Jumala odottaa teiltä vain parasta. Teidän täytyy uskoa itseenne. Älkää antako periksi, kun kohtaatte vaikeuksia, sillä te laskette perustusta suurelle työlle, ja tuo suuri työ on teidän oma elämänne.” (”Valmistautumisen aika”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 44.)
Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut meille: ”Uskon itseeni. Tarkoitukseni ei ole sanoa tätä itsekeskeisesti. Mutta uskon kykyihini ja teidän kykyihinne tehdä hyvää, olla jollakin tavoin hyödyksi sille yhteiskunnalle, jossa me elämme, kasvaa ja kehittyä ja tehdä sitä, mikä saattaa nyt tuntua meistä mahdottomalta. – – Uskon periaatteeseen, jonka mukaan voin olla merkityksellinen tässä maailmassa. Merkityksellisyyteni saattaa ilmetä hyvin pienellä tavalla, mutta se lisää suurempaa hyvää.” (”Minä uskon”, Valkeus, maaliskuu 1993, s. 8.)
Te olette yksi suurenmoisimmista nuorten naisten sukupolvista, joka on koskaan elänyt tämän maan päällä. Ennen kuin tulitte maan päälle, saitte opetusta Isänne polvella. Teidät on säästetty tulemaan maan päälle erityistä tarkoitusta varten. Teille jokaiselle on tehtäviä, joita kukaan muu ei voi tehdä yhtä hyvin. Teillä on kohtalo täytettävänä.
Vanhurskas esimerkkinne yhtenä uskovista vaikuttaa maailmassa, joten ”älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta” (OL 64:33).
Uskokaa, ettette ole koskaan yksin
Kun pyritte olemaan esimerkkinä uskovista, teistä saattaa tuntua, että olette yksin. Teistä saattaa tuntua, että olette ainoa, joka yrittää niin kovasti olla vanhurskas ja puhdas. Teistä saattaa tuntua, että olette ainoa, joka pyrkii olemaan säädyllinen teoissaan, puheessaan ja ulkoasultaan. Mutta te ette ole yksin. Teidän kaltaisianne nuoria naisia, jotka pyrkivät olemaan esimerkkinä uskovista, on tuhansia kaikkialla maailmassa.
Carmelita ja Rosario, kaksi nuorta naista Jalapasta Meksikosta, ovat noiden uskovien joukossa. He ovat ainoat kirkon jäsenet perheessään ja asuvat kahdestaan. Kun kävin heidän pienessä kodissaan, he sanoivat tietävänsä, että taivaallinen Isä rakastaa heitä hyvin paljon, koska Hän lähetti lähetyssaarnaajat opettamaan heille evankeliumia. Vaikka elämä on kovaa, he luottavat joka päivä taivaallisen Isänsä hellään hoivaan ja johdatukseen.
Carmelitalle ja Rosariolle ja jokaiselle teistä minä todistan, että te ette ole yksin. Herra on luvannut: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)
Uskokaa, että teitä johdatetaan
Kun tutkitte pyhiä kirjoituksia uutterasti ja rukoilette alati, niin Herra opastaa teitä. Eräs nuori Mongoliassa asuva nainen kuunteli profeettojen sanoja lähetyssaarnaajien lukiessa hänelle otteita Mormonin kirjasta. Mormonin kirjaa ei ollut vielä käännetty hänen äidinkielelleen, mutta kun lähetyssaarnaajat käänsivät sanat hänelle, hän uskoi ja hänet kastettiin. Hänestä tuli esimerkki uskovista Mongoliassa.
Myöhemmin hänet kutsuttiin lähetystyöhön Salt Lake Cityyn. Mitä riemua hän tunsikaan! Hän oppi englantia ja osti itselleen aivan omat pyhät kirjoitukset. Kun hän kävi kodissamme, hän luki kunnioittavasti uusista pyhistä kirjoituksistaan. Hän rakasti niitä. Huomasin, että jokaisella sivulla miltei kaikki oli alleviivattu keltaisella. Sanoin: ”Sisar Sarantsetseg, sinun pyhät kirjoituksesi näyttävät kultalevyiltä.” Hän vastasi: ”Alleviivaan vain ne kohdat, joista pidän.”
Kaikki pyhissä kirjoituksissa on sovellettavissa elämäämme. Pyhät kirjoitukset vastaavat kysymyksiimme, ne tarjoavat roolimalleja ja sankareita ja ne auttavat meitä ymmärtämään, kuinka käsitellä haasteita ja koettelemuksia. Monta kertaa lukemanne pyhien kirjoitusten kohdat ovat vastaus rukouksiinne.
Kun olin suunnilleen teidän ikäisenne, isäni sairastui vakavasti. Luulimme sen olevan vain flunssaa, mutta päivä päivältä hän tuli yhä sairaammaksi. Tuona aikana minä todella opin, mitä tarkoittaa rukoilla aina (ks. 2. Nefi 32:9). Sydämessäni oli jatkuva rukous, ja tapanani oli etsiä yksinäisiä paikkoja, joissa vuodatin sieluni rukouksessa taivaalliselle Isälleni, jotta isäni paranisi. Muutaman viikon sairastamisen jälkeen isäni kuoli. Olin järkyttynyt ja peloissani. Mitä perheemme tekisi ilman isää, jota rakastimme niin syvästi? Kuinka voisimme jatkaa? Minusta tuntui, ettei taivaallinen Isä ollut kuullut palavia rukouksiani eikä vastannut niihin. Uskoni joutui koetukselle. Käännyin taivaallisen Isän puoleen ja esitin kysymyksen: ”Taivaallinen Isä, oletko todella olemassa?”
Monen kuukauden ajan rukoilin apua ja opastusta. Rukoilin perheeni puolesta ja rukoilin, että ymmärtäisin, miksi isäni ei ollut tullut terveeksi. Jonkin aikaa minusta tuntui siltä, että taivaat olivat hiljaa, mutta me rukoilimme edelleen koko perhe yhdessä lohtua ja opastusta. Minäkin jatkoin rukoilemista. Sitten eräänä päivänä kuukausia myöhemmin, kun istuin sakramenttikokouksessa, sain vastaukseni pyhien kirjoitusten kohdan muodossa. Puhuja sanoi: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (Sananl. 3:5–6.) Minut valtasi hyvä tunne, ja oli aivan kuin olisin ollut ainut ihminen kappelissa. Siinä oli vastaukseni. Taivaallinen Isä oli kuullut rukoukseni!
Tuosta kokemuksesta on monia vuosia, mutta muistan sen edelleenkin elävästi ja todistan, että Hän on viitoittanut tieni. Tiedän, että kun me uskomme ja turvaamme Häneen, niin kaikki yhdessä koituu meidän parhaaksemme.
Teille jokaiselle esitetään nyt sama kehotus, jonka apostoli Paavali esitti nuorelle ystävälleen Timoteukselle: ”Näytä sinä [uskovan] hyvää esimerkkiä” (1. Tim. 4:12). Tekisittekö niin? Osoittaisitteko uskonne maailmalle ja Herralle pukeutumistavallanne, puhetavallanne, omaa kehoanne arvostamalla, elämänne puhtaudella? Maailma tarvitsee nuoria naisia, jotka uskovat.
Uskokaa Vapahtajaan. Hän rakastaa teitä, ja minä todistan, ettei Hän jätä teitä koskaan yksin. Hän on luvannut:
”Sä ethän nyt pelkää, soi sana Jumalan,
Kun vierelläs kuljen ja sua talutan,
Sua nostan ja tuen, riennän vahvistamaan.
Käyt suojassa kätten – – sä Kaikkivaltiaan.”
(”Niin varma on perustus”, MAP-lauluja, 43; ks. myös Jes. 41:10; 43:2–5.)
Minä uskon, että jokaisella teistä on voima muuttaa maailmaa. Uskokaa itseenne. Uskokaa, ettette ole koskaan yksin. Uskokaa, että teitä johdatetaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.