Kirjasto
Viikko 32, päivä 4: Johanneksen ilmestys 20–22


Viikko 32: Päivä 4

Johanneksen ilmestys 20–22

Johdanto

Apostoli Johannes näki näyssä tuhatvuotisen valtakunnan ja viimeisen tuomion. Hän näki myös ”uuden taivaan ja uuden maan” (Ilm. 21:1) sekä Jumalan selestisen kaupungin, joka perustetaan maan päälle. Johannes päätti kertomuksensa pyyntöön, että Herra palaisi maan päälle.

Johanneksen ilmestys 20

Johannes näkee tuhatvuotisen valtakunnan ja viimeisen tuomion

Kuva
The Last Judgment

Taivaallisen Isän pelastussuunnitelmaan kuuluu, että jokainen tämän maan päällä elänyt tulee seisomaan Jumalan edessä tuomittavana. Kuvittele, millainen viimeinen tuomio tulee mielestäsi olemaan.

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, mitä toivot ajattelevasi ja tuntevasi, kun seisot Jumalan edessä tuomittavana.

Kuten jakeissa Ilm. 20:1–11 kerrotaan, Johannes näki, että Saatana pannaan kahleisiin tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi ja vanhurskaat nousevat kuolleista osana ensimmäistä ylösnousemusta. Hän näki myös, että Saatana ”[päästettäisiin] irti vähäksi aikaa” tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm. 20:3). Kun Saatana ja hänen seuraajansa ovat viimeisen kerran taistelleet pyhiä vastaan, hänet ”heitetään – – rikinkatkuiseen, tuliseen järveen – – ikuisesti” (Ilm. 20:10). Sitten tapahtuu viimeinen tuomio.

Lue Ilm. 20:12 ja pane merkille, kuinka Jumala tuomitsee meidät. (Ilm. 20:12 on pyhien kirjoitusten hallittava kohta. Voisit merkitä sen selvästi erottuvalla tavalla, jotta pystyt tulevaisuudessa löytämään sen helposti.)

Täydennä seuraava opinkohta, jonka me opimme tästä jakeesta: Jumala tuomitsee meidät niiden mukaan .

Niitä kirjoja, joihin jakeessa Ilm. 20:12 viitataan, ovat pyhät kirjoitukset, kirkon aikakirjat, joihin merkitään pelastavat toimitukset, ja elämän kirja.

Lue seuraava selitys elämän kirjasta: ”Eräässä mielessä elämän kirja on ihmisen ajatusten ja tekojen summa – hänen elämänsä kirja. Pyhistä kirjoituksista ilmenee kuitenkin, että uskollisista pidetään myös taivaallista kirjaa, jossa on heidän nimensä ja jossa kerrotaan heidän vanhurskaista teoistaan (ks. OL 88:2; 128:7).” (Ks. PKO, ”Elämän kirja”, scriptures.lds.org/fi.)

Lue Ilm. 20:13 ja ota selville, mitä tapahtuu ennen viimeistä tuomiota.

Jumalattomat ja ne, jotka eivät ole tehneet parannusta, nousevat kuolleista viimeisessä ylösnousemuksessa, tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, ja hekin seisovat tuomittavina tekojensa mukaan (ks. OL 76:85).

  1. Mieti opinkohtaa, jonka huomasit edellä (Jumala tuomitsee meidät niiden kirjojen mukaan, jotka on kirjoitettu tekojemme perusteella). Kirjoita sitten pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaus seuraavaan kysymykseen: Kuinka tämän opinkohdan ymmärtäminen ja siihen uskominen voi vaikuttaa tekoihisi tänään ja läpi elämäsi? Mieti myös, mitä voit tehdä elämässäsi paremmin, jotta valmistautuisit viimeiseen tuomioon ja nimesi olisi kirjoitettuna elämän kirjassa.

Kuva
scripture mastery icon
Pyhien kirjoitusten hallinta – Ilm. 20:12

  1. Käytä pyhien kirjoitusten tutkimisen apuneuvoja kuten alaviitteitä, Pyhien kirjoitusten opasta (scriptures.lds.org/fi) ja [englanninkielisen] Raamatun [LDS Bible] hakemistoa löytääksesi lisää kohtia, joissa opetetaan viimeisestä tuomiosta. Laadi pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi luettelo näistä viitteistä. Voisit myös kirjoittaa tai merkitä nämä viitteet pyhiin kirjoituksiisi jakeen Ilm. 20:12 viereen. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi, mitä lisätotuuksia olet oppinut viimeisestä tuomiosta näiden rinnakkaisviitteiden avulla.

Johanneksen ilmestys 21

Johannes näkee uuden taivaan ja uuden maan sekä Jumalan selestisen kaupungin

Kuva
young woman with hands gripping her head

Ajattele elämässäsi tilannetta, jolloin olet kokenut suurta surua tai tuskaa.

Kirjoita muutamia asioita, jotka voivat tässä elämässä aiheuttaa meille suurta surua tai tuskaa:

Kun tutkit lukua Ilm. 21, etsi jokin totuus, joka voi osaltaan tuoda sinulle lohtua vaikeina aikoina.

Luvut Ilm. 21–22 ovat jatkoa apostoli Johanneksen näylle Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen jälkeisistä tapahtumista.

Lue Ilm. 21:1–2 ja katso, mitä Johannes näki tapahtuvan.

Johanneksen viittaus ”uuteen taivaaseen ja uuteen maahan” (ks. Ilm. 21:1) voisi tarkoittaa sitä, mitä tapahtuu Herran toisen tulemisen yhteydessä, kun maa muutetaan siihen paratiisilliseen tilaan, jossa se oli ennen Aadamin ja Eevan lankeemusta. Johannes voi myös viitata siihen muutokseen, joka tapahtuu tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, kun maa muutetaan selestiseen tilaan (ks. OL 29:22–24).

Lue Ilm. 21:3–4 ja kiinnitä huomiota siihen, mitä Jumala tekee kansansa hyväksi.

Näistä jakeista me opimme, että Jumala asuu kansansa luona ja lohduttaa sitä, eivätkä he enää koe kuolemaa, surua tai tuskaa.

Kuva
Elder Joseph B. Wirthlin

Vanhin Joseph B. Wirthlin kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että Jumala hyvittää vanhurskaille kaikki kuolevaisuuden murheet ja kivut: ”Herra hyvittää uskollisille jokaisen menetyksen. Se, mikä otetaan pois niiltä, jotka rakastavat Herraa, annetaan heille taas Hänen omalla tavallaan. Vaikka se ei ehkä tapahdu silloin kun me haluamme sen tapahtuvan, uskolliset tulevat tietämään, että jokainen nykyinen kyynel korvataan lopulta satakertaisesti ilon ja kiitollisuuden kyynelinä.” (”Tuli mitä tuli – nauti siitä”, Liahona, marraskuu 2008, s. 28.)

  1. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi vastaus seuraavaan kysymykseen: Kuinka tieto siitä, että Jumala lohduttaa kansaansa ja hyvittää sen surut ja tuskat, auttaa meitä, kun me koemme haasteita nyt?

Lue Ilm. 21:7 ja katso, mitä Herra lupaa niille, jotka uskollisina voittavat.

Sen perusteella, mitä olet oppinut Johanneksen ilmestyksen pohjalta viimeisten aikojen haasteista ja vaikeuksista, millaisia asioita meidän tulee voittaa voidaksemme elää Jumalan luona?

Jakeessa Ilm. 21:8 kuvataan niiden tilaa, jotka kapinoivat eivätkä tee parannusta. ”Toinen kuolema” on hengellinen kuolema eli ero Jumalasta, jonka kokevat viimeisen tuomion jälkeen ne, jotka tahallaan kapinoivat valoa ja totuutta vastaan.

Lue Ilm. 21:9–21 ja katso, kuinka Johannes kuvaili Jumalan selestistä kaupunkia.

Lue Ilm. 21:22–27 ja pane merkille, mitä taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolo tulevat olemaan niille, jotka asuvat tässä kaupungissa.

Johanneksen ilmestys 22

Johannes päättää näkyään koskevan kertomuksen

Luvussa Ilm. 22 kerrotaan lisää siitä, millaiseksi apostoli Johannes kuvaili Jumalan pyhän kaupungin. Tässä kuvauksessaan Johannes mainitsi valtaistuimen (ks. Ilm. 22:1).

Kuva
drawing of throne

Lue Ilm. 22:1–2 ja piirrä, mitä muuta Johannes näki valtaistuimen lisäksi.

Huomaa, että Johannes sai tietää, että puu tuotti koko ajan runsaasti hedelmiä ja että sen lehdet voivat parantaa kansoja. Mormonin kirjassa sekä Lehi että Nefi näkivät näyn elämän puusta. Nefi sai tietää, että niin puu kuin elävien vesien lähdekin kuvasivat Jumalan rakkautta (ks. 1. Nefi 11:25). Suurin ilmaus Jumalan rakkaudesta on Jeesuksen Kristuksen sovitus (ks. Joh. 3:16; 1. Joh. 4:9). Puun hedelmä saattaisi kuvata myös sovituksen siunauksia, kuten iankaikkista elämää (ks. OL 14:7).

Jakeissa Ilm. 22:3–12 kerrotaan, että tämän selestisen kaupungin näkemisen lisäksi Johannes sai myös todistuksen enkeliltä, joka sanoi hänelle, että hänelle ilmoitetut asiat olivat totta. Johannes näki myös, että Vapahtaja palkitsisi kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan.

Lue Ilm. 22:14 ja ota selville, mitä meidän täytyy tehdä, jotta meidät päästettäisiin selestiseen valtakuntaan.

Ilmaus ”pääsevät syömään elämän puusta” (Ilm. 22:14) tarkoittaa sitä, että on kelvollinen saamaan kaikki Jeesuksen Kristuksen sovituksen siunaukset, joihin kuuluu iankaikkinen elämä.

Tästä jakeesta me opimme, että jos pidämme Herran käskyt, niin me voimme saada kaikki Jeesuksen Kristuksen sovituksen siunaukset ja päästä selestiseen valtakuntaan. Hänen käskyjensä pitämiseen sisältyvät kaikki ne toimitukset, jotka ovat välttämättömiä selestiseen valtakuntaan pääsemiseksi.

Vaikka jotkin sovituksen siunaukset – kuten ylösnousemuksen lahja – annetaan vapaasti kaikille Jumalan lapsille, toiset siunaukset – kuten iankaikkinen elämä – ovat vain niiden ulottuvilla, jotka pyrkivät uutterasti osoittamaan uskoa Jeesukseen Kristukseen, tekevät parannuksen ja noudattavat Hänen käskyjään.

Jakeissa Ilm. 22:15–19 kerrotaan, että ne, jotka eivät pidä Herran käskyjä, eivät voi päästä selestiseen kaupunkiin. Jeesus Kristus todisti antaneensa tämän ilmoituksen Johannekselle, ja Johannes kutsui kaikkia tulemaan elämän vesien äärelle juomaan vapaasti. Johannes varoitti lukijoitaan muuttamasta kirjoittamansa kirjan sanomaa.

Lue Ilm. 22:20 ja katso, minkä pyynnön Johannes esitti Vapahtajalle.

Mistähän syystä – sen perusteella, mitä olet oppinut Johanneksen ilmestyksestä – Johannes halusi Herran tulevan?

  1. Onnittelut tämän Uuden testamentin seminaarioppikurssin suorittamisesta. Mieti, mitä olet oppinut ja tuntenut tänä vuonna, ja käytä muutama hetki siihen, että kirjoitat pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi joitakin Uuden testamentin opetuksia, jotka ovat vaikuttaneet sinuun tänä vuonna eniten. Kirjoita myös, kuinka seminaariopiskelusi on vaikuttanut todistukseesi. Etsi tilaisuutta opettaa ja todistaa siitä, mitä olet oppinut.

  2. Kirjoita pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaasi tämän päivän tehtävien alle seuraavaa:

    Olen opiskellut luvut Ilm. 20–22 ja suorittanut tämän oppiaiheen tehtävät (päiväys).

    Lisäkysymyksiä, ajatuksia ja oivalluksia, joita haluaisin esittää opettajalleni:

Tulosta