Oppi ja liitot 47–48

Johdanto

Maaliskuussa 1831, lähes vuosi kirkon järjestämisen jälkeen, profeetta Joseph Smith sai ilmoituksia, jotka ovat nyt tallennettuina luvuiksi OL 47 ja OL 48. Ennen tätä ajankohtaa Oliver Cowdery oli toiminut kirkon historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä. Tässä tehtävässä hän piti aikakirjaa ilmoituksista, jotka profeetta oli saanut. Oliver Cowdery oli kuitenkin ollut lähetystyössä lokakuusta 1830 lähtien eikä voinut siksi jatkaa historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä. Ilmoituksessa, joka on tallennettu lukuun OL 47, Herra kutsuu John Whitmerin Oliverin tilalle tuohon tehtävään. Tänä aikana Ohiossa asuvat pyhät halusivat myös ohjeita siihen, kuinka auttaa New Yorkin osavaltiosta muuttavia kirkon jäseniä. Ilmoituksessa, joka on nyt luvussa OL 48, Herra käski pyhiä jakamaan maansa avuntarvitsijoiden kanssa ja valmistautumaan Siionin perustuksen laskemiseen.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 47

Herra nimittää John Whitmerin tallentamaan kirkon historiaa

Pyydä oppilaita ajattelemaan hengellisesti merkityksellisiä kokemuksiaan, jotka tuntuvat heistä muistamisen arvoisilta. (Esimerkiksi he saattaisivat ajatella sellaisia tapahtumia kuten temppelin vihkiminen tai jokin kirkon kokous, tai he saattaisivat muistella aikaa, jolloin he saivat vastauksen rukoukseen tai tunsivat Pyhän Hengen läsnäolon.) Kehota muutamia oppilaita kertomaan näistä kokemuksista. Esitä jokaiselle näistä oppilaista seuraavat kysymykset:

Miksi tuo kokemus oli sinulle merkityksellinen?
Miksi mielestäsi on tärkeää muistaa tuo kokemus?
Kuinka tuon kokemuksen tallentaminen voisi olla siunaus jälkeläisillesi?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen luvun OL 47 johdanto. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä Herra kutsui John Whitmerin tekemään. Kehota sitten oppilaita lukemaan itsekseen OL 47:1–3 ja katsomaan lisää yksityiskohtia John Whitmerin kutsumuksesta. Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he saavat selville. (Voit muistuttaa oppilaille, että eräässä aiemmassa ilmoituksessa Herra sanoi: ”Teidän keskuudessanne pidettäköön aikakirjaa” [OL 21:1]. Selitä, että nykyään kirkossa ensimmäinen presidenttikunta kutsuu kirkon historioitsijan ja aikakirjanpitäjän [jota yleensä kutsutaan kirkon historioitsijaksi] ja esittää hänet kirkon hyväksyttäväksi.)

Miksi mielestänne on tärkeää, että kirkon historiaa tallennetaan?
Mitkä kirkon historian kertomuksista ovat teistä erityisen innoittavia?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen ja kirkon historioitsijana vuosina 2005–2012 toimineen vanhin Marlin K. Jensenin seuraavat sanat:

”Historiassamme on muita suuria kertomuksia, jotka ansaitsevat tulla tunnetuiksi ja opetetuiksi kirkossa ja kotona. Kirtlandin opetukset, Missourin koettelemukset, Nauvoon pyhien voitot ja lopulta karkotus sekä pioneerien vaellus länteen ovat kertomuksia, jotka innoittavat myöhempien aikojen pyhiä, asuivatpa he missä maassa tahansa ja puhuivat he mitä kieltä hyvänsä. Mutta jokaisessa maassa, jota palautettu evankeliumi on koskettanut, on yhtä liikuttavia kertomuksia kirkon noususta ja kehityksestä sekä evankeliumin vaikutuksesta tavallisten jäsenten elämään. Nekin on syytä tallettaa ja säilyttää. – –

Monet kirkon suurimmista kertomuksista sisältyvät henkilö- ja sukuhistorioihin, ja ne ovat osa omaa ja sukumme perintöä.” (”Teidän keskuudessanne pidettäköön aikakirjaa”, Liahona, joulukuu 2007, s. 29.)

Minkähän takia henkilö- ja sukuhistoriat ovat tärkeitä?

Mainitse kokemukset, joita oppilaat muistelivat oppitunnin alussa. Pyydä heitä kuvittelemaan, että heidän lapsensa ja lastenlapsensa lukevat heidän henkilökohtaisia kertomuksiaan noista kokemuksista. Kehota jokaista oppilasta pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

Mitä osaa kokemuksesta tähdentäisitte? Mitä haluaisitte perheenne tuntevan ja tietävän sen johdosta, että he ovat lukeneet kertomuksenne?

Selitä, että ne periaatteet, joita John Whitmer noudatti kirkon historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä, voivat soveltua myös meidän henkilö-, perhe- ja sukuhistorioihimme. Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 47:4 ja ottamaan selville, mitä Herra lupasi, jos John Whitmer olisi uskollinen näissä pyrkimyksissään.

Mitä Herra lupasi John Whitmerille? (Herra lupasi, että Lohduttaja – Pyhä Henki – auttaisi häntä hänen pyrkimyksessään kirjoittaa kirkon historiaa.)
Kuinka voimme yhdistää tämän meidän omiin pyrkimyksiimme pitää henkilö-, perhe- ja sukuhistorioita? (Auta oppilaita huomaamaan seuraava periaate: Jos olemme uskollisia pyrkimyksissämme pitää henkilö-, perhe- ja sukuhistorioita, Pyhä Henki auttaa meitä. Voit kirjoittaa tämän periaatteen taululle.)
Kuinka Pyhä Henki saattaisi auttaa henkilöä, kun hän pitää henkilö-, perhe- tai sukuhistoriaa?

Kun oppilaat keskustelevat tästä kysymyksestä, auta heitä näkemään, että Pyhä Henki voi palauttaa asioita meidän mieleemme (ks. Joh. 14:26) ja auttaa meitä kirjoittamaan tapahtumista ja tilanteista siten, että se on siunaukseksi sukulaisille ja muille.

Kannusta oppilaita pyytämään Pyhän Hengen apua, kun he pitävät henkilö-, perhe- ja sukuhistorioita.

Oppi ja liitot 48

Herra käskee Ohion pyhiä auttamaan New Yorkin osavaltiosta tulevia

Pyydä oppilaita kuvittelemaan, että jollakin kaukaisella alueella asuvien pyhien on täytynyt jättää kotinsa. Kirkon johtajat ovat pyytäneet oppilaiden perheitä antamaan ruokaa ja majapaikan useiden kuukausien ajaksi joillekuille tällaisille perheille.

Mitä kysymyksiä ja huolenaiheita teillä ja perheellänne saattaisi olla tällaisesta pyynnöstä?
Mitä huolenaiheita ja ajatuksia mahtaisi olla niillä, jotka muuttaisivat kotiinne?

Kehota oppilaita ottamaan esiin pyhistä kirjoituksistaan Kirkon historian tapahtumaluettelo, karttoja ja valokuvia ja kartta 3 (”New Yorkin, Pennsylvanian ja Ohion alue Yhdysvalloissa”). Pyydä heitä etsimään New Yorkin osavaltion Fayette ja Ohion osavaltion Kirtland ja arvioimaan suunnilleen, miten kaukana toisistaan nämä kaksi kaupunkia olivat (noin 400 kilometrin etäisyydellä). Muistuta oppilaille, että joulukuussa 1830 Herra käski New Yorkin osavaltiossa asuvia pyhiä muuttamaan Ohioon (ks. OL 37:3).

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 48:1–3. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä Herra käski pyhiä Ohiossa tekemään niiden kirkon jäsenten hyväksi, jotka olivat muuttamassa paikkakunnalle. Pyydä sitten oppilaita kertomaan, mitä he ovat saaneet tietää.

Mitä Herra käski Ohiossa asuvia pyhiä tekemään? (Hän käski niitä, joilla on maata, antamaan sitä alueelle muuttaville pyhille.) Minkä periaatteen voimme oppia tämän käskyn perusteella? (Oppilaiden vastausten tulee ilmentää seuraavaa periaatetta: Herra käskee myöhempien aikojen pyhiä antamaan omastaan niille, jotka tarvitsevat apua. Saattaa olla hyödyllistä tuoda esiin, ettei kaikilla pyhillä Ohiossa ollut maata annettavaksi ja että joidenkuiden New Yorkin osavaltiosta tulleiden pyhien täytyi ostaa itselleen maata.)
Millä tavoin me voimme antaa muille siitä, mitä meillä on?

Pyydä oppilaita kertomaan kokemuksistaan, kun he ovat nähneet ihmisten antavan omastaan apua tarvitseville. Voisit myös kehottaa heitä kuvailemaan tilanteita, jolloin he itse ovat hyötyneet jonkun toisen anteliaisuudesta ja palvelusta.

Esitä esimerkki apua tarvitsevien auttamisesta pyytämällä yhtä oppilasta lukemaan presidentti Thomas S. Monsonin seuraava kertomus kokemuksesta, jonka hän sai pikkupoikana Alkeisyhdistyksen luokkansa kanssa:

”Me ryhdyimme säästämään viiden ja kymmenen sentin kolikoita järjestääksemme jättisuuren joulujuhlan. Sisar Gertsch piti huolellista kirjaa edistymisestämme. Me pojat, joilla oli tyypillisen hyvä ruokahalu, muutimme keräämämme kolikot mielessämme kakuiksi, pikkuleiviksi, piirakoiksi ja jäätelöksi. Tilaisuudesta oli määrä tulla loistava. Koskaan aikaisemmin ei yksikään opettajistamme ollut edes ehdottanut sellaista yhdessäolotilaisuutta, joka tästä oli määrä tulla.

Kesän kuukaudet lakastuivat syksyksi. Syksy kääntyi talveksi. Juhlia koskeva tavoitteemme oli saavutettu. Luokkamme oli kasvanut. Keskuudessamme vallitsi hyvä henki.

Yksikään meistä ei unohda sitä harmaata aamua, kun rakas opettajamme ilmoitti meille, että yhden luokkatoverimme äiti oli kuollut. Me ajattelimme omaa äitiämme ja sitä, kuinka paljon hän merkitsi meille. Me tunsimme vilpitöntä murhetta Billy Devenportin puolesta hänen suuressa menetyksessään.

Oppiaihe sinä sunnuntaina oli Apostolien teoista, luvusta 20, jakeesta 35: ’[Muistakaa] Herran Jeesuksen omat sanat: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.”’ Hyvin valmistetun oppiaiheen päättyessä Lucy Gertsch kertoi ajatuksiaan Billyn perheen taloudellisesta tilanteesta. Se oli lamakautta, ja rahat olivat tiukassa. Pilke silmäkulmassaan hän kysyi: ’Miltä teistä tuntuisi noudattaa tätä Herran opetusta? Mitä ajattelisitte, jos koko luokka yhdessä antaisimme juhlarahastomme Devenporteille rakkautemme osoituksena?’ Päätös oli yksimielinen. Me laskimme kaikki sentit hyvin huolellisesti ja panimme rahat suureen kirjekuoreen. Hankimme kauniin kortin ja kirjoitimme siihen omat nimemme.

Tämä yksinkertainen ystävällisyyden teko yhdisti meidät luokkana.” (”Henkilökohtainen vaikutuksenne”, Liahona, toukokuu 2004, s. 21–22.)

Mitä me voimme oppia tästä kertomuksesta? Kuinka ystävällisyys ja palveleminen voivat olla siunauksena sekä antajan että ottajan elämässä?

Kehota oppilaita kertomaan jokin kokemuksensa, kun he ovat auttaneet (tai nähneet muiden auttavan) avuntarvitsijoita. Kannusta oppilaita keksimään yksi tapa, jolla he voivat auttaa jotakuta ensi viikolla.

Tee yhteenveto kohdasta OL 48:4–6 selittämällä, että Herra halusi pyhien valmistautuvan ostamaan maata, kun Hän ilmoittaisi Siionin kaupungin eli Uuden-Jerusalemin sijaintipaikan. Herra käski pyhiä säästämään kaikki mahdolliset varansa heidän valmistautuessaan tuon kaupungin perustuksen laskemiseen (ks. OL 48:4–6). Kerro oppilaille, että he oppivat tulevissa oppiaiheissa lisää pyhien pyrkimyksistä perustaa Siionin kaupunki.

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 47:1. ”Pitää asianmukaista historiaa”

Profeetta Joseph Smith kuvaili, mitä seurasi siitä, ettei kirkkomme historian merkittävistä tapahtumista pidetty aikakirjaa:

”Tosiasia on, että jos minulla olisi nyt hallussani kaikki ne tärkeät opinkohtia tai velvollisuuksia koskevat päätökset, joita on tehty tämän työn alkamisesta lähtien, niin en luopuisi niistä mistään hinnasta, mutta me olemme laiminlyöneet sellaisia seikkoja koskevien aikakirjojen pitämisen ajatellen kenties, ettei niistä jälkeenpäin olisi meille mitään hyötyä. Jos ne olisivat meillä nyt, ne voisivat kuitenkin ratkaista lähes kaikki opinkohdat, jotka saattavat herättää kiistaa. Mutta tämä on laiminlyöty, emmekä me nyt voi todistaa kirkolle ja maailmalle meille annetuista suurista kirkkauden ilmoituksista sillä voimalla ja valtuudella, jolla muutoin voisimme, jos nämä seikat nyt voitaisiin julkaista laajalti.” (Julkaisussa History of the Church, osa 2, s. 198–199.) (Ks. myös Opin ja Liittojen Kirja, oppilaan kirja, uskonto 324–325, 1986, s. 99.)

Oppi ja liitot 47. Mikä on kirkon historioitsijan ja aikakirjanpitäjän tehtävä?

Seitsemänkymmenen koorumin jäsen, vanhin Marlin K. Jensen, joka palveli kirkon historioitsijana ja aikakirjanpitäjänä vuosina 2005–2012, on selittänyt:

”Kirkon historioitsijan ja aikakirjanpitäjän työ on suurelta osin aikakirjojen pitämistä. Siihen kuuluu kirkon historian lähteiden, toimituksista tehtyjen merkintöjen ja pöytäkirjakokoelmien kokoaminen ja säilyttäminen. Pyhissä kirjoituksissa aikakirjoja myös velvoitetaan käyttämään ’hyväksi kirkolle ja nouseville sukupolville’ (OL 69:8).

Historioitsijan ja aikakirjanpitäjän roolit ovat toisiaan täydentäviä, ja toisinaan niitä on miltei mahdotonta erottaa toisistaan. Luultavasti siitä syystä kirkon alkuaikoina nimitettiin toisinaan aikakirjanpitäjä ja toisinaan historioitsija, ja samasta syystä viime aikoina roolit on yhdistetty yhdeksi tehtäväksi.” (Ks. ”Teidän keskuudessanne pidettäköön aikakirjaa”, Liahona, joulukuu 2007, s. 26.)

Oppi ja liitot 48:6. ”Siten kuin kirkon presidenttikunta ja piispa”

Kohdassa OL 48:6 on ilmaus ”siten kuin kirkon presidenttikunta ja piispa”. Kun tämä ilmoitus annettiin, ensimmäistä presidenttikuntaa ei ollut kuitenkaan vielä järjestetty. Tämän ilmoituksen varhaisimmassa käsikirjoituksessa on ilmaus ”siten kuin kirkon piispa ja vanhimmat” (ks. Documents, Volume 1: July 1828–June 1831, Documents-sarjan osa 1 kokoelmassa The Joseph Smith Papers, 2013, s. 288). Sanamuoto muutettiin, kun ensimmäinen presidenttikunta oli järjestetty. Tällaisia muutoksia tehtiin toisinaan kirkon kasvaessa ja pappeuden organisaation laajentuessa ilmoituksen mukaisesti.