Kirjasto
Viikko 13, päivä 3: Johannes 4


Viikko 13: Päivä 3

Johannes 4

Johdanto

Matkatessaan Galileaan Jeesus kulki Samarian kautta ja opetti naista kaivolla. Nainen todisti muille, että Jeesus on Kristus. Myöhemmin Jeesus paransi kuninkaan virkamiehen pojan.

Johannes 4:1–42

Jeesus Kristus opettaa samarialaista naista

Mieti seuraavaa kysymystä: Mikä on arvokkain luonnonvara maan päällä? Kun mietit vastaustasi, ajattele luonnonvaroja kuten multaa, rautaa, hiiltä, öljyä, kultaa ja timantteja.

Lue kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin David A. Bednarin seuraavat sanat:

Kuva
Elder David A. Bednar

”Saattaisimme ensin ajatella, että kulta, öljy tai timantit ovat arvokkaimpia. Mutta kaikista maan päältä tai maasta löydetyistä mineraaleista, metalleista, jalokivistä ja liuottimista arvokkainta on vesi.

Elämä saa alkunsa vedestä. Vesi ylläpitää elämää. Vesi on se aine, jota tarvitaan kaikkien tunnettujen elämänmuotojen erilaisiin toimintoihin. Fyysinen kehomme on noin kahdelta kolmasosaltaan vettä. Vaikka ihminen voikin selvitä hengissä monta päivää ja jopa viikkoja ilman ruokaa, hän yleensä kuolee jo kolmessa tai neljässä päivässä ilman vettä. Suurin osa maailman suurista väestökeskittymistä sijaitsee lähellä makean veden lähteitä. Yksinkertaisesti sanottuna elämää ei voi olla ilman riittäviä varastoja puhdasta vettä.” (Ks. ”Elävän veden varanto”, kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille, 4. helmikuuta 2007, s. 1; lds.org/broadcasts.)

Kun tutkit lukua Joh. 4, pane merkille, millainen vesi on välttämätöntä hengellesi ja mistä saat tätä kallisarvoista vettä.

Joseph Smithin raamatunkäännöksessä JSR Joh. 4:1–4 kerrotaan, että niin Jeesus kuin Hänen opetuslapsensakin kastoivat.

Jeesus lähti Juudeasta ja kulki kohti Galileaa. Lue Joh. 4:4 ja pane merkille, minkä alueen kautta Hän kulki matkatessaan Galileaan.

Katso kolmoissidoksen lopusta Raamatun karttaa nro 11, ”Pyhä maa Uuden testamentin aikaan”, ja etsi siitä Juudea, Samaria ja Galilea.

Kuva
map, Holy Land in New Testament Times

Juutalaiset mieluummin yleensä kiersivät Samarian kuin kulkivat sen kautta, koska juutalaisten ja samarialaisten välillä oli vihamielisyyttä (ks. Bible Dictionary, ”Samaritans”). Jeesus päätti matkata Samarian kautta sen sijaan että olisi kiertänyt sen.

Lue Joh. 4:5–9 ja katso, mitä tapahtui, kun Jeesus pysähtyi kaivolle Sykar-nimisessä kaupungissa Samariassa. Oli ”noin kuudes tunti” eli suunnilleen keskipäivä. Huomaa, että nainen yllättyi, kun Jeesus pyysi häneltä juotavaa.

Lue Joh. 4:10–12 ja pane merkille, mitä Jeesus sanoi vastauksena naisen kysymykseen.

Kuva
Jesus and woman at well

Mitä Hän tarjosi naiselle?

Kun Vapahtaja jakeessa 10 viittasi Jumalan antamaan lahjaan, Hän tarkoitti itseään maailman Vapahtajana ja elävän veden lähteenä.

Lue Joh. 4:13–14 ja katso, mitä Jeesus sanoi tarjoamastaan vedestä.

Kuva
Elder David A. Bednar

Jotta ymmärtäisit paremmin, mitä elävä vesi edustaa, lue vanhin Bednarin seuraavat sanat: ”Se elävä vesi, johon tässä tilanteessa viitattiin, kuvaa Herraa Jeesusta Kristusta ja Hänen evankeliumiaan. Ja samalla tavoin kuin vesi on välttämätöntä fyysisen elämän ylläpitämiseksi, samoin Vapahtaja ja Hänen oppinsa, periaatteensa ja toimituksensa ovat olennaisia iankaikkisen elämän kannalta. Te ja minä tarvitsemme Hänen elävää vettään päivittäin ja runsain määrin pitääksemme yllä jatkuvaa hengellistä kasvuamme ja kehitystämme.” (”Elävän veden varanto”, s. 1.)

  1. Piirrä pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vesikuppi ja kirjoita siihen: Vapahtaja ja Hänen evankeliuminsa. Kirjoita sitten, miksi vesi on sopiva vertauskuva Vapahtajasta ja Hänen evankeliumistaan.

Tämä vertauskuva mielessäsi lue uudelleen Joh. 4:14 ja mieti, minkä periaatteen me voimme oppia Vapahtajasta ja Hänen evankeliumistaan.

Yksi periaate, jonka me voimme oppia tästä jakeesta, on se, että jos tulemme Jeesuksen Kristuksen luokse ja noudatamme vilpittömästi Hänen evankeliumiaan, niin me saamme iankaikkisen elämän. Voisit kirjoittaa tämän periaatteen pyhien kirjoitustesi marginaaliin.

Lue Joh. 4:15–18 ja kiinnitä huomiota siihen, mitä nainen pyysi Jeesukselta ja kuinka Vapahtaja vastasi. Mieti, kuinka tämä nainen tarvitsi Vapahtajan tarjoamaa vettä.

Jeesuksen vastaus antoi ymmärtää, että Hän tunsi tämän naisen tilanteen.

Mitä ajatuksia tai tunteita tällä naisella on saattanut olla, kun Jeesus paljasti hänestä seikkoja, joita vieras ihminen ei yleensä olisi voinut tietää?

Yksi totuus, jonka me voimme oppia näistä jakeista, on se, että Jeesus Kristus tuntee meidän syntimme ja tarjoaa meille evankeliumiaan auttaakseen meitä voittamaan ne. Miksi tämä totuus on tärkeää tuntea ja ymmärtää?

Lue Joh. 4:19–20 ja pane merkille, mitä sellaista nainen sanoi Jeesukselle, mikä osoitti, että hänen käsityksensä Jeesuksesta oli muuttumassa.

Samariassa on vuori nimeltä Garisim. Vuosisatoja ennen Vapahtajan palvelutyötä kuolevaisuudessa samarialaiset olivat rakentaneet sinne temppelin jumalanpalveluspaikaksi. Toisin kuin juutalaisilla, samarialaisilla ei kuitenkaan ollut pappeuden valtuutta suorittaa toimituksia, ja he torjuivat monet Jumalan profeettojen opetuksista.

Lue Joh. 4:21–24 ja JSR Joh. 4:26 sekä pane merkille, mitä Jeesus opetti naiselle Jumalan palvelemisesta.

Minkä siunauksen me Joseph Smithin raamatunkäännöksen mukaan saamme, kun palvelemme Jumalaa ”hengessä ja totuudessa”?

Näistä jakeista me opimme, että jos palvelemme Isää hengessä ja totuudessa, Hän siunaa meitä Hengellään.

Kun luet kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Bruce R. McConkien seuraavaa lausuntoa, kiinnitä huomiota siihen, mitä Isän palveleminen hengessä ja totuudessa tarkoittaa, ja merkitse se:

Kuva
Elder Bruce R. McConkie

”Tarkoituksemme on palvella totista ja elävää Jumalaa ja tehdä se Pyhän Hengen voimalla sekä Hänen säätämällään tavalla. Totisen Jumalan palveleminen oikealla tavalla johtaa pelastukseen. Hartauden omistaminen väärille jumalille ja hartaudenharjoitus, joka ei perustu iankaikkiseen totuuteen, ei anna tällaista varmuutta.

Totuuden tunteminen on välttämätöntä oikealle palvelemiselle. – –

Aito ja täydellinen palveleminen muodostuu Jumalan Pojan askelten seuraamisesta; se muodostuu käskyjen pitämisestä ja kuuliaisuudesta Isän tahtoa kohtaan siinä määrin, että me edistymme armosta armoon, kunnes meidät kirkastetaan Kristuksessa, niin kuin Hänet Isässään. Se on paljon enemmän kuin rukousta ja saarnaa ja laulua. Se on elämistä ja tekemistä ja kuuliaisuutta. Se on suuren Esikuvan [Jeesuksen Kristuksen] elämän mukaista elämää.” (Ks. ”Miten palvella”, Valkeus, lokakuu 1972, s. 422–423.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

    1. Milloin se, että olet palvellut taivaallista Isää, on kutsunut Henkeä auttamaan sinua elämässäsi?

    2. Mitä voit vanhin McConkien lausuman mukaan tehdä palvellaksesi Isää paremmin hengessä ja totuudessa? (Kirjoita tavoitteeksi jokin tietty asia, jonka voit tehdä paremmin.)

Lue Joh. 4:25–26 ja pane merkille, mitä Jeesus ilmoitti itsestään naiselle.

Lue Joh. 4:27–30 ja kiinnitä huomiota siihen, mitä nainen teki puhuttuaan Vapahtajan kanssa.

Mitä sellaista nainen sanoi, mikä osoittaa hänen saaneen todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta?

Tästä kertomuksesta me voimme oppia, että kun saamme todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta, me täytymme halulla kertoa siitä muille.

Jakeissa Joh. 4:31–37 kerrotaan, että Jeesuksen opetuslapset palasivat mukanaan ruokaa. Kun he pyysivät Häntä syömään, Hän opetti heille, ettei Hänen vahvistuksenaan ollut syöminen vaan Hänen Isänsä tahdon tekeminen. Sitten Hän kehotti heitä näkemään, että tilaisuuksia saarnata evankeliumia oli runsaasti.

Lue Joh. 4:39–42 ja ota selville, millainen vaikutus naisen todistuksella oli hänen kaupunkinsa asukkaisiin.

Mitä nuo asukkaat jakeen Joh. 4:42 mukaan sanoivat naiselle?

Johannes 4:43–54

Jeesus parantaa kuninkaan virkamiehen pojan

Jakeissa Joh. 4:43–45 kerrotaan, että Jeesus lähti Samariasta ja saapui Galileaan. Lue Joh. 4:46–54 ja pane merkille, kuka tuli Jeesuksen luo ja mitä siunausta tämä henkilö pyysi Jeesukselta.

Miksi Jeesus jakeen 48 mukaan ei heti suonut tämän miehen pyytämää siunausta? Kuinka tämä mies osoitti, ettei hän tarvinnut merkkiä uskoakseen?

Tästä kertomuksesta me voimme oppia, että kun uskomme Jeesukseen Kristukseen tarvitsematta merkkejä, Herra vahvistaa todeksi uskomme.

Kuva
Elder Bruce R. McConkie

Vanhin Bruce R. McConkie on opettanut, miten merkittävää oli kuninkaan virkamiehen pojan parantaminen: ”Tämä on ensimmäinen parantava ihme, josta evankeliumeissa kerrotaan seikkaperäisesti. Ihmeitä, jotka tehtiin pääsiäisaterialla ja kaikkialla eri puolilla Juudeaa, ei ole kuvailtu tai selitetty. Tämä ihme – toinen Kaanassa tehty – lisää Jeesuksen parantavaan palvelutyöhön uuden ulottuvuuden, jota emme ole tähän mennessä nähneet. Se on itse asiassa kaksiosainen ihme: ensimmäinen paransi poissa olevan pojan ruumiin, ja toinen paransi läsnä olevan isän epäuskon ja kylvi uskon hänen sydämeensä.” (The Mortal Messiah: From Bethlehem to Calvary, 4 osaa, 1979–1981, osa 2, s. 12.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

    1. Miksi on tärkeää, että me uskomme Jeesukseen Kristukseen tarvitsematta merkkejä?

    2. Kuinka Herra vahvistaa todeksi uskomme, kun me tarkasti uskomme Häneen?

  2. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvun Joh. 4 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta