Seminaarit ja instituutit
Oppiaihe 59: Oppi ja liitot 53–55


Oppiaihe 59

Oppi ja liitot 53–55

Johdanto

Kesäkuussa 1831 profeetta Joseph Smith sai ilmoitukset, jotka on tallennettu lukuihin OL 53–55. Ilmoitukset sisälsivät Herran ohjeita joillekin kirkon jäsenille, jotka asuivat Ohiossa mutta muuttaisivat pian Missouriin. Näissä ilmoituksissa Herra puhui Sidney Gilbertille, Newel Knightille ja William W. Phelpsille antaen heille ohjeita, jotka liittyivät heidän tehtäviinsä kirkossa ja heidän taitoihinsa.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 53

Herra kutsuu Sidney Gilbertin vanhimmaksi ja matkustamaan Joseph Smithin kanssa Missouriin

Pyydä kahta oppilasta tulemaan luokan eteen. Pyydä ensimmäistä antamaan toiselle ohjeita siitä, kuinka tehdä jokin tietty tehtävä. Esimerkiksi ensimmäinen oppilas voi opettaa toista solmimaan tietyntyyppisen solmun, taittelemaan paperilentokoneen tai oppimaan tietyn tanssin. (Jos mahdollista, pyydä oppilasta etukäteen valmistautumaan jonkin taidon opettamiseen.)

  • Miksi tässä havaintoesityksessä on tärkeää, että oppija noudattaa kaikkia ohjeita? Mitä tapahtuisi, jos hän päättäisi olla välittämättä osasta ohjeita?

Muistuta oppilaita siitä, että Herra oli kutsunut lähetyssaarnaajia matkustamaan Missouriin (ks. OL 52). Selitä, että uusi käännynnäinen nimeltään Sidney Gilbert huomasi, ettei häntä ollut mainittu yhtenä noista lähetyssaarnaajista. Hän meni profeetta Joseph Smithin luo ja kysyi, mitä Herra haluaisi hänen tekevän. Joseph tiedusteli asiaa ja sai luvussa OL 53 olevan ilmoituksen, jossa Sidneylle annettiin joitakin alustavia ohjeita.

Järjestä oppilaat pareiksi. Kehota kutakin paria lukemaan yhdessä OL 53:1–5 etsien ohjeita, jotka Herra antoi Sidney Gilbertille. Kannusta heitä merkitsemään jokainen ohje, jonka he saavat selville.

  • Mitä ohjeita Herra antoi Sidney Gilbertille? (Kun oppilaat kertovat, mitä he ovat löytäneet, saattaa olla hyödyllistä tuoda esiin, että veli Gilbertin tehtävää olla ”seurakunnan edustaja” selitetään tarkemmin kohdassa OL 57:6–10, 15.)

Selitä, että Herra puhui tästä ohjeita sisältävästä luettelosta ”ensimmäisinä käskyinä”, jotka Sidney saisi (ks. OL 53:6) . Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 53:6 ja pyydä luokan jäseniä panemaan merkille ajankohta, jolloin Herra antaisi Sidneylle loput ohjeistaan.

  • Mitä voimme oppia jakeesta 6? (Voisit ehdottaa, että oppilaat merkitsevät rinnakkaisviitteen tästä kohdasta kohtaan OL 52:4–5. Oppilaat saattavat muistaa huomanneensa edellisessä oppiaiheessa seuraavan periaatteen: Kun noudatamme Jumalan ohjeita uskollisesti, Hän ilmoittaa meille lisää tahtoaan.)

Oppi ja liitot 54

Herra käskee Colesvillen pyhiä lähtemään Thompsonista Ohiosta ja muuttamaan Missouriin

Selitä, että huhtikuussa 1831 Newel Knight johti ryhmän pyhiä Colesvillestä New Yorkin osavaltiosta pyhien luo Ohioon. Toukokuussa profeetta Joseph Smith antoi piispa Edward Partridgelle käskyn ohjata nuo pyhät asettumaan Thompsonissa Ohiossa olevalle maatilalle, jonka Leman Copley oli aiemmin sitoutunut antamaan (eli luvannut antaa) siihen tarkoitukseen. Pyhät kylvivät siellä viljaa ja alkoivat tehdä maatilalla muitakin parannuksia. Mutta vaikka he tekivät yhdessä työtä maatilan kohentamiseksi, heistä alkoi tulla itsekkäitä ja ahneita. Heidän tilanteensa paheni, kun Leman Copley palasi lähetystyöstään shakereiden parissa ja alkoi epäillä uskoaan (ks. OL 49 ja oppiaihe 56). Hän hylkäsi vielä kehittymässä olleen todistuksensa palautetusta evankeliumista ja käski pyhien lähteä maatilalta. Hän myös veloitti heiltä 60 dollaria. Koska Leman oli rikkonut liittonsa, näillä pyhillä ei ollut enää asuinpaikkaa. Newel Knight ja muut kysyivät profeetalta, mitä heidän pitäisi tehdä. (Ks. Documents, Volume 1: June 1828–June 1831, Documents-sarjan osa 1 kokoelmassa The Joseph Smith Papers, 2013, s. 334–335.)

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 54:1–3 ja pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, mitä pyhien oli tehtävä tilanteensa parantamiseksi.

  • Auttaisiko parannuksenteko ja nöyryys näitä pyhiä? Miksi arvelette niin?

Tuo esiin, että Herra oli tyytymätön Thompsonissa asuneisiin pyhiin, jotka olivat rikkoneet liittonsa. Pyydä oppilaita lukemaan itsekseen OL 54:4–5 ja etsimään sanoja ja ilmauksia, joita Herra käyttää kuvaillessaan, mitä tapahtuu, kun liitto rikotaan.

  • Mitä mielestänne tarkoittaa se, että liitto menettää merkityksensä ja raukeaa? Mitä siunauksia me menetämme, kun emme pidä liittojamme?

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 54:6 ja panemaan merkille, minkä siunauksen me saamme, kun pidämme liittomme ja noudatamme käskyjä. Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he löytävät. He saattavat käyttää eri sanoja, mutta heidän vastauksistaan tulee välittyä seuraava periaate: Jos pidämme liittomme ja noudatamme Herran käskyjä, me saamme armon. Kirjoita tämä periaate taululle.

  • Milloin olette nähneet Herran osoittavan armoa niille, jotka pitävät Hänen kanssaan tekemänsä liitot?

Kannusta oppilaita pitämään liitto, jonka he tekivät kasteessa, ja noudattamaan käskyjä, jotta he voivat saada armoa Herralta.

Tee yhteenveto kohdasta OL 54:7–9 selittämällä, että kun nämä pyhät olivat menettäneet kotinsa Leman Copleyn maatilalla, Herra käski heitä matkustamaan Missouriin. Heidän oli määrä nimittää joku maksamaan kulut matkan varrella. Herra sanoi, että kun he saapuisivat Missouriin, he tekisivät työtä elantonsa eteen siellä, kunnes Herra valmistaisi heille paikan, jonne asettua.

Auta oppilaita huomaamaan, kuinka Herra halusi näiden pyhien suhtautuvan koettelemuksiinsa, kehottamalla yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 54:10. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä neuvoja Herra antoi näille pyhille.

  • Mitä siunauksia me teidän kokemustenne perusteella saamme, kun olemme ”kärsivällisiä ahdingossa”?

  • Keiden Herra sanoi löytävän ”levon sielullensa”? (Kehota oppilaita vastaamaan tähän kysymykseen ”jos–niin”-virkkeellä. Kun he vastaavat kysymykseen, kirjoita taululle tämä periaate: Jos etsimme Herraa varhain, niin me löydämme levon sielullemme.)

Auta oppilaita ymmärtämään, mitä tarkoittaa se, että me löydämme levon sielullemme, lukemalla seitsemänkymmenen koorumin jäsenen, vanhin Per G. Malmin seuraavat sanat:

Kuva
Vanhin Per G. Malm

”Me löydämme sielullemme levon, johon sisältyy mielen ja sydämen rauha, kun opimme ja noudatamme Kristuksen oppia” (”Lepoa sielullenne”, Liahona, marraskuu 2010, s. 101).

Auta oppilaita ymmärtämään, mitä Herran etsiminen varhain tarkoittaa, esittämällä seuraavat kysymykset:

  • Mitä mielestänne tarkoittaa se, että etsii Herraa varhain? (Mahdollisia vastauksia: se tarkoittaa, että etsimme Häntä varhain elämässämme, että etsimme Häntä varhain joka päivä ja että etsimme Hänen apuaan ennen kuin elämäämme tulee koettelemuksia.)

  • Mitä mielestänne tarkoittaa se, että me löydämme sielullemme levon, kun etsimme Herraa varhain?

  • Kuinka se, että etsii Herraa varhain, ennen ahdingon aikaa, olisi erilaista kuin se, että etsii Häntä ahdingon aikana?

Kehota oppilaita kirjoittamaan seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Voit kirjoittaa nämä kysymykset taululle tai laatia niistä monisteen:

  • Millä tavoilla voit etsiä Herraa varhain – ennen koettelemuksia, joita sinulle saattaa tulla tulevaisuudessa?

  • Miten voit etsiä Herraa varhain joka aamu?

  • Miten voit etsiä Herraa nyt nuoruudessasi?

Kun oppilailla on ollut aikaa kirjoittaa, kehota muutamia heistä kertomaan ajatuksistaan.

Oppi ja liitot 55

Herra kutsuu William W. Phelpsin auttamaan kirkon aineiston kirjoittamisessa ja painamisessa

Pyydä etukäteen yhtä oppilasta tulemaan luokkaan valmistautuneena esittelemään jokin taito tai kyky. Huolehdi siitä, että oppilaan esitys edistää Hengelle otollista ilmapiiriä. Tai pyydä oppilaita tekemään taululle luettelo joistakin taidoista ja kyvyistä, joita he ovat nähneet toisissaan. Mainitse sitten yksi oppilas nimeltä ja esitä hänelle seuraavat kysymykset:

  • Miksi arvelet, että sinun taitosi ja kykysi ovat erilaisia kuin muiden luokan jäsenten taidot ja kyvyt?

  • Mistähän syystä sinua on siunattu noilla taidoilla ja kyvyillä?

Kehota oppilaita lukemaan itsekseen luvun OL 55 johdanto ja panemaan merkille yksi William W. Phelpsin taidoista. Pyydä heitä kertomaan, mitä he löytävät.

Selitä, että William W. Phelps oli ostanut itselleen Mormonin kirjan kaksi viikkoa sen jälkeen kun se oli tullut myyntiin. Se johti hänen kääntymykseensä. Hän sanoi myöhemmin: ”Vaikka fyysinen ruumiini kastettiin tähän kirkkoon vasta – – kesäkuussa 1831, sydämeni oli siinä siitä hetkestä, kun tutustuin Mormonin kirjaan” (julkaisussa Documents, Volume 1: June 1828–June 1831, s. 337). Kesäkuun 14. päivänä 1831, pian sen jälkeen kun veli Phelps oli saapunut Kirtlandiin, profeetta Joseph Smith sai ilmoituksen, joka on tallennettu lukuun OL 55.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 55:4 ja pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, mikä toinen taito William W. Phelpsillä oli. Pyydä oppilaita kertomaan, mitä he löytävät. Kehota sitten yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 55:5 ja pyydä luokan jäseniä etsimään paikka, missä veli Phelps kutsuttiin tekemään kirjoitus- ja painotyötä. (Herra käski häntä matkustamaan Joseph Smithin ja Sidney Rigdonin kanssa Missouriin.)

Kirjoita taululle seuraava periaate: Jumala voi käyttää taitojamme, kykyjämme ja lahjakkuuksiamme lastensa siunaukseksi.

  • Milloin olette nähneet Jumalan käyttävän ihmisten taitoja ja kykyjä lastensa siunaukseksi?

Pyydä oppilaita ajattelemaan jotakin taitoa tai kykyä, joka heillä on, ja sitä, kuinka he voisivat käyttää sitä muiden avuksi ja Herran työn eteenpäin viemiseksi. Kehota muutamia oppilaita kertomaan näkemyksiään.

Päätä oppiaihe kiinnittämällä huomio taululle kirjoitettuihin oppeihin ja periaatteisiin. Kehota muutamaa oppilasta valitsemaan yksi totuus ja kertomaan, miksi se on heille tärkeä ja mitä he haluaisivat tehdä soveltaakseen sitä täydemmin elämäänsä.

Kommentteja ja taustatietoja

Oppi ja liitot 55. William W. Phelsin panos kirkolle

William W. Phelps perusti kirkon ensimmäisen kirjapainon Missouriin. Hän julkaisi ensimmäistä kirkon sanomalehteä, The Evening and the Morning Star. Hän auttoi vuonna 1833 Käskyjen kirjan ja myöhemmin Opin ja liittojen vuoden 1835 laitoksen ilmoitusten kokoamisessa, valmistelemisessa ja julkaisemisessa. Hän oli valmistamassa kirkon ensimmäistä laulukirjaa ja laati sanat lukuisiin lauluihin, kuten ”Nyt liekkinä loistavi Henki Herran”, joka laulettiin Kirtlandin temppelin vihkimistilaisuudessa. Hän antoi 500 dollaria tuon temppelin valmistumisen avuksi.

Oppi ja liitot 55:6. Joseph Coen panos kirkolle

Joseph Coe, joka oli varhainen kirkon käännynnäinen New Yorkin osavaltiossa, saapui Kirtlandiin vuonna 1831. Hän matkusti Missouriin Joseph Smithin ja Sidney Rigdonin kanssa lähtien Kirtlandista 19. kesäkuuta 1831. Myöhemmin, jälleen Kirtlandissa, hänet nimitettiin kirkon yleiseksi edustajaksi. Hän valvoi vuonna 1833 maahankintoja, joihin kuului myös Peter Frenchin noin 42 hehtaarin maatila, jolle rakennettaisiin Kirtlandin temppeli. Hänet kutsuttiin Kirtlandin korkeaan neuvostoon helmikuussa 1834. Heinäkuussa 1835 hän auttoi egyptiläisten muumioiden ja papyrusten hankinnassa, mikä johti siihen, että Joseph Smith toi esiin Abrahamin kirjan.