”Ruoki minun lampaitani”
Ihmiset ovat vastaanottavaisimpia vaikutuksellemme tuntiessaan, että me todella rakastamme heitä, eikä vain siitä syystä, että meillä on tehtävä täytettävänämme.
Vapahtaja esitti kerran Pietarille kolme kertaa erään kysymyksen: ”’Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?’ ’Rakastan, Herra’, Pietari vastasi, ’sinä tiedät, että olet minulle rakas.’ – – Jeesus sanoi: ’Ruoki minun lampaitani.’”1
Koska Herra oli syvästi huolissaan taivaallisen Isämme lasten hyvinvoinnista, Hän antoi Pietarille erityisen tehtävän ruokkia lampaita. Hän antoi uuden vakuutuksen huolenpidostaan nykyaikana Joseph Smithille annetun ilmoituksen kautta:
”Nyt minä sanon sinulle, ja minkä sanon sinulle, sen sanon kaikille kahdelletoista: Nouskaa ja vyöttäkää kupeenne, ottakaa ristinne, seuratkaa minua ja ruokkikaa minun lampaitani.”2
Kun tutkimme pyhiä kirjoituksia, huomaamme, että Vapahtaja palveli ihmisiä heidän tarpeidensa mukaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on se tapaus, kun Jeesus oli lähellä Kapernaumia ja synagogan esimies Jairos heittäytyi Hänen jalkoihinsa ja pyysi Herraa tulemaan kotiinsa antamaan siunauksen hänen kuolemaisillaan olevalle tyttärelleen. Jeesus lähti Jairoksen mukaan, vaikka Hänen oli vaikea päästä nopeasti eteenpäin väentungoksessa.
Sitten saapui viestintuoja ja kertoi Jairokselle, että tämän tytär oli jo kuollut. Niin murheellinen kuin Jairos olikin, hän uskoi yhä vakaasti Herraan, joka toi lohtua tämän isän sydämelle sanoen:
”’Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu.’
Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin.
Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: ’Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu.’
– – Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: ’Tyttö, nouse!’
Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää.”3
Jeesus osoitti kärsivällisyyttä ja rakkautta kaikkia niitä kohtaan, jotka tulivat Hänen luokseen hakien helpotusta fyysisiin, tunneperäisiin tai hengellisiin sairauksiinsa ja jotka tunsivat olevansa masentuneita ja sorrettuja.
Seurataksemme Vapahtajan esimerkkiä jokaisen meistä tulee katsoa ympärillemme ja ojentaa auttava kätemme niille lampaille, joilla on samoja ongelmia, sekä kohottaa heitä ja kannustaa heitä jatkamaan matkaansa kohti iankaikkista elämää.
Tämä tarve on nykyään yhtä suuri, ehkäpä suurempikin, kuin Vapahtajan kulkiessa maan päällä. Paimenina meidän on ymmärrettävä, että meidän tulee ravita jokaista lammastamme, jotta voisimme tuoda heidät Kristuksen luokse, mikä on kaiken tässä kirkossa tekemämme työn tarkoitus.
Kaikkien toimintojen, kokousten tai ohjelmien tulisi tähdätä tähän samaan päämäärään. Kun ymmärrämme ihmisten tarpeita, voimme vahvistaa heitä ja auttaa heitä voittamaan haasteensa, jotta he voivat pysyä lujina tavalla, joka johdattaa heidät takaisin taivaallisen Isämme luokse ja auttaa heitä kestämään loppuun asti.
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on ihmisiä eikä ohjelmia varten. Joskus kun kiirehdimme hoitamaan tehtäviämme kirkossa, me käytämme liian paljon aikaa keskittyen ohjelmiin sen sijaan että keskittyisimme ihmisiin, ja päädymme pitämään heidän todellisia tarpeitaan itsestäänselvyyksinä. Kun sellaista tapahtuu, unohdamme tehtävämme tarkoituksen, laiminlyömme ihmisiä ja estämme heitä saavuttamasta jumalallista mahdollisuuttaan saada iankaikkinen elämä.
Kun lähestyin 12-vuotispäivääni, piispani kutsui minut puhutteluun ja opetti minulle, kuinka valmistautuisin siihen, että saisin Aaronin pappeuden ja minut asetettaisiin diakoniksi. Puhuttelun loppupuolella hän otti pöytälaatikostaan pinon lomakkeita ja antoi minulle haasteen täyttää ne. Ne olivat lähetystyökutsupapereita. Minä hämmästyin. Olinhan vain 11-vuotias. Mutta tuolla piispalla oli näkemys tulevaisuudesta ja niistä siunauksista, jotka saisin osakseni, jos valmistautuisin kunnolla palvelemaan lähetystyössä, kun aikani tulisi.
Hän osoitti todella välittävänsä minusta. Hän kertoi minulle askeleet, jotka minun pitäisi ottaa valmistautuakseni sekä taloudellisesti että hengellisesti palvelemaan Herraa. Sen päivän jälkeen hän ja sitten hänen jälkeensä kutsuttu piispa puhuttelivat minua ainakin kaksi kertaa vuodessa, kunnes olin 19, ja kannustivat minua pysymään uskollisena valmistautumisessani.
He pitivät lähetystyökutsupaperini arkistossaan ja mainitsivat ne aina pitäessään minulle puhuttelun. Vanhempieni avulla sekä rakastavien ja kärsivällisten piispojeni kannustamana palvelin lähetystyössä. Lähetystyö auttoi minua ymmärtämään niitä siunauksia, joita Herralla on varattuna kaikille, jotka kestävät loppuun asti.
Olipa kyseessä lapsi, nuori tai aikuinen – jokaisella on tarve tuntea olevansa rakastettu. Meitä on monien vuosien ajan neuvottu keskittymään työskentelyyn uusien jäsenten ja vähemmän aktiivisten jäsenten kanssa. Ihmiset pysyvät kirkossa, kun he tuntevat jonkun välittävän heistä.
Antaessaan viimeisiä ohjeita apostoleilleen Vapahtaja sanoi:
”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”4
Ihmiset ovat vastaanottavaisimpia vaikutuksellemme tuntiessaan, että me todella rakastamme heitä, eikä vain siitä syystä, että meillä on tehtävä täytettävänämme. Kun osoitamme ihmisiä kohtaan aitoa rakkautta, he voivat tuntea Hengen vaikutuksen ja haluavat ehkä noudattaa opetuksiamme. Ei ole aina helppoa rakastaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Profeetta Mormon selitti, mitä meidän tulisi tehdä sellaisten haasteiden ilmaantuessa:
”Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille; että teistä tulisi Jumalan lapsia; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on; että meillä olisi tämä toivo; että meidät puhdistettaisiin niin kuin hän on puhdas.”5
Kristus itse palveli ihmisiä kohottaen kuormien uuvuttamia, antaen toivoa masentuneille ja etsien eksyneitä. Hän osoitti ihmisille, kuinka paljon Hän rakasti ja ymmärsi heitä ja kuinka tärkeitä he olivat. Hän tunnusti heidän jumalallisen luonteensa ja iankaikkisen arvonsa. Silloinkin, kun Hän kehotti ihmisiä tekemään parannuksen, Hän tuomitsi synnin tuomitsematta syntistä.
Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali korosti, kuinka tärkeää on osoittaa tätä aitoa rakkautta jokaista Herran laumassa olevaa lammasta kohtaan:
”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. – –
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”6
Kun seuraamme Vapahtajan esimerkkiä ja opetuksia, voimme auttaa ihmisiä täyttämään maanpäällisen tehtävänsä ja palaamaan asumaan taivaallisen Isämme luokse.
Todistan tästä teille Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.