Lepopäivä

Viikon muista päivistä erotettu pyhä päivä lepoa ja jumalanpalvelusta varten. Luotuaan kaiken Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja käski pyhittää yhden päivän viikosta lepopäiväksi, jotta ihmiset muistaisivat hänet (2. Moos. 20:8–11).

Ennen Kristuksen ylösnousemusta kirkon jäsenet pitivät lepopäivänä viikon viimeistä päivää samoin kuin juutalaiset. Ylösnousemuksen jälkeen kirkon jäsenet, olivatpa he juutalaisia tai pakanoita, alkoivat pitää lepopäivänä viikon ensimmäistä päivää (Herran päivää) Herran ylösnousemuksen muistoksi. Vielä nykyisinkin kirkossa pidetään yhtä päivää viikossa pyhänä lepopäivänä, jolloin palvellaan Jumalaa ja levätään maailman töistä.

Lepopäivä muistuttaa ihmisiä hengellisen ravinnon tarpeellisuudesta ja velvollisuudesta olla kuuliaisia Jumalalle. Kun kansakunta käy huolettomaksi lepopäivän pyhittämisessä, se vaikuttaa kaikkiin elämän puoliin, ja ihmisten uskonelämä turmeltuu (Neh. 13:15–18; Jer. 17:21–27).