Herran rakkauden muistaminen
Meidän on pyrittävä tietämään ja tuntemaan Herran rakkaus elämässämme.
Minerva Teichertin maalaus Kristus punaisessa viitassa tuntui täydelliseltä maalaukselta kuvaamaan sitä pyhien kirjoitusten kohtaa, jonka valitsimme tätä iltaa varten: ”Minut on iankaikkisesti ympäröity hänen rakkautensa käsivarsilla” (2. Nefi 1:15). Kristus näyttää niin vastaanottavaiselta kädet ojennettuina meitä kohti. Aivan kuten Hän kutsui nefiläisiä nousemaan ja tulemaan luokseen, samoin Hän kutsuu meitä jokaista tulemaan, yksi kerrallaan, Hänen luokseen, jotta mekin tietäisimme, että Hän on ”koko maan Jumala ja surmattu maailman syntien tähden” (ks. 3. Nefi 11:14–15). Kun otamme vastaan tuon kutsun, saamme tietää, miltä tuntuu olla Hänen rakkautensa käsivarsien ympäröimänä.
Olen varma, että jokainen teistä on joskus tuntenut olevansa Kristuksen käsivarsien ympäröimä. Mutta jos olette samanlaisia kuin minä, niin on aikoja, jolloin olette peloissanne, kun stressi ja elämän kiireet tuntuvat lannistavan teidät, kun tunnette ajautuvanne kauas Hengestä. Ehkä teistä tuntuu jopa siltä kuin teidät olisi hylätty. Kun minulle tulee sellaisia tunteita, parasta lääkettä ovat muistoni niistä hetkistä, jolloin Kristuksen rauha on tullut vahvistamaan minua. Niinpä kutsun teidät tänä iltana muistamaan, miltä tuntuu tuntea Herran rakkaus elämässänne ja tuntea olevansa Hänen käsivarsiensa ympäröimä.
Äitini kuoli, kun itse olin nuori äiti. Tarvitsin edelleen hänen neuvojaan ja ohjeitaan. Sen jälkeen kun äidillä oli todettu syöpä, hän eli vain kuusi viikkoa. Alkuun olin huolissani isästäni. Tunsin kiitollisuutta siitä, ettei äiti ollut kärsinyt pitkään ja että hänen kuolemansa oli ollut meille hyvä kokemus. Mutta muutamaa viikkoa myöhemmin oli tulossa äitienpäivä ja hänen syntymäpäivänsä, ja aloin kaivata häntä kauheasti. Halusin tuntea hänen käsivartensa ympärilläni ja halusin tietää, että hänellä oli kaikki hyvin. Halusin kertoa hänelle, että rakastin häntä ja kaipasin häntä.
Kun eräänä iltana rukoilin itkien (mitä tein silloin usein), tunsin lohdun täyttävän olemukseni – äkkiä ja voimallisesti. Tunne vahvisti minua; se antoi minulle rauhaa. Fyysisesti se ei kestänyt kauan, mutta se antoi suunnattoman paljon lohtua. Tiesin, mitä se oli – Herran rakkaus ympäröi minut ja soi minulle rauhaa ja voimaa. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin se, että tuo hetki on jäänyt muistiini suloisena lahjana, jonka voin avata ja muistaa, kun elämä on vaikeaa.
Joskus rakkauden ja sen myötä tulevan rauhan hetkiä on tullut myös odottamatta ja kun niihin ei ole ollut tarvetta – edessäni ei ole ollut mitään erityistä ongelmaa tai kysymystä. Eräänä ihanana syyssunnuntaina istuin pyhien kirjoitusten lukutuolissani katsellen, kuinka naapurimme aprikoosipuusta putoili keltaisia lehtiä. Kohotin katseeni pyhistä kirjoituksista ja tunsin yllättäen rauhan ja tyytyväisyyden tunteen täyttävän olemukseni. Se oli hetkessä ohi, mutta muisto rakkaudesta, jota tunsin, on säilynyt. Se on muiston lahja, jonka voi palauttaa mieleen, kun elämä ja ajat ovat vaikeita.
Kuitenkin joka päivä sitä tavoitellessani koen Herran rakkauden elämässäni ja tunnen Hänen käsivarsiensa ympäröivän minut. Näen todisteita Herran rakkaudesta aamukävelyilläni, kun ilma on kirkas ja idässä näkyy ensimmäinen valon kajastus. Tunnen Hänen rakkautensa, kun mieleen nousee jokin pyhien kirjoitusten jae ja se puhuttelee minua uudella tavalla. Tunnistan Hänen rakkautensa, kun saan opetusta hyviltä naisilta Apuyhdistyksessä tai kotikäyntiopettajilta, jotka pitävät minusta huolta. Aistin Hänen läsnäolonsa, kun sydämeni reagoi kauniiseen musiikkiin tai mieleenpainuvaan puheeseen. Sisaret, Herra on kaikkialla, kun avaamme silmämme ja sydämemme Hänen rakkaudelleen.
Olen kuitenkin varma, että keskuudessanne on naisia, jotka ajattelevat nyt: ”Milloin minulla on aikaa aamukävelyyn? Milloin viimeksi minulla oli 10 minuuttia aikaa lukea rauhassa pyhiä kirjoituksia?” Tai ”Milloin oli viimeksi päivä, jolloin minulla ei ollut kipuja? Tai huolia? Tai syvää surua?” Ja ymmärrän, kuinka totta on, että elämä tuntuu usein yhdeltä suurelta velvoitteiden, turhautumisten ja pettymysten röykkiöltä. Mutta Herra on aina valmiina, Hänen kätensä edelleen ojennettuina. Kun tunnemme lannistuvamme, meidän on muistettava rauha, jota Hän on puhunut meille aiemmissa tilanteissa. Hänen rauhansa tuo lohtua ja voimaa; sitä ei maailma voi meille antaa.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uskollisina naisina meitä on siunattu Pyhällä Hengellä. Kun kutsumme Vapahtajan elämäämme, Pyhä Henki todistaa meille rakkaudesta, jota Isä ja Hänen Poikansa, meidän Vapahtajamme, tuntevat meitä jokaista kohtaan. Mutta Heidän rakkautensa tunteminen ei ole kiinni ainoastaan meidän halustamme vaan myös meidän teoistamme. Ja me tiedämme, mitä tekoja meiltä odotetaan: vilpitöntä rukousta, joka on yksityiskohtainen ja nöyrä, sen jälkeen hiljaista Herran vastausten kuuntelemista, säännöllistä pyhien kirjoitusten tutkimista ja aikaa lukemamme pohtimiseen sekä lopuksi halua tutkiskella itseämme ja turvata Herran lupaukseen, että Hän tekee ”sen, mikä on heikkoa, [meissä] vahvaksi” (Et. 12:27). Kun me tutkimme ja pohdimme, meillä on oikeus Hengen kuiskauksiin, ja kun meistä tulee vastaanottavaisempia näille kuiskauksille, me tunnistamme joka päivä, miten Herra toimii elämässämme. Me löydämme Hänet, kuten vanhin Neal A. Maxwell on sanonut, ”elämämme yksityiskohdissa” (”Becoming a Disciple”, Ensign, kesäkuu 1996, s. 19). Ja kun me sen tunnistamme, me tunnemme Hänen rauhaansa ja ymmärrämme, että olemme todellakin Hänen rakkautensa käsivarsien ympäröimiä.
Tammikuun 2004 maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa presidentti Gordon B. Hinckley kehotti kirkon naisia ”seisomaan voimakkaina ja järkkymättöminä” maailmassa kasvavaa pahuutta vastaan (”Voimakas ja järkkymätön tuki”, Maailmanlaajuinen johtajien koulutuskokous, 10. tammikuuta 2004, s. 20). Sisaret, tästä syystä meidän on pyrittävä tietämään ja tuntemaan Herran rakkaus elämässämme. Tästä syystä meidän on muistettava ja arvostettava omia kokemuksiamme Hänen rauhastaan ja voimasta, jota se tuo. Ja tästä syystä meidän on kerrottava omista uskon ja todistuksen kokemuksistamme lapsillemme ja niille, joilla ei ole vanhempia tai läheisiä.
Perheemme jäsenet tarvitsevat Jumalan rauhaa elämäänsä, ja ellemme voi tai halua kutsua Herraa elämäämme, silloin perheemme alkaa heijastella omaa sekasortoisuuttamme. Naisia pyydetään olemaan perheensä hoivaajia, mutta meidän on oltava myös lujia; meidän täytyy olla se varma kallioperusta, jolla kotimme voi pysyä pystyssä. Perheellämme on tarve kuulla, kun me puhumme rauhaa heille aivan kuten Herra puhuu rauhaa meille. Kotimme tulee olla paikka, jossa perheemme jäsenet ja meidän ystävämme haluavat olla, josta kaikki kotiimme tulevat voivat saada voimaa ja rohkeutta kohdata yhä jumalattomammaksi muuttuvassa maailmassa elämisen haasteet. Lastemme tulee kuulla, kun ”me puhumme Kristuksesta, – – riemuitsemme Kristuksessa [ja] saarnaamme Kristuksesta” (2. Nefi 25:26), jotta he tietäisivät, mistä lähteestä he voivat etsiä rauhaa, joka ”ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil. 4:7).
Muistakaa, sisaret, että Vapahtajan kutsu on selkeä ja suora, ja mikä tärkeintä meille, muuttumaton: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. – – Ottakaa minun ikeeni harteillenne – – [sillä] minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.) Se on Herran lupaus minulle ja teille.
Rukoilen meidän kaikkien puolesta, että me muistamme, milloin Herra on puhunut meille rauhaansa ja ympäröinyt meidät rakkautensa käsivarsilla. Ja aivan yhtä tärkeää on, että ellette ole tunteneet tuota rakkautta vähään aikaan, pyrkisitte näkemään sen ja tuntemaan sen hoitaessanne elämänne tavanomaisia askareita. Kun näin teette, niin elämänne päivien, kuukausien ja vuosien varrella muistot kanssakäymisistä Herran kanssa muuttuvat suloisiksi lahjoiksi, jotka voi avata toisenkin kerran – tai monta kertaa – vahvistamaan teitä, kun elämä on vaikeaa.
”Minä jätän teille rauhan”, Herra lupaa, ”oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh. 14:27). Rauha. Voima. Niitä me kaipaamme, ja ne on mahdollista saada. Meidän täytyy vain kääntyä kohti Hänen ojennettuja käsivarsiaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.