Kirjasto
Viikko 3, päivä 3: Matteus 11–12


Viikko 3: Päivä 3

Matteus 11–12

Johdanto

Jeesus Kristus todisti, että Johannes Kastaja lähetettiin valmistamaan Hänelle tie, ja Hän lupasi levon kaikille, jotka tulevat Hänen luokseen. Hän vastasi fariseusten väitteisiin, joiden mukaan Hänen voimansa olisi peräisin Paholaiselta. Hän varoitti heitä esittämästä vääriä syytöksiä ja etsimästä merkkejä, ja Hän opetti vertauksen tyhjillään olevasta huoneesta.

Matteus 11

Jeesus Kristus todistaa, että Johannes Kastaja lähetettiin valmistamaan Hänelle tie

Kuva
uniformed police officer, doctor showing x-rays, Lord Jesus Christ

Miksi on tärkeää tietää, että henkilöt, jotka esittäytyvät poliisiksi tai lääkäriksi, ovat todella sitä, miltä he vaikuttavat? Kuinka voit tietää, että he ovat sitä, miltä he vaikuttavat?

Jeesuksen Kristuksen palvelutyön aikana kuolevaisuudessa Hänen tehdessään ihmeitä ja opettaessaan kansaa monet pyrkivät saamaan selville, oliko Hän se, joka Hän vaikutti olevan – luvattu Messias. Siihen aikaan kuningas Herodes oli pidättänyt ja vanginnut Johannes Kastajan. Lue Matt. 11:2–3 ja pane merkille, kuinka Johannes Kastaja auttoi kahta opetuslastaan saamaan omakohtaisen todistuksen siitä, kuka Jeesus on.

Mitä Johannes lähetti opetuslapsensa kysymään Jeesukselta?

Tämän jakeessa 3 olevan kysymyksen myötä Johanneksen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, onko Hän Messias. Muista, että Johannes Kastaja tiesi jo, että Jeesus on Messias (ks. Matt. 3:11, 13–14; Joh. 1:29–34).

Mistähän syystä Johannes lähetti opetuslapsensa itse selvittämään, onko Jeesus Messias, vaikka hän tiesi jo, kuka Jeesus on?

Lue Matt. 11:4–5 ja pane merkille, kuinka Jeesus vastasi heidän kysymykseensä.

Mitä Jeesus kehotti Johanneksen opetuslapsia tekemään sen sijaan että olisi yksinkertaisesti vahvistanut olevansa Messias?

Jeesus olisi voinut helposti sanoa Johanneksen opetuslapsille, että Hän on Messias. Sen sijaan Jeesus kehotti heitä pohtimaan Hänen tekojaan ja sitten palaamaan Johanneksen luo todistamaan siitä, mitä he olivat kuulleet ja nähneet Hänen tekevän.

Kuinka Jeesuksen tekojen pohtiminen on saattanut auttaa Johannes Kastajan opetuslapsia saamaan voimakkaamman todistuksen Vapahtajasta kuin jos Hän olisi vain kertonut heille, kuka Hän on?

Tästä kertomuksesta me opimme, että kun pyrimme hankkimaan tietoa Jeesuksesta Kristuksesta ja kun todistamme Hänestä, meidän oma todistuksemme Hänestä voi vahvistua.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, kuinka olet saanut omakohtaisen tiedon siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.

Jakeissa Matt. 11:7–27 kerrotaan, että kun kaksi opetuslasta olivat lähteneet, Jeesus kertoi väkijoukolle Johannes Kastajan olevan se profeetta, joka oli valittu valmistamaan tie Messiaalle. Jeesus tuomitsi ne, jotka hylkäsivät Hänet ja Johannes Kastajan, vaikka olivat nähneet selkeitä todisteita Jeesuksen jumalallisuudesta.

Lue Matt. 11:28–30 ja katso, minkä kutsun ja lupauksen Jeesus antoi kaikille niille, jotka ottavat Hänet vastaan Messiaana. (Matt. 11:28–30 on pyhien kirjoitusten hallittava kohta. Voisit merkitä tämän kohdan selvästi erottuvalla tavalla, jotta pystyt löytämään sen helposti.)

Täydennä seuraava periaate sen pohjalta, mitä olet oppinut jakeista 28–30: Jos me tulemme Jeesuksen Kristuksen luokse, Hän .

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastauksesi seuraavaan kysymykseen: Milloin olet tuntenut Vapahtajan keventävän kuormiasi, kun olet tullut Hänen luokseen?

Kuva
scripture mastery icon
Pyhien kirjoitusten hallinta – Matt. 11:28–30

  1. Jotta sinun olisi helpompi opetella ulkoa Matt. 11:28–30, keksi liikkeitä, jotka voisivat vastata kussakin jakeessa olevia sanoja tai ilmauksia. Opeta nämä liikkeet jollekulle muulle (esim. perheenjäsenille perheillassa tai jollekulle ystävälle). Kun luet jakeita, harjoittele niitä liikkeiden avulla, kunnes osaat sanoa kohdan ulkoa. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi virke, jossa kerrot, että olet suorittanut tämän tehtävän.

Matteus 12:1–42

Jeesus Kristus nuhtelee fariseuksia heidän vääristä syytöksistään ja merkkien etsimisestä

Kuva
Christ and Pharisees

Jakeissa Matt. 12:1–21 kerrotaan, että sen jälkeen kun Jeesus oli parantanut miehen sapattina, jotkut fariseuksista alkoivat suunnitella, miten raivaisivat Hänet pois tieltä. Kun Hän paransi pahan hengen vaivaaman miehen, he yrittivät saattaa Hänet huonoon valoon ihmisten edessä syyttämällä Häntä siitä, että Hän suoritti noita tekoja Paholaisen voimalla. Jeesus tunsi heidän ajatuksensa ja vakuutti asian olevan päinvastainen – karkottamalla pahoja henkiä Hän osoitti olevansa Messias ja olevansa perustamassa Jumalan valtakuntaa.

Lue Matt. 12:30 ja pane merkille, mitä Jeesus opetti niistä, jotka eivät ole Hänen puolellaan.

Jakeen 30 mukaan jos haluamme kuulua Jumalan valtakuntaan, meidän täytyy sitoutua täysin Jeesukseen Kristukseen.

Pohdi, millä tavoin sinä voisit osoittaa olevasi täysin sitoutunut Jeesukseen Kristukseen.

Jakeissa Matt. 12:31–42 kerrotaan, että Jeesus vahvisti jälleen, että Hänen hyvät tekonsa olivat todiste siitä, että Hän toimi Jumalan nimessä eikä Paholaisen. Hän myös varoitti fariseuksia siitä, että Jumala pitäisi heitä tilivelvollisina heidän syyttävistä sanoistaan. Jotkut lainopettajat ja fariseukset pyysivät silloin Jeesusta antamaan merkin. Jeesus nuhteli heitä merkkien etsimisestä ja siitä, etteivät he kyenneet käsittämään, että Hän oli suurempi kuin yksikään aiempi profeetta tai kuningas Israelissa. Herra on tuominnut merkkien etsimisen myös meidän aikanamme ja on opettanut, että usko ei tule merkkien myötä (ks. OL 63:7–11).

Mitä tarkoittaa se, että syyllistyy ”Hengen herjaamiseen” (ks. Matt. 12:31)?

Kuva
Prophet Joseph Smith

Profeetta Joseph Smith on selittänyt, kuinka joku syyllistyy tähän syntiin: ”Hänen täytyy saada Pyhä Henki, taivaiden täytyy avautua hänelle, ja hänen täytyy tuntea Jumala ja sen jälkeen tehdä syntiä Häntä vastaan. Kun ihminen on tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan, hänellä ei ole parannuksen mahdollisuutta. Hänen on sanottava, että aurinko ei paista, vaikka hän näkee sen; hänen on kiellettävä Jeesus Kristus sen jälkeen kun taivaat ovat avautuneet hänelle, ja kiellettävä pelastussuunnitelma, vaikka hänen silmänsä ovat avoinna sen totuudelle. Ja siitä hetkestä lähtien hänestä tulee vihollinen.” (Julkaisussa History of the Church, osa 6, s. 314.)

Joskus myöhempien aikojen pyhät ovat huolissaan Pyhän Hengen herjaamisen tai kieltämisen synnistä. Presidentti Spencer W. Kimball on opettanut: ”Synti Pyhää Henkeä vastaan edellyttää sellaista tietoa, että tavallisen rivijäsenen on ilmeisen mahdotonta syyllistyä tällaiseen syntiin” (ks. Anteeksiantamuksen ihme, 1975, s. 118).

Jakeissa Matt. 12:39–40 Vapahtaja tuomitsi merkkien tavoittelemisen. Profeetta Joseph Smith on puhunut tästä Vapahtajan opetuksesta: ”Se, joka tavoittelee merkkiä, on uskoton, ja tämä periaate on ikuinen, järkkymätön ja luja kuin taivaan pilarit, sillä milloin tahansa näette ihmisen tavoittelevan merkkiä, voitte olla varmat siitä, että hän on uskoton” (ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, 1985, toim. Joseph Fielding Smith, s. 154–155).

Profeetta Joseph Smith on sanonut myöhemmin: ”Ollessani saarnaamassa Philadelphiassa muuan kveekari vaati merkkiä. Käskin hänen olla hiljaa. Saarnan jälkeen hän jälleen pyysi merkkiä. Sanoin seurakunnalle, että mies oli uskoton, että paha ja uskoton sukupolvi tavoittelee merkkiä ja että Herra oli ilmoituksessa sanonut minulle, että jokainen, joka halusi merkkiä, oli uskoton. ’Se on totta’, huusi joku, ’sillä yllätin hänet itse teossa.’ Tämän mies jälkeenpäin tunnusti, kun hänet kastettiin.” (Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 277.)

Matteus 12:43–50

Jeesus opettaa vertauksen tyhjillään olevasta huoneesta

Kuvittele, että yksi ystävistäsi on pyytänyt sinulta neuvoja siitä, kuinka voi välttää tekemästä uudelleen syntiä, jonka hän yrittää hylätä. Kuinka neuvoisit ystävääsi auttaaksesi häntä vastustamaan kiusausta?

Jeesus Kristus esitti vertauksen saastaisesta hengestä, joka ajettiin pois eräästä miehestä. Kun tutkit tätä vertausta, etsi periaatetta, joka voisi auttaa ystävääsi oppimaan, kuinka voittaa kiusaus.

Lue Matt. 12:43–44 ja ota selville, mitä saastainen henki teki sen jälkeen kun se oli ajettu pois miehestä.

Mitä saastainen henki teki havaittuaan, ettei se löytänyt lepopaikkaa mistään?

Mitkä sanat kuvaavat ”huoneen” eli miehen tilaa saastaisen hengen palatessa?

Lue Matt. 12:45 ja pane merkille, mitä saastainen henki teki löydettyään ”huoneen” eli miehen tyhjillään.

Kuinka tämän vertauksen miehen kokemus kuvaa henkilöä, joka tekee parannusta synnistä ja yrittää vastustaa kiusausta?

Mitä vertauksen mies – päästyään eroon pahasta hengestä – jättää tekemättä estääkseen pahaa henkeä palaamasta?

Kun luet presidentti Spencer W. Kimballin seuraavaa lausumaa, pohdi, kuinka mies Vapahtajan vertauksessa saattaa muistuttaa ihmistä, joka kamppailee vastustaakseen kiusausta:

Kuva
President Spencer W. Kimball

”Paholainen tietää, missä kohdassa kiusata, mihin kohdistaa sattuvat iskunsa. Hän löytää aran kohdan. Ihmistä on helpointa kiusata juuri siinä, missä hän on aikaisemminkin ollut heikko.

Ihmisen hylätessä synnin ei riitä, että hän vain toivoo parempia olosuhteita. Hänen on luotava ne. – – Hänen tulee olla varma paitsi siitä, että hän on hylännyt synnin, myös siitä, että hän on muuttanut syntiin liittyneet olosuhteet. Hänen tulisi välttää sellaisia paikkoja ja tilanteita ja olosuhteita, joissa hän teki syntiä, sillä ne voisivat helpostikin saada hänet tekemään sitä uudestaan. Hänen täytyy jättää ihmiset, joiden kanssa syntiä tehtiin. Hänen ei tarvitse vihata siihen osallistuneita ihmisiä, mutta hänen täytyy välttää heitä ja kaikkea, mikä liittyy tuohon syntiin. – – Hänen täytyy poistaa kaikki, mikä herättäisi eloon vanhat muistot.

Merkitseekö tämä sitä, että ihminen – – tuntee elämänsä tyhjäksi jonkin aikaa? Se, mikä piti hänet liikkeellä ja täytti hänen mielikuvituksensa ja ajatuksensa, on poissa, ja syntynyttä tyhjiötä ei ole vielä täytetty paremmilla korvikkeilla. Tämä on Saatanan tilaisuus. – –

Monet, jotka ovat luopuneet huonoista tottumuksistaan, ovat havainneet, että korvikkeiden löytäminen on osa vastausta, ja he ovat voittaneet huonon tavan ottamalla sen sijaan hyvän tai harmittoman.” (Ks. Anteeksiantamuksen ihme, 1975, s. 160–162, kursivointi lisätty.)

Yksi periaate, jonka me voimme oppia Vapahtajan vertauksesta, on se, että kun olemme poistaneet pahan vaikutukset elämästämme, me voimme torjua niitä korvaamalla ne vanhurskaudella. Voisit kirjoittaa tämän totuuden pyhiin kirjoituksiisi kohdan Matt. 12:43–45 marginaaliin.

Tutki seuraavaa lausuntoa ja merkitse tapoja, joilla voimme vastustaa pahan vaikutuksia täyttämällä elämämme vanhurskaudella:

”Ei riitä, että vain yrität vastustaa pahaa tai poistaa synnin elämästäsi. Sinun täytyy täyttää elämäsi vanhurskaudella ja ryhtyä tekoihin, jotka antavat hengellistä voimaa. Uppoudu pyhiin kirjoituksiin. Rukoile päivittäin Herraa antamaan sinulle voimaa yli oman voimasi. Paastoa aika ajoin erityisten siunausten puolesta.

Täysi kuuliaisuus tuo elämääsi evankeliumin täyden voiman, johon sisältyy suurempi voima voittaa heikkoutesi. Tämä kuuliaisuus sisältää tekoja, joita et ehkä aluksi pidä parannukseen kuuluvina, kuten kokouksiin osallistuminen, kymmenysten maksaminen, palveleminen ja muille anteeksi antaminen.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 115.)

  1. Pohdi, mitä voit tehdä täyttääksesi elämäsi vanhurskaudella. Kirjoita luettelo näistä asioista pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi ja selitä, kuinka niiden tekeminen voi tuoda suurempaa hengellistä voimaa elämääsi ja auttaa sinua voittamaan pahan vaikutuksia.

Luvun Matt. 12 lopussa kerrotaan, että Jeesuksen opettaessa joku tuli kertomaan Hänelle, että paikalle oli tullut Hänen perheensä jäseniä, jotka halusivat puhua Hänen kanssaan. Silloin Herra opetti, että kaikki, jotka tekevät Isän tahdon, kuuluvat Hänen perheeseensä.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvut Matt. 11–12 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta