Välineitä Jumalan käsissä
Hyvä vaikutuksenne on mittaamatonta ja sanoin kuvaamatonta.
Presidentti Hinckley on valtuuttanut minut ensimmäisen presidenttikunnan puolesta ilmaisemaan kiitollisuutemme kaikille niille, jotka ovat jollakin tavoin auttaneet säästämään ihmishenkiä ja omaisuutta niiden viimeaikaisten katastrofien jäljiltä, joita on tapahtunut ja yhä tapahtuu maassamme.
Rakkaat sisareni, tämä suuri vastuu ja etuoikeus puhua teille Jumalan tyttärille monissa maissa tekee minut nöyräksi. Presidentti Hinckleyn lyhyt esitys videolta on rakentanut ja kohottanut meitä. Olemme kiitollisia siitä, että presidentti Hinckley ja presidentti Monson ovat täällä meidän kanssamme tänä iltana. Heidän tukensa ja vaikutuksensa vahvistavat meitä. Sisar Parkin, sisar Hughes ja sisar Pingree ovat innoittaneet meitä. Kuoro on koskettanut sydäntämme. Katsoessani kasvojanne voin tuntea hyvyytenne. Kiitän jokaista teitä päivittäisistä vanhurskauden teoistanne. Vaikka tekonne tulevatkin vain muutamien tietoon, ne merkitään Karitsan elämänkirjaan,1 joka jonakin päivänä avataan todistukseksi uskollisesta palvelustanne, omistautumisestanne ja teoistanne ”[välineinä] Jumalan käsissä tämän suuren työn toteuttamiseksi”.2
Vanhin Neal A. Maxwell on sanonut: ”Me tiedämme kovin vähän – – niistä syistä, joiden vuoksi naisen ja miehen tehtävät ovat erilaiset samoin kuin äitiyden ja pappeuden tehtävätkin. Nämä tehtävät ovat Jumalan määräämät toisena aikana ja toisessa paikassa. Me olemme tottuneet kohdistamaan huomiomme Jumalan miehiin, koska heidän tehtävänsä liittyvät pappeuteen ja johtajuuteen. Mutta tämän valtuuden kanssa rinnan on kaikkina aikoina esiintynyt niiden huomattavien Jumalan naisten vanhurskas vaikutus, joita on elänyt kaikkina aikoina ja [kaikkina taloudenhoitokausina] omamme mukaan luettuna. Suuruutta ei mitata sillä, kuinka paljon ihmisestä kirjoitetaan joko sanomalehdissä tai pyhissä kirjoituksissa. Kertomus Jumalan naisista on sen vuoksi toistaiseksi näytelmään kuuluva kertomus, jota ei ole kerrottu.”3
Jotkut teistä sisarista saattavat tuntea riittämättömyyttä, koska ette näytä voivan tehdä kaikkea sitä, mitä haluatte tehdä. Äitiys ja vanhemmuus ovat mitä haastavimpia rooleja. Teillä on myös kirkon tehtäviä, jotka te täytätte hyvin kyvykkäästi ja tunnollisesti. Lisäksi kaiken tämän ohella monien teistä täytyy käydä työssä sekä huolehtia perheestänne. Sydämeni kääntyy niiden leskien ja yksinhuoltajasisarten puoleen, jotka kantavat niin suuren osan vanhemmuuden vastuusta. Te jalot sisaret kykenette yleensä paljon paremmin kuin käsitättekään selviytymään siitä kaikesta ja saamaan sen kaiken sujumaan. Saanen ehdottaa, että käytte käsiksi haasteisiinne päivä kerrallaan. Tehkää parhaanne. Katsokaa kaikkea iankaikkisuuden linssien lävitse. Jos teette niin, saatte elämään erilaisen näkökulman.
Uskon, että kaikki te sisaret haluatte olla onnellisia ja löytää Vapahtajan lupaaman rauhan. Uskon monien teistä yrittävän todella lujasti pysyä kaikkien tehtävienne tasalla. En halua loukata ketään. Olen haluton mainitsemaan eräästä asiasta mutta tunnen, että siitä pitäisi sanoa. Joskus me kannamme murhetta menneistä loukkauksista liian kauan. Käytämme liikaa energiaa hautomalla asioita, jotka ovat tapahtuneet ja joita ei voi muuttaa. Meidän on vaikea sulkea ovea ja lakata ajattelemasta loukkausta. Jos me jonkin ajan kuluttua pystymme antamaan anteeksi, mikä loukkauksen sitten aiheuttikin, me turvaudumme sovituksen tuomaan ”elävöittävään lohdun lähteeseen” ja saamme anteeksiannon suloisen rauhan.4 Jotkin vammat ovat niin tuskallisia ja syviä, että paranemme vasta silloin, kun apunamme on korkeampi voima, toivo täydellisestä oikeudenmukaisuudesta ja kaiken kohdalleen asettamisesta seuraavassa elämässä. Sisaret, te voitte turvautua tuohon korkeampaan voimaan ja saada ihanaa lohtua ja suloista rauhaa.
Pelkään, että te sisaret ette ymmärrä vähäisessäkään määrin hyvää vaikutustanne perheeseenne, kirkkoon ja yhteiskuntaan. Hyvä vaikutuksenne on mittaamatonta ja sanoin kuvaamatonta. Presidentti Brigham Young on sanonut: ”Naisten Apuyhdistystemme sisaret ovat tehneet paljon hyvää. Voitteko sanoa, kuinka paljon hyvää Israelin äidit ja tyttäret kykenevät tekemään? Se on mahdotonta. Ja se hyvä, jota he tekevät, seuraa heitä koko iankaikkisuuteen.”5 Uskon todella, että te olette välineitä Jumalan käsissä monissa rooleissanne, etenkin äitiydessä.
Valtakunnan työssä miehet ja naiset ovat yhtä tärkeitä. Jumala uskoo naisille tehtävän synnyttää ja hoivata Hänen lapsiaan. Mikään muu työ ei ole tärkeämpää. Äitiys on naisille niin tärkeä tehtävä. Omaan elämääni ja perheeni elämään on virrannut pyhiä siunauksia ja vanhurskasta vaikutusta rakkaan vaimoni, hänen äitinsä, oman äitini, isoäitien, kallisarvoisten tyttärieni ja tyttärentyttärieni ansiosta. Sitä arvokasta suhdetta, joka minulla on näihin jokaiseen naiseen elämässäni, ei voi sanoin ilmaista. Se pätee erityisen hyvin iankaikkiseen kumppaniini Ruthiin.
Me haluamme teidän sisarten, joilla ei ole puolisoa, tietävän, että rakastamme teitä suuresti. Te voitte olla voimallisia välineitä Jumalan käsissä auttaaksenne tämän suuren työn toteuttamisessa. Teitä arvostetaan ja tarvitaan. Toiset naiset, vaikka ovatkin naimisissa, eivät ehkä ole äitejä. Te, jotka olette jommassakummassa tällaisessa tilanteessa – olkaa varmoja siitä, että Herra rakastaa teitä eikä ole unohtanut teitä. Te voitte tehdä jonkun toisen hyväksi jotakin sellaista, mitä kukaan toinen koskaan syntynyt ei voi tehdä. Te pystytte kenties tekemään jonkun toisen äidin lapsen hyväksi jotakin sellaista, mitä tämä äiti ei ehkä pysty tekemään itse. Uskon, että sisaret, jotka ovat tällaisissa tilanteissa, saavat joitakin korvaavia siunauksia tässä elämässä ja tämän jälkeen. Saatte nuo siunaukset ja lohduttavan rauhan, jos pystytte rakastamaan Jumalaa koko sydämestänne ja koko sielustanne, koko voimallanne ja koko ymmärryksellänne, ja lähimmäistänne niin kuin itseänne.6 Voitte silti menestyä erinomaisesti kaikessa mitä teette välineinä Jumalan käsissä tämän suuren työn toteuttamiseksi.
Naiset vaikuttavat erittäin paljon siihen, mitä hyvää tai mitä kaikkea muutakin maailmassa tapahtuu. Jossain määrin vaimot ja äidit kontrolloivat sitä siunausten virtaa, joka heidän kotiinsa suuntautuu. Kun tuette miestänne pappeuden tehtävissä ja kannustatte poikianne heidän pappeuden toiminnassaan, kotianne siunataan runsaasti. Teidän tulee myös kehottaa lapsianne auttamaan niitä, joilla on puutetta. Meidän kotiamme on siunattu, koska vaimoni on ollut mukana Apuyhdistyksessä koko avioliittomme ajan. Hän oli ensin seurakunnan sitten vaarnan Apuyhdistyksen johtaja useiden vuosien ajan. Kun hän hoiti velvollisuuksiaan ja osallistui kokouksiinsa, kotiamme siunattiin suloisella palvelun hengellä, jonka hän toi mukanaan kotiin.
Te olette jäseniä – kuten olemme tänä iltana kuulleet – maailman suurenmoisimmassa naisten yhdistyksessä. Ja kuten presidentti Hinckley juuri meille videolla sanoi, profeetta Joseph Smith julisti: ”Yhdistyksen tulee saada opetusta Jumalan asettaman järjestyksen mukaan – niiden kautta, jotka on nimitetty johtamaan – –. Ja nyt minä käännän avainta puolestanne Jumalan nimessä, ja tämä yhdistys on iloitseva, ja tietoa ja älyä vuodatetaan tästä hetkestä lähtien. Tämä merkitsee parempien päivien koittoa tälle yhdistykselle.”7 Naisille on avautunut enemmän tilaisuuksia sen jälkeen, kun profeetta Joseph Smith käänsi sitä avainta heidän puolestaan, kuin ihmiskunnan alusta maan päällä.8
Alusta asti kirkon naiset ovat olleet välineitä Jumalan käsissä. Kun Kirtlandiin rakennettiin temppeliä, naiset antoivat apua työmiehille, kuten presidentti Heber C. Kimball on sanonut:
”Naisemme olivat kehräämässä ja kutomassa vaatettaakseen ne, jotka työskentelivät rakennuksella, ja Herra yksin tietää ne köyhyyden, koettelemusten ja ahdingon tilat, jotka me kävimme läpi voidaksemme tehdä sen. Vaimoni uurasti koko kesän antaen apuaan sen valmistumiseksi. Hänellä oli sata paunaa villaa, jonka hän erään tytön avulla kehräsi valmistaakseen vaatteita niille, jotka olivat rakentamassa temppeliä, ja vaikka hänellä oli oikeus pitää puolet villamäärästä itsellään korvauksena työstään, hän ei jättänyt edes sen vertaa, että olisi voinut tehdä itselleen sukkaparin, vaan antoi sen niille, jotka tekivät työtä Herran huoneessa. Hän kehräsi ja kutoi ja sai kankaan valmiiksi ja leikkasi ja teki siitä vaatteita ja antoi ne niille miehille, jotka olivat työssä temppelillä. Miltei kaikki sisaret Kirtlandissa uurastivat kutoen, ommellen, kehräten jne. edistääkseen Herran työtä.”9
Polly Angell, kirkon arkkitehdin vaimo, kertoi profeetan sanoneen heille: ”Sisaret, te olette aina käytettävissä. Sisaret ovat aina ensimmäisinä kaikissa hyvissä töissä. Maria oli ensimmäisenä [haudalla näkemässä ylösnousseen Herran], ja sisaret ovat nyt ensimmäisinä työssä temppelin sisällä.”10
Teillä sisarilla on jumalallisia ominaisuuksia, herkkyyttä ja rakkaus kaikkeen kauniiseen ja innoittavaan. Ne ovat lahjoja, joita käytätte tehdäksenne elämästämme miellyttävämpää. Valmistaessanne ja opettaessanne oppiaihetta te, sisaret, usein panette pöydälle viehättävän liinan ja kukkia – mikä on ihana ilmaus huolehtivasta ja tunnollisesta luonteestanne. Veljet sitä vastoin eivät oppiaihetta pitäessään koristele pöytää edes kuihtuneella voikukalla! Toisinaan olette kuitenkin liian ankaria itsellenne. Ajattelette, että ellei antinne ole aivan täydellinen, se ei ole hyväksyttävä. Sanon teille kuitenkin, että jos olette tehneet parhaanne, minkä yleensä teette, nöyrä antinne, olipa se millainen tahansa, on hyväksyttävä ja mieluinen Herralle.
Näinä aikoina kotikäyntiopettajat tekevät paljon hyvää. Kaksitoista vuotta sitten Suzy kutsuttiin Doran kotikäyntiopettajaksi. Dora oli lapseton leski, jolla oli hankala luonne ja joka oli miltei erakko. Kun Suzy alkoi käydä Doran luona, hänet otettiin vastaan kynnyksellä, mutta häntä ei koskaan kutsuttu sisään. Monta kuukautta myöhemmin Suzy vei Doralle tuliaisen, mutta Dora sanoi, ettei voinut ottaa sitä vastaan. Kun Suzy kysyi syytä, Dora vastasi: ”Koska sinä haluat jotakin vastalahjaksi.” Suzy vakuutti hänelle: ”En halua muuta kuin ystävyytesi.” Sen jälkeen kotikäynnit helpottuivat. Vähitellen Suzy löysi keinoja tehdä kaikenlaista Doran hyväksi ja kuunnella, kun kuuntelemista tarvittiin. Hän kertoi Doralle myös hienoista ihmisistä seurakunnassa, oppiaiheista ja konferensseista ja sai näin Doran tuntemaan, että tämä oli osa seurakuntaa. Kun Doran terveys alkoi heiketä, Suzy kävi päivittäin, ja heistä tuli läheisiä ystäviä. Vaikka muut pitivätkin Doraa ”vaikeasti lähestyttävänä”, niin kun hän kuoli, Suzy kykeni muistopuheessa kiittämään häntä ”harvinaislaatuiseksi naiseksi” ja ”rakkaaksi ystäväksi”.11 Hän tunsi Doran paremmin kuin moni muu palveltuaan Doran kotikäyntiopettajana.
Apuyhdistys on sisarkunta ja paikka, jossa naisia opetetaan vahvistamaan uskoaan ja tekemään hyviä tekoja. Kuten presidentti Hinckley on usein sanonut, me kaikki tarvitsemme ystäviä. Ystävyys täyttää meidät lämmöllä ja rakkaudella. Sitä ei ole rajattu nuoriin tai vanhoihin, rikkaisiin tai köyhiin, vähän tunnettuihin tai julkisuuden henkilöihin. Olipa tilanteemme mikä tahansa, me kaikki tarvitsemme jonkun, joka kuuntelee meitä ymmärtäen, taputtaa meitä olalle, kun tarvitsemme rohkaisua, ja vaalii meissä halua toimia paremmin ja olla parempia. Apuyhdistys on suunniteltu sellaiseksi ymmärtäviä sydämiä tulvillaan olevaksi ystävyyden piiriksi, joka synnyttää rakkautta ja tuottaa saavutuksia, koska ennen kaikkea se on sisaruutta.
Tämä yleinen Apuyhdistyksen kokous lähetetään moniin maihin eri puolilla maapalloa. On hyvä ajatella sisaria kokoontuneina eri paikkoihin kuulemaan samoja puheita, jotka me kuulemme, ja olemaan yhdessä ystävinä. Eräs sisar Etiopiasta osallistui tällaiseen kokoukseen Fredericksburgissa Virginiassa Yhdysvalloissa ja huomautti: ”Olimme istuutuneet paikoillemme ystävinä, äiteinä ja tyttärinä, mutta nousimme paikoiltamme sisarina.”12
Eräs Thaimaassa palveleva lähetyssaarnaajasisar kirjoitti istuneensa sisarten kanssa Bangkokissa seuraamassa viime vuoden lähetystä. Hän sanoi: ”Tunsin suurta voimaa tässä pikkuruisessa thainaisten ryhmässä, joka tekee parhaansa noudattaakseen neuvoja, joita he saavat Salt Lake Citystä naisilta, joita eivät ole koskaan tavanneet.”13 Eikö ole merkittävää tuntea sisaruuden side, joka yltää yli valtamerien ja jokien monissa maissa, kun kokoonnumme yhteen tähän kokoukseen! Profeetta Joseph Smith todella käänsi avainta kokoontuessaan tuon pienen naisjoukon kanssa Nauvoossa perustamaan Apuyhdistystä vuonna 1842!
Ja nyt viimeiseksi haluaisin sanoa muutaman sanan teille nuorille sisarille. Teillä on tärkeä paikka tässä suuressa sisarjoukossa. Useimpia teistä on siunattu todistuksella Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista. Tuon todistuksen avulla ja nuoruuden voimallanne, vaikutuksellanne ja älyllänne voitte saada siunauksia, jotka koituvat siitä, että täytätte velvollisuutenne olla ”välineitä Jumalan käsissä tämän suuren työn toteuttamiseksi”.
Eräs nuori sisar kertoi äskettäin ajatuksiaan Apuyhdistyksestä. Hän sanoi varttuneensa seurakunnassa, jossa sisaret osoittivat suurta kiinnostusta häntä kohtaan, vaikka hän oli vielä Nuorissa Naisissa, joten kun hänen oli aika siirtyä Apuyhdistykseen, hän oli innoissaan ja niin olivat hekin. Hän pani merkille ”laajan kirjon persoonallisuuksia, kiinnostuksen kohteita, taustoja ja ikävuosia siinä Apuyhdistyksessä” ja huomautti: ”Nyt minulla – – on halki vuosikymmenten ulottuva ryhmä ystäviä – teini-ikäisistä isoäitien isoäiteihin ja kaikkea siltä väliltä.”14
Teillä nuorilla sisarilla on edessänne suuri tulevaisuus. Se ei ehkä ole aivan sellainen kuin olette suunnitelleet, mutta se voi olla suurenmoisen tyydyttävä ja saada aikaan paljon hyvää. Se, että te nuoret naiset saatte olla kypsien, kokeneiden, vanhurskaiden sisarten seurassa, on sekä mahdollisuus että siunaus.
Presidentti Hinckleyn rakas vaimo Marjorie Pay Hinckley ilmaisi sen erittäin hyvin sanoessaan: ”Me olemme kaikki tässä yhdessä. Me tarvitsemme toisiamme. Oi, miten me tarvitsemmekaan toisiamme. Ne meistä, jotka olemme vanhoja, tarvitsemme teitä, jotka olette nuoria. Ja toivottavasti te nuoret tarvitsette joitakuita meistä, jotka olemme vanhoja. On sosiologinen tosiasia, että naiset tarvitsevat naisia. Me tarvitsemme syvällistä, tyydyttävää ja uskollista ystävyyttä toistemme kanssa. Nämä ystävyyssuhteet ovat välttämätön elinvoiman lähde. Meidän on virvoitettava uskoamme joka päivä. Meidän on liityttävä yhteen ja autettava rakentamaan valtakuntaa, niin että se vierii eteenpäin ja täyttää koko maan.”15
Rakkaat sisaret, rakkaat valtakunnan työtoverimme, joiden nimet merkitään Karitsan elämänkirjaan,16 kulkekaa edelleen eteenpäin. Edetkää uskossa ja nöyryydessä. Älkää antako Saatanan tai minkään hänen houkuttelevan voimansa vaikuttaa teihin. Älkää antako vastustajallenne aihetta17 älkääkä tilaisuutta vähentää Jumalalta saamaanne ainutlaatuista herkkyyttä Herran Hengelle. Rukoilen, että Henki ohjaisi teitä aina pyhiin tunteisiin jokaisessa ajatuksessanne ja toimessanne pyrkiessänne auttamaan muita rakkaudessa ja armossa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.