Suuremman ystävällisyyden tarve
Miksi kenenkään meistä pitäisi olla niin ilkeä tai epäystävällinen muita kohtaan? Miksemme me kaikki voi osoittaa ystävällisyyttä jokaiselle ympärillämme?
Veli Monsonin jälkeen on hyvin vaikea puhua. Hän on niin humoristinen ja silti erittäin vilpitön.
Kiitos, veljeni, uskostanne ja rukouksistanne. Arvostan niitä syvästi.
Kun ihminen vanhenee, hän omaksuu pehmeämmän otteen, ystävällisemmän käytöksen. Olen ajatellut sitä viime aikoina paljon.
Olen miettinyt, miksi maailmassa on niin paljon vihaa. Olemme mukana kauheissa sodissa, joissa menetetään ihmishenkiä ja saadaan monia rampauttavia vammoja. Lähempänä meitä on hyvin paljon mustasukkaisuutta, ylpeyttä, röyhkeyttä ja pisteliästä arvostelua; isiä, jotka vihastuvat pienistä, mitättömistä asioista ja saavat vaimon itkemään ja lapset pelkäämään.
Rotujen väliset kiistat kohottavat yhä rumaa päätään. Minulle on kerrottu, että jopa täällä omassa keskuudessamme on jotakin tällaista. En voi ymmärtää, kuinka niin voi olla. Minusta näytti siltä, että me kaikki riemuitsimme vuonna 1978 presidentti Kimballin saamasta ilmoituksesta. Olin paikalla temppelissä silloin kun se tapahtui. Mielessäni tai työtovereideni mielessä ei ollut mitään epäilystä siitä, että se, mitä ilmoitettiin, oli Herran mieli ja tahto.
Nyt minulle kerrotaan, että keskuudessamme kuullaan toisinaan rotuun kohdistuvia loukkauksia ja halventavia huomautuksia. Muistutan teitä siitä, ettei kukaan, joka esittää väheksyviä huomautuksia toiseen rotuun kuuluvista, voi pitää itseään todellisena Kristuksen opetuslapsena. Eikä hän voi ajatella olevansa sopusoinnussa Kristuksen kirkon opetusten kanssa. Kuinka kukaan mies, jolla on Melkisedekin pappeus, voi ylimielisesti olettaa olevansa pappeuden arvoinen, kun taas toinen, joka elää vanhurskaasti mutta jonka iho on eri värinen, ei ole sen arvoinen?
Palvellessani ensimmäisen presidenttikunnan jäsenenä olen koko ajan havainnut sen erilaisuuden, jota näemme yhteiskunnassamme, ja puhunut siitä lukuisia kertoja. Sitä on kaikkialla ympärillämme, ja meidän täytyy pyrkiä sopeutumaan tähän erilaisuuteen.
Ymmärtäkäämme kaikki, että jokainen meistä on taivaallisen Isämme poika tai tytär, ja Hän rakastaa kaikkia lapsiaan.
Veljet, tämän kirkon pappeudenhaltijoiden keskuudessa ei ole mitään perustaa rotuvihalle. Jos ääneni kantamilla on joku, jolla on taipumusta langeta siihen, niin hän menköön Herran eteen ja pyytäköön anteeksiantoa älköönkä enää olko mukana sellaisessa.
Saan aika ajoin kirjeitä, joissa ehdotetaan asioita, joita kirjoittajien mielestä pitäisi käsitellä konferenssissa. Yksi sellainen tuli tässä äskettäin. Se on naiselta, joka kirjoittaa, että hänen ensimmäinen avioliittonsa päättyi avioeroon. Sitten hän tapasi miehen, joka vaikutti hyvin ystävälliseltä ja huomaavaiselta ihmiseltä. Pian avioliiton solmimisen jälkeen hänelle kuitenkin selvisi, että miehen raha-asiat olivat sekaisin; miehellä ei ollut juuri lainkaan rahaa, mutta silti hän jätti työpaikkansa ja kieltäytyi hakemasta uutta. Naisen oli silloin pakko mennä työhön perheen elättämiseksi.
Vuodet ovat kuluneet, ja mies on edelleen työtön. Sitten nainen puhuu kahdesta muusta miehestä, jotka menettelevät samalla tavoin kieltäytyen tekemästä työtä samalla kun kummankin vaimon on pakko tehdä pitkää päivää perhekuntansa elättämiseksi.
Paavali sanoi Timoteukselle: ”Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi” (1. Tim. 5:8). Nämä ovat hyvin voimakkaita sanoja.
Herra on sanonut nykyajan ilmoituksessa:
”Naisilla on oikeus saada elantonsa mieheltään, kunnes heidän miehensä otetaan – –.
Kaikilla lapsilla on oikeus saada elantonsa vanhemmiltaan, kunnes he tulevat täysi-ikäisiksi.” (OL 83:2, 4.)
Tämän kirkon alkuajoista lähtien aviomiestä on pidetty perheen elättäjänä. Uskon, ettei ketään sellaista miestä voida pitää hyvämaineisena jäsenenä, joka kieltäytyy tekemästä työtä perheensä elättämiseksi, jos hän fyysisesti kykenee työntekoon.
Huomautin aiemmin, etten tiennyt, miksi maailmassa on niin paljon ristiriitoja ja vihaa ja katkeruutta. Tietenkin tiedän, että se kaikki on vastustajan työtä. Hän käy meidän jokaisen kimppuun erikseen. Hän tuhoaa voimakkaita miehiä. Hän on tehnyt niin tämän kirkon perustamisajoista lähtien. Presidentti Wilford Woodruff on sanonut tämän:
”Olen nähnyt Oliver Cowderyn, kun maa tuntui järisevän hänen jalkojensa alla. En ole koskaan kuullut miehen todistavan voimakkaammin kuin hän todisti Hengen vaikutuksen alaisena. Mutta sillä hetkellä, kun hän jätti Jumalan valtakunnan, sillä hetkellä hänen voimansa hävisi. – – Häneltä riistettiin hänen voimansa niin kuin Simsonilta Delilan sylissä. Hän menetti voiman ja todistuksen, jotka hänellä olivat olleet, eikä hän koskaan enää saanut niitä täysin takaisin ollessaan lihassa, vaikka hän kuoli kirkon [jäsenenä].” (Kirkon presidenttien opetuksia: Wilford Woodruff, 2005, s. 107.)
Minulla on lupa kertoa teille erään yhteisössämme varttuneen nuoren miehen tarina. Hän ei ollut kirkon jäsen. Hän ja hänen vanhempansa olivat aktiivisia eräässä toisessa uskontokunnassa.
Hän muistaa, että hänen kasvuvuosinaan jotkut hänen myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista tovereistaan väheksyivät häntä, saivat hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja tekivät hänestä pilaa.
Hän oppi kirjaimellisesti vihaamaan tätä kirkkoa ja sen jäseniä. Hän ei nähnyt mitään hyvää kenessäkään heistä.
Sitten hänen isänsä menetti työpaikkansa, ja heidän oli muutettava. Uudessa paikassa hän pääsi 17-vuotiaana opiskelemaan collegeen. Siellä hän tunsi ensimmäistä kertaa elämässään ystävien lämpöä, joista yksi, Richard nimeltään, pyysi häntä liittymään yhdistykseen, jonka puheenjohtajana toimi. Hän kirjoittaa: ”Ensimmäisen kerran elämässäni joku halusi olla kanssani. En tiennyt, kuinka suhtautua, mutta onneksi liityin. – – Se johtui tunteesta, jota rakastin, tunteesta, että minulla oli ystävä. Olin rukoillut sellaista koko elämäni ajan. Ja nyt 17 vuoden odotuksen jälkeen Jumala vastasi tuohon rukoukseen.”
Kun hän oli 19-vuotias, hän huomasi olevansa Richardin telttakaverina heidän kesätyössään. Hän pani merkille, että Richard luki erästä kirjaa joka ilta. Hän kysyi, mitä Richard luki. Richard kertoi hänelle lukevansa Mormonin kirjaa. Hän lisää: ”Vaihdoin nopeasti aihetta ja menin nukkumaan. Olihan se sentään kirja, joka oli pilannut lapsuuteni. Yritin unohtaa sen, mutta viikko kului enkä saanut unta. Miksi hän luki sitä joka ilta? Pian en pystynyt enää kestämään päätäni vaivaavia vastaamattomia kysymyksiä. Niinpä eräänä iltana kysyin häneltä, mikä siinä kirjassa oli niin tärkeää. Mistä se kertoi? Hän ojensi kirjaa minulle. Sanoin nopeasti, etten halunnut koskaan koskea siihen kirjaan. Halusin vain tietää, mistä kirja kertoi. Hän alkoi lukea kohdasta, johon oli lopettanut. Hän luki Jeesuksesta ja ilmestymisestä Amerikan mantereella. Olin järkyttynyt. En tiennyt, että mormonit uskoivat Jeesukseen.”
Richard pyysi häntä laulamaan kanssaan vaarnakonferenssin kuorossa. Päivä tuli, ja konferenssi alkoi. ”Vanhin Gary J. Coleman seitsemänkymmenen ensimmäisestä koorumista oli vierailevana puhujana. Sain tietää konferenssin aikana, että hänkin [oli käännynnäinen]. Lopussa Richard alkoi vetää minua käsivarresta puhumaan miehen kanssa. Viimein suostuin, ja lähestyessäni vanhin Colemania hän kääntyi ja hymyili minulle. Esittelin itseni ja sanoin, etten ollut jäsen ja että olin vain tullut laulamaan kuorossa. Hän sanoi hymyillen olevansa iloinen siitä, että olin siellä, ja totesi, että musiikki oli kaunista. Kysyin häneltä, kuinka hän tiesi, että kirkko oli totta. Hän kertoi minulle lyhyen version todistuksestaan ja kysyi, olinko lukenut Mormonin kirjaa. Vastasin kieltävästi. Hän lupasi minulle, että kun ensimmäisen kerran lukisin kirjaa, tuntisin Hengen.”
Kerran sen jälkeen tämä nuorukainen ja hänen ystävänsä olivat matkalla. Richard antoi hänelle Mormonin kirjan ja pyysi häntä lukemaan sitä ääneen. Hän teki niin, ja äkkiä Pyhän Hengen innoitus kosketti häntä.
Aikaa kului, ja hänen uskonsa vahvistui. Hän päätti mennä kasteelle. Hänen vanhempansa olivat sitä vastaan, mutta hän toteutti aikeensa, ja hänet kastettiin tämän kirkon jäseneksi.
Hänen todistuksensa vahvistuu edelleen. Vain muutama viikko sitten hänet vihittiin kauniin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan tytön kanssa ajaksi ja iankaikkisuudeksi Suolajärven temppelissä. Vanhin Gary J. Coleman toimi liiton sinetöijänä.
Kertomus päättyy tähän, mutta siinä on tärkeitä opetuksia. Yksi on se valitettava tapa, jolla hänen nuoret mormonitoverinsa kohtelivat häntä.
Seuraavaksi on se tapa, jolla hänen löytämänsä uusi ystävä Richard kohteli häntä. Se oli täysin päinvastainen kuin hänen aiempi kokemuksensa. Se johti hänen kääntymykseensä ja kasteeseensa erittäin suuresta epätodennäköisyydestä huolimatta.
Tällainen ihme voi tapahtua ja tapahtuu, kun on ystävällisyyttä, kunnioitusta ja rakkautta. Miksi kenenkään meistä pitäisi olla niin ilkeä tai epäystävällinen muita kohtaan? Miksemme me kaikki voi osoittaa ystävällisyyttä jokaiselle ympärillämme? Miksi on niin paljon katkeruutta ja vihamielisyyttä? Se ei kuulu Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.
Me kaikki kompastumme toisinaan. Me kaikki teemme virheitä. Mukailen Jeesuksen sanoja Herran rukouksessa: ”Ja anna meille meidän rikkomuksemme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet” (ks. Matt. 6:12; JST, Matthew 6:13).
William W. Phelps, joka oli profeetta Josephin läheinen ystävä, petti hänet vuonna 1838, mikä johti Josephin vangitsemiseen Missourissa. Kun veli Phelps tajusi, miten kauhean pahuuden hän oli tehnyt, hän kirjoitti profeetalle pyytäen anteeksiantoa. Profeetta vastasi osin seuraavasti:
”On totta, että olemme kärsineet paljon käyttäytymisesi tähden – se katkera malja, joka oli jo kyllin täynnä kuolevaisten juotavaksi, täyttyi tosiaankin ylitsevuotavaksi, kun Sinä käännyit meitä vastaan. – –
Malja on kuitenkin juotu; taivaallisen Isämme tahto on täytetty ja me olemme yhä elossa, mistä kiitämme Herraa. – –
Koska uskon, että tunnustuksesi on totinen ja parannuksesi vilpitön, olen iloinen voidessani jälleen ojentaa sinulle toveruuden oikean käden, ja riemuitsen tuhlaajapojan paluusta.
Kirjeesi luettiin viime sunnuntaina pyhille ja heidän mielipidettään kysyttiin. Päätettiin yksimielisesti, että W. W. Phelps otetaan seurakunnan yhteyteen.
’Tule, rakas veli, sota päättynyt on Ja vanhat ystävät taas ystäviä on.’” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 164.)
Veljet, tätä profeetan ilmaisemaa henkeä meidän täytyy kehittää elämässämme. Me emme voi olla omahyväisiä siitä. Me olemme Herramme kirkon jäseniä. Meillä on velvollisuus Häntä sekä itseämme ja muita kohtaan. Tämä syntinen vanha maailma tarvitsee kipeästi voiman miehiä, hyveen miehiä, uskon ja vanhurskauden miehiä, miehiä, jotka ovat halukkaita antamaan anteeksi ja unohtamaan.
Nyt lopuksi minulla on ilo huomauttaa, että antamani esimerkit ja kertomukset eivät edusta kansamme suuren enemmistön tekoja ja asenteita. Näen kaikkialla ympärilläni uskomattoman ylitsevuotavaa rakkautta ja huolenpitoa muista.
Viikko sitten tämä sali oli täynnä kauniita nuoria naisia, jotka pyrkivät elämään evankeliumin mukaan. He ovat auliita toisiaan kohtaan. He pyrkivät vahvistamaan toisiaan. He ovat kunniaksi vanhemmilleen ja kodeille, joista he tulevat. He ovat tulossa naisiksi ja toteuttavat kautta elämänsä ihanteita, jotka motivoivat heitä tällä hetkellä.
Ajatelkaa sitä valtavaa määrää hyvää, mitä Apuyhdistyksen naiset tekevät. Heidän hyvien tekojensa varjo ulottuu kaikkialle halki maailman. Naiset ottavat ja antavat aikaansa, rakastavaa huolenpitoaan ja voimavarojaan auttaakseen sairaita ja köyhiä.
Ajatelkaa huoltotyöohjelmaa, johon kuuluvat vapaaehtoiset vievät ruokaa, vaatteita ja muuta tarpeellista niille, jotka ovat ahdingossa.
Ajatelkaa kauaskantoisia humanitaarisia ponnistuksiamme, jotka ulottuvat kirkkomme jäsenistöä kauemmas köyhyyden vaivaamille maailman kansoille. Tuhkarokon vitsaus on poistumassa monilta alueilta tämän kirkon avustusten ansiosta.
Tarkkailkaa jatkuvan koulutusrahaston toimintaa, joka kohottaa tuhansia köyhyyden ikeestä tuoden heidät tiedon ja vaurauden auringonvaloon.
Ja näin voisin jatkaa muistuttaen teitä tämän kirkon hyvien ihmisten valtavasta työstä toistensa elämän siunaukseksi, ja ponnistuksista, jotka ulottuvat halki maailman sen köyhien ja hädänalaisten auttamiseksi.
Sille hyvälle, jota me voimme tehdä, sille vaikutukselle, joka meillä voi olla muihin, ei ole loppua. Älkäämme viipykö arvostelevissa tai kielteisissä asioissa. Rukoilkaamme voimaa, rukoilkaamme kykyä ja halua auttaa muita. Säteilkäämme evankeliumin valoa kaikkina aikoina ja kaikkialla, jotta Lunastajan Henki säteilisi meistä.
Herran Joosualle lausumia sanoja käyttäen, veljet: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi” (Joos. 1:9).
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.