Seminaarit ja instituutit
Oppiaihe 92: Oppi ja liitot 88:41–69


Oppiaihe 92

Oppi ja liitot 88:41–69

Johdanto

Tämä on toinen neljästä oppiaiheesta, jotka keskittyvät lukuun OL 88. Se osuus ilmoituksesta, jota käsitellään tässä oppiaiheessa, annettiin ylipappien konferenssissa Kirtlandissa Ohiossa 27. ja 28. joulukuuta 1832. Siihen sisältyy Jeesuksen Kristuksen selitys siitä, kuinka Jumala hallitsee luotujaan, sekä meille osoitettu kutsu lähestyä Häntä.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 88:41–50

Vapahtaja ilmoittaa, että jumalallinen laki hallitsee kaikkea

Ota esille kuva tähdistä, esim. Herra on luonut kaiken (Evankeliumiaiheinen kuvakirja, 2009, nro 2; ks. myös lds.org), tai piirrä taululle tähtiä.

Kuva
stars in space
  • Oletteko joskus katselleet tähtiä ja ajatelleet Jumalaa ja Hänen luomistöitään? Mitä kysymyksiä tai ajatuksia olette pohtineet, kun olette katselleet taivasta?

Tuo esiin, että kun ihmiset tarkastelevat Jumalan luomistöiden suuruutta, he tuntevat joskus itsensä pieniksi ja merkityksettömiksi. He saattavat miettiä, onko Jumala tietoinen heistä. Kerro oppilaille, että kun he keskustelevat tämänpäiväisen oppiaiheen jakeista, he näkevät, että vaikka Jumala hallitseekin valtavaa määrää luomistöitä kaikkialla taivaissa, Hän on tietoinen meistä jokaisesta ja haluaa lähestyä meitä.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:41. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, kuinka tämä jae osoittaa, että Jumalalla on voima hallita kaikkia luotujaan ja Hän on silti tietoinen meistä jokaisesta yksilönä.

  • Kuinka tämä jae osoittaa, että Jumalalla on valta olla tietoinen meistä jokaisesta ja meidän tarpeistamme?

Kehota toista oppilasta lukemaan ääneen OL 88:42–45. Pyydä luokan jäseniä katsomaan, kuinka Jumala hallitsee luomistöitään.

  • Kuinka Jumala hallitsee luomistöitään? (Lakiensa avulla.)

Kehota oppilaita miettimään yhtä Jumalan luomistöistä, joka hämmästyttää heitä. Kehota muutamia oppilaita kertomaan ajatuksistaan. Voisit esimerkkinä näyttää esineen tai kuvan, joka esittää yhtä Jumalan luomistöistä, ja selittää, miksi tämä luomistyö hämmästyttää sinua.

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:46–47 ja panemaan merkille, mitä me näemme, kun katselemme Jumalan luomistöitä.

  • Mitä näemme, kun katselemme vähäisintäkin Jumalan luomistöistä? (Oppilaat saattavat käyttää eri sanoja, mutta heidän vastauksistaan tulee ilmetä seuraava periaate: Kun katselemme Jumalan luomistöitä, me näemme Hänen ylhäisyytensä ja voimansa. Kirjoita tämä periaate taululle.)

  • Kuinka ne luomistyöt, joita näette taivaalla ja maan päällä, vaikuttavat todistukseenne Jumalasta?

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:48–50. Pyydä heitä riittävän ajan kuluttua tiivistämään nämä jakeet omin sanoin.

Oppi ja liitot 88:51–61

Herra kertoo vertauksen pellolla työtä tehneistä miehistä, joiden luona heidän herransa vuorollaan kävi

Selitä, että kohdassa OL 88:51–60 on vertaus, joka auttaa meitä ymmärtämään, kuinka Jumala on vuorovaikutuksessa luomiensa valtakuntien eli maailmojen kanssa. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:51–55. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja ottamaan selville, mitä vertauksen mies käski kunkin palvelijansa tehdä ja mitä hän lupasi jokaiselle palvelijalleen.

  • Mitä mies käski palvelijoitaan tekemään? Mitä hän lupasi palvelijoilleen? (Hän käski heidän tehdä työtä pellolla. Hän lupasi tulla käymään kunkin luona vuorollaan.)

Tee yhteenveto kohdasta OL 88:56–60 selittämällä, että tässä vertauksessa pellon herra kävi jokaisen palvelijansa luona, kun oli tämän vuoro. Kukin palvelija sai ”herransa kasvojen valon, jokainen tuntinaan” (OL 88:58).

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:61. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä tämä vertaus opettaa meille siitä, kuinka Jumala on vuorovaikutuksessa luomiensa valtakuntien kanssa.

  • Mitä tämä vertaus opettaa siitä, kuinka Jumala on vuorovaikutuksessa luomiensa valtakuntien kanssa? (Auta oppilaita huomaamaan seuraava oppi: Jumala käy kussakin valtakunnassaan ja sen asukkaiden luona omana aikanaan. Kirjoita tämä oppi taululle.)

Oppi ja liitot 88:62–69

Jumala lupaa lähestyä meitä, kun me lähestymme Häntä

Tuo esiin, että Herra on tullut valtakuntaansa tämän maan päällä ja että Hän tulee jälleen ja hallitsee täällä tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Kohdassa OL 88:62–69 Herra opettaa, mitä voimme tehdä, jotta Hän lähestyisi meitä nyt. Kehota oppilaita pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

  • Kuinka lähellä Herraa tunnette olevanne? Haluaisitteko tuntea olevanne lähempänä Häntä?

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:62–63 ja katsomaan, mitä me voimme tehdä kutsuaksemme Herraa lähestymään meitä.

  • Mitä periaatteita näissä jakeissa opetetaan siitä, kuinka lähestyä Herraa? (Kun oppilaat vastaavat, kirjoita taululle seuraava periaate: Jos me lähestymme Herraa, niin Hän lähestyy meitä.)

  • Mitkä sanat jakeessa 63 opettavat, kuinka me voimme lähestyä Herraa? (Etsikää, pyytäkää ja kolkuttakaa.)

Tuo esiin, että sanat etsiä, pyytää ja kolkuttaa ovat teonsanoja.

  • Mitkä teot ovat auttaneet teitä etsimään, pyytämään ja kolkuttamaan, jotta lähestyisitte Herraa?

Auta oppilaita ymmärtämään yksi tapa, jolla he voivat lähestyä Herraa, kehottamalla yhtä oppilasta lukemaan ääneen presidentti Spencer W. Kimballin seuraavat sanat:

Kuva
Presidentti Spencer W. Kimball

”Kun alan suhtautua välinpitämättömästi Jumalaan ja kun tuntuu siltä, ettei kuuntelemassa ole yhtään jumalallista korvaa eikä mikään jumalallinen ääni puhu, huomaan, että olen itse hyvin, hyvin kaukana. Jos uppoudun pyhiin kirjoituksiin, etäisyys lyhenee ja hengellisyys palaa.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Spencer W. Kimball, 2006, s. 72.)

Auta oppilaita ymmärtämään paremmin, kuinka taivaallinen Isä vastaa heidän rukouksiinsa, lukemalla ääneen OL 88:64–65. Kehota oppilaita seuraamaan mukana ja katsomaan, mitä Vapahtaja lupaa meille, jos rukoilemme Isää Hänen nimessään.

  • Mitä Herra opettaa näissä jakeissa siitä, miten taivaallinen Isä vastaa rukouksiimme? (Auta oppilaita huomaamaan seuraava periaate: Taivaallinen Isä vastaa rukouksiimme tavalla, jonka Hän tietää olevan meille parhaaksi. Kirjoita tämä periaate taululle.)

Voit auttaa oppilaita ymmärtämään tämän periaatteen antamalla heille monisteena kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Richard G. Scottin seuraavat sanat. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ne ääneen ja pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä meidän tulee tehdä, kun taivaallinen Isä vastaa rukoukseen tavalla, joka on erilainen kuin se, mitä olimme toivoneet tai odottaneet.

Kuva
Vanhin Richard G. Scott

”On kovin raskasta, kun vilpittömään rukoukseen jostakin sellaisesta, mitä oikein kovasti toivotte, ei vastata niin kuin te haluatte. On vaikea ymmärtää, miksi kuuliaisesta elämästä kumpuavan syvän ja vilpittömän uskon osoittaminen ei tuota toivottua tulosta. – – Joskus on vaikea tietää, mikä on teille ajan mittaan parasta tai tarpeen. Elämänne on helpompaa, kun hyväksytte sen, että se, mitä Jumala elämässänne tekee, on teidän iankaikkiseksi hyväksenne.” (”Rukouksen ylimaallisen lahjan hyödyntäminen”, Liahona, toukokuu 2007, s. 9–10.)

Voisit kehottaa muutamaa oppilasta kertomaan jostakin kokemuksestaan, jolloin taivaallinen Isä on vastannut heidän rukouksiinsa niin, että se on ollut heille parhaaksi. Voit itsekin kertoa jonkin kokemuksen.

Selitä, että kohdasta OL 88:66 saamme tietää, että yksi tapa, jolla Jumala kommunikoi kanssamme, on ”kuin huutavan ääni autiomaassa”. Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 88:66 ja ottamaan selville, kuinka Jumalan ääni tavoittaa meidät.

  • Kuinka Jumalan ääni tämän jakeen mukaan on ”kuin huutavan ääni autiomaassa”?

  • Milloin olette tunteneet, että Jumala on ollut lähellä teitä, vaikka ette olekaan nähneet Häntä?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 88:67–69. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja etsimään muita tapoja, joilla me voimme lähestyä Herraa. Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he löytävät.

Kirjoita taululle seuraava vajaa virke: Jos silmämääränäni on vain Jumalan kunnia, niin…

Kehota oppilaita täydentämään virke käyttämällä sitä, mitä he ovat oppineet jakeesta 67. Virke voisi kuulua seuraavasti: Jos silmämääränäni on vain Jumalan kunnia, niin olen täynnä valoa. Voit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät tämän periaatteen siten kuin se ilmenee kohdassa OL 88:67.

  • Mitä mielestänne tarkoittaa se, että silmämääränänne on vain Herran kunnia? (Kun oppilaat vastaavat tähän kysymykseen, he saattavat mainita eri esimerkkejä. Huolehdi siitä, että he ymmärtävät tämän ilmauksen merkitsevän yleensä sitä, että on täysin omistautunut Jumalan työlle ja tarkoituksille.)

  • Ajatelkaa tuntemianne ihmisiä, jotka näyttävät olevan täynnä Herran valoa. Millä tavoin näette heissä tämän valon?

  • Mitä meidän jakeen 68 mukaan pitää tehdä, jotta mielemme määränä olisi yksin Jumala? (Voit selittää, että ilmaus ”pyhittäytykää” tarkoittaa tarvettamme tulla puhdistetuiksi synnistä. Me pyhittäydymme Jeesuksen Kristuksen sovituksen ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta, kun teemme parannuksen synneistämme, otamme vastaan pappeuden toimituksia ja pidämme liittomme.)

Kehota oppilaita lukemaan uudelleen ne opit ja periaatteet, jotka olet kirjoittanut taululle. Pyydä heitä sitten kuvittelemaan, että he katselevat tähtiä ystävän kanssa, josta tuntuu, ettei Jumala ole tietoinen hänestä. Kehota oppilaita kirjoittamaan seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa, mitä he sanoisivat ystävälleen taululla olevia periaatteita käyttäen. Kehota riittävän ajan kuluttua muutamia oppilaita kertomaan, mitä he ovat kirjoittaneet. Voit päättää oppitunnin lukemalla ensimmäisen presidenttikunnan jäsenen, presidentti Dieter F. Uchtdorfin seuraavat sanat. Voisit myös todistaa Jumalan vaikutuksesta elämääsi, kun olet pyrkinyt lähestymään Häntä.

Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf

”Rakkaat veljeni ja sisareni, – – toisinaan saatamme tunteakin itsemme merkityksettömiksi, näkymättömiksi, yksinäisiksi tai unohdetuiksi. Mutta muistakaa aina – te olette tärkeitä Hänelle! – –

Jumala ei näe teitä vain pienellä planeetalla asuvina kuolevaisina olentoina, jotka elävät lyhyen aikaa – Hän näkee teidät lapsinaan. Hän näkee teidät sellaisina kuin teistä voi ja on tarkoitus tulla. Hän haluaa teidän tietävän, että te olette tärkeitä Hänelle.” (”Te olette tärkeitä Hänelle”, Liahona, marraskuu 2011, s. 22.)

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 88:67. ”Täytetään valolla”

Presidentti Dieter F. Uchtdorf ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että kun me lähestymme Jumalaa, sielumme täyttyy valolla:

Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf

”Kun me lähestymme taivaallista Isää, meistä tulee pyhempiä. Ja kun meistä tulee pyhempiä, me voitamme epäuskon ja sielumme tulee täyteen Hänen siunattua valoaan. Kun me sovitamme elämämme tuon ylimaallisen valon mukaan, se vie meidät pois pimeydestä ja kohti suurempaa valoa. Tuo suurempi valo johtaa Pyhän Hengen sanomattomiin palveluksiin, ja taivaan ja maan välillä oleva väliverho voi ohentua.” (”Jumalan rakkaus”, Liahona, marraskuu 2009, s. 23.)

Oppi ja liitot 88:68. ”Pyhittäytykää”

Pyhien kirjoitusten opas määrittelee pyhittäytymisen seuraavasti: ”vapautuminen synnistä, puhdistuminen ja pyhäksi tuleminen Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta (Moos. 6:59–60)”. Pyhien kirjoitusten oppaan hakusanan pyhitys kohdalla on seuraavat viitteet: 2. Tess. 2:13; Hepr. 10:10; 13:12; Alma 13:10–12; Hel. 3:33–35; 3. Nefi 27:20; OL 20:31; 76:41; 88:68. (Ks. PKO, ”Pyhitys”, scriptures.lds.org/fi.)

Vanhin J. Thomas Fyans seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, mitä pyhittäytyminen tarkoittaa:

Kuva
Vanhin J. Thomas Fyans

”Pyhiä kirjoituksia tutkimalla saamme lisää opetusta tavasta, jolla lähestyä Herraa: ’Pyhittäytykää siis, jotta mielenne määränä on yksin Jumala, niin päivät tulevat, jolloin te saatte nähdä hänet; sillä hän paljastaa kasvonsa teille, ja se tapahtuu hänen omana aikanaan ja hänen omalla tavallaan ja hänen oman tahtonsa mukaan’ (OL 88:68, kursivointi lisätty). Pyhittäytyminen tarkoittaa tekemistä pyhäksi tai puhtaaksi, vapaaksi synnistä, puhdistautumista. Tämän me teemme, jotta olisimme sopusoinnussa Hengen kanssa.

Me saamme oppaan, joka muistuttaa meitä säännöllisesti tavoista, joilla me voimme pysyä vapaina synnistä ja saada Hänen Henkensä olemaan kanssamme. Kuulemme sen joka kerta kun nautimme sakramentin. Kuunnelkaa tarkoin näitä sanoja: ’Oi Jumala, iankaikkinen Isä, me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat; jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa’ (Moroni 4:3; ks. OL 20:77, kursivointi lisätty.)” (”Draw Near unto Me”, Ensign, marraskuu 1985, s. 90.)