Liahona
Kokemuksia palvelemisesta lähetystyössä
Heinäkuu 2024


Kokemuksia palvelemisesta lähetystyössä

Presidentti Russell M. Nelson on kannustanut aviopareja ”[polvistumaan ja kysymään] taivaalliselta Isältä, onko nyt oikea aika heidän palvella lähetystyössä yhdessä”. Me kaikki olemme eri elämänvaiheissa, ja omassa tilanteessamme emme olleet vielä valmiita jäämään eläkkeelle ja palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä. Olimme jo tehneet päätöksen muuttaa Kanadasta Suomeen muutamaksi vuodeksi, kun huomasimme jännittävän tilaisuuden palvella lähetystyössä. Se tarkoitti sitä, että voisimme palvella lähetystyössä osa-aikaisesti ja meillä olisi silti mahdollisuus tehdä työtä ja toimia muiden kiinnostuksen kohteiden parissa. Täytimme suosituslomakkeen verkossa olevan vanhempien lähetyssaarnaajien portaalin kautta ja tapasimme muutaman kuukauden kuluttua Helsingin vaarnan johtajan, joka esitti meille kutsun tulla asuntokoordinaattoreiksi Suomen lähetyskentälle.

Asuntokoordinaattoreina me valvomme kaikkien lähetyssaarnaajien asuntojen kunnossapitoa ja siisteyttä. Tähän sisältyen teemme säännöllisiä tarkastuksia lähetyssaarnaajien luona, valmennamme ja autamme heitä ymmärtämään, kuinka pitää huolta asunnostaan, varsinkin vieraassa maassa, missä asiat eivät ole tuttuja. Koordinoimme myös kunnossapitoasioita vuokranantajien kanssa, ostamme ja vaihdamme taloustarvikkeita tarpeen mukaan, suljemme asuntoja ja avaamme tarvittaessa uusia. Tarkoituksenamme on kannustaa lähetyssaarnaajia pitämään asuntonsa siistinä ja järjestyksessä, jotta varmistetaan terveellinen ja turvallinen oppimis- ja asuinympäristö.

Nautinnollisimpia puolia lähetystyössä palvelemisessa on ollut tilaisuus tavata lähetyssaarnaajia kodeissaan ja etsiä tilaisuuksia palvella heitä. Olemme todella nauttineet siitä, että tutustumme heihin, tunnemme heidän puhtaan halunsa palvella ja sen rakkauden, jota he tuntevat ihmisiä kohtaan Suomessa. Olemme myös pitäneet matkustamisesta eri puolilla Suomea ja nauttineet paikoista ja maisemista sekä ajoittaisista museokierroksista matkan varrella.

Haasteena tai yllätyksenä on ollut muun muassa asunnoissa tarvittavien tavaroiden hankkiminen. Joissakin tilanteissa tiedon saaminen siitä, mistä hankkia tavaroita, on ollut haasteellista, kun opimme, kuinka asiat toimivat vieraassa maassa. Jotkin matkapäivistämme ovat olleet melko pitkiä, kun olemme sopineet pari kolme käyntiä eri kaupungeissa. Kuten minkä tahansa lähetystyön, tämänkään ei ole tarkoitus olla helppoa, ja se voi olla melko vaativaa fyysisesti.

Tähän mennessä meillä on ollut monia seikkailuja ja olemme kohdanneet haasteellisia tilanteita, jotka ovat tuoneet meidät yhteen tavoilla, joita emme olleet vielä kokeneet avioliittomme aikana. Olemme kasvaneet lähemmäksi toisiamme ja Vapahtajaa.
Vanhin Rasband on kutsunut kaikkia vanhempia aviopareja ”ottamaan taitotietonne sekä ajan kouliman todistuksenne ja lähtemään lähetystyöhön”.

Tulosta