Käyn Herran tietä mä uskollisesti
Päättäkäämme täällä ja nyt seurata sitä suoraa polkua, joka johtaa kotiin meidän kaikkien Isän luo.
Monia vuosia sitten ollessani tehtävissä kauniilla Tongan saarilla sain etuoikeuden käydä tutustumassa kirkkomme kouluun, Liahonan lukioon, jossa nuoriamme opettavat opettajat, joilla on yhteinen uskon side – kouluttaen mieltä ja valmistaen elämään. Astuessani tuossa tilanteessa erääseen luokkaan huomasin lasten seuraavan täysin syventyneinä tongalaista opettajaansa. Hänen ja oppilaiden kirjat olivat suljettuina pulpeteilla. Käsissään opettajalla oli oudon näköinen kalastusviehe, joka oli tehty pyöreästä kivestä ja suurista näkinkengistä. Sain kuulla, että se oli maka-feke, mustekalapyydys. Tongassa mustekala-ateria on herkkuruokaa.
Opettaja selitti, että tongalaiset kalastajat lipuvat riutan yli meloen kellukkein varustettua kanoottiaan toisella kädellä ja roikottaen maka-fekeä laidan yli toisella. Mustekala säntää esiin kalliokolostaan ja tarttuu syöttiin erehtyen pitämään sitä hyvin haluttavana ateriana. Mustekalan ote on niin pitävä ja sen vaisto olla päästämättä käsistään arvokasta palkintoa on niin vahva, että kalastajat voivat heilauttaa sen suoraan kanoottiin.
Opettajan oli helppo siirtyä selittämään innokkaille ja kokemattomille nuorille, että Paholainen, itse Saatana, on muovannut niin kutsuttuja maka-fekejä pyydystääkseen pahaa aavistamattomia ihmisiä ja ottaakseen haltuunsa heidän kohtalonsa.
Nykyään meitä ympäröivät maka-feket, joita Paholainen roikottaa edessämme ja joilla hän yrittää viekoitella meitä ja sitten pyydystää meidät. Kun on tarttunut sellaisiin maka-fekeihin, niistä on hyvin vaikeaa – ja joskus lähes mahdotonta – päästää irti. Meidän on tunnistettava, mitä ne ovat, ja päättää sitten horjumatta välttää niitä, jos haluamme olla turvassa.
Edessämme on jatkuvasti moraalittomuuden maka-feke. Miltei kaikkialla ympärillämme on niitä, jotka haluaisivat meidän uskovan, että se, mitä kerran pidettiin moraalittomana, on nyt hyväksyttävää. Ajattelen pyhien kirjoitusten kohtaa: ”Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi; jotka kääntävät pimeyden valoksi ja valon pimeydeksi.”1 Sellainen on moraalittomuuden maka-feke. Mormonin kirjassa meille muistutetaan, että siveys ja hyveellisyys ovat kaikkein kallisarvoisinta.
Kun kiusaus tulee, muistakaa apostoli Paavalin viisas neuvo hänen julistaessaan: ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”2
Seuraavaksi Paholainen roikottaa edessämme myös pornografian maka-fekeä. Hän haluaisi meidän uskovan, ettei pornografian katsominen todellisuudessa vahingoita ketään. Kuinka osuva onkaan Alexander Popen klassikko An Essay on Man:
Pahe on pelottava hirviö, jota vihaa jo ensi näkemältä.
Kuitenkin kun sen näkee liian usein,
Sen kasvot käyvät tutuiksi,
Ensin me siedämme, sitten säälimme, sitten omaksumme.3
Jotkut julkaisijat ja kustantamot häpäisevät kirjapainonsa painamalla joka päivä miljoonia kappaleita pornografiatuotteita. Mitään kuluja ei säästetä valmistettaessa tuotetta, jota varmasti katsotaan ja katsotaan vielä uudelleen. Yksi helpoimmin käytettävistä pornografian lähteistä nykyään on Internet, josta tietokoneen avaamalla saa välittömästi hyppysiinsä lukemattomia pornografiaa esitteleviä sivuja. Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Pelkään, että tätä tapahtuu joissakin teidän kodeissanne. Se on turmiollista. Se on säädytöntä ja saastaista. Se on houkuttelevaa ja muodostuu tavaksi. Se vie [teidät] turmioon varmemmin kuin mikään muu tässä maailmassa. Tämä siivoton törky tekee riistäjistä varakkaita ja sen uhreista köyhiä.”4
Yhtä tahriintunut on elokuvatuottaja, televisio-ohjelman tekijä tai viihdyttäjä, joka edistää pornografiaa. Kauan sitten menetettyjä ovat menneiden vuosien rajoitukset. Nyt vaaditaan niin sanottua realismia, jonka tuloksena olemme nykyään tämän saastan ympäröimiä.
Välttäkää kaikkea, mikä edes muistuttaisi pornografiaa. Se tylsistyttää hengen ja syövyttää omantunnon. Meille kerrotaan Opissa ja liitoissa: ”Se, mikä ei rakenna, ei ole Jumalasta ja on pimeyttä.”5 Sellaista on pornografia.
Mainitsen seuraavaksi huumeiden ja alkoholin maka-feken. Kun tähän maka-fekeen kerran tarttuu, siitä on erityisen vaikeaa luopua. Huumeet ja alkoholi sumentavat ajattelun, poistavat estoja, murtavat perheitä, särkevät unelmia ja lyhentävät elämää. Niitä löytyy kaikkialta, ja niitä asetetaan tarkoituksella vaaralle alttiiden nuorten tielle.
Jokaisella meistä on ruumis, jonka rakastava taivaallinen Isä on uskonut hoiviimme. Meille on annettu käsky pitää siitä huolta. Voimmeko me tahallamme käyttää väärin tai vahingoittaa ruumistamme joutumatta siitä vastuuseen? Emme voi! Apostoli Paavali on julistanut: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? – –
Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.”6
Pitäkäämme ruumiimme – temppelimme – hyväkuntoisena ja puhtaana, vapaana vahingollisista aineista, jotka tuhoavat fyysisen, henkisen ja hengellisen hyvinvointimme.
Viimeinen maka-feke, jonka haluan tänään mainita, on sellainen, joka voi murskata itsetuntomme, tuhota ihmissuhteemme ja jättää meidät epätoivoiseen tilanteeseen. Se on liiallisen velan maka-feke. On inhimillinen taipumus haluta asioita, jotka kohottavat asemaamme ja arvovaltaamme. Elämme aikaa, jolloin lainanotto on helppoa. Voimme ostaa miltei mitä tahansa, mitä voisimme ikinä haluta, vain käyttämällä luottokorttia tai ottamalla lainaa. Äärimmäisen suosittuja ovat luotot, joissa luoton määrä vastaa luoton vakuutena jo käytetyn asunnon arvoa. Emme ehkä tajua tällaisen luoton merkitsevän sitä, että koti on annettu pantiksi kahteen kertaan. Tilinteon päivä tulee, jos elämme jatkuvasti yli varojemme.
Veljeni ja sisareni, välttäkää ajattelutapaa, että eilisen ylellisyyksistä on tullut tämän päivän välttämättömyyksiä. Ne eivät ole välttämättömyyksiä, ellemme me tee niistä sellaisia. Monet ottavat pitkäaikaisen velan ja huomaavat sitten muutosten tulevan: ihmiset sairastuvat tai tulevat toimintakyvyttömiksi, yritykset kaatuvat tai vähentävät väkeä, työpaikkoja menetetään, luonnonkatastrofit kohtaavat meitä. Monestakin syystä käy niin, ettei suurten velkojen lyhennyksiä voida enää suorittaa. Velastamme tulee kuin Damokleen miekka, joka roikkuu päämme yllä ja uhkaa tuhota meidät.
Kehotan teitä hartaasti elämään varojenne mukaan. Ei voi kuluttaa enemmän kuin ansaitsee ja pysyä maksukykyisenä. Lupaan teille, että olette silloin onnellisempia kuin olisitte, jos kantaisitte jatkuvasti huolta siitä, kuinka selviydytte sellaisen velan seuraavasta maksuerästä, joka ei ole välttämätön. Opista ja liitoista me luemme: ”Maksa velka, johon olet joutunut – –. Vapauta itsesi orjuudesta.”7
On tietenkin olemassa lukuisia muita maka-fekejä, joita Paholainen roikottaa edessämme johtaakseen meidät pois vanhurskauden polulta. Taivaallinen Isämme on kuitenkin antanut meille elämän ja sen myötä kyvyn ajatella, käyttää järkeä ja rakastaa. Meillä on voima vastustaa mitä tahansa kiusausta ja kyky päättää polku, jota kuljemme, suunta, johon matkaamme. Tavoitteemme on Jumalan selestinen valtakunta. Tarkoituksemme on suunnata kulkumme suoraa reittiä siihen suuntaan.
Kaikille, jotka kulkevat elämän tietä, taivaallinen Isämme antaa varoituksen: Varokaa kiertoteitä, salakuoppia, ansoja. Nuo ovelasti asetellut ja taitavasti naamioidut maka-feket houkuttelevat meitä tarttumaan niihin ja menettämään sen, mitä eniten haluamme. Älkää antako pettää itseänne. Pysähtykää rukoilemaan. Kuunnelkaa tuota hiljaista, vienoa ääntä, joka painaa sielumme syvyyksiin Mestarin lempeän kutsun: ”Tule – – ja seuraa minua.”8 Niin tekemällä me käännymme tuhosta ja kuolemasta ja löydämme onnen ja ikuisen elämän.
On kuitenkin niitä, jotka eivät kuule, jotka eivät tottele, jotka kuuntelevat Paholaisen houkutuksia, jotka tarttuvat noihin maka-fekeihin, kunnes eivät voi päästää irti, kunnes kaikki on menetetty. Mieleeni tulee henkilö, jolla oli valtaa, nimittäin papistoon kuuluva kardinaali, itse kardinaali Wolsey. William Shakespeare kuvaili tuotteliaalla kynällään niitä majesteettisia korkeuksia, sitä ylhäistä valta-asemaa, johon kardinaali Wolsey kohosi. Samalla kynällään hän kertoi, kuinka turhamainen kunnianhimo, omanvoitonpyynti, korkean aseman ja arvovallan tarve syövytti periaatteet. Sitten seurasi traaginen alamäki, tuskallinen valitus mieheltä, joka oli saanut kaiken ja sitten menettänyt kaiken.
Kardinaali Wolsey puhuu Cromwellille, uskolliselle palvelijalleen:
Oi, Cromwell, Cromwell! Jumalaa jos puoliks
Niin oisin palvellut kuin kuningasta,
Hän ei mua vanhoillani syössyt ois
Näin alastonna vihamiesten käsiin.9
Tuon innoitetun toimeksiannon, joka olisi johtanut kardinaali Wolseyn turvaan, tuhosi pyrkyryys valtaan ja arvostukseen, vaurauden ja aseman tavoittelu. Kuten monet ennen häntä ja yhä useammat hänen jälkeensä kardinaali Wolsey lankesi.
Eräänä varhaisempana aikana muuan jumalaton kuningas koetteli erästä Jumalan palvelijaa. Taivaan innoituksen avulla Daniel tulkitsi kuningas Belsassarille seinällä olleen kirjoituksen. Tarjotuista palkkioista – jopa kuninkaallisesta viitasta ja kultakäädyistä – Daniel sanoi: ”Pidä lahjasi itse tai anna palkintosi muille.”10
Dareios, myöhempi kuningas, kunnioitti myös Danielia kohottaen hänet korkeimpaan valta-asemaan. Sitä seurasi väen kateus, satraappien mustasukkaisuus ja kunnianhimoisten miesten vehkeily.
Pettämällä ja imartelemalla kuningas Dareios saatiin kirjoittamaan julistus, jonka mukaan jokainen, joka rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi kuninkaalta, heitettäisiin leijonien luolaan. Rukoileminen oli kiellettyä. Sellaisissa asioissa Daniel ei noudattanut maallisen kuninkaan ohjeita vaan taivaan ja maan Kuninkaan, Jumalansa, ohjeita. Päivittäisistä rukouksistaan tavoitettuna Daniel tuotiin kuninkaan eteen. Rangaistus julistettiin vastahakoisesti. Daniel oli määrä heittää leijonien luolaan.
Rakastan seuraavaa Raamatun kohtaa:
”Aamun koitteessa kuningas nousi ja kiirehti leijonien luolalle. Tultuaan luolan suulle hän huusi Danielia murheellisella äänellä – –: ’Daniel – – onko Jumalasi, jota sinä alati palvelet, pystynyt pelastamaan sinut leijonilta?’ Daniel vastasi: ’Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua – –.’
Kuningas ilahtui kovin – –. [Daniel] nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa.”11
Kriittisen hädän hetkellä Danielin päättäväisyys pysyä totisena ja uskollisena toi jumalallista suojaa ja turvaisan pyhäkön.
Historian kello mittaa ajan kulkua niin kuin tiimalasin hiekka. Elämän näyttämön valtaavat uudet ihmiset. Aikamme ongelmat häämöttävät pahaenteisesti edessämme. Nykyajan elämän haasteiden ympäröiminä me odotamme taivaasta tuota pettämätöntä suunnan tunnetta, jotta voisimme kartoittaa viisaan ja oikean kurssin ja noudattaa sitä. Taivaallinen Isämme ei jätä vastaamatta pyyntöömme.
Kun ajattelen vanhurskaita henkilöitä, mieleen tulevat heti nimet Gustav ja Margarete Wacker. Saanen kuvailla heitä. Tapasin Wackerit, kun minut kutsuttiin johtamaan Kanadan lähetyskenttää vuonna 1959. He olivat muuttaneet Kingstoniin Ontarion provinssiin Kanadaan kotimaastaan Saksasta.
Veli Wacker ansaitsi elantonsa parturina. Hänen varansa olivat niukat, mutta hän ja sisar Wacker maksoivat aina enemmän kuin kymmenennen osan kymmenyksinä. Seurakunnanjohtajana veli Wacker pani alulle lähetystyörahaston, ja kuukausia kerrallaan hän oli ainoa lahjoittaja. Kun kaupungissa oli lähetyssaarnaajat, Wackerit ruokkivat heitä ja pitivät heistä huolen, eivätkä lähetyssaarnaajat lähteneet koskaan Wackerien kodista saamatta jotakin konkreettista lahjoitusta työlleen ja hyvinvoinnilleen.
Gustav ja Margarete Wackerin koti oli taivas. Heitä ei siunattu lapsilla, mutta he olivat äitinä ja isänä monille kirkon vieraille. Oppineet ja sivistyneet miehet ja naiset etsivät käsiinsä nämä nöyrät, oppia saamattomat Jumalan palvelijat ja pitivät itseään onnekkaina, jos saivat viettää tunnin heidän seurassaan. Wackerit olivat ulkonaisesti tavallisia, heidän englanninkielensä takeltelevaa ja hieman vaikeaa ymmärtää, heidän kotinsa vaatimaton. Heillä ei ollut autoa eikä televisiota, eivätkä he tehneet mitään sellaista, mihin maailma yleensä kiinnittää huomiota. Silti uskolliset tallasivat polun heidän ovelleen saadakseen osan hengestä, joka siellä vallitsi.
Maaliskuussa 1982 veli ja sisar Wacker kutsuttiin palvelemaan kokoaikaisina toimitustyöntekijöinä Washington D.C:n temppeliin. Veli ja sisar Wackerin palvellessa edelleen tässä temppelitehtävässä veli Wacker rakas vaimonsa vierellään siirtyi 29. kesäkuuta 1983 rauhallisesti pois kuolevaisuudesta saamaan iankaikkisen palkintonsa. Sopivia ovat sanat: ”[Jumala nostaa] kunniaan ne, jotka Häntä kunnioittavat.”12
Veljeni ja sisareni, päättäkäämme täällä ja nyt seurata sitä suoraa polkua, joka johtaa kotiin meidän kaikkien Isän luo, niin että saisimme iankaikkisen elämän lahjan – elämän taivaallisen Isämme edessä. Jos on asioita, jotka on muutettava tai korjattava, jotta voisimme tehdä niin, kehotan teitä hoitamaan ne nyt.
Tutun laulun sanoin
Käyn Herran tietä mä uskollisesti,
Kestän kuin pyhät ennenkin kesti.
Käskyillesi, oi Herrani,
uskollinen olen iäti.13
Rukoilen nöyrästi, että kukin meistä tekisi niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.