Kuinka Apuyhdistys on siunannut elämäänne?
Koska Apuyhdistys on järjestetty jumalallisen suunnitelman mukaan, se on paitsi naisten, myös perheen ja kirkon siunaukseksi.
Pohdiskeltuaan menneisyyttään eräs mies kertoi minulle hiljattain seuraavan koskettavan tositarinan: ”Kasvuvuosinani isäni oli vähemmän aktiivinen kirkon jäsen. Hänellä oli alkoholiongelma, ja hänen mielialansa ollessa synkimmillään hän saattoi muuttua karkeaksi ja syytteleväksi. Tavallisesti hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että äiti palveli seurakunnassa. Äiti työskenteli Alkeisyhdistyksessä 38 vuotta, ja suuren osan tuosta ajasta hän palveli myös Nuorissa Naisissa. Hänen työtaakkansa oli raskas. Hänen avioliittonsa oli vaikea, ja tiedän nyt, että hän oli toisinaan lannistunut, mutta silloin en sitä tiennyt.
Vasta myöhemmin oivalsin, että seurakuntamme sisaret olivat hänen voimavaransa. Hän ei palvellut Apuyhdistyksen johtokunnassa, mutta hän osallistui aina kokouksiin ja rakasti ystäviään siellä. En koskaan ajatellut heitä Apuyhdistykseen kuuluvina naisina – he olivat yksinkertaisesti äidin sisaria. He välittivät hänestä ja rakastivat häntä. Hänellä oli vain veljiä ja poikia. Kaipaamansa ja tarvitsemansa sisaret hän löysi seurakunnastamme. Tiedän, että hän näytti tunteensa heidän kanssaan – tunteet, joita hän ei voinut näyttää missään muualla. Kaikki tämä ei tuntunut minusta ’Apuyhdistykseltä’ silloin, mutta nyt käsitän, että sitä se oli.”1
Tämän pojan muisto Apuyhdistyksestä kosketti sydäntäni. Kyllä, Apuyhdistyksen jäsenet ovat naisia, mutta Apuyhdistys ei siunaa ainoastaan naisia – se siunaa meitä jokaista.
Kuinka Apuyhdistys on siunannut teidän elämäänne?
Esitin tämän kysymyksen presidentti Hinckleylle. Hän vastasi: ”Apuyhdistys on siunannut perhettäni ja rakkaan vaimoni perhettä noin seitsemän sukupolven ajan. Kirkon alkuajoista lähtien äideillemme ja tyttärillemme on opetettu heidän velvollisuuttaan hädänalaisia kohtaan. Heille on opetettu kodinhoidon hienouksia, heitä on rohkaistu hengellisessä kehityksessään ja ohjattu toteuttamaan kaikkia piileviä kykyjään naisina. Suuri osa tästä on tapahtunut Apuyhdistyksessä, ja sitten se on tuotu kotiin jokaisen perheeni jäsenen elämän siunaukseksi.”2
Minulla on omat rakkaat muistoni siitä, kun leikin isoäitini täkintikkauskehyksen alla hänen ja hänen Apuyhdistyksen sisartensa tehdessä tikkaustöitä. Olin nuori, mutta tiesin, että tämä oli osa Apuyhdistystä – siunata muiden ihmisten elämää. Äitini ja isoäitini opastivat minua tuntemaan rakkautta Apuyhdistystä kohtaan. Rakastan Apuyhdistystä – uskon, että olen aina rakastanut. Apuyhdistys on auttanut minua tuntemaan Herran ja on vahvistanut rakkauttani Häntä ja taivaallista Isääni kohtaan. Apuyhdistykseen kuuluvana olen saanut monia tilaisuuksia oppia, rakastaa, palvella ja tulla täytetyksi Herran rakkaudella elämässäni, kun pyrin pitämään liittoni, osoittamaan rakkautta ja vahvistamaan perhettäni.
Niinpä kysyn uudelleen: kuinka monella tavalla Apuyhdistys on siunannut teidän elämäänne?
Vieraillessani lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Brasiliassa sanoin lähetyssaarnaajille: ”Kertokaa minulle, mitä te tiedätte Apuyhdistyksestä.” Eräs vanhin sanoi: ”Pataruoat!” Toinen lisäsi: ”Minun äitini ja sisareni kuuluvat siihen.” Lopulta eräs julisti: ”Se on Herran järjestö naisille.” Hän oli oikeassa, mutta se on vielä enemmän. Apuyhdistys on ”olennainen osa evankeliumia”.3
Vuosi 1842 oli äärimmäisen vaikea profeetta Joseph Smithille. Entiset ystävät olivat kääntyneet häntä vastaan. Muut viholliset halusivat siepata hänet Nauvoosta ja heikentää kirkon kasvua. Sinä samana vuonna hän järjesti Apuyhdistyksen pitämään huolta köyhistä ja puutteenalaisista ja ”pelastamaan sieluja”.4 Presidentti J. Reuben Clark jr on todennut: Näiden vaikeuksien keskellä Joseph Smith ”kääntyi sisarten puoleen sen lohdun ja mielenylennyksen saamiseksi, jota hän niin valitettavan kipeästi silloin tarvitsi”.5 Tämä ajatus on liikuttava ja tekee nöyräksi: Jumalan profeetta haki lohtua sisariltaan – naisilta, joille hän oli antanut johtoajatukseksi: ”Rakkaus ei koskaan katoa.”6 Kuulen tässä kaikuja naisista, jotka surivat Vapahtajan kanssa Golgatalla.
Apuyhdistys on siunannut profeettojen elämää. Kuinka se on siunannut teidän elämäänne?
Presidentti Boyd K. Packer on sanonut: ”Kodin ja perheen puolustaminen saa erittäin paljon lisää voimaa, kun vaimo ja äiti ja tyttäret kuuluvat Apuyhdistykseen.”7 Miksi? Koska naiset ovat kodin sydän.
Kuulumiseni Apuyhdistykseen on virvoittanut ja vahvistanut minua ja lujittanut sitoumustani olla parempi vaimo ja äiti ja Jumalan tytär. Sydämeni on avartunut ymmärryksellä evankeliumista, rakkaudella Vapahtajaa kohtaan ja sillä, mitä Hän on tehnyt puolestani. Niinpä sanon teille, rakkaat sisaret: Tulkaa Apuyhdistykseen! Se täyttää kotinne rakkaudella, se ravitsee ja vahvistaa teitä ja perhettänne. Kotinne tarvitsevat vanhurskasta sydäntänne.
Ollessani taannoin Perussa hoitamassa tehtävääni vierailin veli ja sisar Moralesin vaatimattomassa kodissa. Se oli täynnä rakkautta. Heillä on kolme lasta, ja he ovat olleet kirkon jäseniä neljän vuoden ajan. Sisar Morales on oppinut paljon Apuyhdistyksessä. Auttaakseen perhettään taloudellisesti hän pesi pyykkiä ja silitti. Hän huolehti naapurin kahdesta lapsesta, koska naapurin oli lähdettävä kotoa ansiotyöhön. Hän tuki munuaisen vajaatoiminnasta kärsivää miestään, joka palveli vanhinten koorumissa. He lukivat yhdessä Heber J. Grantin opetuksia miehen valmistautuessa opettamaan oppiaiheen.
Kysyin häneltä: ”Oletko kotikäyntiopettaja?” Hymy huulillaan hän vastasi: ”Kyllä vain, sisar Parkin. Käyn neljän sisaren luona. Kaksi heistä on vähemmän aktiivisia, mutta rakastan heidät takaisin.”
Lähtiessämme kodista huomasin oven yläpuolella käsinmaalatun kyltin. Siinä kysyttiin: ”Luitko pyhiä kirjoituksiasi tänään?” Apuyhdistys on siunannut tätä kotia, tätä seurakuntaa, tätä naapurustoa. Kuinka se on siunannut teitä?
Apuyhdistykseen kuuluminen on ratkaisevan tärkeää vastakastetuille sisarille ja heidän kauttansa myös heidän perheilleen. Mieheni ollessa Lontoon eteläisen lähetyskentän johtaja Englannissa tapasin monia uusia käännynnäisiä – kuten yksinhuoltajaäiti Glorian. Kirkkoon liittyessään hän liittyi Apuyhdistykseen. Se oli hänelle turvallinen paikka, jossa hän saattoi esittää kysymyksiä juuri löytämästään uskosta. Hän kuuli naisten kertovan avoimesti kokemuksistaan, jotka saivat hänet kokeilemaan Jumalan sanaa.8 Hän on saanut patriarkallisen siunauksensa, hän on ollut temppelissä, hän palvelee kirkossa. Mieleeni tulee presidentti Hinckleyltä saamani neuvo: ”[Naisten] on saatava olla yhdessä sellaisessa ympäristössä, joka tukee uskoa.”9 Apuyhdistys tarjoaa sellaisen ympäristön.
Ajattelin Helamanin nuoria sotureita kuullessani erään Apuyhdistyksen sisaren pojan sanovan: ”Äitini usko ja esimerkki ovat olleet minulle siunaukseksi. Siihen mennessä, kun minusta tuli pappeudenhaltija, olin oppinut kotiopetuksesta yhtä paljon äitini kotikäyntityön ansiosta kuin isäni kotiopetuksesta antaman esimerkin perusteella – –. Hänen uskonsa pappeuteen vaikuttaa omaan uskooni ja vahvistaa haluani olla kelvollinen – – vanhin.”10
Veljet ja sisaret, minä olen muuttunut, siunattu ja parempi ihminen Apuyhdistyksen ansiosta. Ja uskon, että me kaikki olemme.
Rukoilen, että äidit ja tyttäret osallistuvat entistä tarmokkaammin; että aviomiehet tukevat vaimoaan ja että sekä äidit että isät valmistavat tyttäriään tulemaan Apuyhdistykseen. Kehotan pappeusjohtajia ohjaamaan Jumalan tyttäret, nuoret ja vanhat, Apuyhdistykseen – yhteen palautuksen monista ihmeistä. Kun otamme näitä askelia, olemme ylitsevuotavan kiitollisia tätä pyhää järjestöä kohtaan.
Koska Apuyhdistys on järjestetty jumalallisen suunnitelman mukaan, se on paitsi naisten, myös perheen ja kirkon siunaukseksi. Todistan, että se on olennainen osa Herran palautettua evankeliumia, koska se pysyy Kristuksen kaltaisessa rakkaudessa – Hänen puhtaassa rakkaudessaan. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.