Jumalan rakkauden voima
Hänen rakkautensa täyttäminä voimme kestää tuskaa, lakata pelkäämästä, antaa auliisti anteeksi, välttää kiistaa, uudistaa voimat ja siunata ja auttaa muita.
Mikä tosi rakkaudessa koskettaa jokaista sydäntä? Miksi yksinkertainen lause ”Minä rakastan sinua” herättää niin yleismaailmallista iloa?
Ihmiset esittävät erilaisia syitä, mutta todellinen syy on se, että jokainen maan päälle tuleva ihminen on Jumalan henkipoika tai -tytär. Koska kaikki rakkaus tulee Jumalalta, meillä on syntyessämme kyky ja halu rakastaa ja tulla rakastetuiksi. Yksi voimakkaimmista yhteyksistämme kuolevaisuutta edeltävään elämäämme on se, kuinka paljon Isämme ja Jeesus rakastivat meitä ja kuinka paljon me rakastimme heitä. Vaikka muistimme ylitse vedettiin verho, niin aina kun tunnemme tosi rakkautta, se herättää kaipauksen, jota ei voi kieltää.
Tosi rakkauteen vastaaminen on osa perimmäistä olemustamme. Synnynnäinen halumme on kiinnittyä uudelleen täällä siihen rakkauteen, jota tunsimme siellä. Vain silloin, kun tunnemme Jumalan rakkauden ja täytämme sydämemme Hänen rakkaudellaan, voimme olla todella onnellisia.
Jumalan rakkaus täyttää avaruuden äärettömyyden. Siksi maailmankaikkeudessa ei olekaan puutetta rakkaudesta, vaan ainoastaan meidän halukkuudestamme tehdä se, mitä sen tuntemiseen tarvitaan. Jeesus selitti, että sen tehdäksemme meidän täytyy rakastaa Herraa, Jumalaamme, koko sydämestämme ja koko sielustamme, koko voimallamme ja koko ymmärryksellämme, ja lähimmäistämme niin kuin itseämme (ks. Luuk. 10:27).
Mitä kuuliaisempia olemme Jumalalle, sitä halukkaampia olemme auttamaan muita. Mitä enemmän autamme muita, sitä enemmän rakastamme Jumalaa ja niin edelleen.
Ja käänteisesti, mitä tottelemattomampia olemme Jumalaa kohtaan ja mitä itsekkäämpiä olemme, sitä vähemmän rakkautta tunnemme.
Yritys löytää kestävää rakkautta ilman kuuliaisuutta Jumalalle on kuin koettaisi sammuttaa janon juomalla tyhjästä kupista – voi olla juovinaan, mutta jano säilyy. Samoin yritys löytää rakkautta auttamatta muita ja uhrautumatta heidän puolestaan on kuin koettaisi elää syömättä – se on vastoin luonnonlakeja eikä voi onnistua. Emme voi teeskennellä rakkautta. Siitä täytyy tulla osa meitä. Profeetta Mormon selitti:
”Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin.
Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella.” (Moroni 7:47–48.)
Jumala on innokas auttamaan meitä tuntemaan Hänen rakkautensa, olimmepa missä tahansa. Saanen antaa yhden esimerkin.
Nuorena lähetyssaarnaajana minut lähetettiin pienelle, noin 700 asukkaan saarelle, joka sijaitsi syrjäisellä alueella eteläisellä Tyynellämerellä. Minusta kuumuus oli painostavaa, hyttyset olivat kauheita, mutaa oli kaikkialla, kieli oli mahdotonta, ja ruoka oli – no, ”erilaista”.
Muutaman kuukauden kuluttua saarellemme iski voimakas pyörremyrsky. Tuhot olivat valtavia. Sato tuhoutui, ihmishenkiä menetettiin, myrsky vei taloja mennessään, ja lennätinasema – ainoa yhteytemme ulkomaailmaan – tuhoutui. Pieni valtion vene tuli tavallisesti joka kuukausi tai kahden kuukauden välein, joten säännöstelimme ruokaamme, jotta se riittäisi neljäksi tai viideksi viikoksi, ja toivoimme, että vene tulisi. Mutta venettä ei tullut. Heikkenimme joka päivä. Ihmiset osoittivat suurta hyväntahtoisuutta, mutta kun kuudes ja seitsemäs viikko kuluivat ohitse hyvin vähäisellä ruoalla, voimamme hupenivat merkittävästi. Alkuperäisväestöön kuuluva toverini Feki auttoi minua sen minkä pystyi, mutta kun kahdeksas viikko alkoi, voimani olivat lopussa. Minä vain istuin puun varjossa ja rukoilin ja luin pyhiä kirjoituksia sekä vietin tuntikausia pohtien iankaikkisuuden asioita.
Yhdeksäs viikko alkoi ilman suurta ulkoista muutosta. Tapahtui kuitenkin suuri sisäinen muutos. Tunsin Herran rakkauden syvemmin kuin koskaan aiemmin ja opin omasta kokemuksesta, että Hänen rakkautensa on ”kaikkein haluttavinta – –. Niin, ja riemullisinta sielulle.” (1. Nefi 11:22–23.)
Olin tuossa vaiheessa melko lailla ”pelkkää luuta ja nahkaa”. Muistan seuranneeni syvän kunnioituksen vallassa, kuinka sydämeni löi ja keuhkoni hengittivät, ja ajatelleeni, miten ihmeellisen kehon Jumala on luonut asunnoksi yhtä ihmeelliselle hengellemme! Ajatus näiden kahden elementin pysyvästä yhteydestä, jonka Vapahtajan rakkaus, sovitusuhri ja ylösnousemus on tehnyt mahdolliseksi, oli niin innoittava ja tyydytystä tuottava, että kaikenlainen fyysinen epämukavuus häipyi olemattomiin.
Kun ymmärrämme, kuka Jumala on, keitä me olemme, kuinka Hän rakastaa meitä ja mikä Hänen suunnitelmansa on meitä varten, pelko haihtuu. Kun saamme edes vähäisimmän käsityksen näistä totuuksista, niin huolemme maailmallisista asioista häviää. Ajatus siitä, että me todellakin lankeamme Saatanan valheisiin siitä, että valta, maine tai vauraus ovat tärkeitä, on tosi naurettava – tai olisi, ellei se olisi niin surullista.
Opin, että aivan kuten rakettien täytyy voittaa vetovoima sinkoutuakseen avaruuteen, niin meidän täytyy voittaa maailman veto kohotaksemme ymmärryksen ja rakkauden iankaikkisiin maailmoihin. Käsitin, että kuolevainen elämäni saattoi päättyä siihen, mutta en ollut kauhuissani. Tiesin, että elämä jatkuisi, eikä sillä, jatkuiko se täällä vai siellä, ollut oikeastaan merkitystä. Mutta merkitystä oli sillä, kuinka paljon rakkautta minulla oli sydämessäni. Tiesin tarvitsevani enemmän! Tiesin, että ilomme nyt ja aina on erottamattomasti sidoksissa kykyymme rakastaa.
Näiden ajatusten täyttäessä ja kohottaessa sieluni tulin vähitellen tietoiseksi innostuneista äänistä. Toverini Fekin silmät loistivat, kun hän sanoi: ”Kolipoki, vene on saapunut, ja se on täynnä ruokaa. Olemme pelastuneet! Etkö olekin innoissasi?” En ollut varma, mutta koska vene oli tullut, sen täytyi olla Jumalan vastaus, joten kyllä, olin iloinen. Feki antoi minulle ruokaa ja sanoi: ”Tässä, syö.” Epäröin. Katsoin ruokaa. Katsoin Fekiä. Katsoin taivaalle ja suljin silmäni.
Tunsin jotakin hyvin syvällistä. Olin kiitollinen siitä, että elämäni täällä jatkuisi kuten ennenkin, mutta kuitenkin vallitsi haikea tunne – herkkä pitkittämisen tunne, kuten silloin, kun pimeys sammuttaa täydellisen auringonlaskun kirkkaat värit ja tajuaa, että täytyy odottaa toista iltaa nauttiakseen jälleen sellaisesta kauneudesta.
En ollut varma, halusinko avata silmiäni, mutta niin tehtyäni käsitin, että Jumalan rakkaus oli muuttanut kaiken. Kuumuus, muta, hyttyset, ihmiset, kieli ja ruoka eivät olleet enää haasteita. Ne, jotka olivat yrittäneet aiheuttaa minulle harmia, eivät olleet enää vihollisiani. Jokainen oli veljeni tai sisareni. Täyttyminen Jumalan rakkaudella on riemullisinta kaikista ja hintansa arvoista, olipa se mikä tahansa.
Kiitin Jumalaa tästä erityisestä ajasta ja monista muistutuksista Hänen rakkaudestaan – auringosta, kuusta, tähdistä, maapallosta, lapsen syntymästä, ystävän hymystä. Kiitin Häntä pyhistä kirjoituksista, etuoikeudesta rukoilla ja tuosta mitä ihmeellisimmästä muistutuksesta Hänen rakkaudestaan – sakramentista.
Opin, että kun laulamme sakramenttilauluja vakain aikein, niin sellaiset ilmaisut kuten ”On suuri rakkaus Jumalan” tai ”Hän rakasti niin suuresti jokaista luotuaan” (ks. ”On suuri rakkaus Jumalan”, MAP-lauluja, 119, ja ”On tuolla puolen kaupungin”, MAP-lauluja, 117) saavat sydämemme pakahtumaan rakkaudesta ja kiitollisuudesta. Kun vilpittömästi kuuntelemme sakramenttirukouksia, sellaiset ilmaisut kuten ”muistamaan Hänet aina”, ”pitämään Hänen käskynsä” ja ”hänen Henkensä olisi heidän kanssansa”, täyttävät sydämemme valtavalla halulla olla parempia (ks. OL 20:77, 79). Kun sitten nautimme leivän ja veden särkynein sydämin ja murtunein mielin, tiedän, että voimme tuntea ja jopa kuulla nuo mitä ihmeellisimmät sanat: ”Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua.”
Ajattelin, etten koskaan unohtaisi näitä tunteita, mutta maailman veto on voimakas, ja me olemme taipuvaisia lipsumaan. Mutta Jumala rakastaa meitä edelleen.
Muutamia kuukausia sen jälkeen kun voimani palasivat, jouduimme toisen rajun myrskyn kouriin, tällä kertaa tosin merellä. Aallot kasvoivat niin suuriksi, että ne käänsivät pienen veneemme ympäri ja heittivät meidät kolme raivoisaan, kuohuvaan valtamereen. Kun löysin itseni myrskyisästä merestä, olin yllättynyt, peloissani ja hieman poissa tolaltani. ”Miksi tämä on tapahtunut?”, ajattelin. ”Olen lähetyssaarnaaja. Missä on suojelukseni? Lähetyssaarnaajien ei pitäisi uida.”
Mutta uida minun täytyi, jos halusin pysyä hengissä. Joka kerta kun valitin, löysin itseni veden alta, joten ei kestänyt kauaa, ennen kuin lakkasin valittamasta. Asiat ovat niin kuin ovat, eikä valittaminen auta. Tarvitsin jokaisen voimanhivenen pitääkseni pääni veden pinnalla ja päästäkseni rannalle. Koska olin saanut Kotka-partiolaisen merkkini, olin aika luottavainen uimari, mutta ajan myötä tuuli ja aallot alkoivat viedä voimiani. En lakannut yrittämästä, mutta tuli hetki, jolloin lihakseni yksinkertaisesti eivät liikkuneet enää.
Minulla oli rukous sydämessäni, mutta aloin silti upota. Vajotessani ehkä viimeistä kertaa Herra täytti mieleni ja sydämeni syvällä rakkauden tunteella erästä hyvin erityistä henkilöä kohtaan. Oli ikään kuin olisin voinut nähdä hänet ja kuulla hänen äänensä. Vaikka hän oli 8 000 mailin [noin 13 000 km] päässä, tuon rakkauden voima tuli kiitäen noiden mailien halki ja läpäisten ajan ja paikan kurottui alas ja veti minut ylös – nosti pimeyden, epätoivon ja kuoleman syvyyksistä ja toi minut valoon ja elämään ja toivoon. Äkillisen voimanpuuskan vallassa pääsin rannalle, josta löysin veneessä olleet kumppanini. Älkää koskaan aliarvioiko tosi rakkauden voimaa, sillä se ei tunne rajoja.
Kun olemme täyttyneet Jumalan rakkaudella, pystymme tekemään ja näkemään ja ymmärtämään asioita, joita emme muuten pystyisi tekemään tai näkemään tai ymmärtämään. Hänen rakkautensa täyttäminä voimme kestää tuskaa, lakata pelkäämästä, antaa auliisti anteeksi, välttää kiistaa, uudistaa voimat ja siunata ja auttaa muita tavoilla, jotka yllättävät jopa meidätkin.
Jeesus Kristus oli täynnä suunnatonta rakkautta, kun Hän kesti käsittämätöntä tuskaa, julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta meidän vuoksemme. Meitä kohtaan tuntemansa rakkauden kautta Hän nousi muutoin ylipääsemättömien esteiden yläpuolelle. Hänen rakkautensa ei tunne rajoja. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään ja pääsemään osallisiksi Hänen rajattomasta rakkaudestaan, niin että myös me voimme nousta tämän maailman tuskan ja julmuuden ja epäoikeudenmukaisuuden yläpuolelle sekä auttaa ja antaa anteeksi ja siunata.
Tiedän, että Hän elää. Tiedän, että Hän rakastaa meitä. Tiedän, että voimme tuntea Hänen rakkautensa tässä ja nyt. Tiedän, että Hänen äänensä on täydellisen lempeä, ja se tunkeutuu aivan sisimpäämme asti. Tiedän, että Hän on suopea ja täynnä myötätuntoa ja rakkautta. Tiedän, että Hän on täynnä hellyyttä, lempeyttä, armoa ja halua auttaa. Rakastan Häntä koko sydämestäni. Todistan, että kun olemme valmiit, Hänen puhdas rakkautensa liikkuu välittömästi ajan ja paikan halki, kurottuu alas ja vetää meidät ylös minkä tahansa pimeyden myrskyävän meren, synnin, surun, kuoleman tai epätoivon syvyyksistä, joihin voimme joutua, ja tuo meidät iankaikkisuuden valoon ja elämään ja rakkauteen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.