Vastaanottaminen Hengen avulla
Kun – – keskitymme tavoittelemaan Henkeä ja vastaanottamaan sen, me kiinnitämme vähemmän huomiota siihen, vangitseeko opettaja tai puhuja huomiomme, ja kannamme suurempaa huolta siitä, kiinnitämmekö huomiomme Henkeen.
Eräänä aamuna palvellessani nuorena lähetyssaarnaajana Beaumontissa Texasissa toverini sairastui ja hänen piti levätä. Noudattaen neuvoja, joita lähetysjohtajamme oli antanut sellaisten tilanteiden varalle, siirsin tuolin avoimen ikkunan ääreen neljännessä kerroksessa sijaitsevassa asunnossamme ja aloin lukea Mormonin kirjaa.
Pian olin uppoutunut pyhiin kirjoituksiin ja jonkin ajan kuluttua tulin Alman kirjan lukuun 29, jakeisiin 1 ja 2.
”Oi jospa olisin enkeli ja voisin toteuttaa sydämeni toiveen, että voisin lähteä puhumaan Jumalan pasuunalla, äänellä, joka järisyttäisi maata, ja huutaa parannusta joka kansalle!
Niin, minä julistaisin jokaiselle sielulle kuin ukkosen äänellä parannusta ja lunastussuunnitelmaa, jotta he tekisivät parannuksen ja tulisivat meidän Jumalamme luokse, niin ettei koko maan päällä enää olisi murhetta.”
Kun pohdiskelin Alman sanoja, ne muuttuivat hyvin henkilökohtaisiksi. Toverini ja minä olimme kolkuttaneet satoihin oviin Beaumontissa ja tarjoutuneet kertomaan sanomamme, mutta vähäisin tuloksin. Aloin mielessäni kuvitella, minkälaista olisi, jos minä olisin enkeli ja voisin huutaa parannusta äänellä, joka järisyttäisi maata. Katselin ikkunasta alhaalla kadulla kulkevia ihmisiä. Kuvittelin, minkälaista olisi, jos seisoisin siinä loistaen kuin enkeli, kädet kohotettuina, puhuen ukkosen äänellä. Näin mielessäni täriseviä rakennuksia ja maahan kaatuvia ihmisiä. Kuvittelin, että siinä tilanteessa heillä olisi varmaankin yhtäkkinen halu kuunnella, mitä minulla oli sanottavana!
Mutta sitten luin seuraavan jakeen: ”Mutta katso, minä olen ihminen ja teen syntiä toiveessani, sillä minun pitäisi tyytyä siihen, mitä Herra on osakseni antanut” (jae 3).
Tunsin oloni nöyräksi ymmärtäessäni, että Herra rakastaa kaikkia lapsiaan ja että Hänellä on suunnitelma työtään varten. Minun työni oli tehdä oma osani.
Tunsin oloni nöyräksi ymmärtäessäni jotain muutakin. Sillä hetkellä tiesin, että se mitä luin ei ollut keksittyä – se oli totta. Hiljaa ja rauhallisesti olin lukiessani täyttynyt valolla sekä ymmärryksellä siitä, että tämä Alma oli todellinen henkilö, että hän oli elänyt ja että hänelläkin oli ollut syvä halu kertoa evankeliumin sanomasta muille.
Jos minulta olisi kysytty sillä hetkellä: ”Tiedätkö tämän olevan totta?”, olisin vastannut: ”Ehdottomasti!” Sillä hetkellä minulle valkeni, että otin vastaan hengellistä todistusta Mormonin kirjan totuudesta.
Kun olen muistellut sitä kokemusta – ja monia sellaisia todistuksia sen jälkeen – olen alkanut ymmärtää paremmin, kuinka välttämätöntä on vastaanottaa Hengen avulla. Keskitymme usein, kuten onkin sopivaa, siihen, kuinka tärkeää on opettaa Hengen avulla. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että Herra pitää yhtä tärkeänä, ellei tärkeämpänä, sitä, että vastaanottaa Hengen avulla (ks. OL 50:17–22).
Sellainen vastaanottaminen on perustavaa laatua oleva evankeliumin malli. Se on esitetty siinä nimenomaisessa toimituksessa, jossa meidät konfirmoidaan kirkon jäseniksi. Tuossa toimituksessa meitä kehotetaan ottamaan vastaan Pyhä Henki. Se on muodollinen kutsu toimia, ottaa vastaan tämä suurenmoinen lahja.
Tullessani tietoisemmaksi tästä periaatteesta olen huomannut, että pyhät kirjoitukset ovat täynnä vastaanottamisen oppia. Kuten presidentti Boyd K. Packer on sanonut: ”Mikään sanoma ei esiinny pyhissä kirjoituksissa useammin ja useammin tavoin kuin ’Pyytäkää, niin te saatte’” (ks. ”Kunnioitus luo pohjaa innoitukselle”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 24).
Aivan kuolevaisen koetusaikamme ytimessä on valinta vastaanottaa Jeesus Kristuksena. Apostoli Johannes opetti:
”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:11–12).
Voi vain arvella, kuinka monia sellaisia lahjoja ja siunauksia on ympärillämme, joita emme ota vastaan. Herra on sanonut: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? Katso, hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.” (OL 88:33.)
Kirkon kokouksissamme, henkilökohtaisessa ja perheemme kesken tapahtuvassa pyhien kirjoitusten tutkimisessamme ja jopa tänä päivänä, kun kuuntelemme Herran profeettoja ja apostoleja, jotkut meistä ottavat vastaan enemmän kuin toiset. Miksi? Olen oppinut, että ne, jotka todella ottavat vastaan, tekevät ainakin kolme asiaa, joita muut eivät ehkä tee.
Ensiksi, he tavoittelevat jotakin. Elämme viihteen maailmassa, katselijoiden maailmassa. Ilman että itse sitä tiedostaisimme, saatamme tulla konferenssiin tai mennä kirkkoon asenteella: ”Tässä olen, antakaapa innoitusta.” Meistä tulee hengellisesti passiivisia.
Kun sen sijaan keskitymme tavoittelemaan Henkeä ja vastaanottamaan sen, me kiinnitämme vähemmän huomiota siihen, vangitseeko opettaja tai puhuja huomiomme, ja kannamme suurempaa huolta siitä, kiinnitämmekö huomiomme Henkeen. Muistakaa, vastaanottaa on teonsana. Se on toiminnan periaate. Se on perustavaa laatua oleva uskon osoitus.
Toiseksi, ne jotka ottavat vastaan, tuntevat. Kun mieleen ja sydämeen tulee ilmoitusta, se useimmiten tunnetaan. Emme tavallisesti edes tunnista Henkeä, ennen kuin opimme kiinnittämään huomiota näihin hengellisiin tunteisiin.
Keskustellessani äskettäin yhden miniämme kanssa hän sanoi, että voimme auttaa pieniäkin lapsia tulemaan tietoisiksi näistä Hengen tunteista. Voimme esittää heille kysymyksiä kuten ”Miltä sinusta tuntuu, kun luemme tämän pyhien kirjoitusten kohdan yhdessä? Mitä tunnet Hengen kehottavan sinua tekemään?” Ne ovat hyviä kysymyksiä meille kaikille. Ne osoittavat halua ottaa vastaan.
Kolmanneksi, ne jotka ottavat vastaan Hengen avulla, aikovat toimia. Kuten profeetta Moroni opetti, saadaksemme todistuksen Mormonin kirjasta meidän tulee kysyä ”vakain aikein” (Moroni 10:4). Henki opettaa, kun rehellisesti pyrimme tekemään jotakin oppimamme suhteen.
Kun olen lukenut uudelleen päiväkirjamerkintöjäni ymmärtääkseni ja oppiakseni lisää lähetyssaarnaajana saamastani kokemuksesta, olen ymmärtänyt, että vaikka olin lukenut Mormonin kirjaa aiemmin, se, mitä Beaumontissa tapahtui tuona aamuna, oli erilaista, koska minä olin erilainen. Niin kokematon kuin olinkin, ainakin sillä hetkellä yritin vilpittömästi tavoitella ja tuntea ja tarkoitukseni oli toimia uskossa sen mukaan, mitä opin. Tiedän nyt, että sellaisia todistuksia on saatavilla säännöllisesti jokaiselle meistä, jos haluamme ottaa niitä vastaan.
Mormonin kirja on Jumalan sanaa. Jeesus on Kristus. Evankeliumi on palautettu, ja olemme todellakin nykyajan apostolien ja profeettojen seurassa.
Rukoilen, että tänä päivänä ja aina oppisimme ottamaan vastaan paremmin, jotta voimme todella riemuita sekä lahjasta että ”siitä, joka on lahjan antaja”.
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.