Herralle varttuminen
Niiltä, jotka todella haluavat ”varttua Herralle”, vaaditaan, että he määrätietoisesti palvelevat muita vaikeissakin olosuhteissa.
Joitakin kuukausia sitten matkustin autossa kahden rohkean vanhemman lähetyssaarnaajasisaren kanssa. He olivat päättäneet löytää erään seurakuntalaisen asunnon, joka sijaitsi keskellä köyhää kaupunginosaa Yhdysvaltain itäosassa. Istuessani takapenkillä henkeäni pidätellen auton paikannin kailotti säännöllisesti: ”Väärä suunta, väärä suunta!” Karttaa lukeva lähetyssaarnaaja teki lannistumatta reittiehdotuksia kaupungin katusokkelossa, kunnes lopulta löysimme sen sisaren kodin, jota he olivat luvanneet opettaa lukemaan ja kirjoittamaan.
Näiden ainutlaatuisten sisarten teot ja asenteet ilmaisivat jotakin sellaista, mikä on paljon enemmän kuin heijastus heidän kuolevaisuudessa viettämistään vuosista. He osoittivat todellista hengellistä kypsyyttä.
Mormonin kirjan suuri profeetta Helaman nimesi poikansa esi-isiensä mukaan Nefiksi ja Lehiksi, ja ”he alkoivat varttua Herralle”1. Olimmepa nuoria tai jonkin verran vanhempia, meidän kaikkien on tehtävä samoin.
Ajatus Herralle varttumisesta on kunnioitusta herättävä. Toisin kuin fyysisessä kasvamisessa, me emme kypsy hengellisesti ennen kuin päätämme, kuten apostoli Paavali asian ilmaisi, jättää ”sen mikä kuuluu lapsuuteen”2.
Päivittäinen rukous ja pyhien kirjoitusten tutkiminen, kuuliaisuus käskyille sekä kasteessa ja temppelissä tehdyille liitoille ovat keskeisiä Herralle varttumisessa. Opimme kulkemaan Herran tietä, kun teemme sitä, mikä vie meitä lähemmäksi taivaallista Isää, ja kun opetamme lapsiamme ja muita tekemään samoin. Jätämme ”sen mikä kuuluu lapsuuteen”, kun päätämme tulla Kristuksen kaltaisiksi ja palvella toisia niin kuin Hän haluaa meidän tekevän.
Kun kirkko järjestettiin tänä taloudenhoitokautena, Herra selitti, että ne, jotka otetaan ”kasteen kautta hänen kirkkoonsa”, olisivat osaksi niitä, jotka ”tahtovat ottaa päällensä Jeesuksen Kristuksen nimen päätettyään lujasti palvella häntä loppuun asti”3. Sillä tarkoitetaan, että meidän on oltava ”lujia ja järkkymättömiä” ja tehtävä ”aina runsaasti hyviä tekoja” 4 elämämme jokaisena päivänä. Nykyään kun kirkko kasvaa 170 maassa eri puolilla maailmaa, niiltä, jotka todella haluavat ”varttua Herralle”, vaaditaan, että he määrätietoisesti palvelevat muita vaikeissakin olosuhteissa. Tämä kirkon laajeneminen merkitsee sitä, että monella meistä tulee olemaan tilaisuuksia palvella uusia käännynnäisiä.
Sain kokea unohtumattoman esimerkin sellaisesta määrätietoisesta palvelusta niiden hyväksi, joille evankeliumi on uusi asia, kun kuljin niiden omistautuneiden lähetyssaarnaajasisarten matkassa, joita väärään suuntaan kääntymiset eivät lannistaneet. Toinen sisarista oli lähes 80-vuotias leski ja toinen yli kuusikymmenvuotias yksinhuoltaja. Sain omin silmin nähdä toisenkin esimerkin siitä tuossa samassa seurakunnassa.
Tämä seurakunta koostuu kaikenikäisistä jäsenistä, jotka ovat lähtöisin monesta eri maasta ja joiden taloudellinen tilanne sekä kokemus kirkossa ovat hyvin erilaisia. Monet niistä, joilla on eniten kokemusta kirkossa, ovat kiireisiä, ylempiä tutkintoja suorittavia pariskuntia, joilla on vaativa aikataulu ja nuori perhe.
Näin erään nuoren äidin, joka palveli seurakunnassa opastaen uudempia käännynnäisiä kotikäyntityössä. Sillä aikaa kun aviomies hoiti heidän vauvaansa, tämä sisar näytti innolla esimerkkiä rakastavasta huolenpidosta kahdelle afrikkalaiselle sisarelle. Tämä huolenpito merkitsi sitä, että hän opetti näille sisarille, kuinka toimia uudessa maassa ja lisäksi kuinka sopeutua uuteen uskontoonsa.
Esimerkillään tämä kotikäyntityön ohjaaja opetti näille afrikkalaisille sisarille, kuinka Herra haluaisi meidän palvelevan toinen toistamme. Apostoli Paavalin sanat kuvaavat rakastavasti sitä, mitä näin tämän sisaren toimissa näitä uusia käännynnäisiä kohtaan: ”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä – –. Rakastimme teitä niin hellästi, – – valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.”5 Tuo nuori ohjaaja toi jokaisella käynnillä mukanaan iloisen mielen, ystävällisen auttavan käden sekä kotikäyntisanoman.
Aikanaan nämä sisaret valmistelivat yhdessä kotikäyntisanoman, jonka he esittivät muiden sisarten kodeissa. Arvioimalla tarpeita ja palvelemalla paikan päällä käyntien yhteydessä heistä tuli todellisia Apuyhdistyksen sisaria, jotka olivat sitoutuneita kohottamaan, lohduttamaan ja kannustamaan toinen toistaan. Luulenpa, etten voi koskaan kuulla ilmausta ”heidän sydäntensä tulee olla yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa”6 ilman, että ajattelisin noita kolmea onnellista, rakastavaa naista, jotka määrätietoisesti muita palvelemalla osoittivat, mitä ”varttua Herralle” tarkoittaa.
Uskollisen ja määrätietoisen palvelemisen lisäksi toinen tapa, jolla päätämme varttua Herralle, on se, että haluamme ponnistella eteenpäin7 uskossa – silloinkin kun emme oikein tiedä, mitä tehdä. Miettikääpä Nefin kertomusta siitä, kuinka häntä käskettiin rakentamaan laiva. Hän kertoi tapauksesta:
”Ja tapahtui, että Herra puhui minulle sanoen: Rakenna laiva sillä tavoin kuin minä sinulle näytän – –.
Ja minä sanoin: Herra, minne minä menen, jotta löytäisin malmia sulatettavaksi, niin että voin tehdä työkaluja– –?”8
Nefi ei kyseenalaistanut saamaansa tehtävää. Sen sijaan hän osoitti tässä tilanteessa, kuten aiemmissakin, tätä syvää kypsää ymmärtämystä: ”Ja tästä me näemme, että Jumalan käskyt on täytettävä. Ja jos ihmislapset pitävät Jumalan käskyt, hän kyllä ravitsee heidät ja vahvistaa heitä ja järjestää keinot, niin että he voivat täyttää sen, mitä hän on käskenyt heidän tehdä.”9 Lyhyesti sanottuna Nefi etsi ratkaisua eikä esteitä, koska hän tiesi – hän tiesi – että tässä Herralle varttumisessa Jumala voisi auttaa ja auttaisikin häntä toteuttamaan jokaisen saamansa käskyn.
Tuossa samassa köyhän kaupunginosan seurakunnassa huomasin samantapaista uskoa piispan hellässä, rakastavassa huolenpidossa. Hän ei tuhlannut aikaa epätoivoon uusien käännynnäisten alati kasvavan joukon suurten tarpeiden edessä. Sen sijaan hän ponnisteli eteenpäin kutsuen avukseen Aaronin pappeuden ja Melkisedekin pappeuden koorumien kokeneempia jäseniä valmentamaan uusia Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta lähtöisin olevia käännynnäisiä pappeuden tehtäviään varten. Uudemmille veljille opetettiin, kuinka tarjottimia pidetään sakramenttia jaettaessa, kuinka polvistutaan sekä siunataan leipä ja vesi kunnioittavasti. Heidän kokeneemmat, usein nuoremmat veljensä harjoittelivat heidän kanssaan sakramenttirukousten sanoja, jotta he tuntisivat olonsa varmaksi lausuessaan ne. Sitten kaikki veljet yhdessä keskustelivat tämän tärkeän pappeuden toimituksen pyhästä luonteesta.
Meillä kaikilla on ollut kokemuksia siitä, kuinka meidän on täytynyt osoittaa määrätietoisuutemme palvella muita ja halukkuutemme ponnistella eteenpäin uskossa. Kun aviomieheni soitti minulle kertoakseen, että meidän lähetystyökutsumme oli vaihdettu haastavaan tehtävään Afrikassa, vastasin: ”Kyllä se minulle sopii. Kyllä se varmaan minulle sopii.” Ilmaisin sanoillani sitoutumiseni mennä eteenpäin uskossa – luottaen taas kerran siihen, että Herra auttaisi minua. Osoitin halukkuuteni ”varttua Herralle”.
Kuten tuo uskollinen piispa, nuo omistautuneet sisaret ja minä voimme todistaa, tässä jatkuvassa Herralle varttumisen prosessissa meitä pyydetään tekemään kaikki voitavamme, joissakin tapauksissa jopa enemmän kuin tiedämme osaavamme. Haasteet saattavat olla valtavia ja tie voi joskus olla tuntematon. Mutta väistämättömistä väärään suuntaan kääntymisistä huolimatta ne, jotka pyrkivät todella tulemaan Kristuksen kaltaisiksi – jotka ovat lujasti päättäneet palvella muita ja haluavat ponnistella eteenpäin uskossa – voivat yhtyä tähän suurenmoiseen hengelliseen totuuteen, jonka Nefi lausui jatkaessaan laivanrakennustaan: ”Ja minä rukoilin usein Herraa; sen vuoksi Herra näytti minulle suuria asioita.”10 Nähdä ”suuria asioita” – mikä lahja, mikä siunaus niille, jotka ovat päättäneet ”varttua Herralle”. Rukoilen nöyrästi, että meillä olisi elämässämme ystävällistä, rakastavaa, lujaa hengellistä kypsyyttä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.