Ruumiin pyhyys
Herra haluaa meidän olevan parempia – mutta Hänen kuvansa kaltaisia eikä maailman kuvan kaltaisia – saaden Hänen kuvansa kasvoihimme.
Olen juuri palannut vierailulta, jonka aikana toivotin uusimman pienen tyttärentyttäremme, Elizabeth Claire Sandbergin, tervetulleeksi maailmaan. Hän on täydellinen! Hänen sormensa, varpaansa, tukkansa, sykkivä sydämensä ja hänen suvulle tunnusomaiset piirteensä – nenä, leuka, hymykuopat – saivat minut aivan sanattomaksi, kuten minulle käy joka kerta vauvan syntyessä. Hänen isoveljensä ja isosiskonsa olivat yhtä innoissaan ja ihastuneita pikkuisesta, täydellisestä pikkusiskostaan. He tuntuivat aistivan kodissaan pyhyyden tunnun, koska siellä oli läsnä selestinen henki, joka oli juuri yhdistynyt puhtaaseen fyysiseen ruumiiseen.
Kuolevaisuutta edeltäneessä elämässä me saimme tietää, että ruumis kuului osana Jumalan suureen onnensuunnitelmaan meitä varten. Kuten perhejulistuksessa sanotaan: ”Henkipojat ja -tyttäret tunsivat Jumalan – – ja palvelivat Häntä – – sekä hyväksyivät Hänen suunnitelmansa, jonka mukaan Hänen lapsensa voivat saada fyysisen ruumiin ja saada maanpäällistä kokemusta edistyäkseen kohti täydellisyyttä ja toteuttaakseen lopulta jumalallisen päämääränsä iankaikkisen elämän perillisinä” (”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Itse asiassa me huusimme ääneen iloamme (ks. Job 38:7), kun saimme olla osa tätä suunnitelmaa.
Miksi me olimme niin innoissamme? Me ymmärsimme ruumistamme koskevia iankaikkisia totuuksia. Tiesimme, että ruumiimme luotaisiin Jumalan kuvaksi. Tiesimme, että henkemme asuisi ruumiissamme. Ymmärsimme myös, että ruumiimme joutuisi kokemaan tuskaa, sairautta, vammoja ja kiusauksia. Olimme kuitenkin halukkaita, jopa innokkaita, ottamaan nämä haasteet vastaan, koska tiesimme, että me voisimme vain henki ja aine erottamattomasti yhteen liitettyinä edistyä kohti taivaallisen Isämme kaltaisuutta (ks. OL 130:22) ja saada ilon täyteyden (ks. OL 93:33).
Koska evankeliumin täyteys on maan päällä, meillä on jälleen etuoikeus tietää nämä ruumista koskevat totuudet. Joseph Smith opetti: ”Tulimme tänne maan päälle, että saisimme ruumiin ja voisimme esittää sen puhtaana Jumalan edessä selestisessä valtakunnassa. Suuri onnen periaate rakentuu sille seikalle, että meillä on ruumis. Paholaisella ei ole ruumista, ja siinä on hänen rangaistuksensa.” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 179.)
Saatana sai tietää nämä samat ruumista koskevat iankaikkiset totuudet, ja kuitenkin hänen rangaistuksenaan on se, ettei hänellä ole ruumista. Siksi hän yrittää tehdä kaiken mitä voi saadakseen meidät kohtelemaan huonosti tai käyttämään väärin tätä kallisarvoista lahjaa. Hän on täyttänyt maailman valheilla ja petoksilla ruumiista. Hän viettelee monia turmelemaan tämän suuren lahjan – ruumiin – siveettömyydellä, säädyttömyydellä, himojen tyydyttämisellä ja riippuvuuksilla. Hän harhauttaa jotkut väheksymään ruumistaan, toisia hän houkuttelee palvomaan ruumistaan. Kummassakin tapauksessa hän houkuttelee maailmaa pitämään ruumista pelkkänä objektina. Koska ruumiista on olemassa niin monia saatanallisia valheita, haluan korottaa tänään ääneni ruumiin pyhyyden puolesta. Todistan, että ruumis on lahja, jota tulee kohdella kiitollisena ja kunnioittaen.
Pyhät kirjoitukset julistavat, että ruumis on temppeli. Jeesus itse vertasi ensimmäisenä ruumistaan temppeliin (ks. Joh. 2:21). Myöhemmin Paavali varoitti Korintin – kaikenlaista irstautta ja säädyttömyyttä täynnä olevan jumalattoman kaupungin – asukkaita: ”Ettekö te tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.” (1. Kor. 3:16–17.)
Mitä tapahtuisi, jos me todella kohtelisimme ruumistamme kuten temppeliä? Tuloksena olisi siveellisyyden, säädyllisyyden ja viisauden sanan noudattamisen dramaattinen lisääntyminen ja pornografian ja hyväksikäytön ongelmien vastaavanlainen väheneminen, sillä me pitäisimme ruumista, kuten temppeliäkin, Hengen pyhänä pyhäkkönä. Samoin kuin mikään epäpuhdas ei saa astua temppeliin, mekin estäisimme tarkoin kaikenlaista epäpuhtautta astumasta ruumiimme temppeliin.
Samoin pitäisimme ruumiimme temppelin ulkopuolelta puhtaana ja kauniin näköisenä, mikä heijastaa sisällä olevan pyhää luonnetta, aivan kuten kirkko menettelee temppeliensä suhteen. Meidän pitäisi pukeutua ja käyttäytyä sellaisella tavalla, mikä heijastaa sisällämme olevaa pyhää henkeä.
Vähän aikaa sitten vieraillessani yhdessä maailman suurista turistien täyttämistä kaupungeista tunsin suunnatonta surua siitä, että niin monet ihmiset maailmassa ovat joutuneet sen Saatanan petoksen uhriksi, jonka mukaan ruumiimme ovat vain esineitä, joita voi avoimesti esitellä ja näytellä. Kuvitelkaa vastakohtaa ja iloani, kun astuin luokkaan, jossa oli säädyllisesti ja soveliaasti pukeutuneita nuoria naisia, joiden kasvot loistivat hyvyyttä. Ajattelin: ”Tässä on kahdeksan kaunista tyttöä, jotka osaavat osoittaa kunnioitusta ruumistaan kohtaan ja jotka tietävät, miksi he sen tekevät.” Julkaisussa Nuorten voimaksi sanotaan: ”Ruumiisi on Jumalan luoma ja pyhä. Kunnioita sitä Jumalan lahjana äläkä turmele sitä millään tavoin. Pukeutumisellasi ja ulkoisella olemuksellasi voit osoittaa Herralle, että tiedät, kuinka kallisarvoinen ruumiisi on. – – Pukeutumistapasi kuvastaa sisimpääsi.” (2002, s.14.)
Säädyllisyys on muutakin kuin sitä, että välttää paljastavia asuja. Se ei kuvaa ainoastaan helman pituutta ja kaula-aukon syvyyttä, vaan sydämemme asennetta. Englannin kielen säädyllisyyttä merkitsevä sana modesty merkitsee ’mitattua’. Se on sukua sanalle moderate (kohtuullinen). Se viittaa ”kunnollisuuteen ja sopivaisuuteen ajatuksissa, kielenkäytössä, pukeutumisessa ja käytöksessä” (julkaisussa Encyclopedia of Mormonism, toim. Daniel H. Ludlow, 5 osaa, 1992, osa 2, s. 932).
Kohtuullisuuden ja soveliaisuuden tulisi hallita kaikkia meidän fyysisiä halujamme. Rakastava taivaallinen Isä on antanut meille fyysistä kauneutta ja mielihyvää ”sekä miellyttämään silmää että ilahduttamaan sydäntä” (OL 59:18), mutta varoittaen, että ”ne on tehty käytettäviksi harkiten, ei kohtuuttomasti eikä riistäen” (OL 59:20). Mieheni käytti tätä kohtaa opettaessaan lapsillemme siveyden lakia. Hän sanoi, että riistämiseksi suomennettu englannin kielen ”sana extortion – – kirjaimellisesti tarkoittaa ’vääntämistä, pakottamista’. Meidän – – ei tule väkisin pakottaa ruumistamme [vastoin] sen jumalallista tarkoitusta. Fyysinen nautinto on hyvä asia, kun se tapahtuu oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta silloinkaan se ei saa muodostua palvontamme kohteeksi.” (John S. Tanner, ”The Body as a Blessing”, Ensign, heinäkuu 1993, s. 10.)
Ruumiin iloista voi tulla joillekuille pakkomielle, samoin huomiosta, jota kiinnitämme ulkoiseen olemukseemme. Joskus kuntoilussa, ruokavaliossa, ulkonäön parantelussa ja rahan kuluttamisessa uusimpaan muotiin mennään itsekkäisiin äärimmäisyyksiin (ks. Alma 1:27).
Minua huolestuttaa ulkomuodon äärimmäinen parantelu. Onni tulee siitä, että hyväksymme meille annetun ruumiin jumalallisena lahjana, ja siitä, että kehitämme luontaisia ominaisuuksiamme, ei siitä, että panemme ruumiimme uusiksi maailman kuvan mukaisesti. Herra haluaa meidän olevan parempia – mutta Hänen kuvansa kaltaisia eikä maailman kuvan kaltaisia – saaden Hänen kuvansa kasvoihimme (ks. Alma 5:14, 19).
Muistan hyvin sen epävarmuuden, jota tunsin teini-ikäisenä, jolloin minulla oli paha akne. Yritin hoitaa ihoani oikein. Vanhempani auttoivat minua saamaan lääkärinhoitoa. Olin vuosikausia jopa syömättä suklaata ja kaikkia niitä rasvaisia ruokia, joilla teini-ikäiset usein herkuttelevat ollessaan yhdessä, mutta ilman mitään näkyvää paranemista. Siihen aikaan minun oli vaikea arvostaa täysin tätä ruumista, joka aiheutti minulle niin paljon murhetta. Mutta hyvä äitini opetti minulle korkeamman lain: ”Sinun on tehtävä kaikki mitä voit tehdäksesi ulkonäkösi miellyttäväksi, mutta sillä hetkellä kun astut ovesta ulos, unohda itsesi ja ala keskittyä muihin.”
Siinä se oli. Hän opetti minulle Kristuksen kaltaista epäitsekkyyden periaatetta. Rakkaus, Kristuksen puhdas rakkaus, ei ”kadehdi eikä pöyhkeile, ei etsi omaansa” (Moroni 7:45). Kun keskitymme muihin eli tulemme epäitsekkäiksi, meissä kehittyy sisäistä hengen kauneutta, joka säteilee ulkoisesta olemuksestamme. Sillä tavalla me tulemme Herran kuvan kaltaisiksi pikemminkin kuin maailman ja saamme Hänen kuvansa kasvoihimme. Presidentti Hinckley puhui juuri sellaisesta kauneudesta, joka tulee siitä, että opimme kunnioittamaan ruumista, mieltä ja henkeä. Hän sanoi:
”Kaikkivaltiaan kaikkien luomusten joukossa ei ole mitään kauniimpaa ja innoittavampaa kuin ihastuttava Jumalan tytär, joka vaeltaa hyveellisesti ymmärtäen, miksi hänen tulee tehdä niin, joka kunnioittaa ruumistaan pyhänä ja jumalallisena, joka kehittää mieltään ja avartaa jatkuvasti ymmärrystään ja joka ravitsee henkeään iankaikkisella totuudella” (lainattuna artikkelissa ”Jumalallisen luonteemme ymmärtäminen”, Liahona, helmikuu 2002, s. 24; ”Vastuumme nuoria naisia kohtaan”, Valkeus, tammikuu 1989, s. 88).
Oi kuinka rukoilenkaan, että kaikki miehet ja naiset etsisivät profeetan ylistämää kauneutta – ruumiin, mielen ja hengen kauneutta!
Palautettu evankeliumi opettaa, että ruumiin, mielen ja hengen välillä on luontainen sidos. Esimerkiksi viisauden sanassa hengellinen ja fyysinen nivoutuvat yhteen. Kun noudatamme Herran terveyslakia, joka koskee ruumistamme, meille luvataan myös viisautta hengellemme ja tietoa mieleemme (ks. OL 89:19–21). Hengellinen ja fyysinen ovat todella yhteydessä toisiinsa.
Muistan kasvuvuosiltani kotoani erään tapauksen, jolloin ylensyönti vaikutti äitini herkkään henkeen. Hän oli kokeillut uutta korvapuustireseptiä. Ne olivat isoja ja rasvaisia ja herkullisia – ja hyvin täyttäviä. Eivät edes teini-ikäiset veljeni pystyneet syömään enempää kuin yhden. Sinä iltana isäni pyysi äitiä pitämään perherukouksen. Äiti painoi päänsä eikä vastannut. Isä kysyi häneltä lempeästi: ”Onko jokin hullusti?” Lopulta äiti sanoi: ”Oloni ei ole tänä iltana oikein hengellinen. Söin kolme sellaista täyteläistä korvapuustia.” Luulen, että monet meistä ovat samalla lailla loukanneet toisinaan henkeään antautumalla liiaksi fyysisille mielihaluille. Erityisesti viisauden sanassa kielletyillä aineilla on haitallinen vaikutus ruumiiseemme ja turruttava vaikutus hengelliseen herkkyyteemme. Kukaan meistä ei voi jättää tätä henkemme ja ruumiimme välistä yhteyttä vaille huomiota.
Tämä pyhä ruumis, josta olemme niin kiitollisia, kärsii luonnollisista rajoituksista. Jotkut ihmiset syntyvät vammaisina ja jotkut kärsivät sairauden tuskista koko elämänsä. Me kaikki koemme iän karttuessa, että ruumiimme alkaa rapistua. Kun sellaista tapahtuu, me kaipaamme päivää, jolloin ruumiimme parannetaan ja se tulee eheäksi. Odotamme ylösnousemusta, jonka Jeesus Kristus on tehnyt mahdolliseksi, jolloin ”sielu palautetaan ruumiiseen ja ruumis sieluun; niin, ja jokainen jäsen ja nivel palautetaan ruumiiseensa; niin, edes hiuskarva päästä ei joudu hukkaan, vaan kaikki palautetaan oikeaan ja täydelliseen muotoonsa” (Alma 40:23). Tiedän, että Kristuksen kautta me voimme kokea sitä ilon täyteyttä, joka on mahdollista vain, kun henki ja aine liitetään erottamattomasti yhteen (ks. OL 93:33).
Meidän ruumiimme on meidän temppelimme. Emme ole vähemmän vaan olemme enemmän taivaallisen Isän kaltaisia siksi että meillä on ruumis. Todistan, että me olemme Hänen lapsiaan, Hänen kuvakseen tehtyjä, ja meillä on kyky tulla Hänen kaltaisikseen. Kohdelkaamme tätä jumalallista lahjaa, ruumista, hyvin huolellisesti. Jonakin päivänä, jos olemme kelvollisia, saamme täydelliseksi tehdyn kirkkaudellisen ruumiin – puhtaan ja tahrattoman kuin uudella pienellä tyttärentyttärelläni, mutta erottamattomasti liitettynä henkeen. Ja me huudamme ääneen iloamme (ks. Job 38:7), kun saamme jälleen tämän lahjan, jota olemme kaivanneet (ks. OL 138:50). Kunnioittakaamme ruumiin pyhyyttä kuolevaisuudessa, niin Herra voi pyhittää ja korottaa sen iankaikkisuudeksi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.