Uhri

Lahja Herralle. Vanhassa testamentissa esiintyy monenlaisia uhreja, esimerkiksi polttouhreja. Nykyaikana kirkossa on paastouhri ja muita vapaaehtoisia uhreja köyhien auttamiseksi ja muihin arvokkaisiin tarkoituksiin (uhrata voidaan esim. aikaa, kykyjä ja omaisuutta).

Muinaisina aikoina uhraaminen tarkoitti jonkun tai jonkin pyhittämistä. Nykyisin se merkitsee jonkin maallisen antamista tai siitä luopumista Herran ja hänen valtakuntansa hyväksi. Herran kirkon jäsenten pitäisi olla halukkaita uhraamaan kaikkensa Herralle. Joseph Smith opetti, että ”uskonnolla, joka ei vaadi kaiken uhraamista, ei ole milloinkaan kylliksi voimaa tuottaa elämälle ja pelastukselle välttämätöntä uskoa”. Iankaikkisesta näkökulmasta katsottuna uhraamisen kautta saadut siunaukset ovat suurempia kuin mikään, mistä uhrin antaja luopuu.

Kun Aadam ja Eeva oli karkotettu Eedenin puutarhasta, Herra antoi heille uhraamisen lain. Tähän lakiin kuului heidän laumojensa esikoisten uhraaminen. Tämä uhri oli vertauskuva siitä uhrista, jonka Jumalan ainosyntyinen Poika antaisi (Moos. 5:4–8). Tämä käytäntö jatkui Jeesuksen Kristuksen kuolemaan asti, mihin eläinuhri evankeliumin toimituksena päättyi (Alma 34:13–14). Nykyään jäsenet nauttivat kirkossa leivän ja veden sakramentin Jeesuksen Kristuksen uhrin muistoksi. Kristuksen kirkon jäseniä käsketään nykyisin myös uhraamaan särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri (3. Nefi 9:19–22). Tämä tarkoittaa, että he ovat nöyriä, haluavat tehdä parannuksen ja noudattaa Jumalan käskyjä.