Minä en muista teidän syntejänne enää
Isän lunastussuunnitelman ansiosta niitä, jotka ehkä kompastuvat ja lankeavat, ei hylätä ikiajoiksi.
Minun sanomani kertoo isästä ja pojasta. Isä Alma oli profeetta, hänen poikansa Korianton lähetyssaarnaaja.
Alman pojista kaksi – Siblon sekä Korianton, joka oli nuorin – olivat lähetystyössä soramilaisten keskuudessa. Almalle tuotti suuren pettymyksen se, ettei hänen poikansa Korianton ollut pystynyt elämään lähetyssaarnaajien tasovaatimusten mukaan. Korianton oli hylännyt palvelutyön ja mennyt Sironin maahan portto Isabelin luo (ks. Alma 39:3).
”Tämä ei ollut mikään puolustus sinulle, poikani. Sinun olisi pitänyt hoitaa sitä palvelutyötä, joka sinulle oli uskottu.” (Alma 39:4.)
Alma kertoi pojalleen, että Perkele oli eksyttänyt tämän (ks. Alma 39:11). Siveettömyys on ”iljettävin kaikista synneistä lukuun ottamatta viattoman veren vuodattamista tai Pyhän Hengen kieltämistä” (Alma 39:5).
”Jumala tietää, kuinka toivon, ettet olisi syyllistynyt niin suureen rikokseen.” Sitten hän sanoi: ”En tahtoisi viipyä rikoksissasi raastaakseni sieluasi, ellei se olisi sinun hyväksesi.
Mutta katso, sinä et voi kätkeä rikoksiasi Jumalalta.” (Alma 39:7–8.)
Alma käski ankarasti poikaansa ottamaan vastaan neuvoja vanhemmilta veljiltään (ks. Alma 39:10).
Alma kertoi pojalleen, että tämän synti oli suuri, koska se käännytti pois tutkijat. ”Kun he näkivät sinun käytöksesi, he eivät tahtoneet uskoa minun sanoihini.
Ja nyt Herran Henki sanoo minulle: Käske lapsiasi tekemään hyvää, etteivät he vain eksyttäisi monen ihmisen sydäntä turmioon; sen tähden minä käsken sinua, poikani, Jumalan pelossa, lopettamaan pahat tekosi.” (Alma 39:11–12.)
Näiden vakavien nuhteiden jälkeen rakastava isä Alma muuttui opettaja Almaksi. Hän tiesi, että ”sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla” (Alma 31:5). Niinpä Alma opetti Koriantonia.
Hän puhui ensin Kristuksesta: ”Poikani, minä tahdon sanoa sinulle jotakin Kristuksen tulemisesta. Katso, minä sanon sinulle, että hän on se, joka varmasti on tuleva ottamaan pois maailman synnit; niin, hän tulee julistamaan kansalleen pelastuksen ilosanomaa.” (Alma 39:15.)
Korianton kysyi, kuinka he tietäisivät Kristuksen tulemisesta, joka oli niin kaukana edessäpäin.
Alma vastasi: ”Eikö ihmissielu ole tänä aikana Jumalalle yhtä arvokas kuin sielu tulee olemaan hänen tullessaan?” (Alma 39:17.)
Koriantonin mieltä vaivasi kuolleiden ylösnousemus (ks. Alma 40:1).
Alma oli kysynyt Jumalalta ylösnousemuksesta, ja hän kertoi Koriantonille ensimmäisestä ylösnousemuksesta ja muista ylösnousemuksista. ”On määrätty aika, jolloin kaikki tulevat esiin kuolleista” (Alma 40:4).
Hän oli kysynyt, ”mitä ihmisten sielulle tapahtuu tästä kuoleman hetkestä ylösnousemukselle määrättyyn aikaan asti” (Alma 40:7).
Sitten hän kertoi Koriantonille: ”[Kaikki ihmiset], olivatpa he hyviä tai pahoja, otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän” (Alma 40:11). Ne, ”jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan” (Alma 40:12), ja jumalattomia ”johdetaan vankeina Perkeleen tahdon mukaisesti” (Alma 40:13). Vanhurskaat jäävät ”paratiisiin, ylösnousemuksensa aikaan asti” (Alma 40:14).
”Te ette voi sanoa joutuessanne tuohon kauheaan taitekohtaan: Minä tahdon tehdä parannuksen, minä tahdon palata Jumalani luokse. Ei, te ette voi sanoa näin, koska sillä samalla hengellä, jonka vallassa ruumiinne on sillä hetkellä, kun te lähdette tästä elämästä, sillä samalla hengellä on voima pitää teidän ruumistanne vallassaan tuossa iankaikkisessa maailmassa.” (Alma 34:34.)
Alma kertoi pojalleen, ”että kuoleman ja ruumiin ylösnousemuksen välissä on aika ja sielun tila joko onnessa tai kurjuudessa aina siihen Jumalan määräämään aikaan asti, jolloin kuolleet tulevat esiin ja heidät yhdistetään jälleen, sekä sielu että ruumis, ja tuodaan seisomaan Jumalan eteen ja tuomitaan tekojensa mukaan” (Alma 40:21).
”Sielu” – eli henki – ”palautetaan ruumiiseen ja ruumis sieluun” (Alma 40:23). ”Tämä on se palauttaminen”, Alma sanoi, ”josta on puhuttu profeettojen suulla” (Alma 40:24). Hän sanoi, että ”jotkut ovat vääristelleet kirjoituksia ja kulkeneet kauas harhaan tämän asian tähden” (Alma 41:1).
Sitten Alma sanoi: ”Ja nyt, poikani, minä huomaan, että on jotakin muutakin, mikä vaivaa mieltäsi ja mitä et voi ymmärtää – mikä koskee Jumalan oikeudenmukaisuutta synnintekijän rankaisemisessa; sillä sinä yrität arvella, että on epäoikeudenmukaista määrätä synnintekijä kurjuuden tilaan.
Nyt, katso, poikani, minä selitän tämän asian sinulle.” (Alma 42:1–2.)
Alma kertoi Koriantonille Eedenin puutarhasta ja Aadamin ja Eevan lankeemuksesta: ”Ja nyt, sinä näet tästä, että meidän ensimmäiset vanhempamme erotettiin sekä ajallisesti että hengellisesti pois Herran edestä; ja näin me näemme, että heistä tuli vapaita seuraamaan omaa tahtoansa” (Alma 42:7).
”Ihmisen oli määrä kuolla” (Alma 42:6).
Sitten hän selitti, miksi kuolema oli ehdottoman välttämätön: ”Ellei lunastussuunnitelmaa olisi (jos se syrjäytettäisiin), heti heidän kuoltuaan heidän sielunsa olisi kurja, koska heidät olisi erotettu pois Herran edestä” (Alma 42:11).
Alma opetti Koriantonille oikeudenmukaisuutta ja armoa: ”Oikeudenmukaisuuden mukaisesti lunastussuunnitelmaa ei voitu toteuttaa, paitsi sillä ehdolla, että ihmiset tekevät parannuksen” (Alma 42:13).
Hän selitti: ”Armonsuunnitelmaa ei voitaisi toteuttaa, ellei sovitusta suoritettaisi; sen tähden Jumala itse sovittaa maailman synnit toteuttaakseen armonsuunnitelman, tyydyttääkseen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, jotta Jumala voisi olla täydellinen, oikeudenmukainen Jumala ja myös armollinen Jumala” (Alma 42:15).
Hän opetti Koriantonille iankaikkisen lain horjumatonta mallia (ks. Alma 42:17–25).
Hän selitti hyvin suorasukaisesti, miksi rangaistus oli välttämätön: ”Nyt, parannus ei voisi tulla ihmisten osaksi, ellei olisi rangaistusta, joka myös olisi iankaikkinen niin kuin sielun elämä olisi, säädetty vastakohdaksi onnensuunnitelmalle, joka myös olisi yhtä iankaikkinen kuin sielun elämä” (Alma 42:16).
Alma tunsi omakohtaisesti rangaistuksen tuskan ja parannuksen ilon. Hän oli itsekin kerran aiheuttanut suurta pettymystä omalle isälleen, Koriantonin isoisälle. Hän kapinoi ja kulki ympäriinsä ”pyrkien hävittämään Jumalan kirkkoa” (Alma 36:6). Enkeli löi hänet maahan – ei sen vuoksi, että hän olisi sen ansainnut, vaan isänsä ja muiden rukousten tähden (ks. Moosia 27:14).
Alma tunsi tuskaa ja syyllisyyttä ja sanoi: ”Ollessani näin piinan kiduttama, ollessani monien syntieni muiston raastama, katso, minä muistin myös kuulleeni isäni profetoivan kansalle erään Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, tulemisesta sovittamaan maailman synnit.
Nyt, kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua, joka olen katkeruuden sapessa ja kuoleman ikuisten kahleiden kietomana.
Ja nyt, katso, kun tätä ajattelin, en enää voinut muistaa tuskiani; niin, syntieni muisto ei enää raastanut minua.
Ja oi, mikä ilo, ja minkä ihmeellisen valon minä näinkään; niin, minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut!
Niin, minä sanon sinulle, poikani, ettei voinut olla mitään niin suurta ja katkeraa kuin tuskani olivat. Niin, ja sanon sinulle vielä, poikani, ettei toisaalta voi olla mitään niin suurta ja ihanaa kuin iloni oli. – –
Niin, ja siitä lähtien aina tähän asti minä olen ponnistellut lakkaamatta johdattaakseni sieluja parannukseen, johdattaakseni heitä maistamaan sitä suurta iloa, jota minä olen maistanut, jotta hekin syntyisivät Jumalasta ja täyttyisivät Pyhällä Hengellä.” (Alma 36:17–21, 24.)
Alma kysyi Koriantonilta: ”Luuletko, että armo voi ryöstää oikeudenmukaisuudelta?” (Alma 42:25.) Hän selitti, että Kristuksen sovituksen ansiosta iankaikkinen laki voisi tyydyttää kummankin vaatimukset.
Pyhän Hengen kehotuksesta (ks. OL 121:43; ks. myös Alma 39:12) Alma oli nuhdellut Koriantonia ankarasti. Sitten opetettuaan näitä evankeliumin perusperiaatteita selkeästi ja kärsivällisesti hän osoitti runsaasti rakkautta.
Profeetta Joseph Smithille opetettiin ilmoituksen kautta, että ”mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella,
ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä –
nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota olet nuhdellut, jottei hän pidä sinua vihollisenaan;
jotta hän tietäisi, että sinun uskollisuutesi on vahvempi kuin kuoleman siteet” (OL 121:41–44).
Alma sanoi: ”Oi poikani, minä toivon, ettet enää kieltäisi Jumalan oikeudenmukaisuutta. Älä yritä puolustella itseäsi vähimmässäkään määrin syntiesi tähden kieltämällä Jumalan oikeudenmukaisuuden, vaan anna sinä Jumalan oikeudenmukaisuuden ja hänen armonsa ja pitkämielisyytensä täysin vallita sydämessäsi ja anna sen alentaa itsesi tomuun asti nöyryydessä.” (Alma 42:30.)
Koriantonin isoisä – myös hänen nimensä oli Alma – kuului pappeihin, jotka olivat palvelleet jumalatonta kuningas Nooaa. Hän kuuli profeetta Abinadin todistavan Kristuksesta, ja hän kääntyi. Kuolemaan tuomittuna hän pakeni jumalattomasta hovista opettamaan Kristuksen oppia. (Ks. Moosia 17:1–4.)
Nyt vuorostaan Alma nuorempi oli isä, joka pyysi poikaansa Koriantonia tekemään parannuksen.
Nuhdeltuaan poikaansa ankarasti ja opetettuaan kärsivällisesti evankeliumin oppia rakastava isä Alma sanoi: ”Ja nyt, poikani, minä toivon, ettet enää antaisi näiden asioiden vaivata itseäsi ja antaisit vain syntiesi vaivata itseäsi sillä vaivalla, joka johdattaa sinut parannukseen” (Alma 42:29).
Tuskaa ja häpeää tuntien Korianton alensi itsensä ”tomuun asti nöyryydessä” (Alma 42:30).
Alma, joka oli sekä Koriantonin isä että myös pappeusjohtaja, oli nyt tyytyväinen Koriantonin parannukseen. Hän nosti sen kauhean syyllisyyden taakan, jota hänen poikansa kantoi, ja lähetti tämän takaisin lähetyskentälle: ”Ja nyt, oi poikani, Jumala on kutsunut sinut saarnaamaan sanaa tälle kansalle. – – Kulje tietäsi, julista sanaa vilpittömästi ja vakaasti – –. Ja Jumala suokoon sinulle minun sanani mukaisesti.” (Alma 42:31.)
Korianton liittyi veljiensä Helamanin ja Siblonin seuraan, jotka olivat pappeusjohtajien joukossa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin pohjoisenpuoleisessa maassa hän teki yhä uskollisesti evankeliumin työtä. (Ks. Alma 49:30; 63:10.)
Maailma, jossa me elämme ja jossa meidän lastemme täytyy pärjätä, on hyvin syntinen. Joka puolella on haasteita kuten pornografia, hämmennys sukupuolesta, moraalittomuus, lasten hyväksikäyttö, huumeriippuvuus ja kaikki muu. Niiden vaikutukselta ei voi mitenkään välttyä.
Uteliaisuus johtaa jotkut kiusaukseen, sitten kokeilemaan, ja jotkut joutuvat riippuvuuden ansaan. He menettävät toivon. Vastustaja korjaa satonsa ja sitoo heidät.
Saatana on pettäjä, tuhooja, mutta hänen voittonsa on tilapäinen.
Perkeleen enkelit saavat jotkut vakuuttuneiksi siitä, että he syntyvät elämään, jota he eivät voi paeta, ja että he ovat pakotettuja elämään synnissä. Kaikkein jumalattomin valhe on se, etteivät he voi muuttua ja tehdä parannusta eivätkä he saa anteeksi. Se ei voi olla totta. He ovat unohtaneet Kristuksen sovituksen.
”Sillä katso, Herra, teidän Lunastajanne, kärsi kuoleman lihassa; ja niin hän kärsi kaikkien ihmisten tuskan, jotta kaikki ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja tulla hänen luoksensa” (OL 18:11).
Kristus on Luoja, Parantaja. Minkä Hän on tehnyt, sen Hän voi myös korjata. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on parannuksen ja anteeksiannon evankeliumi (ks. 2. Nefi 1:13; 2. Nefi 9:45; MK Jaak. 3:11; Alma 26:13–14; Moroni 7:17–19).
”Muistakaa, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä” (OL 18:10).
Kuvaus, joka kertoo tästä rakastavasta isästä ja harhaan kulkeneesta pojasta ja jonka lähteenä on Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, antaa mallin, kaavan, esimerkin.
Meillä jokaisella on rakastava Isä taivaassa. Isän lunastussuunnitelman ansiosta niitä, jotka ehkä kompastuvat ja lankeavat, ei hylätä ikiajoiksi (ks. Mormonin kirja, esipuhe).
”Ja kuinka suuri hänen ilonsa onkaan sielusta, joka tekee parannuksen!” (OL 18:13.)
”Herra [ei] voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin. Kuitenkin” (OL 1:31–32) Herra sanoi: ”Se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42).
Voisiko olla suloisempia tai lohdullisempia, toivoa antavampia sanoja kuin nuo pyhien kirjoitusten sanat? ”Enkä minä, Herra, muista [heidän syntejään] enää” (OL 58:42). Se on Mormonin kirjan todistus, ja se on minun todistukseni teille. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.