Kirjasto
Viikko 2, päivä 4: Matteus 5


Viikko 2: Päivä 4

Matteus 5

Johdanto

Lukuihin Matt. 5–7 on tallennettu saarna, jonka Vapahtaja piti palvelutyönsä alussa. Se tunnetaan nykyisin vuorisaarnana. Tämä oppiaihe kattaa luvun Matt. 5, joka sisältää periaatteita, joiden Vapahtaja opetti johtavan onneen. Lisäksi Hän antoi opetuslapsilleen käskyn olla vanhurskaana esimerkkinä ja opetti korkeamman lain.

Matteus 5:1–12

Vapahtaja aloittaa vuorisaarnan opettamalla autuaaksijulistuksen

Kuva
Sermon on the Mount

Jeesus opettamassa vuorisaarnaa

Mitä vastaisit seuraaviin kysymyksiin: Oletko onnellinen? Miksi tai miksi et?

Huomaa, mitä presidentti Dieter F. Uchtdorf ensimmäisestä presidenttikunnasta on sanonut onnesta:

Kuva
President Dieter F. Uchtdorf

”Hyvin usein juutumme harhakuvitelmaan, että melkein tavoitettavissamme on jotakin, mikä toisi meille onnea: parempi perhetilanne, parempi taloudellinen tilanne tai haasteellisen koettelemuksen loppuminen.

– – [Ei] ulkoisilla olosuhteilla ole oikeastaan merkitystä [eivätkä] ne määrittele onneamme.

Meillä on merkitystä. Me päätämme onnestamme.” (”Katumisista ja päätöksistä”, Liahona, marraskuu 2012, s. 23.)

Kun tutkit lukua Matt. 5, etsi periaatteita, jotka voivat auttaa sinua ymmärtämään, mikä tuo todellista onnea.

Silmäile jakeita Matt. 5:3–11 ja katso, mikä sana toistetaan jokaisen jakeen alussa. (Voisit merkitä sanan autuaita jakeessa Matt. 5:3.)

Koska sana autuas tarkoittaa siunattua, autuaaksijulistusta sanotaan myös siunatuksijulistukseksi.

Käydessään nefiläisten luona Jeesus Kristus esitti saarnan, joka muistuttaa luvussa Matt. 5 olevaa vuorisaarnaa. Johdantona nefiläisille esittämäänsä saarnaan Vapahtaja selitti, että Hänen luokseen voi tulla ottamalla kasteen ja vastaanottamalla Pyhän Hengen (ks. 3. Nefi 12:1–2). Autuaaksijulistus, joka on kohdissa Matt. 5:1–12 ja 3. Nefi 12:1–12, viitoittaa meille tien Hänen luokseen.

Lue 3. Nefi 12:3–6 ja pane merkille, kuinka Herran sanoma näissä jakeissa antaa suurempaa ymmärrystä pyhien kirjoitusten jakeisiin Matt. 5:3–6.

  1. Valitse jakeiden Matt. 5:3–12 autuaaksijulistuksesta yksi autuudenlupaus. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi lyhyt puhe kyseisestä autuudenlupauksesta. (Voisit sisällyttää siihen näkemyksiä luvusta 3. Nefi 12.) Sisällytä puheeseesi seuraavat tiedot:

    1. Mainitse, mikä siunaus meille luvataan, kun elämme tuon autuudenlupauksen mukaan.

    2. Ehdota erityisiä keinoja, joilla me voimme elää tämän autuudenlupauksen mukaan.

    3. Selitä, kuinka eläminen tämän autuudenlupauksen mukaan voi tuoda meille onnea. Voit myös kertoa kokemuksen, joka havainnollistaa sitä, kuinka tämä autuudenlupaus on tuonut sinulle onnea.

Olet ehkä huomannut, että kussakin autuudenlupauksessa opetetaan Jeesuksen Kristuksen ominaisuuksia. Elämällä näiden opetusten mukaan meistä voi tulla enemmän Hänen kaltaisiaan. Luvusta Matt. 5 me opimme, että kun omaksumme Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, me koemme suurempaa onnea.

Valitse yksi ominaisuus jostakin autuudenlupauksesta ja aseta tavoite, joka auttaa sinua omaksumaan tuon ominaisuuden.

Matteus 5:13–16

Jeesus Kristus käskee opetuslapsiaan olemaan vanhurskaana esimerkkinä

Ajattele jotakuta tuntemaasi ihmistä, kuten sukulaista tai ystävää, jolle lähentyminen taivaalliseen Isään voisi olla siunaukseksi. Kun jatkat luvun Matt. 5 tutkimista, etsi periaatteita, jotka voivat ohjata sinua, kun yrität auttaa tätä henkilöä.

Kuva
salt and shaker

Kirjoita luettelo kaikesta mahdollisesta, mihin suolaa voi käyttää:

Täydennä luetteloasi, kun olet lukenut, mitä vanhin Carlos E. Asay seitsemänkymmenen koorumista on sanonut suolasta:

Kuva
Elder Carlos E. Asay

”[Suola] on terveydelle välttämätöntä; ruumiin solujen täytyy saada suolaa voidakseen elää ja toimia. Suolalla on antiseptisia eli bakteereja tappavia ominaisuuksia. Se on säilöntäaine. Sitä on monissa ruoissa ja tuotteissa. On arvioitu, että suolalla on yli 14 000 käyttötarkoitusta. – –

[Suola, jossa on makua,] on puhdasta, saastumatonta ja hyödyllistä. Tällaisena suola säilöö, antaa makua, parantaa ja toimii muissa hyödyllisissä tarkoituksissa.” (”Maan suola: ihmiskunnalle mauksi ja ihmisten pelastajiksi”, Valkeus, lokakuu 1980, s. 77–78.)

Lue Matt. 5:13 ja katso, keitä Vapahtaja vertasi suolaan.

Mieti, millä tavoin Jeesuksen Kristuksen opetuslapset voivat osoittaa samoja ominaisuuksia kuin hyvä suola.

Mitä jakeen 13 mukaan tapahtuu, kun suola menettää makunsa?

Sana maku viittaa paitsi suolan varsinaiseen makuun myös sen ainutlaatuisiin ominaisuuksiin, joiden ansiosta se toimii parantavana ja säilyvyyttä edistävänä aineena.

Mikä voisi aiheuttaa sen, että suola menettää makunsa?

Suola menettää makunsa, kun se sekoitetaan muihin aineisiin (kuten likaan tai maa-ainekseen) ja se saastuu.

Jos suola kuvaa Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, mitä kuvaa lika tai muu saaste?

Vapahtajan opetuksista me opimme, että se, että maailman synnit saastuttavat meidät, voi estää meitä olemasta siunaukseksi muille. Voisit kirjoittaa tämän periaatteen pyhien kirjoitustesi marginaaliin jakeen Matt. 5:13 viereen.

Kuva
Elder Carlos E. Asay

Vanhin Asay antoi meille myös neuvoja auttaakseen meitä välttymään maailman syntien saasteelta. ”Haluaisin antaa nämä yksinkertaiset ohjeet avuksi – –, jotta voi säilyttää makunsa: Ellei se ole puhdasta, älä ajattele sitä. Ellei se ole totta, älä sano sitä. Ellei se ole hyvää, älä tee sitä.” (Ks. ”Maan suola: ihmiskunnalle mauksi ja ihmisten pelastajiksi”, s. 78.)

Mieti, mitä voit tehdä tänään välttyäksesi tulemasta maailman syntien saastuttamaksi. Muista, että uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja tekemällä parannuksen voit tulla puhtaaksi kaikista synneistä, joita olet ehkä tehnyt.

Lue Matt. 5:14–16 ja huomaa, kuinka Vapahtaja vertasi opetuslapsiaan kynttilään. (Matt. 5:14–16 on pyhien kirjoitusten hallittava kohta. Voisit merkitä sen selvästi erottuvalla tavalla, jotta sinun on helppo löytää se myöhemminkin.)

Kuva
scripture mastery icon
Pyhien kirjoitusten hallinta – Matt. 5:14–16

Kuva
candle
  1. Piirrä pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi yksinkertainen kynttilä ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:

    1. Mitä tarkoittaa se, että annat valosi loistaa?

    2. Miksi mielestäsi on tärkeää noudattaa Herran jakeissa Matt. 5:14–16 antamaa käskyä olla vanhurskaana esimerkkinä?

Näiden jakeiden perusteella me opimme, että meidän vanhurskas esimerkkimme voi kannustaa muita lähentymään taivaalliseen Isään. Voisit kirjoittaa tämän periaatteen pyhiin kirjoituksiisi.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaus seuraavaan kysymykseen: Milloin jonkun toisen osoittama vanhurskas esimerkki on auttanut sinua lähentymään taivaalliseen Isään?

Pohdi, mitä sinä voit tehdä, jotta olisit parempi esimerkki perheellesi ja ystävillesi.

Matteus 5:17–48

Jeesus Kristus opettaa opetuslapsilleen, kuinka tulla täydelliseksi kuten taivaallinen Isä

Jakeissa Matt. 5:17–20 kerrotaan, että Jeesus Kristus opetti, ettei Hän ollut tullut kumoamaan eikä hylkäämään Mooseksen lakiin sisältyviä iankaikkisia totuuksia. Sen sijaan Hän oli tullut palauttamaan evankeliumin täyteyden, joka oli menetetty jumalattomuuden ja luopumuksen vuoksi, oikaisemaan vääriä opetuksia ja täyttämään Vanhan testamentin profeettojen profetiat.

Jakeissa Matt. 5:21–48 Vapahtaja puhui eri laeista ja perinnäissäännöistä, joita juutalaiset olivat kehitelleet tai lisänneet Mooseksen lakiin. Selittäessään lakien todellisen merkityksen Hän opetti korkeamman tavan elää. Jumalan valtakunnan jäsenten täytyy elää tämän korkeamman lain mukaan. Voit saada selville, mitä Jeesus Kristus opetti opetuslapsilleen korkeammasta laista, kun teet seuraavan yhdistämistehtävän:

Elää vain lain kirjaimen mukaan

Kuinka Jeesuksen Kristuksen opetuslasten tulee elää

  1. Valojen vannomisen ei pitäisi olla tarpeen. Sinun sanasi pitäisi olla riittävä.

  2. Rakasta vihamiehiäsi.

  3. Älä ota avioeroa, paitsi jos on kyse aviorikoksesta.

  4. Älä vihastu.

  5. Käännä toinenkin poski.

  6. Älä tee aviorikosta sydämessäsi hautomalla himokkaita ajatuksia.

  1. Kertaa totuudet, jotka olet oppinut tämän oppiaiheen aikana. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi erillisille riveille sanat Aloita, Lopeta ja Jatka. Arvioi omaa elämääsi ja valitse yksi asia, jonka tekemisen voisit aloittaa, yksi asia, jonka tekemisen voisit lopettaa, ja yksi asia, jonka tekemistä voisit jatkaa, jotta toteuttaisit elämässäsi sitä, mitä olet oppinut tässä oppiaiheessa. Kirjoita seuraavaksi pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi sopivien sanojen kohdalle, mitä olet päättänyt alkaa tehdä ja mitä ole päättänyt jatkaa. Laita valintamerkki sanan Lopeta kohdalle osoittamaan, että olet valinnut jotakin, minkä tekemisen voisit lopettaa.

  2. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvun Matt. 5 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta