Esra
Vanhassa testamentissa pappi ja lainopettaja, joka toi osan juutalaisista takaisin Jerusalemiin Babylonian vankeudesta (Esra 7–10; Neh. 8; 12). Vuonna 458 eKr. hän sai Persian kuninkaalta Artakserkseelta luvan viedä Jerusalemiin kaikki juutalaiset pakolaiset, jotka halusivat lähteä (Esra 7:12–26).
Ennen Esran aikaa papit valvoivat melko täydellisesti ”laiksi” kutsuttujen pyhien kirjoitusten kokoelman lukemista. Esra pyrki saamaan pyhät kirjoitukset kaikkien juutalaisten ulottuville. ”Lain kirjan” julkisesta lukemisesta tuli lopulta keskeinen tapahtuma juutalaisten kansallisessa elämässä. Esran suurin opetus sisältyi kenties hänen omaan esimerkkiinsä, kun hän valmistautui sydämessään etsimään Herran lakia, noudattamaan sitä ja opettamaan sitä muille (Esra 7:10).
Esran kirja
Luvuissa 1–6 kuvataan tapahtumia 60–80 vuotta ennen Esran Jerusalemiin saapumista: Kyyroksen vuonna 537 eKr. antamaa julistusta ja juutalaisten paluuta Serubbabelin johdolla. Luvuissa 7–10 kerrotaan, kuinka Esra meni Jerusalemiin. Hän paastosi ja rukoili joukkoineen turvaa. Jerusalemista he löysivät monia juutalaisia, jotka olivat palanneet sinne aikaisemmin Serubbabelin johdolla ja ottaneet vaimoja liiton ulkopuolelta ja turmelleet siten itsensä. Esra rukoili heidän puolestaan ja vannotti heitä lupaamaan, että he eroaisivat noista vaimoista. Esran elämän loppuvaiheista kerrotaan Nehemian kirjassa.