Pappeuskoorumi
Koorumin voima riippuu suuressa määrin siitä, kuinka täydellisesti sen jäsenet ovat yhtä vanhurskaudessa.
Olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tässä suurenmoisessa pappeuskokouksessa. Me kaikki olemme jonkin pappeuskoorumin jäseniä. Teistä siinä ei kenties ole mitään erikoista, mutta minusta on. Minut asetettiin diakoniksi Aaronin pappeudessa eräässä pienessä kirkon lähetysseurakunnassa. Seurakunnassa oli vain yksi perhe. Meillä ei ollut kappelia. Kokoonnuimme kodissamme. Minä olin ainoa diakoni ja minun veljeni ainoa opettaja.
Tiedän siis, millaista on käyttää pappeutta yksin, ilman että palvelisi muiden kanssa koorumissa. Olin tyytyväinen tuossa pienessä seurakunnassa vailla koorumia. En voinut mitenkään tietää, mitä vailla olin. Ja sitten perheeni muutti mantereen poikki paikkaan, jossa oli paljon pappeudenhaltijoita ja vahvoja koorumeita.
Olen vuosien myötä oppinut, ettei koorumin vahvuus riipu siitä, montako pappeudenhaltijaa siinä on. Eikä se liioin riipu automaattisesti sen jäsenten iästä eikä kypsyydestä. Sen sijaan koorumin voima riippuu suuressa määrin siitä, kuinka täydellisesti sen jäsenet ovat yhtä vanhurskaudessa. Tuo ykseys vahvassa pappeuskoorumissa ei ole mitään sellaista, mitä olen kokenut urheilujoukkueessa tai klubissa tai missään muussa organisaatiossa maailmassa.
Moosian kirjaan kirjoitetut Alman sanat kuvaavat tarkimmin sitä ykseyttä, jota minä olen kokenut vahvimmissa pappeuskoorumeissa:
”Ja hän antoi heille käskyn, ettei heillä pidä olla mitään kiistaa keskenään, vaan että heidän tulee nähdä asiat samanlaisina, ja heillä tulee olla yksi usko ja yksi kaste, ja heidän sydäntensä tulee olla yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa toisiaan kohtaan.”1
Alma jopa kertoi kansalleen, kuinka se voisi päästä sellaiseen ykseyteen. Hän sanoi heille, ettei heidän pitänyt saarnata mitään muuta kuin parannusta ja uskoa Herraan, joka oli lunastanut kansansa.2
Alma opetti sitä, että jäsenten sydämet muuttuvat Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta, ja se on ollut totta kaikissa näkemissäni pappeuskoorumeissa, jotka ovat olleet yhtä. Sillä tavalla heidän sydämensä tulevat yhteen liitetyiksi.
Silloin voitte nähdä, miksi Herra kehottaa pappeuskoorumien johtajia johtamaan siten kuin Hän johtaa. Opin ja liittojen luvussa 107 Hän käyttää miltei samoja sanoja kuvatessaan kunkin koorumin johtajan velvollisuuksia. Diakonien koorumin johtajan tulee opettaa koorumin jäsenille heidän velvollisuuksiaan, ”kuten on annettu liittojen mukaan”3. Opettajien koorumin johtajan tulee opettaa koorumin jäsenille heidän velvollisuuksiaan, ”kuten liitoissa on annettu”4. Pappien koorumin johtajaa, joka on piispa, käsketään johtamaan ”neljääkymmentäkahdeksaa pappia ja [istumaan] neuvostossa heidän kanssansa, [opettamaan] heille heidän virkansa velvollisuuksia, kuten on annettu liitoissa”5.
Vanhinten koorumin johtajaa kehotetaan tällä tavalla:
”Vielä, vanhinten viran johtajan velvollisuutena on johtaa yhdeksääkymmentäkuutta vanhinta ja istua neuvostossa heidän kanssansa ja opettaa heitä liittojen mukaan.”6
On helppoa ymmärtää, miksi Jumala haluaa koorumejaan opetettavan ”liittojen mukaan”. Liitot ovat juhlallisia lupauksia. Taivaallinen Isä on luvannut meille kaikille iankaikkisen elämän, jos me teemme liittoja ja pidämme ne. Esimerkiksi pappeuden saadessamme me teemme liiton, että olemme uskollisia auttamalla Häntä Hänen työssään. Ihmiset, joita kastamme Hänen kirkkoonsa, lupaavat uskoa Jeesukseen Kristukseen ja tehdä parannuksen ja pitää Hänen käskynsä. Jokainen liitto vaatii uskoa Jeesukseen Kristukseen ja kuuliaisuutta Hänen käskyilleen, jotta olisimme kelvollisia anteeksiantoon ja sydämen puhtauteen, jotka ovat välttämättömiä periäksemme iankaikkisen elämän, suurimman kaikista Jumalan lahjoista.
Saattaisitte kysyä: ”Tarkoittaako tuo, että kaikkien koorumin oppiaiheiden täytyy koskea vain uskoa ja parannusta?” Ei tietenkään. Mutta se tarkoittaa, että opettajan ja niiden, jotka osallistuvat, täytyy aina haluta tuoda Herran Henki luokkahuoneessa olevien jäsenten sydämeen saadakseen aikaan uskoa ja päättäväisyyttä tehdä parannus ja olla puhdas.
Ja tuo halu yltää sen huoneen seiniä etäämmälle, jossa koorumi kokoontuu. Todella yhtenäisessä koorumissa tuo halu yltää jäseniin, olivatpa he missä tahansa.
Näin sen muutama vuosi sitten eräässä diakonien koorumissa, jonne minut oli kutsuttu opettamaan oppiaiheita. Muutama diakoni ei aina tullut koorumin kokouksiin. Tiesin, että opetus tuossa koorumissa – ja joka koorumissa – oli johtajan vastuulla, jolla oli avaimet. Hänen tuli pitää neuvoa heidän kaikkien kanssa. Ja niin minä olen ottanut tavakseni kysyä neuvoa siltä, jolla oli Jumalan antama vastuu, kysymällä: ”Mitä minun sinun mielestäsi pitäisi opettaa? Mitä minun pitäisi yrittää saavuttaa?”
Opin noudattamaan hänen neuvoaan, koska tiesin, että Jumala oli antanut hänelle vastuun opettaa kooruminsa jäseniä. Eräänä sunnuntaina tiesin, että Jumala oli suonut tämän kunniatehtävän eräälle nuorelle kooruminjohtajalle. Opetin diakoneja. Huomasin tyhjän tuolin. Tuolilla oli äänityslaite, ja huomasin, että se oli päällä. Oppitunnin jälkeen tyhjän tuolin vieressä istunut poika otti nauhurin. Kun hän aikoi lähteä huoneesta, kysyin häneltä, miksi hän oli nauhoittanut keskustelumme. Hän hymyili ja sanoi, että eräs toinen diakoni oli sanonut hänelle, ettei hän tulisi koorumiin sinä päivänä. Hän veisi nauhurin ystävänsä kotiin, niin että tämäkin voisi kuunnella oppiaiheemme.
Olin luottanut nuorelle kooruminjohtajalle annettuun vastuuseen, ja niin tuli apua taivaasta. Henki kosketti siinä huoneessa olleita jäseniä ja lähetti yhden heistä erään ystävän luokse yrittämään vahvistaa hänen uskoaan ja ohjata häntä parannukseen. Nauhuria mukanaan pitänyt diakoni oli oppinut liittojen mukaan, ja hän ojensi auttavan kätensä ystävälleen ja kooruminsa jäsenelle.
Pappeuskoorumien jäseniä opetetaan useammilla tavoilla kuin luokassa pidettävillä oppitunneilla. Koorumi on palveluyksikkö, ja jäsenet oppivat palvelemalla. Koorumi voi palvella enemmän kuin jäsenet yksin. Ja tuo voima moninkertaistuu enemmän kuin heidän lukumäärällään. Jokaisella koorumilla on johtaja, jolla on valtuus ja velvollisuus johtaa pappeuden palvelua. Olen nähnyt, kuinka koorumit saavat voimaa, kun ne kutsutaan auttamaan katastrofien kohdatessa. Kerran toisensa jälkeen kirkkoon kuulumattomat ihmiset ovat ilmaisseet hämmästystä ja ihailua kirkon tehokkuudesta järjestäytyä auttamaan. Minusta se näyttää ihmeeltä. Kaikessa pappeuden palvelussa voiman ihme tulee siksi, että johtajat ja jäsenet kunnioittavat niiden valtuutta, jotka johtavat pappeuskoorumien palvelutyötä kautta maailman.
Voiman ihmeitä voi tulla, kun koorumit ojentavat auttavan kätensä palvellakseen muita. Niitä tulee myös, kun pappeuden palvelu kohdistuu koorumin jäseniin. Eräs diakonien koorumin johtaja piti neuvonantajiensa ja koorumin sihteerin kanssa kokouksen varhain eräänä sunnuntaina ennen koorumin kokousta. Neuvonpidon, rukouksen ja harkinnan jälkeen hän tunsi innoitusta pyytää erästä diakonia kutsumaan seuraavaan koorumin kokoukseen erään toisen diakonin, joka ei ollut milloinkaan tullut kokoukseen. Hän tiesi, että sen diakonin, joka ei ollut milloinkaan tullut kokouksiin, isä ei kuulunut kirkkoon ja ettei kirkko juuri kiinnostanut hänen äitiäänkään.
Valittu diakoni otti johtajaltaan vastaan tehtävän ottaa yhteyttä poikaan. Hän meni tämän luokse. Seurasin, kun hän meni. Hän meni hieman vastahakoisesti, ikään kuin kyseessä olisi ollut vaikea tehtävä. Poika, jonka hän kutsui koorumiin, kävi vain muutaman kerran, ennen kuin hänen perheensä muutti pois. Monta vuotta myöhemmin olin eräässä vaarnakonferenssissa tuhansien mailien päässä paikasta, jossa tuo diakonien koorumi oli kokoontunut. Konferenssikokousten välissä luokseni tuli mies, jota en tuntenut, ja kysyi, tunsinko erään henkilön. Hän mainitsi minulle nimen. Se oli sen pojan nimi, jota hänen diakonien koorumin johtajansa oli pyytänyt menemään ja huolehtimaan eräästä eksyneestä lampaasta. Mies sanoi minulle: ”Kiittäisitkö häntä puolestani? Minä olen sen pojan isoisä, jota hän kutsui diakonien koorumiin vuosia sitten. Hän on nyt aikuinen, mutta hän puhuu minulle edelleenkin siitä diakonista, joka kutsui hänet kanssaan kirkkoon.”
Hänellä oli silmissään kyyneleitä ja niin minullakin oli. Nuorta koorumin johtajaa oli innoitettu ojentamaan auttava kätensä eksyneelle kooruminsa jäsenelle. Häntä innoitettiin lähettämään poika palveluasialle. Tuo johtaja oli tehnyt, mitä Mestari olisi tehnyt. Ja samalla nuori johtaja koulutti uutta pappeudenhaltijaa tämän velvollisuudessa palvella muita liittojen mukaan. Sydämet liittyivät yhteen, niin että ne olivat vieläkin yhteen liitettyjä yli 20 vuotta myöhemmin ja tuhansien mailien päässä toisistaan. Koorumin ykseys kestää, kun se vahvistuu Herran palveluksessa ja Herran tavalla.
Yksi voimakkaan koorumin tuntomerkeistä ovat toveruuden tunteet sen jäsenten keskuudessa. He välittävät toisistaan. He auttavat toisiaan. Kooruminjohtajat voivat vahvistaa tuota toveruutta parhaiten, jos he muistavat Herran tarkoituksen koorumin ykseydelle. Tämä tarkoitus on tietenkin se, että he auttavat toisiaan. Mutta siihen kuuluu muutakin, paljon muutakin. Se on, että he nostavat ja kannustavat toisiaan palvelemaan vanhurskaasti Mestarin kanssa Hänen työssään tarjota iankaikkinen elämä taivaallisen Isän lapsille.
Tämän ymmärtäminen muuttaa sitä, kuinka yritämme rakentaa toveruutta koorumissa. Se voi esimerkiksi muuttaa jopa sitä, kuinka opettajien koorumi pelaa koripalloa. Jäsenet saattaisivat toivoa enemmänkin vahvistavansa toveruutta kuin pelkästään voittaa peliä. He voisivat päättää kutsua mukaan pojan, joka jää aina ulkopuolelle, koska hän ei pelaa kovin hyvin. Jos hän ottaa kutsun vastaan ja tulee, koorumin jäsenet todennäköisesti kuljettavat palloa vähän enemmän etsien sellaista pelaajaa, jolla on mahdollisuus yrittää koria, etenkin sellaista poikaa, joka ei todennäköisesti saa koria. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin he eivät ehkä enää muista, voittivatko he sinä iltana, mutta tulevat aina muistamaan, kuinka he pelasivat yhteen ja miksi – ja kenen joukkue se oli. Itse Herra on sanonut: ”Ellette te ole yhtä, te ette ole minun.”7
Kun ymmärrämme, miksi Herra haluaa toveruutta, se voi muuttaa tavan, jolla vanhinten koorumin juhla suunnitellaan. Olen ollut juhlassa, jonka suunnittelija oli kirkkoon tullut käännynnäinen. Evankeliumin löytäminen oli ollut suloisinta, mitä hänelle oli milloinkaan tapahtunut. Niinpä juhlaan kutsuttiin naapureita ja ystäviä, jotka eivät vielä olleet kirkon jäseniä. Muistan yhä sen toveruuden tunteen, kun juttelimme heidän kanssaan siitä, mitä kirkko meille merkitsi. Tunsin tuossa juhlassa enemmän kuin toveruutta pappeusveljien kanssa. Mestari kutsui opetuslapsensa ensimmäiseen kahdentoista koorumiinsa palvelutehtävänsä aikana kuolevaisuudessa tällä tavalla: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.”8 Ja niin minusta tuntui tuona iltana juhlassa, että olin Mestarin ja hänen opetuslastensa seurassa tulemassa sellaiseksi kuin Hän haluaa meidän tulevan.
Minua siunattiin pappeusjohtajan kautta sillä samalla toveruuden tunteella kuin ollessani Aaronin pappeudessa. Hän ymmärsi, kuinka vahvistaa pappeuden toveruutta, joka voi kestää. Hän järjesti erään metsäpalstan omistajan kanssa meille iltapäivän, jonka vietimme pilkkoen puita ja tehden niistä nippuja. Niput tehtiin leskille, niin että he voisivat talvipakkasella pitää tulta. Muistan yhä toveruuden lämmön, jota tunsin pappeusveljieni kanssa. Mutta sitäkin enemmän muistan tunteen, että olin tekemässä sitä, mitä Vapahtaja tekisi. Ja niin tunsin toveruutta Hänen kanssaan. Me voimme vahvistaa tuota kallisarvoista toveruutta koorumeissamme tässä elämässä, ja sitten meillä voi olla sitä ikuisesti kirkkaudessa ja perheissä, jos elämme liittojen mukaan.
Rukoukseni on, että hyväksytte Herran kutsun tulla yhteen liitetyiksi, yhdeksi pappeuskoorumeissamme. Hän on viitoittanut tien. Ja Hän on luvannut meille, että Hänen avullaan hyvistä koorumeista voi tulla suurenmoisia koorumeita. Hän haluaa sitä meille. Ja tiedän, että Hän tarvitsee vahvempia koorumeita siunaamaan taivaallisen Isämme lapsia liittojen mukaan. Ja uskon, että Hän siunaa.
Minä tiedän, että taivaallinen Isämme elää. Tiedän, että Hänen Poikansa Jeesus Kristus sovitti meidän syntimme ja kaikkien ihmisten synnit, joita tulemme milloinkaan tapaamaan. Hän nousi kuolleista. Hän elää. Hän johtaa kirkkoaan. Hänellä on pappeuden avaimet. Hän kutsuu jokaisen pappeuskoorumin jokaisen johtajan antamalla innoitusta niille, joilla on kirkon avaimet. Todistan, että pappeus on palautettu kaikkine avaimineen Joseph Smithille. Ja todistan vakaasti, että nuo avaimet ovat siirtyneet nykyaikaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentille, joka on pappeuden johtaja kaikkialla maailmassa.
Todistan siitä Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.