Kirjasto
Viikko 15, päivä 2: Johannes 12


Viikko 15: Päivä 2

Johannes 12

Johdanto

Betanialainen Maria, Martan ja Lasaruksen sisko, voiteli Jeesuksen jalat vertauskuvana Vapahtajan lähestyvästä kuolemasta ja hautaamisesta. Seuraavana päivänä Jeesus saapui riemusaatossa Jerusalemiin ja puhui kuolemastaan. Hänen tekemistään ihmeistä huolimatta jotkut eivät uskoneet Hänen olevan Vapahtaja, luvattu Messias. Hän opetti, mitä seuraa, jos uskoo Häneen ja jos ei usko Häneen.

Johannes 12:1–19

Maria voitelee Jeesuksen jalat, ja Jeesus saapuu riemusaatossa Jerusalemiin

  1. Piirrä pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi kuva tai kirjoita kuvaus jostakin Uuteen testamenttiin tallennetusta Vapahtajan tekemästä ihmeestä. Pohdi, kuinka senkaltaisen ihmeen näkeminen saattaisi vaikuttaa uskoosi Vapahtajaan.

Kun tutkit lukua Joh. 12, pane merkille eri tapoja, joilla ihmiset suhtautuivat Vapahtajan tekemiin ihmeisiin, sekä totuuksia, jotka voivat auttaa meitä ymmärtämään heidän suhtautumistapojaan.

Jakeissa Joh. 12:1–9 kerrotaan, että kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus aterioi joidenkin ystäviensä kanssa Betaniassa, joka on pieni kaupunki Jerusalemin ulkopuolella. Maria, Martan ja Lasaruksen sisko, voiteli Jeesuksen jalat kalliilla tuoksuöljyllä. Juudas Iskariot vastusti tämän kalliin öljyn käyttöä sanoen, että rahat olisi voitu antaa köyhille (ks. Joh. 12:4–5). Hänen todellisena motiivinaan ei kuitenkaan ollut se, että hän ”olisi välittänyt köyhistä, vaan – – että [hän] oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan.” (Joh. 12:6.) Ilmaus ”yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan” viittaa Juudaksen tehtävään huolehtia niiden rahoista, jotka kulkivat Vapahtajan kanssa.

Monet ihmiset kuulivat, että Jeesus oli Betaniassa, ja he tulivat katsomaan Häntä ja Lasarusta, jonka Jeesus oli herättänyt aiemmin kuolleista. Muista, että koska Jeesus oli palauttanut Lasaruksen takaisin henkiin, juutalaisjohtajat alkoivat suunnitella, kuinka he saisivat Jeesuksen surmatuksi.

Lue Joh. 12:10–11 ja ota selville, mitä ylipapit halusivat tehdä Lasarukselle.

Miksi ylipapit halusivat tappaa Lasaruksen?

Ylipapit halusivat tappaa Lasaruksen hävittääkseen todisteet Vapahtajan tekemästä ihmeestä. Kuinka kuvailisit niiden ihmisten erilaisia suhtautumistapoja, jotka olivat nähneet Jeesuksen herättävän Lasaruksen kuolleista tai olivat kuulleet siitä?

Jakeissa Joh. 12:12–16 kerrotaan, että päivä sen jälkeen kun Maria oli voidellut Jeesuksen jalat, Jeesus saapui riemusaatossa Jerusalemiin. Lue Joh. 12:17–19 ja kiinnitä huomiota siihen, mitä ihmiset, jotka olivat kuulleet Jeesuksen herättäneen Lasaruksen kuolleista, tekivät Vapahtajan saapuessa riemusaatossa Jerusalemiin.

Huomaa jakeesta 19, kuinka fariseukset suhtautuivat siihen, mitä tapahtui. Heistä tuntui, etteivät heidän pyrkimyksensä estää ihmisiä seuraamasta Jeesusta olleet onnistuneet. Miksihän jotkut ihmiset, jotka kuulivat Jeesuksen tekemistä ihmeistä, uskoivat Häneen ja seurasivat Häntä, kun taas toiset päättivät torjua Hänet?

Johannes 12:20–36

Jeesus profetoi kuolemastaan

Jakeissa Joh. 12:20–22 kerrotaan, että muutamat kreikkalaiset (ks. Joh. 12:20) – mahdollisesti juutalaisuuteen kääntyneet – jotka olivat tulleet Jerusalemiin viettämään pääsiäistä, pyysivät saada tavata Jeesuksen. Kun Jeesus kuuli tästä pyynnöstä, Hän puhui lähestyvästä kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan.

Lue Joh. 12:23–24 ja katso, mitä Jeesus puhui kuolemastaan. Voisit merkitä, mitä löydät.

Vapahtajan viittaus vehnänjyvään, jonka täytyi pudota maahan ja kuolla (ks. Joh. 12:24) tuottaakseen runsaan sadon, oli vertauskuvana siitä, että Hän voitti kuoleman ja synnin. Hänen sovituksensa ansiosta kaikki ihmiset nousisivat kuolleista, ja Hänen sovituksensa toisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka uskovat Häneen, tekevät parannuksen ja noudattavat Hänen käskyjään. Jakeissa Joh. 12:25–26 kerrotaan, että Herra kannusti kaikkia ihmisiä kadottamaan itsensä Häntä palvellessaan.

Jakeissa Joh. 12:27–31 kerrotaan, että tuntien lähestyvän kärsimyksensä painon Jeesus päätti jatkaa tarkoituksensa toteuttamista. Hän rukoili, että Isän nimi kirkastettaisiin, ja paikalla olevat kuulivat äänen todistavan, että se kirkastettaisiin. Isän sanat kuvastivat Hänen täyttä luottamustaan siihen, että Hänen Poikansa veisi sovituksen loppuun asti.

Lue Joh. 12:32–33 ja katso, millaisen kuoleman Vapahtaja sanoi kärsivänsä ja millainen vaikutus sillä olisi ihmiskuntaan.

Kuultuaan Jeesuksen opetukset ihmiset kysyivät, kuka oli se Ihmisen Poika, joka korotettaisiin (ks. Joh. 12:34). Jakeissa Joh. 12:35–36 kerrotaan, että Jeesus vastasi nimittämällä itseään valoksi. Jeesus kannusti ihmisiä kulkemaan valossa niin kauan kuin Hän oli heidän luonaan.

Johannes 12:37–50

Jeesus opettaa, mitä seuraa, jos uskoo Häneen ja jos ei usko Häneen

Muistatko, kun luit jakeista Joh. 12:9–11, kuinka ihmiset suhtautuivat Vapahtajan tekemiin ihmeisiin? Lue Joh. 12:37 ja pane merkille, kuinka eräs toinen ihmisryhmä suhtautui Jeesuksen tekemiin ihmeisiin.

Nämä erilaiset suhtautumistavat Jeesuksen tekemiin ihmeisiin osoittavat, että ihmeet yksinään eivät saa meitä uskomaan Jeesukseen Kristukseen.

Vaikka ihmeet yksinään eivät saa meitä uskomaan Jeesukseen Kristukseen, mieti, kuinka ne voivat vaikuttaa uskoomme Häneen.

Jakeista Joh. 12:38–41 me opimme, että profeetta Jesajan lausumat profetiat (ks. Jes. 6:9–10; 53:1–3) täyttyivät niiden ihmisten kautta, jotka päättivät olla uskomatta Jeesukseen. Vapahtajan tekemistä tunnusteoista huolimatta jotkut päättivät sokaista silmänsä ja paaduttaa sydämensä Häntä vastaan.

Seitsemänkymmenen koorumin jäsen, vanhin Gerrit W. Gong on todistanut siunauksista, joita koituu, kun päättää uskoa Jeesukseen Kristukseen ja seurata Häntä:

Kuva
Elder Gerrit W. Gong

”Uskominen on valinta [ks. Moosia 4:9]. – –

Kun päätämme uskoa, me ymmärrämme ja näemme asiat eri tavalla. Kun näemme ja elämme siten, me olemme onnellisia ja iloisia tavalla, jonka vain evankeliumi voi tuoda.” (”Choose Goodness and Joy”, New Era, elokuu 2011, s. 44.)

  1. Mieti vanhin Gongin sanoja, joiden mukaan ”uskominen on valinta”. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, mitä tämä lausuma merkitsee sinulle.

Lue Joh. 12:42–43 ja ota selville, miksi jotkut juutalaisista hallitusmiehistä eivät avoimesti tunnustaneet uskoaan Jeesukseen.

Selitä omin sanoin, mitä mielestäsi tarkoittaa se, että ”ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama” (Joh. 12:43):

Näistä jakeista me opimme, että se, että meille on tärkeämpää miellyttää muita kuin Jumalaa, voi estää meitä tunnustamasta avoimesti uskoamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa. Voisit kirjoittaa tämän totuuden pyhiin kirjoituksiisi.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaus yhteen tai useampaan seuraavista kysymyksistä:

    1. Mitkä ovat meidän aikamme esimerkkejä siitä, kuinka huoli siitä, mitä muut ajattelevat, estää ihmisiä tunnustamasta avoimesti uskoaan Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa?

    2. Millä tavoin me voimme osoittaa kantavamme enemmän huolta siitä, mikä miellyttää Jumalaa kuin mikä miellyttää lähellämme olevia ihmisiä?

    3. Mitä myönteistä voi seurata siitä, että osoitamme uskovamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa?

Mieti jotakin tilannetta, jolloin olit aivan pilkkopimeässä. Mieti, miltä sinusta tuntui. Tunsitko olevasi mahdollisesti jossakin vaarassa? Kuinka se, että sinulla olisi ollut valoa, olisi auttanut siinä tilanteessa?

Kuinka fyysisessä pimeydessä oleminen on samankaltaista kuin hengellisessä pimeydessä oleminen?

Mitä vaaroja voi aiheutua siitä, että elää hengellisessä pimeydessä?

Lue Joh. 12:44–46 ja ota selville, kuinka niitä, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, voidaan siunata.

Yksi periaate, jonka opimme jakeesta 46, on se, että jos uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän ei tarvitse elää hengellisessä pimeydessä.

Mieti, kuinka Jeesus Kristus on valo ja kuinka uskominen Häneen voi poistaa ihmisen elämästä hengellisen pimeyden.

  1. Valitse yksi seuraavista aiheista ja kirjoita sitten pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaukset kahteen kysymykseen niiden jäljessä: fyysisen ruumiimme tarkoitus, viihde ja media, rauhan ja onnen saavuttaminen, avioliitto ja perhe, elämä kuoleman jälkeen. Jos mahdollista, voisit keskustella näistä kysymyksistä jonkun henkilön kanssa ja kirjoittaa, mistä keskustelitte.

    1. Mitä hengellisessä pimeydessä olevat saattaisivat uskoa tästä aiheesta?

    2. Mitä valoa eli ohjausta ja selkeyttä Jeesus Kristus ja Hänen evankeliuminsa tuovat tähän aiheeseen?

Mieti, kuinka periaate, jota opetetaan jakeessa Joh. 12:46, voi auttaa meitä ymmärtämään, miksi saatamme ajatella tietyistä aiheista eri tavoin kuin muut ihmiset. Muista, että saatamme suhtautua tiettyihin aiheisiin ja asioihin samalla tavoin kuin ihmiset, jotka kuuluvat muihin uskontoihin. On niitä, joilla ei ole Pyhän Hengen lahjaa ja jotka silti uskovat lujasti Jeesukseen Kristukseen ja joiden valintoja Kristuksen valo (ks. Moroni 7:16–19; OL 88:7, 11) ja Hänen opetuksensa valaisevat.

Kuten jakeissa Joh. 12:47–50 kerrotaan, Jeesus opetti, että ne, jotka eivät usko Hänen sanoihinsa ja jotka torjuvat Hänet, tuomitaan Hänen puhumiensa sanojen perusteella. Ne sanat ovat sanoja, jotka taivaallinen Isä antoi Hänen puhuttavakseen.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvun Joh. 12 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta