Kirjasto
Viikko 26, päivä 4: 1. kirje Timoteukselle


Viikko 26: Päivä 4

1. kirje Timoteukselle

Johdanto

Apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle, joka oli pappeusjohtaja Efesoksessa, ja neuvoi tätä varmistamaan, että tosi oppia opetettiin. Hän esitti seurakunnan kaitsijoita (piispoja) ja seurakunnanpalvelijoita (diakoneja) koskevat vaatimukset ja neuvoi Timoteusta olemaan esimerkki uskovista. Paavali kehotti pyhiä pitämään huolta köyhistä ja leskistä. Hän päätti kirjeensä opettamalla, että ”rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri” (1. Tim. 6:10).

1. kirje Timoteukselle 1–3

Paavali neuvoo Timoteusta tämän velvollisuuksissa valvoa kirkkoa

Kuva
President Thomas S. Monson

Lue presidentti Thomas S. Monsonin esittämä seuraava kertomus: ”Mieleeni muistuu kokemus, jonka sain monta vuotta sitten palvellessani piispana. Pappeuskokouksemme alkuohjelmassa yhtenä sunnuntaiaamuna valmistauduimme asettamaan nuoren miehen papin virkaan. Seurakunnassamme oli sinä päivänä käymässä korkean neuvoston jäsen, joka palveli myös temppelityöntekijänä. Kun valmistauduin pyytämään nuorta miestä istumaan kasvot seurakuntaan päin, niin että voisimme suorittaa toimituksen, korkean neuvoston jäsen pysäytti minut ja sanoi: ’Piispa, käännän aina asetettavat veljet niin, että he katsovat temppeliin päin.’ Hän käänsi tuolin niin, että nuori mies oli kasvot temppelin suuntaan. Tunnistin heti käytännön, jolle ei ollut valtuutusta.” (”Avaussanat”, maailmanlaajuinen johtajien koulutuskokous, marraskuu 2010, lds.org/broadcasts.)

Koska presidentti Monson oli tuolloin piispa, hänellä – eikä korkean neuvoston jäsenellä – oli valtuus johtaa Herran työtä seurakunnassaan. Mitä piispan pitäisi mielestäsi tehdä tällaisessa tilanteessa? (Presidentti Monsonin kertomuksen loppuosa on myöhemmin tässä oppiaiheessa.)

Apostoli Paavali kirjoitti kirjeen Timoteukselle, joka oli nuori pappeusjohtaja Efesoksessa. Johtamassaan kirkon seurakunnassa Timoteus kohtasi samankaltaisia haasteita kuin presidentti Monson kohtasi lukemassasi kertomuksessa.

Lue 1. Tim. 1:3–7 ja katso, minkä tehtävän Paavali oli antanut Timoteukselle.

Tarut (jakeessa 4) viittaavat vääriin opetuksiin, loputtomat sukuluettelot (jakeessa 4) viittaavat väärään perinnäiskäsitykseen, että pelastuksen saavat vain Abrahamin valittuihin jälkeläisiin kuuluvat, jotka usein tunnettiin pitkistä tai loputtomista sukuluetteloistaan, ja joutavat jaarittelut (jakeessa 6) viittaavat tuloksettomiin keskusteluihin.

Miksi Timoteuksen oli jakeiden 1. Tim. 1:6–7 mukaan tärkeää hoitaa tehtävä, jonka Paavali oli antanut hänelle?

Paavalin opetuksen pohjalta me opimme, että pappeusjohtajilla on velvollisuus varmistaa, että kirkossa opetetaan tosi oppia ja oikeita käytäntöjä.

Kuva
President Thomas S. Monson

Lue presidentti Monsonin kertomuksen loppuosa ja katso, kuinka hän suhtautui siihen, mitä korkean neuvoston jäsen teki: ”Ymmärsin, että siitä [käytännöstä, jonka mukaan henkilö katsoo temppeliin päin] voisi tulla laajemmalle leviävä käytäntö. Vaikka olin paljon nuorempi kuin korkean neuvoston jäsen, tiesin, mitä piti tehdä. Käänsin tuolin takaisin niin, että se oli taas kohti seurakuntaa, ja sanoin hänelle: ’Meidän seurakunnassamme me olemme seurakuntaan päin.’” (”Avaussanat”, lds.org/broadcasts.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, kuinka kirkon jäsenille ovat siunauksena pappeusjohtajat, jotka tekevät työtä varmistaakseen, että kirkossa opetetaan tosi oppia ja oikeita käytäntöjä.

Jakeissa 1. Tim. 1:8–11 kerrotaan, että Paavali varoitti niistä, jotka halusivat olla Jumalan lain opettajia mutta joilla ei ollut siitä oikeaa ymmärrystä. Lue 1. Tim. 1:12–16 ja pane merkille, miksi Paavali ilmaisi kiitollisuutta Jeesusta Kristusta kohtaan.

Kuinka Paavali on jakeiden 15–16 mukaan esimerkki kaikille niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen?

Jakeissa 1. Tim. 1:17–2:15 Paavali neuvoi Timoteusta pitämään kiinni uskostaan, ja hän opetti, että Jeesus Kristus on meidän välittäjämme. Lisäksi Paavali kehotti naisia pukeutumaan säädyllisesti. Luvussa 1. Tim. 3 on Paavalin opetuksia seurakunnan kaitsijoita (piispoja) ja seurakunnanpalvelijoita (diakoneja) koskevista vaatimuksista. Huomaa, etteivät nämä muinaisen kirkon diakonit olleet 12–13-vuotiaita nuoria miehiä, kuten he nykyään ovat.

1. kirje Timoteukselle 4–5

Paavali kuvailee Jeesuksen Kristuksen uskollisen palvelijan ominaisuuksia

Jakeissa 1. Tim. 4:1–11 on apostoli Paavalin profetia siitä, että ”viimeisinä aikoina” (jae 1) jotkut kirkon jäsenet luopuisivat uskosta ja seuraisivat vääriä opetuksia ja käytäntöjä kuten kieltäisivät menemästä naimisiin. Paavali kehotti Timoteusta ravitsemaan pyhiä tosi opilla.

Lue 1. Tim. 4:12 ja katso, mitä Paavali neuvoi Timoteusta tekemään. Huomaa, että englanninkielisen kuningas Jaakon raamatunkäännöksen mukaan sana ”uskoville” pitäisi kääntää sanaksi ”uskovista”.

Mitä mielestäsi tarkoittaa se, että näyttää ”hyvää esimerkkiä” uskovista?

Millä tavoin Paavali neuvoi Timoteusta näyttämään hyvää esimerkkiä uskovista?

  1. Mieti niitä tapoja, joilla Paavali neuvoi Timoteusta näyttämään hyvää esimerkkiä uskovista (ks. 1. Tim. 4:12). Valitse niistä kolme ja kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, miten joku voisi näyttää hyvää esimerkkiä uskovista kullakin niistä tavoista.

Lue 1. Tim. 4:13–16 ja katso, mitä muita sellaisia neuvoja Paavali antoi Timoteukselle, jotka auttaisivat häntä näyttämään hyvää esimerkkiä uskovista.

Kuten luvussa 1. Tim. 5 kerrotaan, Paavali antoi Timoteukselle ohjeita siitä, kuinka pyhien tuli huolehtia avun tarpeessa olevista, kuten leskistä.

1. kirje Timoteukselle 6

Paavali kehottaa Timoteusta auttamaan muita tavoittelemaan iankaikkisia rikkauksia

Kuva
coins and bills

Voiko se, että ihmisellä on rahaa, johtaa mielestäsi suurempaan pahuuteen vai suurempaan hyvyyteen? Miksi?

Luvussa 1. Tim. 6 on Paavalin neuvoja Timoteukselle koskien rahaa. Lue 1. Tim. 6:6–10 ja ota selville, mitä Paavali opetti rikkaudesta ja mitä varoituksia hän antoi siitä.

Mitä mielestäsi tarkoittaa ilmaus ”rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri” (1. Tim. 6:10)?

Yksi totuus, jonka me opimme Paavalin opetuksista, on se, että rahanhimo johtaa jumalattomuuteen ja luopumukseen.

On tärkeää ymmärtää, että jumalattomuuteen johtaa rahanhimo – ei raha sinänsä. Mieti, kuinka kaikki ihmiset – köyhistä varakkaisiin – voivat ottaa Paavalin varoituksesta vaarin.

  1. Selitä pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjassasi, kuinka rahanhimo (eikä raha sinänsä) johtaa jumalattomuuteen.

Lue kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Dallin H. Oaksin seuraavat sanat:

Kuva
Elder Dallin H. Oaks

”Rahassa sinänsä ei ole mitään pahaa. Laupias samarialainen käytti samanlaista rahaa lähimmäisensä palvelemiseen kuin Juudas Mestarin kavaltamiseen. Nimenomaan ’rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri’ (1. Tim. 6:10, kursivointi lisätty). Ratkaiseva ero on siinä, missä määrin hengellisyys saa vaikuttaa ajatuksiimme, kun tarkastelemme, arvioimme ja hoidamme tämän maailman asioita ja kokemuksiamme siinä.

Jos me annamme rahan tulla epäjumalaksemme tai ensisijaiseksi tärkeysjärjestyksessämme, se voi tehdä meistä itsekkäitä ja ylpeitä, maailman turhuudessa pöyhkeileviä (ks. Alma 5:37). Toisaalta jos me käytämme rahaa täyttääksemme lainmukaiset velvoitteemme ja maksaaksemme kymmenyksemme ja uhrimme, raha voi osoittaa meidän rehellisyyttämme ja kehittää epäitsekkyyttämme. Hengellisesti valistunut omaisuuden käyttö voi valmistaa meitä selestisen kirkkauden korkeampaan lakiin.” (Ks. ”Hengellisyys”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, s. 48.)

Lue 1. Tim. 6:11–12, 17–19 ja katso, mitä neuvoja Paavali antoi Timoteukselle ja niille, jotka olivat rikkaita.

Mieti, kuinka Paavalin neuvot voivat auttaa meitä suhtautumaan oikealla tavalla rikkauksien tavoittelemiseen sekä rahan ja muiden maallisen vaurauden muotojen käyttämiseen.

Mitä pyhät voisivat jakeen 1. Tim. 6:19 mukaan voittaa omakseen, jos he turvaisivat Jumalaan ja tekisivät runsaasti hyviä tekoja?

Yksi totuus, jonka me voimme oppia Paavalin neuvosta, on se, että jos turvaamme elävään Jumalaan ja teemme runsaasti hyviä tekoja, niin me voimme voittaa omaksemme iankaikkisen elämän.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaus seuraavaan kysymykseen: Jos Jumalaan turvaaminen ja nuhteeton elämä ovat tärkeimpiä asioita elämässämme, kuinka se voi vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme rahasta sekä miten tavoittelemme ja käytämme sitä?

Kun turvaat Jumalaan ja asetat nuhteettoman elämän tärkeimmälle sijalle elämässäsi, niin voit saavuttaa iankaikkisen elämän todellisia rikkauksia.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut 1. kirjeen tessalonikalaisille ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta