Sakramentin nauttiminen
Sakramentin nauttiminen tarjoaa meille pyhän hetken pyhässä paikassa.
Minulla oli vuosi tai pari sitten tilaisuus vierailla Loganin uskontoinstituutissa Utahissa. Rakennus, jossa instituutti kokoontuu, oli vastikään peruskorjattu. Minulle kerrottiin, että kun työntekijät poistivat kappelista vanhan puhujakorokkeen, he löysivät joitakin hyllyjä, jotka olivat olleet jo jonkin aikaa peitettyinä ja pois käytöstä. Poistaessaan suojarakenteet niiden edestä he löysivät sakramenttitarjottimen. Se oli ilmeisesti monta vuotta vanha, koska sakramenttikupit olivat lasisia. Yksi noista lasikupeista, kuten näette, kehystettiin ja lahjoitettiin minulle – luultavasti siksi, että olin ainoa, joka oli tarpeeksi vanha muistaakseen ne ajat, jolloin lasikuppeja käytettiin.
Nähdessäni lasikupin mieleeni tulvi miellyttäviä muistoja. Siihen aikaan kun täytin 12 vuotta, mikä oli tärkeä merkkipaalu elämässäni, käytettiin lasisia sakramenttikuppeja. Minun 12-vuotissyntymäpäiväni sattui osumaan sunnuntaiksi. Olin katsellut sakramenttia jakavia diakoneja vuosien ajan odottaen päivää, jolloin minulla olisi siunaus saada Aaronin pappeus ja minäkin saisin tuon etuoikeuden.
Kun tuo päivä vihdoin koitti, minua pyydettiin tulemaan ajoissa kirkkoon ja menemään veli Ambrose Callin luokse, joka oli toinen neuvonantaja seurakuntamme piispakunnassa. Veli Call kutsui minut luokkahuoneeseen ja pyysi minua pitämään rukouksen. Sitten hän avasi pyhät kirjoitukset ja luki minulle Opin ja liittojen luvusta 13:
”Teille, palvelustovereilleni, minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet; eikä tätä enää milloinkaan oteta pois maan päältä, kunnes Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaasti.”
Sitten veli Call pyysi minua kertomaan ajatukseni tästä luvun kohdasta. Minun selitykseni ei varmastikaan ollut tarpeeksi kattava, joten veli Call käytti jonkin aikaa selittääkseen minulle, mitä pyhän pappeuden haltijana oleminen merkitsi. Se, että olin kelvollinen olemaan pappeudenhaltija, antoi minulle oikeuden käyttää voimaa, jonka Jumala antaa miehelle. Se, joka on kelvollinen olemaan pappeudenhaltija, voi oikeutetusti suorittaa niitä toimituksia, joita Jumala on asettanut ihmiskunnan pelastukseksi. Tämä valtuus tulee suoraan Vapahtajalta itseltään, pappeudenhaltijoiden katkeamattoman ketjun kautta.
Puhutteluni veli Callin kanssa oli varmaankin jotensakin tyydyttävä, sillä minut vietiin diakonien koorumin kokoukseen. Siellä piispakunnan jäsenet asettivat kätensä pääni päälle ja piispa, joka sattui tuolloin olemaan isäni, antoi minulle Aaronin pappeuden ja asetti minut diakonin virkaan. Toiset diakonit hyväksyivät minut myös joukkoonsa pappeuskoorumin jäseneksi.
Sain ensimmäisen tilaisuuteni käyttää pappeutta jakamalla sakramentin seurakuntamme jäsenille sakramenttikokouksessa tuona iltana. Sinä päivänä sakramentti sai uuden merkityksen mielessäni. Kun katselin tarjottimen kulkua kirkon jäseneltä toiselle, huomasin, etteivät kaikki suhtautuneet sakramenttiin samalla tavalla. Oli niitä, jotka näyttivät nauttivan sakramentin rutiininomaisesti, mutta oli hyvin monia, jotka ottivat sakramentin vastaan suurella kunnioituksella.
Vuosien myötä olen, kuten me kaikki, osallistunut moniin sakramenttikokouksiin, ja minulle se merkitsee todellakin enemmän kuin vain pelkkää kokousta. Sakramentin nauttiminen tarjoaa meille pyhän hetken pyhässä paikassa. Teemme niin sen käskyn mukaisesti, jonka Herra antoi Opin ja liittojen luvussa 59:
”Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, mene rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni” (jae 9).
Alusta alkaen, ennen kuin maailma oli järjestetty, Jumala esitti suunnitelman, jonka kautta Hän antaisi lapsilleen siunauksia sen mukaan, kuinka he noudattaisivat Hänen käskyjään. Hän ymmärsi kuitenkin, että toisinaan maailman asiat hämmentäisivät meitä ja tarvitsisimme säännöllistä muistutusta liitoistamme ja Hänen lupauksistaan.
Yksi ensimmäisistä Aadamille annetuista käskyistä oli, että hänen oli palveltava Herraa ja uhrattava katraidensa esikoiset uhriksi Hänelle. Tämä toimitus annettiin muistutukseksi ihmisille, että Jeesus Kristus tulisi maailmaan ja antaisi lopulta itsensä uhriksi.
”Ja Aadam oli kuuliainen Herran käskyille.
Ja monen päivän kuluttua Herran enkeli ilmestyi Aadamille ja sanoi: Miksi sinä uhraat uhreja Herralle? Ja Aadam sanoi hänelle: En tiedä, paitsi että Herra käski minua.
Ja silloin enkeli puhui sanoen: Tämä on Isän Ainosyntyisen uhrin vertauskuva, hänen, joka on täynnä armoa ja totuutta.” (Moos. 5:5–7.)
Tuosta päivästä alkaen Vapahtajamme aikoihin asti taivaallisen Isän lapsia käskettiin uhraamaan uhreja. Se päättyi Vapahtajan sovitusuhriin. Silloin, tuon uhrauksen toteuttamista edeltävänä iltana, Vapahtaja asetti Herran aterian sakramentin auttaakseen meitä muistamaan Hänet sekä sovituksen, jonka Hän teki koko ihmiskunnan puolesta. Muinaisen uhrauksen lain sekä sakramentin avulla Herra auttoi meitä vakuuttumaan siitä, ettemme unohtaisi Hänen lupauksiaan ja vaatimusta, että seuraisimme Häntä ja noudattaisimme Hänen tahtoaan.
Uudessa testamentissa on kertomus, jossa Herra jakaa sakramentin opetuslapsilleen. Tämä löytyy Matteuksen evankeliumin luvusta 26:
”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ’Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.’
Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä, te kaikki.
Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.’” (Jakeet 26–28.)
Mormonin kirjassa 3. Nefin kirjan luvussa 18 on yksityiskohtainen selostus siitä, kuinka Vapahtaja antaa sakramentin nefiläisille:
”Ja tapahtui, että Jeesus käski opetuslastensa tuoda hänelle vähän leipää ja viiniä.
Ja heidän ollessaan hakemassa leipää ja viiniä hän käski väkijoukon istuutua maahan.
Ja kun opetuslapset olivat tuoneet leipää ja viiniä, hän otti leipää ja mursi ja siunasi sen, ja hän antoi opetuslapsille ja käski heidän syödä.
Ja kun he olivat syöneet ja olivat kylläisiä, hän käski heidän antaa väkijoukolle.
Ja kun väkijoukko oli syönyt ja oli kylläinen, hän sanoi opetuslapsille: Katso, asetettakoon teidän joukostanne yksi, ja hänelle minä annan vallan murtaa leipää ja siunata sen ja antaa sitä minun kirkkoni väelle, kaikille niille, jotka uskovat ja jotka ottavat kasteen minun nimeeni.
Ja pitäkää aina huoli, että teette tämän niin kuin minä olen tehnyt, niin kuin minä olen murtanut leivän ja siunannut sen ja antanut sitä teille.
Ja tehkää tämä minun ruumiini muistoksi, jonka minä olen näyttänyt teille. Ja se on todistuksena Isälle siitä, että te aina muistatte minut. Ja jos te aina muistatte minut, minun Henkeni on oleva teidän kanssanne.
Ja tapahtui, että kun hän oli sanonut nämä sanat, hän käski opetuslastensa ottaa viiniä maljasta ja juoda sitä ja antaa myös väkijoukolle, että se joisi sitä.
Ja tapahtui, että he tekivät niin ja joivat sitä ja tulivat kylläisiksi; ja he antoivat väkijoukolle, ja se joi, ja se tuli kylläiseksi.
Ja kun opetuslapset olivat tehneet tämän, Jeesus sanoi heille: Siunattuja olette te tämän tähden, mitä olette tehneet, sillä tämä täyttää minun käskyni, ja tämä todistaa Isälle, että te haluatte tehdä sen, mitä minä olen käskenyt teidän tehdä.” (Jakeet 1–10.)
Hän opetti sangen selkeästi, että meidän tulisi haluta tehdä se, mitä Hän on käskenyt meidän tehdä. On täysin odotettavissa, että omana aikanammekin meitä käskettäisiin taas nauttimaan sakramentti. Kuten Opissa ja liitoissa sanotaan:
”On tarpeen, että kirkko kokoontuu usein yhteen nauttimaan leipää ja viiniä Herran Jeesuksen muistoksi” (OL 20:75).
Sakramentin nauttimisen tarkoitus on tietenkin Herran kanssa tekemiemme liittojen uudistaminen.
Vanhin Delbert L. Stapley opetti meitä tässä asiassa sanoessaan liitoista:
”Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on liitto Jumalan ja Hänen kansansa välillä. – – Kun Jumalan valtuuttama palvelija kastaa meidät, teemme liiton toteuttaa Jumalan tahdon ja noudattaa Hänen käskyjään. – – Nauttimalla sakramentin uudistamme kaikki Herran kanssa tekemämme liitot ja lupaamme ottaa Hänen Poikansa nimen päällemme, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1965, s. 14.)
Sakramentti on yksi kirkon pyhimmistä toimituksista. Kun nautimme sakramentin kelvollisina, saamme tilaisuuden kasvaa hengellisesti.
Muistan, kuinka lapsena ollessani sakramentin jakamisen aikana soitettiin kaunista musiikkia. Johtavat veljet pyysivät meitä pian lopettamaan tuon käytännön, sillä ajatuksemme keskittyivät musiikkiin eivätkä Herramme ja Vapahtajamme sovitusuhriin. Sakramentin jakamisen aikana siirrämme maailman syrjään. Se on hengellisen uudistumisen hetki, jolloin tunnustamme tämän meille jokaiselle henkilökohtaisesti tarjotun toimituksen syvän hengellisen merkityksen. Jos nautimme sakramentin välinpitämättömästi, menetämme tilaisuuden kasvaa hengellisesti.
Vanhin Melvin J. Ballard sanoi kerran:
”Todistan, että sakramenttipalvelukseen liittyy henki, joka lämmittää sielun kiireestä kantapäähän; ihminen voi tuntea henkensä haavojen parantuvan ja taakan keventyvän. Sielu, joka on kelvollinen ja todella halajaa tätä hengellistä ravintoa, saa siitä lohtua ja iloa.” (”Sakramentti”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 23.)
Kun nautimme sakramentin kelvollisina, muistamme Herramme ja Vapahtajamme uhrauksen, että Hän antoi henkensä ja otti päälleen maailman synnit, jotta me saisimme kuolemattomuuden siunauksen. Otamme päällemme Vapahtajamme nimen ja lupaamme aina muistaa Hänet ja pitää Hänen käskynsä – eli ”elää jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (OL 84:44).
Vanhemmat, teillä on velvollisuus opettaa perheellenne, kuinka tärkeää on osallistua sakramenttikokoukseen viikoittain. Sen tulisi olla säännöllinen perheen käytäntö. Jokainen perhe tarvitsee tuota uudistamisen ja sitoutumisen aikaa elääkseen evankeliumin mukaisesti Vapahtajan opettamalla tavalla. Kunnolla valmistautuneet perheet osallistuvat sakramenttikokoukseen kunnioituksen hengessä ja kiitollisina tilaisuudesta nauttia pyhiä vertauskuvia.
Muistan erään perheemme kokemuksen lomaillessamme eräässä lomakeskuksessa. Koska lomamatkaamme kuului myös yksi sunnuntaipäivä, teimme järjestelyjä voidaksemme osallistua sakramenttikokoukseen läheisessä kappelissa. Sadat muutkin lomakeskuksessa olleet tekivät samoin. Kappeli oli ääriään myöten täynnä. Ennen kokouksen alkua piispa pyysi paikalla olevia kelvollisia ja asiallisesti pukeutuneita diakoneja osallistumaan sakramentin jakamiseen. Sopiva määrä heitä astui esiin valkoisissa paidoissaan ja solmioissaan saamaan ohjeita siitä, kuinka niin suuren joukon kanssa tuli toimia. Toimitus suoritettiin kunnioittavasti ja tehokkaasti. Kun katselin seurakuntaa, näin, että kokouksessa vallitseva henki liikutti monia syvästi.
Kun palasimme lomakeskukseen, sapatinpäivän toiminnat erosivat selvästi siitä, mitä arkena tapahtui. Veneet pysyivät kiinnitettyinä laituriin, järvessä oli tuskin lainkaan uimareita ja pukeutuminen oli hyvin sopivaa sapatinpäivälle. Nuo perheet näkivät Herran lupauksen täyttymisen: menemällä rukoushuoneeseen Hänen pyhänä päivänään ja uudistamalla liittonsa noudattaa käskyjä he kykenivät varjelemaan itsensä täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta (ks. OL 59:9).
Toivon, että jokainen meistä voisi kunnioittaa sapattia entistä enemmän. Toivon, että voimme täydellisemmin ymmärtää, kuinka erityinen siunaus sakramentin nauttiminen on ja mikä sen merkitys on elämässämme. Toivon, että muistamme aina Hänet ja pidämme Hänen käskynsä, jotka Hän on antanut meille, jotta elämän tarkoitus ja iankaikkisuuksien toivo tulevaisuudessa täyttyisi. Tämä työ, jossa olemme mukana, on Herran työtä. Jumala elää. Jeesus on Kristus, maailman Vapahtaja. Me saamme olla mukana tässä suuressa evankeliumin suunnitelmassa, jossa sakramentilla on hyvin tärkeä osa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.