2006
Henkilökohtaisen todistuksen voima
Marraskuu 2006


Henkilökohtaisen todistuksen voima

Meidän luja henkilökohtainen todistuksemme kannustaa meitä muuttamaan itseämme ja olemaan sitten siunauksena maailmalle.

Mormonin kirjassa kerrotaan nuoresta Nefistä, jota Herra käski rakentamaan laivan. Nefi halusi heti ruveta noudattamaan tätä käskyä, mutta hänen veljensä olivat epäileväisiä. ”Kun veljeni näkivät, että minä aioin rakentaa laivan”, hän kirjoitti, ”he alkoivat nurista minua vastaan sanoen: Veljemme on hullu, sillä hän luulee, että hän osaa rakentaa laivan; niin, ja hän luulee myös, että hän osaa kulkea näiden suurten vesien poikki” (1. Nefi 17:17).

Mutta Nefi ei lannistunut. Hänellä ei ollut kokemusta laivojen rakentamisesta, mutta hänellä oli luja henkilökohtainen todistus siitä, että Herra valmistaisi heille keinon toteuttaa sen, mitä Hän käskee heidän tehdä (ks. 1. Nefi 3:7). Tämä voimallinen todistus ja vaikutin sydämessään Nefi rakensi laivan, jolla he ylittivät suuret vedet hänen epäuskoisten veljiensä voimakkaasta vastustuksesta huolimatta.

Sallinette minun kertoa omaan nuoruuteeni sijoittuvan omakohtaisen kokemuksen vanhurskaiden vaikuttimien voimasta.

Toisen maailmansodan melskeiden jälkeen perheeni päätyi venäläisten miehittämään Itä-Saksaan. Neljännellä luokalla koulussa minun piti opiskella ensimmäisenä vieraana kielenä venäjää. Minusta se oli kovin vaikeaa kyrillisten aakkosten takia, mutta aikaa myöten näytin selviytyvän aivan hyvin.

Kun täytin 11 vuotta, meidän oli yhtäkkiä lähdettävä Itä-Saksasta isäni poliittisen suuntautumisen takia. Siitä eteenpäin kävin koulua Länsi-Saksassa, joka oli siihen aikaan amerikkalaisten miehittämä. Siellä kaikkia lapsia vaadittiin oppimaan koulussa englantia eikä venäjää. Venäjän oppiminen oli ollut vaikeaa, mutta englanti oli minulle mahdotonta. Ajattelin, ettei suutani ollut tehty englannin puhumiseen. Opettajani kamppailivat. Vanhempani kärsivät. Ja minä tiesin, ettei englanti ehdottomastikaan ollut minun kieleni.

Mutta sitten jokin nuoressa elämässäni muuttui. Ajoin polkupyörälläni melkein joka päivä lentokentälle katselemaan lentokoneiden nousuja ja laskuja. Luin, tutkin ja opettelin ilmailusta kaiken, mitä pystyin löytämään. Suurin toiveeni oli tulla lentäjäksi. Saatoin jo kuvitella itseni matkustajalentokoneen tai sotilashävittäjäkoneen ohjaamossa. Tunsin sydämeni sopukoissa, että se oli minua varten!

Sitten sain tietää, että tullakseni lentäjäksi minun oli puhuttava englantia. Yhdessä yössä, kaikkien täydelliseksi yllätykseksi, tuntui kuin suuni olisi muuttunut. Minä kykenin oppimaan englantia. Siihen vaadittiin yhä paljon työtä, sisua ja kärsivällisyyttä, mutta minä kykenin oppimaan englantia!

Miksi? Vanhurskaan ja voimakkaan vaikuttimen ansiosta!

Meidän vaikuttimemme ja ajatuksemme vaikuttavat lopulta tekoihimme. Todistus Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin totuudellisuudesta on voimallisin vaikuttava voima elämässämme. Jeesus tähdensi toistuvasti hyvien ajatusten ja oikeiden vaikuttimien voimaa: ”Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö” (OL 6:36).

Todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja palautetusta evankeliumista auttaa meitä elämässämme saamaan tietoa Jumalan erityisestä suunnitelmasta meitä varten ja toimimaan sitten sen mukaan. Se antaa meille varmuuden Jumalan todellisuudesta, totuudellisuudesta ja hyvyydestä, Jeesuksen Kristuksen opetuksista ja sovituksesta sekä myöhempien aikojen profeettojen jumalallisesta kutsumuksesta. Meidän todistuksemme kannustaa meitä elämään vanhurskaasti, ja vanhurskas elämä saa meidän todistuksemme vahvistumaan.

Mikä on todistus?

Yksi todistuksen määritelmä on: ”juhlallinen vakuutus asian totuudellisuudesta”. [Englannin kielen] todistusta tarkoittava sana testimony tulee latinan sanasta testimonium ja sanasta testis, jotka tarkoittavat ’todistusta’ (hakusana ”testimony”, http://www.reference.com/browse /wiki/Testimony; Merriam-Webster’s Collegiate Dictionary, 2003, hakusana ”testimony”, s. 1291).

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenille sana todistus on lämmin ja tuttu sana uskonnollisessa kielenkäytössämme. Se on herkkä ja suloinen. Siinä on aina tiettyä pyhyyttä. Kun me puhumme todistuksesta, puhumme pikemminkin sydämessämme ja mielessämme olevista tunteista kuin mieleemme kertyneistä loogisista ja steriileistä tosiasioista. Se on Hengen lahja, todistus Pyhältä Hengeltä siitä, että tietyt asiat ovat totta.

Todistus on Pyhältä Hengeltä saatu varma tieto tai varmuus Herran työn totuudellisuudesta ja jumalallisuudesta näinä myöhempinä aikoina. Todistus on ”kestävä, elävä, toimintaa aikaansaava vakaumus Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ilmoitetuista totuuksista” (ks. Marion G. Romney, ”Miten todistus saadaan”, Valkeus, marraskuu 1976, s. 1, kursivointi lisätty).

Kun me lausumme todistuksen, me julistamme evankeliumin sanoman ehdotonta totuutta. Aikana, jolloin monet pitävät totuutta suhteellisena, ehdottoman totuuden julistaminen ei ole kovin suosittua, eikä se vaikuta poliittisesti korrektilta eikä soveliaalta. Todistus ”asioista, niin kuin ne todella ovat” (MK Jaak. 4:13), on rohkea, totuudellinen ja elävä, koska sillä on iankaikkisia seurauksia ihmiskunnalle. Saatana ei panisi pahakseen, jos me julistaisimme, että meidän uskomme ja evankeliumin opin sanoma vaihtelee olosuhteiden mukaan. Luja vakaumuksemme evankeliumin totuudesta on ankkuri elämässämme. Se on vakaa ja luotettava kuin Pohjantähti. Todistus on hyvin henkilökohtainen ja voi olla hieman erilainen meille jokaiselle, koska jokainen on ainutlaatuinen henkilö. Todistus Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista sisältää kuitenkin aina nämä selkeät ja yksinkertaiset totuudet:

  • Jumala elää. Hän on meidän rakastava taivaallinen Isämme, ja me olemme Hänen lapsiaan.

  • Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja.

  • Joseph Smith on Jumalan profeetta, jonka kautta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu myöhempinä aikoina.

  • Mormonin kirja on Jumalan sanaa.

  • Presidentti Gordon B. Hinckley, hänen neuvonantajansa ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ovat profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia meidän aikanamme.

Kun me hankimme syvemmän tiedon näistä totuuksista ja pelastussuunnitelmasta Pyhän Hengen voiman ja lahjan avulla, me voimme tulla tietämään totuuden kaikesta (ks. Moroni 10:5).

Kuinka me saamme todistuksen?

Me kaikki tiedämme, että on helpompi puhua todistuksesta kuin hankkia se. Todistuksen saamisen prosessi pohjautuu sadonkorjuun lakiin: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” (Gal. 6:7). Mitään hyvää ei tule ilman ponnistelua ja uhrausta. Jos meidän on tehtävä paljon työtä saadaksemme todistuksen, se tekee meistä ja todistuksestamme sitäkin vahvemman. Ja kun me lausumme todistuksemme, se kasvaa.

Todistus on mitä kallein omaisuus, koska sitä ei hankita pelkästään logiikalla eikä järjellä, sitä ei voi ostaa maallisella omaisuudella eikä sitä voi antaa lahjaksi eikä periä esivanhemmiltamme. Me emme voi olla todistuksemme suhteen riippuvaisia muista ihmisistä. Meidän on saatava omakohtainen tieto. Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Jokaisella myöhempien aikojen pyhällä on velvollisuus tuntea omakohtaisesti varmuudella ja epäilyksettä, että Jeesus on elävän Jumalan ylösnoussut, elävä Poika”(ks. ”Älkää peljätkö … tehdä hyvää”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 147 ja ”Älkää peljätkö tehdä hyvää”, Liahona, helmikuu 2000, s. 5).

Tämän varman tiedon ja lujan vakaumuksen lähteenä on jumalallinen ilmoitus, sillä ”Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki” (Ilm. 19:10).

Me saamme tämän todistuksen, kun Pyhä Henki puhuu meissä olevalle hengelle. Me saamme tyynen ja horjumattoman varmuuden, josta tulee meidän todistuksemme ja vakaumuksemme lähde riippumatta kulttuuristamme, rodustamme, kielestämme tai sosioekonomisesta taustastamme. Nämä Hengen kuiskaukset, pikemminkin kuin inhimillinen logiikka yksin, ovat se todellinen perustus, jonka varaan todistuksemme rakentuu.

Tämän todistuksen ytimenä tulee aina olemaan usko Jeesukseen Kristukseen ja tieto Hänen jumalallisesta tehtävästään. Hän sanoo pyhissä kirjoituksissa itsestään: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6).

Kuinka me siis saamme henkilökohtaisen todistuksen, jonka juuret ovat Pyhän Hengen todistuksessa? Kaava on esitetty pyhissä kirjoituksissa:

Ensiksi: Halutkaa uskoa. Mormonin kirja kannustaa meitä: ”Jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, – – vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa” (Alma 32:27). Jotkut saattavat sanoa: ”En minä voi uskoa. Minä en ole uskonnollinen ihminen.” Ajatelkaapa – Jumala lupaa meille jumalallista apua, vaikkei meillä olisi muuta kuin halu uskoa, mutta sen on oltava aitoa halua eikä teeskenneltyä.

Toiseksi: Tutkikaa pyhiä kirjoituksia. Esittäkää kysymyksiä. Tutkikaa niitä perin pohjin. Etsikää vastauksia pyhistä kirjoituksista. Mormonin kirjassa on meille taaskin hyviä neuvoja: ”Jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen” Jumalan sanaa uutterasti tutkimalla, hyvä siemen ”alkaa paisua teidän rinnassanne”, ellette epäuskollanne vastusta sitä. Tämä hyvä siemen avartaa sieluanne ja valaisee ymmärrystänne. (Ks. Alma 32:28.)

Kolmanneksi: Tehkää Jumalan tahto; pitäkää käskyt. Jos haluamme tietää omakohtaisesti, että Jumalan valtakunta on palautettu maan päälle, ei riitä, että ryhdymme akateemiseen väittelyyn. Eikä välinpitämätön tutkiminenkaan riitä. Meidän täytyy itse ryhtyä toimeen, ja se merkitsee sitä, että otamme selvää Jumalan tahdosta ja sitten teemme sen.

Meidän pitää tulla Kristuksen luokse ja noudattaa Hänen opetuksiaan. Vapahtaja on opettanut: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh. 7:16–17, kursivointi lisätty.) Ja Hän on sanonut: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” (Joh. 14:15).

Neljänneksi: Pohtikaa, paastotkaa ja rukoilkaa. Saadaksemme tietoa Pyhältä Hengeltä meidän täytyy pyytää sitä taivaalliselta Isältä. Meidän täytyy luottaa siihen, että Jumala rakastaa meitä ja että Hän auttaa meitä tunnistamaan Pyhän Hengen kuiskaukset. Mormonin kirja muistuttaa meille:

”Näitä asioita lukiessanne – – [muistakaa], kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja [pohdiskelkaa] sitä sydämessänne.

– – Minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, [ovatko] nämä asiat – – totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla.” (Moroni 10:3–4.)

Ja profeetta Alma on sanonut:

”Minä todistan teille tietäväni, että nämä asiat – – ovat totta. Ja kuinka luulette minun tietävän niiden olevan varmasti totta?

– – Katso, minä olen paastonnut ja rukoillut – –, jotta voisin itse tietää nämä asiat. – – Herra Jumala on ilmoittanut ne minulle Pyhän Henkensä kautta; ja tämä on ilmoituksen henki.” (Alma 5:45–46.)

Rakkaat veljeni ja sisareni, Alma sai oman todistuksensa paastoamalla ja rukoilemalla yli 2 000 vuotta sitten, ja meillä voi olla sama pyhä kokemus tänä aikana.

Mitä hyötyä on todistuksesta?

Todistus antaa oikean näkökulman, vaikuttimen ja lujan perustuksen, jonka varaan voi rakentaa elämän, johon sisältyy tarkoitus ja henkilökohtainen kasvu. Se on jatkuva varmuuden lähde, tosi ja uskollinen kumppani hyvinä ja huonoina aikoina. Todistus antaa meille syyn toivoon ja iloon. Se auttaa meitä kehittämään optimismin ja onnellisuuden hengen ja antaa meidän iloita luonnon kauneudesta. Todistus kannustaa meitä valitsemaan oikein kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Se kannustaa meitä lähestymään Jumalaa antamalla Hänen lähestyä meitä (ks. Jaak. 4:8).

Meidän henkilökohtainen todistuksemme on suojaava kilpi, ja rautakaiteen tavoin se ohjaa meidät turvaan läpi pimeyden ja sekasorron.

Nefin todistus antoi hänelle rohkeutta ryhtyä toimeen ja tulla luetuksi niihin, jotka ovat kuuliaisia Herralle. Hän ei nurissut, epäillyt eikä pelännyt, olivatpa olosuhteet mitä tahansa. Vaikeuksien kohdatessa hän sanoi: ”Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän”, että Herra valmistaa keinon toteuttaa sen (ks. 1. Nefi 3:7).

Samoin kuin Herra tunsi Nefin, samoin Jumala tuntee meidät ja rakastaa meitä. Tämä on meidän aikaamme. Nämä ovat meidän päiviämme. Me olemme tapahtumien keskellä. Meidän luja henkilökohtainen todistuksemme kannustaa meitä muuttamaan itseämme ja olemaan sitten siunauksena maailmalle. Siitä todistan ja annan teille siunaukseni Herran apostolina Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Tulosta