Seminaarit ja instituutit
Oppiaihe 111: Oppi ja liitot 106:1–107:20


Oppiaihe 111

Oppi ja liitot 106:1–107:20

Johdanto

Marraskuun 25. päivänä 1834 profeetta Joseph Smith sai lukuun OL 106 tallennetun ilmoituksen. Tässä ilmoituksessa Herra kutsui Oliver Cowderyn vanhemman veljen Warren A. Cowderyn johtamaan kirkkoa Freedomissa New Yorkin osavaltiossa ja sitä ympäröivissä yhdyskunnissa. Joseph Smith sai lukuun OL 107 tallennetun ilmoituksen huhtikuun 1835 tienoilla, kun kaikki kahdentoista apostolit koorumin jäsenet valmistautuivat palvelemaan lähetystyössä Yhdysvaltain itäosissa. Kirjallisessa lausunnossa kahdentoista koorumi sanoi: ”Eromme aika on lähellä, ja vain Jumala tietää, milloin me jälleen tapaamme. Siksi haluamme häneltä, jonka olemme tunnustaneet profeetaksemme ja näkijäksemme, että hän anoisi meille tietoa Jumalalta ja että me saisimme ilmoituksen, jota – – voimme käyttää erottuamme, jotta sydämemme olisi lohdutettu.” (Ks. Opin ja Liittojen Kirja, oppilaan kirja, uskonto 324–325, 1986, s. 250.) Ilmoitus tallennettiin vuonna 1835, mutta ”historialliset aikakirjat vahvistavat, että suurin osa jakeiden 60–100 sisällöstä on ilmoituksessa, joka annettiin Joseph Smithin kautta 11. marraskuuta 1831” (luvun D&C 107 johdanto). Tämä on ensimmäinen tämän oppikirjan kolmesta oppiaiheesta, jotka käsittelevät lukua OL 107.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 106

Herra kutsuu Warren Cowderyn johtavaksi ylipapiksi Freedomissa New Yorkin osavaltiossa

Pyydä oppilaita miettimään tilannetta, jolloin he ovat osoittaneet hyväksyntänsä uudelle piispalle tai seurakunnanjohtajalle.

  • Miltähän tuosta ihmisestä tuntui, kun hänet hyväksyttiin tehtävään?

Selitä, että vuonna 1834 kirkko koki merkittävää kasvua New Yorkin osavaltion Freedomissa, joka oli noin 300 kilometrin päässä Kirtlandista Ohion osavaltiossa. Herra kutsui pappeusjohtajan johtamaan siellä olevia jäseniä. Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 106:1–3.

  • Mitä Herra käski Warren Cowderya tekemään?

Selitä, että veli Cowderyn tunteet ovat saattaneet olla samankaltaiset kuin uuden piispan tai seurakunnanjohtajan nykyään. Herra puhui lohdutuksen sanoja veli Cowderyn ottaessa vastaan uuden tehtävänsä. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 106:6. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja ottamaan selville, miksi Herra oli mieltynyt veli Cowderyyn.

  • Mitä mielestänne tarkoittaa ilmaus ”kumarsi minun valtikkaani”? (Voit auttaa oppilaita vastaamaan tähän kysymykseen selittämällä, että valtikka on valtuuden vertauskuva.)

  • Mitä mielestänne tarkoittaa ilmaus ”hylkäsi ihmisten juonet”?

Kirjoita taululle: Jos , niin Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 106:7–8. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä neuvoja ja lupauksia Herra antoi veli Cowderylle. Kehota oppilaita kirjoittamaan muistiin, mitä he löytävät, kirjoittamalla ”jos–niin”-periaatteen pyhiin kirjoituksiinsa. Kehota riittävän ajan kuluttua muutamia oppilaita kertomaan, mitä periaatteita he ovat huomanneet. (Oppilaat saattavat käyttää eri sanoja, mutta heidän tulee ilmaista seuraava periaate: Jos nöyrrymme Herran edessä, niin Hän on armollinen meitä kohtaan, korottaa meidät ja antaa meille armoa ja varmuutta.)

  • Millä tavoin Herra korottaa ne, jotka nöyrtyvät Hänen edessään?

Todista, että me voimme saada Warren Cowderylle luvatut siunaukset, jos nöyrrymme Herran edessä.

Oppi ja liitot 107:1–20

Herra opettaa Melkisedekin pappeutta ja Aaronin pappeutta koskevia asioita

Selitä, että lukuun OL 107 tallennettu ilmoitus selvensi osaltaan ensimmäisen presidenttikunnan, kahdentoista apostolin koorumin ja seitsemänkymmenen koorumin järjestämistä ja tehtäviä.

Lue seuraava kuvaus eräästä Vanhan testamentin profeetasta. Kehota oppilaita arvaamaan, ketä he luulevat sinun kuvailevan.

Tämä profeetta ”oli uskon mies, joka teki vanhurskauden tekoja; ja lapsena hän pelkäsi Jumalaa ja tukki leijonien kidat ja sammutti raivoavan tulen” (JSR 1. Moos. 14:26). Hän ”vakiinnutti rauhan maassa elinaikanaan; sen tähden häntä kutsuttiin rauhan ruhtinaaksi, sillä hän oli Salemin kuningas” (Alma 13:18). Profeetta Abraham maksoi hänelle kymmenykset (ks. Alma 13:15).

Kun muutama oppilas on yrittänyt arvata tämän profeetan nimen, kirjoita taululle Melkisedek. Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 107:1–4 ja ottamaan selville, mitä näissä jakeissa opetetaan Melkisedekistä.

  • Millä nimellä Melkisedekin pappeutta kutsuttiin ennen Melkisedekin aikaa? Miksi sitä kutsutaan nykyään Melkisedekin pappeudeksi?

Kirjoita taululle seuraava periaate: Melkisedekin pappeus on Jumalan Pojan järjestyksen mukainen. Voit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät tämän ilmauksen jakeesta 3.

  • Mitä tämä kertoo siitä, kuinka pappeudenhaltijoiden tulee täyttää velvollisuutensa?

Kehota tämän keskustelun aikana yhtä oppilasta lukemaan ääneen kahdentoista apostolin koorumin presidentin Boyd K. Packerin seuraavat sanat:

Kuva
Presidentti Boyd K. Packer

”Kun pappeuden valtuutta käytetään asianmukaisesti, pappeudenhaltijat tekevät sitä mitä Herra tekisi, jos Hän olisi läsnä” (”Pappeuden voima”, Liahona, toukokuu 2010, s. 7).

Kirjoita taululle seuraavat kirkon apujärjestöt: Apuyhdistys, pyhäkoulu, Nuoret Miehet, Nuoret Naiset ja Alkeisyhdistys. Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 107:5, 8–9 ja etsimään sanoja tai ilmauksia, jotka opettavat, kuinka nämä järjestöt liittyvät Melkisedekin pappeuteen Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he löytävät.

  • Mitä sellaisia sanoja tai ilmauksia löysitte, jotka osoittavat, kuinka nämä järjestöt liittyvät Melkisedekin pappeuteen? (Ne ovat lisäyksiä Melkisedekin pappeuteen, jolla on oikeus johtaa niitä.)

  • Mikä oikeus ja valtuus jakeen 8 mukaan Melkisedekin pappeudella on? (Kun oppilaat vastaavat, voit kirjoittaa taululle seuraavan totuuden: Melkisedekin pappeudella on oikeus johtaa, ja sillä on voima ja valtuus kaikkiin virkoihin kirkossa ja valtuus palvella hengellisissä asioissa. Selitä, että palvelemiseen hengellisissä asioissa sisältyy siunausten, toimitusten ja liittojen antaminen.)

Selitä, että jakeessa 9 mainittu presidenttikunta on ensimmäinen presidenttikunta. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 107:10 ja pyydä luokan jäseniä kuuntelemaan, kenellä muulla on oikeus toimia ensimmäisen presidenttikunnan johdon alaisena. Kun oppilaat kertovat, mitä he oppivat, auta heitä ymmärtämään, että vaarnojen johtokuntien ja piispakuntien jäsenet ovat esimerkkejä ylipapeista, jotka toimivat omassa asemassaan ensimmäisen presidenttikunnan johdon alaisina.

Pyydä oppilaita katsomaan järjestöjen nimiä, jotka olet kirjoittanut taululle. Auta oppilaita ymmärtämään näiden järjestöjen sekä vaarnan ja seurakunnan pappeusjohtajien välistä suhdetta kehottamalla yhtä oppilasta lukemaan presidentti Joseph F. Smithin seuraavat sanat:

Kuva
Presidentti Joseph F. Smith

”Jeesuksen Kristuksen kirkossa ei ole mitään sellaista hallintoa, joka olisi pyhästä pappeudesta tai sen valtuudesta erillään, sen yläpuolella tai ulkopuolella. – – [Apujärjestöt] eivät ole sen ulkopuolella eivätkä sen yläpuolella eivätkä myöskään sen toimivallan ulottumattomissa. Ne tunnustavat pappeuden periaatteen. Missä tahansa niitä onkin, ne tähtäävät aina johonkin hyvään, joidenkin sielujen pelastukseen, joko ajalliseen tai hengelliseen.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 341–342.)

Kehota oppilaita tutkimaan itsekseen kohtaa OL 107:18–19 ja ottamaan selville, mikä muu valtuus Melkisedekin pappeudella on.

  • Mikä valtuus jakeen 18 mukaan Melkisedekin pappeudella on? (Kirjoita taululle seuraava totuus, kun oppilaat huomaavat sen: Melkisedekin pappeudella on kaikkien kirkon hengellisten siunausten avaimet.)

Auta oppilaita ymmärtämään tämä totuus kehottamalla yhtä oppilasta lukemaan ääneen profeetta Joseph Smithin seuraavat sanat. Pyydä luokan jäseniä kuuntelemaan, mitä hengellisiä siunauksia saadaan Melkisedekin pappeuden kautta.

Kuva
Profeetta Joseph Smith

”Melkisedekin pappeus – – on kanava, jonka kautta kaikki tieto, oppi, evankeliumin suunnitelma ja jokainen tärkeä asia ilmoitetaan taivaasta” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 112).

  • Mitkä jakeessa 19 kuvatut hengelliset siunaukset kiinnittävät erityisesti huomiotanne? Miksi?

Auta oppilaita ymmärtämään, että Melkisedekin pappeuden haltijoiden tulee käyttää pappeuttaan auttamalla muita ihmisiä saamaan siunauksia kuten Pyhän Hengen lahjan ja temppelin siunaukset.

  • Mitä siunauksia te olette saaneet Melkisedekin pappeuden ansiosta?

Selitä, että Herra kuvaili myös ilmoitettuja totuuksia Aaronin pappeuden valtuudesta. Kehota kolmea oppilasta lukemaan vuorotellen ääneen jakeet OL 107:13–14, 20. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja katsomaan, mikä valtuus Aaronin pappeudella on.

  • Mikä valtuus Aaronin pappeudella on? (Oppilaiden tulee huomata seuraava oppi: Aaronin pappeus pitää hallussaan enkelien palveluksen ja ulkoisissa toimituksissa palvelemisen avaimia.)

  • Mikä toimitus mainitaan jakeessa 20? Mikä muu ulkoinen toimitus suoritetaan Aaronin pappeuden valtuudella? (Sakramentti.)

  • Mitä siunauksia te olette saaneet Aaronin pappeuden ansiosta?

Kirjoita taululle seuraavat otsikoiksi:

Melkisedekin pappeuden virat Aaronin pappeuden virat

Kirjoita ennen oppituntia erillisille paperilapuille seuraavat pappeuden virat: diakoni, opettaja, pappi, piispa, vanhin, ylipappi, patriarkka, seitsenkymmen, apostoli. Pane paperilaput laatikkoon satunnaisessa järjestyksessä.

Jaa tässä vaiheessa oppiaihetta paperilaput muutamille oppilaille. Kehota oppilaita tulemaan taululle ja sijoittamaan kukin virka oikean otsikon alle.

Jotkut oppilaat saattavat sanoa, että piispan virka on Melkisedekin pappeuden virka. Jos he tekevät niin, kehota yhtä heistä lukemaan ääneen OL 107:13, 15. Pyydä oppilaita näiden jakeiden avulla ratkaisemaan, kumman otsikon alle heidän pitäisi sijoittaa piispan virka. Selitä, että piispan virka on Aaronin pappeuden virka. Piispa on Aaronin pappeuden johtaja ja johtava ylipappi seurakunnassaan. (Huomaa, että Aaronin kirjaimellisten jälkeläisten kutsumista, joka mainitaan jakeissa 16–17, käsiteltiin kohdassa OL 68:15–21 ja oppiaiheessa 74.)

Varmista, että virat on sijoitettu taululle oikeisiin kohtiin. (Melkisedekin pappeuden virat ovat vanhin, ylipappi, patriarkka, seitsenkymmen ja apostoli. Aaronin pappeuden virat ovat diakoni, opettaja, pappi ja piispa.) Selitä, että nämä luettelot valmistavat oppilaita kahteen seuraavaan oppiaiheeseen, joissa he saavat tietää lisää pappeuden viroista.

Päätä oppiaihe kehottamalla oppilaita lausumaan todistuksensa siitä, mitä he ovat oppineet ja tunteneet luokassa tänään.

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 107:1. Mikä suhde on Aaronin pappeudella ja Melkisedekin pappeudella?

Profeetta Joseph Smith on opettanut:

Kuva
Profeetta Joseph Smith

”Vaikka on olemassa kaksi pappeutta, niin Melkisedekin pappeuteen sisältyy kuitenkin Aaronin pappeus eli leeviläinen pappeus. Se on kaiken perusta, ja siihen sisältyy korkein pappeuteen kuuluva valtuus ja Jumalan valtakunnan avaimet kaikkina maailman aikoina maan viimeiseen sukupolveen saakka. Se on kanava, jonka kautta kaikki tieto, oppi, evankeliumin suunnitelma ja jokainen tärkeä asia ilmoitetaan taivaasta.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 112.)

”Kaikki pappeus on Melkisedekin pappeutta, mutta siinä on eri osia eli asteita. – – Kaikilla profeetoilla oli Melkisedekin pappeus.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith , s. 113.)

Oppi ja liitot 107:8–9, 18. Pappeuden avaimet

”Pappeuden avaimet ovat Jumalan pappeusjohtajille antama valtuus johtaa, valvoa ja hallita Hänen pappeutensa käyttöä maan päällä. Pappeuden valtuuden käyttöä hallitsevat ne, joilla on hallussaan sen avaimet (ks. OL 65:2; 81:2; 124:123). Niillä, joilla on pappeuden avaimet hallussaan, on oikeus johtaa ja ohjata kirkkoa jossakin toimipiirissä.

Jeesuksella Kristuksella on hallussaan kaikki kirkkoaan koskevat pappeuden avaimet. Hän on antanut kaikille apostoleilleen kaikki avaimet, jotka kuuluvat Jumalan valtakuntaan maan päällä. Virkaiältään vanhin elävä apostoli, kirkon presidentti, on ainoa henkilö maan päällä, jolla on valtuus käyttää kaikkia pappeuden avaimia (ks. OL 43:1–4; 81:2; 107:64–67, 91–92; 132:7).

Seitsenkymmenet toimivat ensimmäiseltä presidenttikunnalta ja kahdentoista apostolin koorumilta saamansa toimeksiannon ja valtuutuksen nojalla. Vyöhykkeenjohtajien tehtävänä on johtaa vyöhykkeitä ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin valtuuttamina. Seitsemänkymmenen johtokunta erotetaan tehtäväänsä ja heille annetaan avaimet johtaa seitsemänkymmenen koorumeja.

Kirkon presidentti delegoi pappeuden avaimia muille pappeusjohtajille, niin että he voivat johtaa heille kuuluvilla vastuualueilla. Pappeuden avaimia annetaan temppelinjohtajille, lähetysjohtajille, vaarnan- ja piirinjohtajille, piispoille, seurakunnanjohtajille ja koorumien johtajille. Tämä johtamisvaltuus on voimassa vain niissä tehtävissä, joita varten se on annettu, ja kunkin johtohenkilön saaman kutsumuksen maantieteellisen toimipiirin rajoissa. Kun pappeusjohtaja vapautetaan kutsumuksestaan, hänellä ei ole enää hallussaan siihen liittyviä avaimia.

Pappeusjohtajien neuvonantajat eivät saa avaimia. Heidät erotetaan tehtäviinsä ja he toimivat niissä tehtävän saaneina ja delegoidulla valtuudella.

Seurakunnan ja vaarnan kaikki apujärjestöt toimivat piispan tai vaarnanjohtajan johdolla, ja hänellä on hallussaan johtamisen avaimet. Apujärjestöjen johtajat ja heidän neuvonantajansa eivät saa avaimia. He saavat delegoidun valtuuden toimia tehtävissään.” (Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa, 2010, 2.1.1.)

Oppi ja liitot 107:8–12. Ensimmäinen presidenttikunta, Melkisedekin pappeuden presidenttikunta

”Profeetta Joseph Smith opetti, että Herra ilmoittaa tahtonsa ihmiselle Melkisedekin pappeuden presidenttikunnan eli ensimmäisen presidenttikunnan kautta: ’Melkisedekin ylipappeus ei ole mitään muuta kuin Jumalan Pojan pappeus; pappeuteen kuuluu tiettyjä toimituksia, joista on tietyt seuraukset. Presidentit eli presidenttikunta on kirkon johdossa, ja presidenttikunnan kautta kirkolle annetaan Jumalan mieltä ja tahtoa koskevat ilmoitukset. Tämä on taivaan järjestys ja tämän pappeuden voima ja etuoikeus.’ (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, 1985, s. 109.)” (Opin ja Liittojen Kirja, oppilaan kirja, uskonto 324–325, 1986, s. 251.)

Oppi ja liitot 107:18. Melkisedekin pappeus ”pitää hallussaan kaikkien kirkon hengellisten siunausten avaimia”

Presidentti Spencer W. Kimball on opettanut:

Kuva
Presidentti Spencer W. Kimball

”[Melkisedekin pappeus] on keino, jolla Herra toimii ihmisten kautta sielujen pelastamiseksi. Ilman tätä pappeuden voimaa ihmiset ovat hukassa. Vain tällä voimalla ihminen ’pitää hallussaan kaikkien kirkon hengellisten siunausten avaimia’, jotta hän pystyy saamaan ’taivaan valtakunnan [salaisuuksia, näkemään] taivaiden avautuvan’ hänelle (ks. OL 107:18–19), pystyy astumaan uuteen ja ikuiseen avioliittoon ja saamaan vaimonsa ja lapsensa sinetöidyiksi itseensä ikuisella siteellä, pystyy tulemaan patriarkaksi jälkeläisilleen ainaisesti ja pystyy saamaan Herran siunausten täyteyden.” (”The Example of Abraham”, Ensign, kesäkuu 1975, s. 3.)

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on todistanut Melkisedekin pappeuteen liittyvistä hengellisistä siunauksista.

Kuva
Vanhin Jeffrey R. Holland

”Olen nähnyt Jumalan voiman ilmenevän kodissani ja palvelutehtävässäni. Olen nähnyt pahaa nuhdeltavan ja luonnonvoimia hallittavan. Tiedän, mitä tarkoittaa saada vaikeuksien vuoret siirtymään ja uhkaava Punainenmeri jakautumaan kahtia. Tiedän, mitä tarkoittaa, että tuhon enkeli ’kulkee heidän ohitseen’ [OL 89:21]. Se, että olen saanut valtuuden ja että olen käyttänyt pyhän pappeuden voimaa Jumalan Pojan järjestyksen mukaan [ks. OL 107:1–3], on minulle ja perheelleni suurin siunaus, mitä voisin koskaan toivoa tässä maailmassa. Ja se on viime kädessä pappeuden merkitys arkipäivän termein ilmaistuna – sen vertaansa vailla oleva, päättymätön, jatkuva kyky siunata.” (”Tärkein ominaispiirteemme”, Liahona, toukokuu 2005, s. 45.)