Kirjasto
Viikko 5, päivä 1: Matteus 18–20


Viikko 5: Päivä 1

Matteus 18–20

Johdanto

Jeesus Kristus opetti opetuslapsilleen periaatteita, jotka auttaisivat heitä johtamaan Hänen kirkkoaan Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen. Hän myös esitti vertauksen armottomasta palvelijasta vastauksena Pietarin kysymykseen anteeksiannosta, ja Hän opetti avioliiton pyhyydestä. Vapahtaja tähdensi sitä, miten tärkeää on valita iankaikkinen elämä ennen maailman rikkauksia, ja Hän esitti vertauksen viinitarhan työmiehistä.

Matteus 18

Jeesus Kristus opettaa opetuslapsilleen periaatteita, jotka auttavat heitä johtamaan Hänen kirkkoaan, ja Hän esittää vertauksen armottomasta palvelijasta

Kuva
President Thomas S. Monson

Seuraavassa kertomuksessa, jonka presidentti Thomas S. Monson on esittänyt, kerrotaan perheestä, jonka kahden kuukauden ikäinen vauva oli kuollut: ”[Perheen] isä oli huonekalupuuseppä ja teki kauniin arkun kallisarvoisen lapsensa ruumiille. Hautajaispäivä oli synkkä kuvastaen siten heidän menetyksestään tuntemaansa surua. Kun perhe käveli kappelille isän kantaessa pikkuruista arkkua, pieni joukko ystäviä oli kokoontunut yhteen. Kappelin ovi oli kuitenkin lukossa. Kiireinen piispa oli unohtanut hautajaiset. Yritykset hänen tavoittamisekseen eivät tuottaneet tulosta. Tietämättä, mitä tehdä, isä otti arkun kainaloonsa ja perhe vierellään kantoi sen kotiin kaatosateessa kävellen.” (”Kätketyt kiilat”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 20.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

    1. Jos sinä olisit ollut tuon perheen jäsen, miltä sinusta olisi tuntunut, kun piispa ei olisi ilmaantunut hautajaisiin?

    2. Miksi saattaisi olla vaikeaa antaa anteeksi piispalle?

Jakeissa Matt. 18:1–20 kerrotaan, että Jeesus opetti opetuslapsiaan Galileassa nöyrtymään ja tulemaan pienten lasten kaltaisiksi. Hän selitti myös, että se, joka johdattaa Hänen lasten kaltaisia seuraajiaan harhaan, joutuisi kärsimään (ks. jakeet 6–7).

Lasten nöyryyttä voidaan verrata kirkon uusien käännynnäisten nöyryyteen. Mitä asioita voimme oppia uusilta käännynnäisiltä? Kuinka voimme ravita sekä lapsia että kirkon uusia käännynnäisiä?

Vapahtaja neuvoi sitten opetuslapsiaan poistamaan elämästään kaiken sen, mikä voisi vahingoittaa heitä hengellisesti tai saada heidät kompastumaan (ks. jae 9). Lisäksi hän opetti apostoleille, että jos joku rikkoi eli teki syntiä heitä vastaan, heidän tulisi pyrkiä ensin selvittämään ongelma henkilön kanssa kahden kesken. Jos henkilö kieltäytyisi tekemästä parannusta, niin hänet voitaisiin tuoda kirkon johtajien eteen. (Huom. Jakeissa Matt. 18:1–14 olevia Vapahtajan opetuksia käsitellään yksityiskohtaisemmin oppiaiheissa, jotka koskevat lukuja Mark. 9 ja Luuk. 15.)

Tämän ohjeen saatuaan Pietari esitti Herralle kysymyksen anteeksiannosta. Lue Matt. 18:21 ja pane merkille Pietarin kysymys.

Jotkut uskonnolliset johtajat Pietarin aikaan opettivat, ettei ihmisen tarvitse antaa anteeksi toiselle ihmiselle enempää kuin kolme kertaa. Kysyessään Herralta, pitäisikö hänen antaa anteeksi jollekulle seitsemän kertaa, Pietari on kenties ajatellut olevansa reilu (ks. Bruce R. McConkie, The Mortal Messiah: From Bethlehem to Calvary, 4 osaa, 1979–1981, osa 3, s. 91). Lue Matt. 18:22 ja pane merkille Vapahtajan vastaus Pietarille.

”Seitsemänkymmentäseitsemän kertaa” on tapa sanoa, ettei meidän tule asettaa rajoja sille, kuinka monta kertaa annamme anteeksi toisille ihmisille. Vapahtajan vastaus Pietarille opettaa sen totuuden, että Herra on käskenyt meitä antamaan anteeksi niille, jotka loukkaavat meitä tai tekevät syntiä meitä vastaan.

Kun annat anteeksi muille, niin kohtelet rakastavasti sitä henkilöä, joka on loukannut tai vahingoittanut sinua, etkä koe mitään epäystävällisiä tunteita häntä kohtaan [ks. PKO, ”Anteeksianto”, scriptures.lds.org/fi; OL 64:9–11]. Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että sallit jatkuvasti muiden vahingoittaa sinua tai ettei loukkaajaa tulisi pitää vastuussa teoistaan lain mukaan tai muuten.

Vastattuaan Pietarin kysymykseen Vapahtaja opetti opetuslapsilleen vertauksen, joka voi auttaa meitä ymmärtämään, miksi meidän tulee antaa anteeksi toisille ihmisille.

Lue Matt. 18:23–30 ja pane merkille, kuinka paljon palvelija ja toinen palvelija olivat velkaa.

Kuinka paljon palvelija oli velkaa kuninkaalle?

Kuinka paljon toinen palvelija oli velkaa palvelijalle?

Käytä seuraavia tietoja apuna laskiessasi, kuinka kauan kummaltakin velalliselta kestäisi maksaa takaisin, mitä hän oli velkaa:

Jeesuksen aikaan ”10 000 talenttia vastasi arviolta 100 000 000:aa denaaria [roomalainen rahayksikkö]. Yksi denaari oli tavallisen työmiehen normaali päiväpalkka.” (Jay A. Parry ja Donald W. Parry, Understanding the Parables of Jesus Christ, 2006, s. 95.) Laske, kuinka kauan tältä palvelijalta kestäisi maksaa tämä velka, jakamalla 100 000 000 denaaria 365 päivällä.

Jos palvelija antaisi koko palkkansa, kuinka monta vuotta kestäisi, ennen kuin hän olisi maksanut velkansa?

(Muista, että useimmat työmiehet ansaitsivat yhden denaarin päivässä.) Laske, kuinka kauan tältä toiselta palvelijalta kestäisi maksaa oma velkansa.

Jos toinen palvelija antaisi koko palkkansa, kuinka monta päivää kestäisi, ennen kuin hän olisi maksanut velkansa?

Lue Matt. 18:31–35 ja katso, kuinka kuningas suhtautui, kun hän sai tietää palvelijan toimista toista palvelijaa kohtaan.

Mistähän syystä kuningas sanoi palvelijan olevan kelvoton, kun palvelija ei antanut anteeksi toiselle palvelijalle tämän velkaa?

Luettuasi jakeen 35 kirjoita, keitä arvelet tämän vertauksen kunkin kolmen henkilön edustavan:

Kuningas = 

Palvelija = 

Toinen palvelija = 

Täydennä seuraava periaate sen pohjalta, mitä olet oppinut tästä vertauksesta: Jos haluamme, että Jumala antaa anteeksi meille, niin . Voisit kirjoittaa tämän periaatteen pyhiin kirjoituksiisi kohdan Matt. 18:24–35 marginaaliin.

Mitä voi tehdä, jos on vaikeuksia antaa anteeksi jollekulle?

Presidentti James E. Faust ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut:

Kuva
President James E. Faust

”Meidän täytyy tunnistaa ja myöntää vihan tunteet. Vaatii nöyryyttä tehdä niin, mutta jos me polvistumme ja pyydämme taivaalliselta Isältä anteeksiantavaisuutta, Hän auttaa meitä. Herra vaatii meitä antamaan ’anteeksi kaikille ihmisille’ [OL 64:10] omaksi parhaaksemme, sillä ’viha hidastaa hengellistä kasvua’ [Orson F. Whitney, Gospel Themes, 1914, s. 144]. Vasta kun me vapaudumme vihasta ja katkeruudesta, Herra voi antaa sydämeemme lohdun. – –

Murhenäytelmän kohdatessa meidän ei pidä ryhtyä tavoittelemaan henkilökohtaista kostoa vaan pikemminkin antaa oikeuden kulkea omaa rataansa ja antaa asian sitten olla. Ei ole helppoa antaa asian olla ja poistaa sydäntämme kalvava kauna. Vapahtaja on sovituksensa kautta luvannut meille kaikille kallisarvoisen rauhan, mutta voimme saada sen vain, kun olemme halukkaat karkottamaan vihan, pahansuopuuden tai koston tunteet. Kaikille meille, jotka annamme anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan [ks. Matt. 6:14–15], jopa niille, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, sovitus tuo rauhaa ja lohtua.” (”Anteeksiannon parantava voima”, Liahona, toukokuu 2007, s. 69.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tilanteesta, jolloin Herra on auttanut sinua antamaan anteeksi jollekulle, joka on tehnyt syntiä tai rikkonut sinua vastaan.

Kuva
President Thomas S. Monson

Näin päättyy presidentti Monsonin esittämä kertomus, joka oli aiemmin tässä oppiaiheessa: ”Ellei perheellä olisi ollut niin paljon luonteenlujuutta, he olisivat voineet syyttää piispaa ja kantaa kaunaa. Kun ikävä tapaus selvisi piispalle, hän kävi vierailulla perheen luona ja pyysi anteeksi. Yhä selvästi mielensä pahoittaneena mutta kyyneleet silmissään isä hyväksyi anteeksipyynnön, ja miehet syleilivät sovinnon hengessä.” (Ks. ”Kätketyt kiilat”, s. 20.)

Pohdi niitä henkilöitä elämässäsi, joille et ehkä ole antanut anteeksi. Rukoile halua antaa anteeksi ja kykyä päästää irti tuskasta ja vihasta, jotta Jeesus Kristus voi auttaa sinua tuntemaan rauhaa ja lohtua sovituksensa kautta.

Matteus 19:1–12

Jeesus Kristus opettaa avioliiton pyhyydestä

Kuva
bride and groom on temple grounds

Herran oppi, joka koskee avioliittoa ja avioeroa, eroaa monista maailman käsityksistä.

Millaisia käsityksiä maailmassa on avioliitosta ja avioerosta?

Kun tutkit jakeita Matt. 19:1–12, pane merkille Herran opetuksia avioliitosta ja avioerosta ja pohdi näiden opetusten tärkeyttä sinulle itsellesi.

Lue Matt. 19:1–3 ja etsi kysymys, jonka fariseukset esittivät Jeesukselle.

Ilmaus ”hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa” (Matt. 19:3) viittaa kaikenlaisiin syihin, joiden vuoksi mies eroaa vaimostaan, vaikka tuo syy olisi vähäpätöinen tai itsekäs.

Lue Matt. 19:4–6 ja katso, mitä Vapahtaja opetti avioliitosta ja avioerosta.

Näissä jakeissa opetetaan, että avioliitto miehen ja naisen välillä on pyhä suhde, jonka Jumala on suunnitellut ja säätänyt. Voisit kirjoittaa tämän opin pyhiin kirjoituksiisi kohdan Matt. 19:6 marginaaliin. Nykyajan ilmoituksessa Herra on vahvistanut, että ”avioliiton uusi ja ikuinen liitto” (temppeliavioliitto) on välttämätön korotukseen pääsemiseksi (ks. OL 131:1–4).

Lue Matt. 19:7 ja katso, minkä toisen kysymyksen fariseukset esittivät Jeesukselle.

Jakeissa Matt. 19:8–9 kerrotaan, että Vapahtaja sanoi fariseuksille, että Mooses antoi aikanaan luvan avioeroihin ihmisten kovasydämisyyden tähden. Näiden jakeiden sana ”hylätä” voi tarkoittaa myös erota tai jättää.

Kuva
Elder Dallin H. Oaks

Kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Dallin H. Oaksin seuraava lausuma auttaa selventämään, kuinka tämä opetus liittyy meidän aikaamme: ”Korotukseen vaadittavassa avioliitossa – kestoltaan iankaikkisessa ja piirteiltään jumalallisessa – avioeroa ei pidetä vaihtoehtona. Avioparit vihitään Herran temppeleissä koko iankaikkisuudeksi. Mutta jotkin avioliitot eivät etene kohti tuota ihannetta. ’Koska [olemme] niin kovasydämisiä’ [Matt. 19:8], Herra ei tällä hetkellä sovita käytäntöön tämän selestisen periaatteen seurauksia. Hän sallii eronneiden henkilöiden mennä uudelleen naimisiin ilman moraalittomuuden tahraa, joka on määritelty korkeammassa laissa.” (”Avioero”, Liahona, toukokuu 2007, s. 70.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi muutamia tapoja, joilla valmistaudut siihen ”korotukseen vaadittavaan avioliittoon”, jota vanhin Oaks kuvailee. Mitä voit tehdä astuaksesi iankaikkiseen avioliittoon sitoutuneena vakaasti tekemään työtä erimielisyyksien ratkaisemiseksi ilman avioeroa?

Matteus 19:13–20:34

Jeesus opettaa iankaikkista elämää koskevia asioita, ja Hän esittää vertauksen viinitarhan työmiehistä

Jakeissa Matt. 19:13–30 kerrotaan, että Jeesus kannusti seuraajiaan etsimään iankaikkista elämää ennemmin kuin maailman rikkauksia. Pietari kysyi, mitä opetuslapset saisivat, koska he olivat luopuneet maallisesta omaisuudestaan seuratakseen Vapahtajaa. (Huom. Näissä jakeissa käsiteltyjä tapahtumia käsitellään yksityiskohtaisemmin oppiaiheessa, joka koskee lukua Mark. 10.)

Kuva
workers in vineyard

Jakeissa Matt. 20:1–16 kerrotaan, että Vapahtaja opetti opetuslapsilleen vertauksen auttaakseen heitä ymmärtämään, että taivaallinen Isä haluaa antaa kaikille lapsilleen mahdollisuuden saada iankaikkinen elämä. Tässä vertauksessa eräs mies palkkaa työmiehiä eri vaiheissa päivää työskentelemään viinitarhassaan, ja sitten päivän päättyessä hän maksaa heille kaikille saman palkan.

Jakeissa Matt. 20:17–34 kerrotaan, että Jeesus Kristus ennusti, että Hänet kavallettaisiin ja tuomittaisiin kuolemaan, kun Hän palaisi Jerusalemiin. Hän opetti opetuslapsilleen, että sen sijaan että nämä pyrkisivät johtavaan asemaan, näiden tulee noudattaa Hänen esimerkkiään ja palvella muita.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvut Matt. 18–20 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta