Mikä on koorumi?
Yksi suurenmoisimmista siunauksista, jonka voi saada ollessaan pappeudenhaltija – – on saada kuulua pappeuskoorumiin.
”Pyhä Henki on innoittanut laskemaan sen perustuksen ja rakentamaan sen pyhimmälle uskolle.
Tämä kirkko järjestettiin ja perustettiin teidän Herranne vuonna tuhatkahdeksansataakolmekymmentä, neljännessä kuussa ja sen kuukauden kuudentena päivänä, jota sanotaan huhtikuuksi.” (OL 21:2–3.)
Juuri tuona päivänä Joseph Smith, Oliver Cowdery sekä Smithin ja Whitmerin perheen jäsenet kokoontuivat Peter Whitmer vanhemman kotiin Fayettessa Senecan piirikunnassa New Yorkin osavaltiossa. Asiaankuuluvien laulun ja rukousten jälkeen kirkon organisaatiota koskevat ilmoitukset luettiin paikalla olleille. Näissä ilmoituksissa esitettiin pappeuden järjestys ja kirkon virkailijoiden velvollisuudet. Tämän mallin mukaan on rakennettu nykyinen kirkon organisaatio.
”Aikaisemman käskyn mukaan profeetta Joseph kääntyi läsnä olevien veljien puoleen saadakseen tietää, hyväksyisivätkö he hänet ja Oliver Cowderyn opettajikseen Jumalan valtakunnan asioissa, ja halusivatko he, että he ryhtyisivät järjestämään kirkkoa Herran käskyn mukaisesti. Tähän he suostuivat yksimielisellä äänestyksellä.” (B. H. Roberts, A Comprehensive History of The Church, osa 1, s. 196.)
Ja näin meille on vakiinnutettu malli aivan alussa. ”Ja kaikki tulee tehdä kirkossa yhteisellä suostumuksella, paljon rukoillen ja uskoen, sillä te saatte kaiken uskon tähden” (OL 26:2).
Läpi koko olemukseni tulvahtaa aivan erityinen tunne, kun näen kädet kohotettuina suoraan kulmaan tämän kirkon johtajien tukemiseksi. Tänään kirkon jäsenet täällä konferenssikeskuksessa hyväksyivät kaksi uutta jäsentä kahdentoista apostolin koorumiin ja television, Internetin sekä satelliitin välityksellä hyväksymistä seurattiin miltei kaikissa maailman kolkissa.
Vanhin Uchtdorf ja vanhin Bednar, teidät on hyväksytty täyttämään vanhin David B. Haightin ja vanhin Neal A. Maxwellin kuoleman jättämät tyhjät paikat. Kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi, kun teistä tulee osa tätä pyhää kutsumustamme. Totta kai me tänä päivänä kaipaamme vanhin Haightin ja vanhin Maxwellin seuraa. Vanhin Haight istui vieressäni näissä konferensseissa menneet 28 vuotta. Vanhin Maxwell istui hänen vieressään monta vuotta. Kuinka toivonkaan, että minulla olisi vanhin Haightin innostunut henki tai olisin vanhin Maxwellin kaltainen taitava sanankäyttäjä, kun ilmaisen tunteeni siitä pitkäaikaisesta kanssakäymisestä, jota olen saanut kokea näiden kahden suurenmoisen veljen kanssa. He ovat antaneet elämääni niin paljon lisää. Kuinka tulenkaan kaipaamaan jatkuvaa kanssakäymistä heidän kanssaan!
Meillä on pitkät perinteet kahdentoista työstä, kun olemme matkustaneet eri puolilla maailmaa julistamassa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Esimerkiksi, sunnuntaina 4. kesäkuuta 1837 profeetta Joseph Smith meni Heber C. Kimballin luo Kirtlandin temppelissä ja kuiskasi hänelle: ”Veli Heber, Herran Henki on kuiskannut minulle: ’Lähteköön palvelijani Heber Englantiin julistamaan evankeliumiani ja avaamaan pelastuksen oven sille kansakunnalle’” (lainattuna julkaisussa Orson F. Whitney, Life of Heber C. Kimball, 1945, s. 104; ks. myös Kirkon historia aikojen täyttyessä, uskonto 341–343, 2004, s. 185).
Kertomus siitä, kuinka Heber C. Kimball ja Brigham Young jättivät kotinsa matkustaakseen Englantiin, osoittaa epäilemättä, minkä uhrauksen he olivat halukkaita tekemään saamiensa kutsumusten vuoksi. Kertomus kuuluu:
”Syyskuun 14. päivänä [1839] presidentti Brigham Young lähti kotoaan Montrosesta aloittaakseen lähetystyön Englannissa. Hän oli niin sairas, ettei pystynyt kulkemaan Mississippijoelle 150 metrin päähän ilman apua. Ylitettyään joen hän ratsasti Israel Barlowin kanssa tämän hevosella taloni luo, missä hän jatkoi sairastamista 18. päivään asti. Hän jätti vaimonsa sairaana kotiin vain kolmen viikon ikäisen vauvan kanssa, ja kaikki hänen muut lapsensa olivat sairaita eivätkä pystyneet huolehtimaan toisistaan. Yksikään heistä ei kyennyt hakemaan vettä kaivosta ämpärillä, eikä heillä ollut vaihtovaatteita, sillä väkivaltaiset joukot Missourissa olivat vieneet miltei kaiken, mitä hänellä oli. Kuukauden 17. päivänä sisar Mary Ann Young sai erään pojan tuomaan hänet vankkureissaan taloni luo, jotta hän saattaisi hoivata ja lohduttaa veli Brighamia.” (Life of Heber C. Kimball, s. 265.)
Myös Heber C. Kimballin perhe oli sairas. Charles Hubbard lähetti poikansa valjakkonsa ja vankkurinsa kanssa auttamaan heitä heidän matkallaan. Vanhin Kimball kirjoittaa: ”Minusta tuntui kuin sisimpäni olisi kerrassaan sulanut jättäessäni perheeni sellaiseen tilaan, kuin kuoleman kouriin. Minusta tuntui, etten kestäisi sitä. Pyysin ajuria pysähtymään ja sanoin veli Brighamille: ’Eikö tämä olekin vaikeata? Noustaan ylös ja piristetään heitä vähän.’ Me nousimme ja heiluttaen hattuja päämme yläpuolella kolmasti huusimme: ’Eläköön, eläköön Israel!’” Sisar Young ja sisar Kimball tulivat ovelle ja vilkuttivat hyvästiksi, mikä soi Brighamille ja Heberille suurta lohtua, ja he jatkoivat ”ilman kukkaroa, laukkua” kohti Englantia. (Life of Heber C. Kimball, s. 265–266.)
Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan, että sanan apostoli merkitys on ”’lähettiläs’. – – Apostolit ovat Jeesuksen Kristuksen erityisiä todistajia kaikkialla maailmassa ja todistavat hänen jumalallisuudestaan ja kuolleista ylösnousemisestaan.” (PKO, s. 14.) ”Kaksitoista miestä, joilla on tämä korkea kutsumus, muodostavat hallinnollisen neuvoston pappeuden työssä. – – Nykyään kaksitoista miestä, jotka ovat samalla tavoin Jumalan kutsumia ja asettamia, muodostavat kahdentoista apostolin koorumin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.” (Bible Dictionary, ”Apostle”, s. 612.)
Apostoli on yhä tänäkin päivänä ”lähettiläs”. Meidän kohtaamamme olosuhteet eroavat varhaisten veljien olosuhteista matkustaessamme täyttämään tehtäviämme. Meidän tapamme matkustaa kaikkiin maailman kolkkiin on hyvin erilainen kuin varhaisten veljien tapa matkustaa. Meidän tehtävämme säilyy kuitenkin samana kuin se, jonka Vapahtaja antoi opettaessaan kutsumiaan kahtatoista: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20.)
Teille kahdelle uudelle veljelle voin luvata, että tulette uudella tavalla ymmärtämään, mitä tarkoittaa kuulua koorumiin. Toivon, että se tunne ja kunnioitus, joka meillä on neuvostoamme kohtaan, voitaisiin siirtää jokaiseen kirkon koorumiin. Voisitteko te diakonien, opettajien, pappien, vanhinten ja ylipappien koorumit kuunnella hetken sitä, minkä uskon olevan yksi suurenmoisimmista siunauksista, jonka voi saada ollessaan pappeudenhaltija? Tuo ainutlaatuinen siunaus on saada kuulua pappeuskoorumiin.
Presidentti Stephen L Richards antoi monia vuosia sitten meille hienoja neuvoja kirkon johtamisesta. Hän sanoi seuraavaa:
”Kirkon johtamisen nerous on johtaminen neuvostojen kautta. – – Näen Jumalan viisauden neuvostojen nimittämisessä Hänen valtakuntansa johtamiseksi. Sen Hengen alaisuudessa, jossa me työskentelemme, ihmiset voivat kokoontua yhteen näennäisen eriävine mielipiteineen ja hyvin erilaisine taustoineen, ja tuon saman Hengen vaikutuksesta ja neuvotellessaan yhdessä he voivat päästä yksimielisyyteen. – – En epäröi yhtään vakuuttaa teille, että jos te neuvottelette neuvostoissa, kuten teidän odotetaan tekevän, niin Jumala antaa teille ratkaisuja kohtaamiinne ongelmiin.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1953, s. 86; ks. M. Russell Ballard, ”Voimaa neuvonpidosta”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 73.)
Entä mitä suurenmoista hyötyä te tulette kokemaan koorumiin kuulumisesta? Lainaan jälleen Stephen L Richardsia. Hän sanoi: ”Koorumi on kolme asiaa: ensiksi luokka, toiseksi veljeskunta ja kolmanneksi palveluyksikkö” (julkaisussa Conference Report, lokakuu 1938, s. 118; ks. L. Tom Perry, ”Jumalan kutsumia”, Liahona, marraskuu 2002, s. 7).
Näen tämän nerouden tulevan hyvin selvästi esiin kahdentoista apostolin koorumin toiminnassa. Me olemme luokka opiskellessamme yhdessä valtakunnan oppeja. Voitteko kuvitella, kuinka ainutlaatuinen kokemus olisikaan olla koorumin kokouksessa ja saada opetusta evankeliumin opista sellaisilta vanhimmilta kuin Ezra Taft Benson, Mark E. Petersen, LeGrand Richards, Howard W. Hunter, Bruce R. McConkie, David B. Haight tai Neal A. Maxwell? Huomaatte, että olen maininnut vain niitä, jotka ovat päättäneet maallisen palvelutehtävänsä, jotten olisi valikoiva nykyisten apostoliemme kesken. Tämä sama siunaus voi tulla teidänkin osaksenne teidän jokaisen koorumissa. Apostolien – niin entisten kuin nykyistenkin – sanat elävät pyhissä kirjoituksissa, konferenssipuheissa, kirkon julkaisuissa, hartaustilaisuuksissa ja niin edelleen. Ne ovat käytettävissänne tuomaan valtakunnan opin voimaa koorumin luokkaanne. Tehkää koorumistanne luokka kasvattaaksenne Herramme ja Vapahtajamme evankeliumin tietouttanne.
Koorumissamme meillä vallitsee erityinen veljeys. Me olemme siellä kohottamassa, innoittamassa ja siunaamassa toinen toistamme kutsumuksemme hengellä. Kun yhden harteilla on taakka, yksitoista muuta on innokkaana auttamassa tuon taakan nostamisessa ja kantamisessa. Toisinaan me riemuitsemme yhdessä saavutuksen tunteista. Surun hetkinä me itkemme yhdessä. Meistä ei koskaan tunnu siltä, että kohtaisimme jonkin ongelman yksin! Koorumimme jäsenet tarjoavat aina neuvoa, tukea, apua ja rohkaisua.
Julkaisussa Priesthood and Church Government meillä on seuraava lausunto veljeydestä, jonka tulee vallita jokaisessa pappeuskoorumissa. ”Pappeudenhaltijat muodostavat suuren veljeskunnan, jota iankaikkiset ja muuttumattomat evankeliumin lait yhdistävät. Koorumin jäsenten pitäisi tuntea veljeyttä. Koorumin ensimmäisenä huolena pitäisi olla kaikkien niiden jäsentensä auttaminen, joilla saattaa olla ajallisia, henkisiä tai hengellisiä tarpeita. Veljeyden hengen tulee olla ohjaavana voimana kaikissa koorumin suunnitelmissa ja kaikessa toiminnassa. Jos tätä henkeä vaalitaan viisaasti ja keskeytyksettä, mikään muu organisaatio ei tule kiinnostavammaksi miehelle, jolla on pappeus.” (Rudger Clawson, esipuhe julkaisuun A Guide for Quorums of the Melchizedek Priesthood, 1930, s. 3; lainattuna julkaisussa Priesthood and Church Government, toim. John A. Widtsoe, 1965, s. 135; ks. myös Aaronin pappeus, oppikirja 3, 1995, s. 81.) Haluamme kannustaa jokaista pappeuskoorumia kirkossa vaalimaan senkaltaista veljeyttä.
Viimeiseksi, koorumimme ainoa todellinen päämäärä on palvella. Kenties se kirje, jonka Wilford Woodruff, silloinen kahdentoista apostolin neuvoston presidentti, kirjoitti 26. lokakuuta 1886, voisi kuvata syviä tuntojamme tämän vastuullisen tehtävän suhteen. ”Sanon apostoleille, että meidän vastuullinen tehtävämme on hyvin suuri. – – Millaisia miehiä meidän siis tulee olla? Koko maailma kypsyy pahuudessa, ja Jumalan Siionin tulee olla valmiina yljän tuloa varten. Meidän tulee nöyrtyä Herran edessä ja pystyä täyttymään kutsumuksemme hengellä, Pyhällä Hengellä ja Jeesuksen Kristuksen ilmoituksilla, jotta voimme tietää Jumalan mielen ja tahdon meidän kohdallamme ja olla valmiita pitämään kutsumuksemme kunniassa ja tuoda esiin vanhurskautta ja olla uskollisia todistuksessa Jeesuksesta Kristuksesta loppuun saakka. – – Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Jumalan työ olisi edellyttänyt uskollisempaa todistusta ja työtä apostoleilta ja vanhimmilta kuin nykyään.” (”An Epistle”, Deseret News Weekly, 24. marraskuuta 1886, s. 712). Tehkää jokaisesta koorumistanne suurenmoinen palveluorganisaatio kaikkien kooruminne jäsenten hyväksi.
Ja nyt tämä varoituksen sana pyhistä kirjoituksista:
”Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.
Sitä, joka on laiska, ei lueta arvolliseksi pysymään, ja sitä, joka ei opi velvollisuuttaan ja osoittautuu kunnottomaksi, ei lueta arvolliseksi pysymään.” (OL 107:99–100.)
Niinpä sanon teille kahdelle veljelle, jotka olette liittyneet koorumiimme, ja kaikille teille veljille, jotka kuulutte Jumalan pappeuteen: Jumala siunatkoon meitä jokaista kutsumuksissamme palvella. Lujittukoon uskomme, kun palvelemme vanhurskaudessa pitäen käskyt uskollisesti. Kasvakoon todistuksemme yhä vahvemmaksi pyrkiessämme löytämään iankaikkisen totuuden lähteen. Olkoon koorumissamme vallitseva veljeys meille lohtuna ja voimana ja turvana, kun kuljemme tämän kuolevaisen olemassaolovaiheemme läpi. Säilyköön sydämessämme aina ilo evankeliumin palvelutyöstä, kun kuljemme eteenpäin täyttääksemme velvollisuutemme ja tehtävämme palvelijoina taivaallisen Isämme valtakunnassa. Tämä on nöyrä rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.